Eesti Ekspress

Nykymaailmassa Eesti Ekspress:stä on tullut erittäin tärkeä ja merkityksellinen aihe yhteiskunnan eri sektoreille. Ajan myötä Eesti Ekspress:n merkitys on kasvanut ja sillä on merkittävä vaikutus jokapäiväisen elämän eri osa-alueisiin. Sen vaikutukset vaihtelevat henkilökohtaisesta ammatilliseen ja sosiaaliseen osa-alueeseen. Kiinnostus Eesti Ekspress:tä kohtaan on lisääntynyt, mikä herättää monipuolisen ja monipuolisen yleisön kiinnostuksen ja uteliaisuuden. Tämän kasvavan huomion vuoksi on tarpeen syventyä Eesti Ekspress-aiheeseen ja tutkia sitä ympäröiviä eri näkökulmia ja ulottuvuuksia.

Eesti Ekspress
Kustantaja AS Ekspress Meedia
ISSN ISSN 1406-1104
Perustettu 1989
Sitoutuneisuus sitoutumaton
Kotikunta Tallinna
Kotimaa Viro
Ilmestymistiheys kerran viikossa
Kieli viro
Aiheesta muualla
Eesti Express

Eesti Ekspress oli ensimmäinen poliittisesti riippumaton sanomalehti Neuvosto-Virossa. Lehti alkoi ilmestyä maaliskuussa 2010 aikakauslehtenä.

Historia ja linja

Lehti perustettiin 1989. Ensimmäinen numero ilmestyi 22. syyskuuta 1989. Lehti hyödynsi Gorbatšovin perestroika- ja glasnostpolitiikkaa. Sen perusti viikoittain ilmestyväksi sanomalehdeksi Hans H. Luik yhdessä muiden kanssa. Lehden toimitus on Tallinnassa. Lehteä julkaisee AS Ekspress Meedia, jonka julkaisuja ovat myös Eesti Päevaleht, Delfi, Maaleht ja LP. Se ilmestyy edelleen kerran viikossa samassa formaatissa, mutta sillä on erilaisia liitteitä. Ilmestymispäivä on muuttunut torstaista keskiviikkoon 30. huhtikuuta 2014 alkaen.

Eesti Ekspressin ansiosta Hans H. Luikista on tullut mediamoguli.

Eesti Ekspress on näkemyksiltään liberaali ja edustaa Virossa tutkivaa journalismia. Se on julkaissut useita merkittäviä ajankohtaisjuttuja ja on tunnettu innovatiivisuudestaan. Neuvostoaikana se oli huomattavasti paksumpi kuin muut lehdet ja ensimmäinen, joka ilmestyi verkkojulkaisuna, ja se käytti ensimmäisenä valoladontaa. Sen vuoksi se on käyttänyt virheellisesti kirjainyhdistelmiä 'sh' ja 'zh' kirjainten 'š' ja 'ž' sijasta, joiden käyttö 1980-luvun jälkipuoliskolla oli tietotekniikassa hankalaa mutta jotka sisältyvät moniin viron kielen lainasanoihin, esimerkiksi garaaž, joka on lainasana englannista garage, ja tšau, lainasana italiasta ciao), ja slaavilaisista kielistä translitteroituihin nimiin, erityisesti venäläisiin.

Eesti Ekspress on nykyisin Viron suosituimpia sanomalehtiä, ja vuonna 2015 sen levikki oli 28 000.

Päätoimittajat

Lähteet

  1. Overview of science reporting in the EU European Commission. 2007. Viitattu 14.12.2016. (englanniksi)
  2. a b c d e f Eesti Ekspress Euro Topics. Viitattu 14.12.2016. (englanniksi)
  3. Kai Joost: Eesti Ekspress switches to mag format Baltic Reports. 12.2.2010. Viitattu 14.12.2016. (englanniksi)
  4. Factsheet. Eesti Ekspress Publicitas. Viitattu 14.12.2016. (englanniksi)
  5. Eesti Ekspress, viitattu 14.12.2016
  6. Members eall.ee. Viitattu 14.12.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Eesti Ekspress