Fokker
Nykymaailmassa Fokker on aihe, joka herättää suurta kiinnostusta ja keskustelua eri aloilla. Vuosien ajan Fokker on ollut kiehtovan ja tutkimuksen lähde. Tällä hetkellä Fokker:n merkitys on saanut uuden roolin alan viimeaikaisten edistysten ja löytöjen ansiosta. Olipa kyseessä tieteellinen, sosiaalinen, teknologinen tai kulttuurinen näkökulma, Fokker on aihe, joka edelleen herättää uteliaisuutta ja herättää useita kysymyksiä. Tässä artikkelissa tutkimme yksityiskohtaisesti Fokker:een liittyviä eri puolia ja näkökohtia, jotta voimme tarjota kattavan ja rikastuttavan näkemyksen tästä nykypäivän niin tärkeästä aiheesta.
| Fokker | |
|---|---|
 |
|
| Perustettu | 1919 |
| Perustaja | Anthony Fokker |
| Lakkautettu | 1996 |
| Avainhenkilöt | Anthony Fokker, Reinhold Platz, Walter Rethel |
| Kotipaikka | Amsterdam, Alankomaat |
| Toimiala | lentokoneteollisuus |
Fokker oli alankomaalaisen lentokonesuunnittelija Anthony Fokkerin (1890–1939) 21. heinäkuuta 1919 perustama lentokonetehdas.
Fokkerin saksalainen yhtiö ensimmäisessä maailmansodassa
Fokker-Flugzeugwerke toimi Berliinin Johannisthalissa. Sen M.2-kone voitti Saksan keisarillisten ilmavoimien (pääesikunnan alainen toiminto, ei itsenäinen aselaji) tarjouskilpailun, ja yhtiöstä kasvoi vähitellen yksi Saksan suurimmista lentokonetehtaista. Vuonna 1913 tehdas muutti Schweriniin.
Ensimmäisen maailmansodan alussa yhtiö teki yhtenä monista toimittajista erilaisia lentokoneita Saksan ilmavoimille. Kaupallinen läpimurto tuli sattumalta kesällä 1915, kun sodan osapuolet yrittivät kuumeisesti kehittää yksipaikkaisia hävittäjälentokoneita.
Ranskalainen hävittäjälentäjä ja urheilusankari Roland Garros oli asennuttanut nopeaan Morane-Saulnier-yksitasoonsa ainutlaatuisen potkurin läpi ampuvan konekiväärin. Potkuriin oli ruuvattu metallivahvikkeet, jotka kimpouttivat niihin osuneet luodit syrjään. Garros pystyi näin lentämään viholliskoneiden kimppuun ketterällä yksipaikkaisella koneella, eikä hänen tarvinnut varoa ilmassa vaurioittavansa omaa potkuriaan tai siipiään. Aiemmin valtaosa aseistetuista sotakoneista oli ollut hitaita kaksipaikkaisia, joissa tähystäjä oli toiminut käsin suunnattavan konekiväärin ampujana. Saksalaisten onneksi Garros teki huhtikuussa 1915 pakkolaskun heidän puolelleen. Fokker-yhtiön insinöörit pääsivät heti tutkimaan sotasaaliskonetta.
Yhtiö paranteli Garrosin ideaa. Se keksi mekaanisen tahdistuslaitteiston, joka esti konekiväärin laukeamisen silloin, kun potkurinlapa oli piipunsuun edessä. Uusi laite asennettiin Fokkerin kehittämään E.1-yksitasoon (E = Eindekker). Heinäkuusta 1915 alkaen tämä kevyt pieni hävittäjä alkoi kylvää tuhoa länsirintamalla vastustajan raskaiden ja hitaiden koneiden parissa. Fokkerin ”hittituotteen” menestyskausi kesti kevääseen 1916 asti. Vaikka E.1 oli lento-ominaisuuksiltaan oikukas kone, eikä tahdistinlaite toiminut täysin luotettavasti, ei vastapuolellakaan ollut parempia tarjolla. Näin hyvän alkumenestyksen jälkeen Fokkerilla oli etulyöntiasema Saksan ilmavoimien seuraavissa tarjouskilpailuissa. Yhtiötä suosittiin, vaikka kilpailijoista (muun muassa Albatros, Roland, Junkers) moni olisi tehnyt teknisesti yhtä toimivia tai edistyksellisempiä malleja.
Kuuluisin Fokkerin ensimmäisen maailmansodan konetyypeistä lienee ketterä Fokker Dr.I -kolmitaso. Ensimmäinen globaali ilmasodan sankari Manfred von Richthofen (”Punainen paroni”) käytti viimeisinä kuukausinaan kyseenomaista mallia. Teknisesti yhtiön onnistunein hävittäjä oli keväällä 1918 esitelty kaksitaso Fokker D.VII. Nopea, virtaviivainen ja kestävä vaneriverhoiltu kone oli niin pelätty vastustaja, että sodan jälkeen Saksaa kiellettiin nimeltä mainiten valmistamasta niitä. Seuraava malli, ylätaso Fokker D.VIII, olisi ollut vieläkin edistyksellisempi, mutta sitä Fokkerin tehtaat eivät ennättäneet saada kunnolla tuotantoon ennen Saksan häviötä.
Hävinneen Saksan kaaoksessa ylijäämä-Fokkerit kulkeutuivat talvella 1918–1919 hämärien liikemiesten kauppavälineinä ympäri Eurooppaa. Samoin keinoin Fokkerin tehdas siirtyi Alankomaihin. Yhtiön rahoittaja oli Steenkolen Handels Vereniging (nykyinen SHV Holdings), ja yhtiön nimi oli aluksi Nederlandse Vliegtuigenfabriek – Anthony Fokkerin osuus siitä piilotettiin ententen viranomaisilta. Tämä oli Saksan varautumista rauhanehtoihin.
Maailmansotien välissä
.jpg)
Fokker avasi elokuussa 1919 Amsterdamissa tehtaan nimellä N.V. Nederlandse Vliegtuigenfabriek, ja sen pääomana oli 1,5 miljoonaa Alankomaiden guldenia. Anthony Fokker toi junalastin Fokker D.VII- ja C.I -sotilaskoneita sekä varaosia.
1920-luvulla Fokkerin suurin menestys oli kolmimoottorinen F.VIIa/3m-matkustajakone (Trimotor), joka hallitsi Euroopan markkinoita, kunnes Saksan ja Yhdysvaltain kokometalliset matkustajakoneet saapuivat markkinoille 1930-luvun puolivälissä. Yhdysvaltoihin Fokker ei saanut myydä suoraan, vaan autoyhtiö Ford rakensi Fokker Trimotoria lisenssillä Ford Trimotor -nimellä.
1930-luvulla Fokkerin matkustajakoneet olivat merkittävässä markkina-asemassa globaaleilla markkinoilla. Fokker rakensi sotilaskoneita vain Alankomaiden, Tanskan ja Suomen ilmavoimille. Suomen ilmavoimat oli harvinainen poikkeus: se osti muun muassa Fokker C.V-, Fokker C.X-, Fokker D.X- ja Fokker D.XXI -koneita.
Toisen maailmansodan jälkeen
Toinen maailmansota tuhosi Fokkerin tehtaat, joita oli käytetty Saksan sotataloudessa.
Vuonna 1946 Alankomaihin perustettiin Nederlands Instituut voor Vlietuigontwikkeling (NIV, vuodesta 1971 alkaen NIVR (R = Ruimtevaart), jolloin mukaan tulivat toi avaruusteollisuuden tutkimustarpeet), jonka tarkoitus oli lentokoneteollisuuden jälleenrakentaminen. Samana vuonna alkoi Fokker S-11 -koulukoneen kehitystyö – Alankomaiden ilmavoimat olivat luvanneet suunnittelun alussa tilata suuren määrän koneita, mikä loi pohjan tehtaan toiminnalle.
Vuonna 1951 perustettiin uusi Fokkerin tehdas Amsterdamin Schipholin lentoaseman luo. Siellä rakennettiin muun muassa lisenssillä F-104 Starfighter (jonka kauppoihin liittyvästä lahjonnasta lankesi varjo kuningashuoneeseen, prinssi Bernhardiin, asti). Toinen tehdas sijaitsi Woensdrechtissä.
Vuonna 1958 tuli myyntiin Fokker F-27 ”Friendship”. Siitä tuli luokkansa menestynein: sitä myytiin noin 800 kpl vuosina 1958–1986. F-27-konetta seurasivat Fokker F-28 ”Fellowship”, Fokker F50, Fokker F70 ja Fokker F100. F-27-konetta käytetään yhä sekä sotilas- että siviilikoneena. Suomen ilmavoimat käyttää sitä muun muassa laskuvarjojoukkojen kuljetuskoneena.
Vuonna 1969 Fokker liittoutui Bremenissä toimivan Vereinigte Flugtechnische Werken (osa ERNOa) kanssa, jolla oli monikansallinen omistuspohja. Yhtymä kehitti epäonnistuneen syöttöliikennekoneen VFW-614:n. Euroopan avaruusjärjestö tilasi ERNO-VFW-Fokker GmbH -yhtymältä kesäkuussa 1974 Spacelab-laboratorion Nasan avaruussukkulaan.
Loppu
1990-luvun lopussa Schipholin lentoasemalla Amsterdamissa toiminut Fokker ajautui vaikeuksiin brasilialaisen Embraerin vallatessa moderneilla koneillaan Fokker Friendshipin kokoluokan markkinat. Yhtiö oli konkurssissa vuonna 1996.
Alankomaalainen Stork Fokker Aerospace Group -yhtiö jatkaa Fokkerin toimintaa, mutta vain lentokoneiden osavalmistajana.
Fokkerin avaruusosasto muuttui erilliseksi Dutch Space -yhtiöksi, joka siirtyi EADS:n omistukseen vuonna 2006.
Fokkerin lentokoneet
Lähteet
- Weyl, A. R.: Fokker: The Creative Years. Lontoo: Putnam, 1987. ISBN 0-85177-817-8. (englanniksi)
Viitteet
- ↑ Weyl, s. 375.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Fokker Wikimedia Commonsissa
