Agnostisismi

Agnostisismi tai agnostismi (kreik. α- a-, ei + γνώσις gnōsis, tieto) on käsitys, jonka mukaan olemassaoloa koskevien väitteiden – erityisesti Jumalan tai yliluonnollisen olemassaoloa koskevien – totuusarvoa ei tiedetä tai ei voida tietää. Termin loi Thomas Henry Huxley vuonna 1869. Agnostisismi ei tarkoita välttämättä uskonnottomuutta. Vaikka agnostikko kieltää esimerkiksi kristillisen jumalan olemassaoloa koskevan tiedon olemassaolon, agnostikko ei välttämättä ole ateisti eli hän saattaa silti uskoa Jumalaan.

Huxleyn agnostisismi

Sanat ”agnostisismi” ja ”agnostikko” loi brittiläinen luonnontieteilijä Thomas Henry Huxley, joka esitteli sen Metaphysical Societyn kokouksessa vuonna 1869. Huxleyn tarkoittamassa merkityksessä ”agnostisismi” ei viitannut vain Jumalan tai jumalten olemassaoloon eikä myöskään vain epätietoisuuteen yleensä, vaan tietoteoreettiseen asennoitumiseen, joka olisi osa tieteen olemusta. Huxleyn mukaan ”gnostisismi on tieteen olemus, sekä muinaisen että nykyaikaisen. Se yksinkertaisesti tarkoittaa, ettei ihmisen tule sanoa tietävänsä tai uskovansa, jos hänellä ei ole tieteellistä perustaa tiedolleen tai uskolleen.” Huxley totesi, että sana ”’Agnostikko’ tuli mieleeni vastineeksi kirkkohistorian gnostikolle, henkilölle, joka halusi tietää niin paljon juuri siitä mistä minä en tiedä mitään.”

Huxley ei tarkoittanut agnostisismilla kantaa, että ihmisellä ei voi olla tietoa. Huxley hylkäsi useita kristinuskon väitteitä epätosina. Huxley tarkoitti, että väitettä ei tule hyväksyä tiedoksi, ellei sillä ole tukenaan näyttöä. Vuonna 1877 William Kingdon Clifford esitti Huxleyn agnostisismia muistuttavan, mutta muodoltaan erilaisen kannanoton: on aina ja kaikkialla väärin uskoa mihinkään riittämättömin perustein. Huxleyn esitelmän jälkeen agnostisismin käsitteestä on esitetty erilaisia tulkintoja.

Agnostisismi ja tieto

Yleensä agnostisismi määritellään käsitykseksi, jonka mukaan Jumalan olemassaolosta tai muusta vastaavasta todellisuutta koskevasta väitteestä ei ole tietoa tai siitä ei voi olla tietoa.

Jos agnostisismi ymmärretään tiedolliseksi epävarmuudeksi, se on aina agnostisismia jonkin suhteen. Ihminen voi olla agnostinen esimerkiksi paranormaalien ilmiöiden, maan ulkopuolisen elämän, salaliittoteorioiden tai muiden uskon tai tiedon kohteina olevien asian suhteen. Robin Le Poidevin nimittää yleisesti tähän tai tuohon aihepiiriin kohdistuvaa agnostisismia riippumatta siitä, onko se perusteltua tai ei, lokaaliksi agnostisismiksi. Globaali agnostisismi taas olisi Poidevinin mukaan agnostisismia kaiken suhteen, mikä hänen mukaansa tarkoittaisi jotain antiikin skeptismin kaltaista.

Agnostisismi Jumalan olemassaolon suhteen mielletään usein ”kolmanneksi tieksi” ateismin ja teismin välillä, mutta tämä ei vastaa sanan perinteistä merkitystä, jossa agnostisismi tarkoittaa yksinkertaisesti henkilöä, joka katsoo, että Jumalan olemassaoloa koskeville väitteille ei ole tiedollisia perusteita tai että ainakaan agnostikolla itsellään ei tietoa ole.

Heikko ja vahva agnostisismi

Robin Le Poidevinin määritelmän mukaan vahva agnostisismi Jumalan olemassaolon suhteen sanoo, ”että emme voi tietää, onko Jumala olemassa vai ei”. Le Poidevinin määritelmän mukainen vahva agnostisismi ei kuitenkaan tarkoita välttämättä, että vahvan agnostikon tulisi uskoa, että tieto aiheesta on ehdottomasti tavoittamatonta, tai että meillä ei voisi olla mitään oikeutettuja uskomuksia Jumalan olemassaoloon liittyen. Le Poidevin esittää, että vain rohkein ja kiinnostavin vahvan agnostisismin muoto esittää, että meillä ei voi olla oikeutettuja uskomuksia tällä alueella. Heikko agnostisismi tarkoittaa Le Poidevinin määritelmän mukaan vain henkilökohtaista tiedollista epävarmuutta sen suhteen, onko Jumala olemassa. Vahvasta agnostisismista seuraa heikko agnostisismi, mutta heikosta agnostisismista ei seuraa vahvaa agnostistista väitettä.

Michael H. Barnesin mukaan vahva agnostisismi on kanta, jonka mukaan kysymys Jumalan olemassaolosta ja todellisuuden perimmäisestä luonteesta on ehdottomasti inhimillisen tiedon ulottumattomissa. Vahvaa agnostisismia voi luonnehtia lauseella ”emme voi tietää onko jumalolentoa olemassa vai ei.” Heikon agnostisismin Barnes määrittelee tiedolliseksi epävarmuudeksi yleensä.

Graham Oppyn määritelmän mukaan vahva agnostisismi tarkoittaa näkemystä, jonka mukaan rationaalinen eli järkevä henkilö välttämättä omaksuu agnostistisen kannan kysymykseen Jumalan olemassaolosta. Heikko agnostisismi tarkoittaa näkemystä, jonka mukaan rationaalinen henkilö voi omaksua agnostistisen kannan kysymykseen. Oppyn määritelmän mukainen vahva agnostisismi ei ota kantaa siihen, katsooko vahva agnostikko kysymyksen Jumalan olemassaolosta olevan inhimillisen tiedon ulottumattomissa, vai onko kysymys ehkä vain nykyisen tieteellisen tiedon näkökulmasta ratkaisematon.

Agnostisismi ja käsitys Jumalan olemassaolosta

Sen enempää vahva kuin heikkokaan agnostisismi eivät ole välttämättä ristiriidassa sen enempää teismin kuin ateisminkaan kanssa, ja puhutaan agnostistisesta teismistä ja agnostistisesta ateismista. Filosofi Michael Scriven on muotoillut taulukossa olevan teistin, agnostikon ja ateistin tietoteoreettiseen määritelmän, jossa käsitys tiedosta Jumalan olemassaolosta määritellään asteikkona.

Scriven nimittää epäilijöiksi niitä, joiden mielestä Jumalan olemassaolon puolesta on joitakin todisteita, mutta Jumalan olemassaolo on epätodennäköistä. Epäilijät ovat agnostikkoja sanan laajassa mielessä. Agnostikkoja käsitteen suppeassa merkityksessä ovat Scrivenin mukaan ne, joiden mukaan Jumalan olemassaolon todennäköisyys on 50 %.

Scrivenin mukaan agnostikot voidaan jakaa kahteen ryhmään myös toisella perusteella. Scriven nimittää positiiviseksi agnostisismiksi käsitystä, jonka mukaan on runsaasti todisteita sekä Jumalan olemassaolon puolesta että Jumalan olemassaoloa vastaan. Negatiivinen agnostisismi taas on Scrivenin mukaan asenne, jossa ei haluta ottaa kantaa Jumalan olemassaoloon vaan vedotaan tietämättömyyteen.

Agnostikko voi uskoa Jumalaan huolimatta siitä, ettei katso uskolle olevan tiedollisia perusteita, esimerkiksi ”tunteellisin perustein”. Tämän tyyppisiä näkemyksiä on myös kutsuttu agnostistiseksi teismiksi. Osa agnostikoista myös kuuluu uskonnollisiin yhteiskuntiin esimerkiksi uskonnollisten rituaalien arvostamisen vuoksi. Kantaa, jossa uskon puuttumisen katsotaan tekevän tilaa uskonnolliselle uskolle, on kutsuttu fideistiseksi agnostisismiksi.

Apateistiseksi agnostikoksi on joissakin yhteyksissä kutsuttu agnostikkoa, jolle koko kysymys Jumalan olemassaolon todistamisesta on yhdentekevä.

Agnostikkona itseään pitävä saattaa uskoa, että kaikkeuden ”takana”, ”tuolla puolen” tai ”perustana” on jokin voima, vaikka myöntääkin ettei sellaisen olemassaolosta ole näyttöä. Tällaisesta vakaumuksesta on joskus käytetty hollannin kielestä lainattua sanaa ”ietsismi” (iets, ’jotain’), tarkoittamaan uskoa johonkin tarkemmin määrittelemättömään ”korkeampaan voimaan”.

Agnostikkojen osuus väestöstä

Vuonna 2014 tehdyn tutkimuksen mukaan Hollannissa 31 % piti itseään agnostikkoina, 27 % korkeampaan voimaan uskovina (hollanniksi "ietsist"), 25 % ateisteina ja 17 % teisteinä.

Vuoden 2016 tehdyn kyselyn mukaan Suomessa 37 % väestöstä uskoi luterilaisen kirkon Jumalaan, 21 % uskoi johonkin muuhun korkeampaan voimaan ja 27 % ei uskonut Jumalaan tai korkeampaan voimaan.

Vuoden 2018 Alma-kyselyssä 33 % totesi uskovansa luterilaisen kirkon Jumalaan, 4 % jonkin muun kristillisen kirkon Jumalaan, johonkin muuhun korkeampaan voimaan uskoi 21 %, 29 % ei uskonut Jumalaan tai muuhun korkeampaan voimaan, ja 12 % ei osannut sanoa.

Suomalaisessa vuoden 2019 kyselytutkimuksessa 28 % vastaajista määritteli itsensä agnostikoksi. Itsensä kristityiksi määrittelevistä 24 % sanoi olevansa agnostikko. Agnostikko määriteltiin tutkimuksessa ihmisenä, ”jonka mukaan Jumalan olemassaoloa ei voi kukaan tietää”. Kaikista vastaajista 25 % sanoi uskovansa kristinuskon Jumalaan, 18 % sanoi uskovansa eri tavalla kuin kristinuskon opetuksessa, 19 % ilmoitti, ettei tiedä uskooko Jumalaan vai ei, 9 % epäili Jumalan olemassaoloa ja 24 % ei uskonut Jumalan olemassaoloon.

Agnostisismin kritiikki

Teistit voivat arvostella agnostisismia siitä, että se ei myönnä uskonnollisia totuuksia. Toisaalta fideistisen näkemyksen mukaan uskon Jumalaan tulee nojautua uskoon itseensä järjen sijasta. Ateististen arvostelijoiden mukaan agnostisismi ei eroa ateismista kuin nimeltään. Thomas Huxleyn aikalainen Friedrich Engels kutsui Huxleyn kantaa ”häpeileväksi ateismiksi”. Kriitikkojen mukaan agnostikot eivät ota huomioon, että olemassaoloväitteen esittävällä teistillä on todistuksen taakka. Filosofi Michael Scrivenin mukaan agnostisismi on päättämättömyyttä silloin, kun kyse ei ole itsensä suojelemisesta yhteisössä, jossa ateisteihin suhtaudutaan kielteisesti. Filosofi Julian Baggini on arvostellut agnostistista asennetta siitä, että johdonmukaisesti sen mukaan ei voitaisi sanoa, nouseeko aurinko huomenna, koska mikään kokemustieto ei ole täysin varma. Richard Dawkins on verrannut Jumalan olemassaoloa koskevan agnostisismin mielekkyyttä keijujen kaltaisten taruolentojen olemassaoloa koskevaan agnostisismiin.

Historiantutkija Nathan G. Alexanderin mukaan viktoriaanisen ajan Britannian keski- ja yläluokan keskuudessa oli kysyntää nimitykselle, joka tekisi eron työväenluokan piirissä leviävään ateismiin ja sen yhteydessä vaadittuihin yhteiskunnallisiin uudistuksiin. Huxleyn esittämä kuvaus ateismista ei ollut yhteensopiva ateistien sanomisten kanssa. Charles Bradlaugh kirjoitti vuonna 1864: ”Ateisti ei sano, ettei Jumalaa ole olemassa, mutta hän sanoo ’Minä en tiedä mitä sinä tarkoitat Jumalalla. Minulla ei ole mitään käsitystä Jumalasta. Minulle sanalla Jumala ei ole mitään selkeää ja määriteltävissä olevaa merkitystä. En kiellä Jumalaa, koska en voi kieltää mitään, mistä minulla ei ole minkäänlaista mielikuvaa.’” Esimerkiksi Charles Darwin myönsi, että agnostisismilla ja ateismilla ei ole periaatteessa muuta eroa kuin julkisivu. Hän kuitenkin katsoi, että ateismi sopii järkevälle sivistyneistölle, mutta suuret kansanjoukot eivät ehkä ole vielä siihen valmiita. G. W. Footen mukaan ”agnostikko on yksinkertaisesti ateisti silinterihatussa.”

Katso myös

• Aukkojen jumala
• Henkisyys ja hengellisyys
• Ignoramus et ignorabimus
• Skeptisismi
• Tapakristitty
• Uskonnollisuus

Lähteet

• Flynn, Tom (toim.): The New Encyclopedia of Unbelief. Amherst, New York: Prometheus Books, 2007. ISBN 1-59102-391-2. (englanniksi)
• Le Poidevin, Robin: Agnosticism. A Very Short Introduction. Oxford: Oxford University Press, 2010. ISBN 978-0-19-161454-5. Google Books. (englanniksi)

Viitteet

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Agnostisismi.

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Agnostismi.

n k m Uskonto n k m Uskonnot ja tunnustuskunnat Läntiset Abrahamilaiset Kristinusko Katolilaisuus Itäinen Protestanttisuus Adventismi Anabaptismi Anglikaanit Baptismi Kalvinismi Reformoidut kirkot Evankelikalismi Pyhitysliike Luterilaisuus Metodismi Helluntailaisuus Itäinen kirkkokunta Ortodoksisuus Orientaaliortodoksisuus Idän apostolinen kirkko Kristillisperäiset Unitarismi Jehovan todistajat Mormonismi Myöhempien aikojen pyhät Kristadelfialaiset Tolstoilaisuus Ykseyshelluntailaisuus Juutalaisuus Ortodoksinen Haredi Hasidi Moderni Konservatiivinen Reformi Karaiitti Samarialaisuus Rekonstruktionistinen Humanistinen Islam Sunni Aš’ari Salafismi Wahhabismi Šiia Kaksitoistalaisuus Zaidi Ismalismi Alaviitit Suufilaisuus Ibadilaisuus Aleviitit Ahmadiyya Muut Baabilaisuus Bahai Druusilaisuus Mandealaisuus Iranilaiset Jesidismi Zarathustralaisuus Itäiset Itäaasialaiset Japanilaiset Tenrikyō Šintolaisuus Kiinalaiset Kungfutselaisuus Taolaisuus Korealaiset Cheondogyo Korealainen šamanismi Intialaiset Hindulaisuus Vaishnavismi Shaivismi Natha Shaktismi Sant Mat Buddhalaisuus Theravada Mahayana Zen Puhdas maa Nichiren Vajrayana Lamalaisuus Muut Jainalaisuus Digambara Sikhiläisyys Etniset uskonnot Afrikkalaiset Candomblé Santeria Umbanda Voodoo Altailaiset Mongolialainen šamanismi Tengrismi Antiikin Kreikka Kreikkalainen mytologia Minolaiset Mykeneläiset Antiikin Rooma Austronesialaiset Havaijilainen uskonto Baltit Germaanit Skandinaavit Intiaanit Inkat Peyotismi Japanilaiset Keltit Irlantilaiset Kiinalaiset Muinainen Egypti Muinainen Lähi-itä Kanaanilaiset Mesopotamialaiset Slaavit Tiibetiläis-burmalaiset Bön Uralilaiset Itämerensuomalaiset Marit Saamelaiset Suomalaiset Virolaiset Muinaisuskonnot Gnostilaisuus Manikealaisuus Mithralaisuus Uusplatonismi Uususkonnot Synkreettiset Antroposofia Caodaismi Diskordianismi Eckankar Falun Gong Hoa Hao Jedismi Jumalatar-liike Neljäs tie New age Rastafari Satanismi Skientologia Spiritualismi Spiritismi Teosofia Agni-jooga Thelema Transsendenttinen meditaatio Ufouskonto Raëlilaisuus Unitaariuniversalismi Uuspakanuus Baltit Dievturība Romuva Keltit Druidismi Kreikkalaiset Hellenismi Germaanit Hetenismi Slaavit Rodismi Uralilaiset Suomenusko Taarausko Wicca n k m Artikkelit Käsitteet Animismi Antropomorfismi Apostasia Etninen uskonto Hengellisyys Jumala Jumalatar Jumalolento Kansanusko Kuolemanjälkeinen elämä Helvetti Jälleensyntyminen Taivas Kääntymys Käännytys Lähetystyö Luonnonuskonto Luostari Munkki Nunna Meditaatio Mystiikka Myytti Paratiisi Ortodoksia Pappi Profetia Pyhimys Rituaali Jumalanpalvelus Pyhiinvaellus Rukoilu Temppeli Uhraaminen Synkretismi Teologia Usko Uskonnollisuus Yliluonnollinen Teismi Deismi Henoteismi Monoteismi Panenteismi Panteismi Polyteismi Uskontotiede Antropologia Alkuperä Filosofia Kognitiivisuus Määritelmä Neuroteologia Psykologia Sosiologia Uskonto ja yhteiskunta Fundamentalismi Kannattajamäärät Papisto Teokratia Valtionuskonto Tiede ja uskonto Väkivalta Sota Uskonnonvapaus Opetus Moraali Terveys Uskonto Suomessa Sekularismi ja uskonnottomuus Agnostisismi Ateismi Kirkon ja valtion ero Maallistuminen Sekulaari humanismi Uskontokritiikki Vapaa-ajattelu Teemasivu