Eteläboreaalinen vyöhyke
Maailma on täynnä upeita ja yllättäviä asioita, jotka ympäröivät meitä joka päivä. Luonnon uskomattomasta kauneudesta ihmismielen syvyyteen Eteläboreaalinen vyöhyke on ollut kiehtovan ja tutkimuksen kohteena vuosisatojen ajan. Olipa kyseessä sitten historiassa tunnettu nimi, ajankohtainen aihe tai tärkeä päivämäärä, Eteläboreaalinen vyöhyke vaikuttaa merkittävästi elämäämme tavalla tai toisella. Tässä artikkelissa tutkimme lisää Eteläboreaalinen vyöhyke:tä ja löydämme sen merkityksen nykymaailmassa.
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Eteläboreaalinen vyöhyke on pohjoisen havumetsävyöhykkeen eteläisin alue. Se rajautuu pohjoisessa karumpaan keskiboreaaliseen vyöhykkeeseen ja etelässä myös sekametsävyöhykkeeksi kutsuttuun lehtimetsäalueeseen lukeutuvaan hemiboreaaliseen vyöhykkeeseen. Eteläboreaalinen vyöhyke kulkee havumetsävyöhykkeessä koko maapallon ympäri. Eteläboreaalisen vyöhykkeen metsät ovat pohjoisempia havumetsävyöhykkeen alavyöhykkeitä monimuotoisempia. Monimuotoisuus näkyy muun muassa hyönteisten, pesivien lintulajien ja putkilokasvien runsaampana määränä. Metsät ovat myös pohjoisempaa tiheämpiä, korkeampia ja nopeakasvuisempia, ja siksi erittäin kannattavia metsätaloudelle, rehevimmät maat on monin paikoin hyödynnetty maanviljelykseen. Kasvukausi 160–175 vrk, haihtuminen PE 465–510 mm.
Esiintyminen
Eteläboreaalisia metsiä kasvaa Ruotsissa, Norjassa, Venäjällä ja Suomessa. Myös Aasiassa, Kiinan pohjoispuolella on eteläboreaalisia metsiä. Alppien rinteiltäkin löytää eteläboreaalisia metsiä. Suomen eteläboreaalisen vyöhykkeen pohjoisraja menee kutakuinkin linjalla Vaasa–Jyväskylän pohjoispuoli–Joensuu, ja eteläraja kulkee linjalla Helsinki–Uusikaupunki, jonka eteläpuolella kasvaa ohuena kaistaleena pitkin lounaisrannikkoa hemiboreaalista kasvillisuutta.
Kasvillisuus
Yleisimmät puulajit ovat metsäkuusi, mänty, haapa, lepät ja koivut. Siperiassa myös pihdat ovat yleisiä. Suomen eteläboreaalisella vyöhykkeellä metsät ovat luonnostaan kuusivaltaisia, mäntyä on vain hieman vähemmän, ja ne kasvavat yleensä siellä missä kuusi ei viihdy. Lehtipuita on noin puolet kuusten määrästä, yleensä koivuja ja haapaa. Ne esiintyvät useimmiten nopeakasvuisina pioneeripuina esimerkiksi kuloaukeilla ja havupuut syrjäyttävät usein ne myöhemmin. Metsätyypeistä tavallisin on tuore kangas, joten tyypillisimmät aluskasvillisuuden muodostajat ovat mustikka ja sammalet. Lehtoja löytyy sieltä täältä, ja niissä voi harvoin kasvaa joitakin alueelle muuten epätyypillisiä puulajeja, kuten euroopanpähkinäpensasta, jalavaa tai metsälehmusta, ja usein joitakin kevätkukkijoita, kuten valkovuokkoa ja keltavuokkoa.
Eteläboreaaliset metsät Pohjois-Amerikassa
Tyypillisimpiä puulajeja ovat keltakoivu, amerikanhaapa, mustakuusi, valkokuusi, hemlokit, tuijat ja männyt. Sokerivaahtera ja jotkin tammet kasvavat alueen eteläosissa, lähellä hemiboreaalista vyöhykettä, hieman Suurten järvien pohjoispuolella.