Glottaaliklusiili

Nykymaailmassa Glottaaliklusiili on aihe, josta on tullut yhä tärkeämpi. Glottaaliklusiili on kiinnittänyt miljoonien ihmisten huomion eri puolilla maailmaa joko yhteiskuntaan, talouteen tai kulttuuriin kohdistuvan vaikutuksensa vuoksi. Alkuperäistään nykypäivään Glottaaliklusiili on synnyttänyt keskusteluja, kiistoja ja merkittäviä edistysaskeleita, jotka ovat leimanneet ihmiskunnan historiaa. Tässä artikkelissa tutkimme Glottaaliklusiili:n eri puolia analysoimalla sen merkitystä, vaikutuksia ja kehitystä ajan myötä. Epäilemättä Glottaaliklusiili on aihe, joka ei jätä ketään välinpitämättömäksi ja joka ansaitsee tutkimisen ja ymmärtämisen kokonaisuudessaan.

Glottaaliklusiilin ääntöpaikka ja -tapa kuviossa A.

Glottaaliklusiili on konsonanttiäänne, joka muodostetaan sulkemalla kokonaan sekä äänihuulirako että rustorako, niin että ilmavirtaus keuhkoista pysähtyy hetkeksi. Päinvastoin kuin muut klusiilit, joilla on sekä soinnillinen että soinniton sarja, glottaaliklusiili voi olla vain soinniton; soinnillinen glottaaliklusiili ei ole foneettisesti mahdollinen, koska fonaatio on mahdoton äänirako suljettuna.

Glottaaliklusiilin merkki kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa muistuttaa pisteetöntä kysymysmerkkiä , mutta jos se ei teknisistä syistä ole käytettävissä, sen korvikkeena voidaan käyttää tavallista kysymysmerkkiä. Joidenkin kielten oikeinkirjoituksessa glottaaliklusiilia merkitään erityisellä kirjaimella tai tarkkeenomaisella merkillä.

Esiintyminen eri kielissä

Suomen kielessä ja sukukielissä

Suomen kielessä glottaaliklusiili on verrattain yleinen, vaikka sitä ei merkitä oikeinkirjoituksessa. Se esiintyy useimmissa murteissa rajakahdennuksen yhteydessä vokaalilla alkavien sanojen välissä pitkänä tai vajaapitkänä geminaattana. Esimerkiksi olla-verbin imperatiivin yksikön toisen persoonan ole fonologinen esitys on /oleˣ/, ja lausekkeen ole aina fonologinen esitys /oleˣ ɑinɑ/ toteutuu foneettisesti rajakahdennuksena . Varsinkin itämurteissa glottaaliklusiili saattaa esiintyä myös yhdyssanan osien välissä (esim. linja-auto ).

Suomensukuisista kielistä võron oikeinkirjoituksessa glottaaliklusiilia merkitään q-kirjaimella. Se esiintyy esimerkiksi imperatiivin ja monikon nominatiivin tunnuksena: võtaq ubinaq ’ota omenat’, bussiq ’bussit’, kalaq ’kalat’.

Muissa kielissä

Englannissa esimerkiksi cockneyn murteessa sananloppuinen k, p tai t voi ääntyä pelkkänä glottaaliklusiilina (esimerkiksi wick tai wit ) tai yhdessä sen kanssa (hat ). Myös sanan sisällä etenkin vokaalien välinen t tai tt voi ääntyä glottaaliklusiilina (butter ). Puhekieltä epätäsmällisesti jäljittelevässä kirjoituksessa tällainen glottaaliklusiili voidaan osoittaa heittomerkillä: wi’ li’l bi’ of bu’er (with little bit of butter).

Saksan kielen oikeinkirjoituksessa glottaaliklusiilia ei merkitä, mutta se esiintyy yleensä esimerkiksi etuliitteen loppuvokaalin ja sanajuuren alkuvokaalin välissä: beachten .

Tanskassa niin sanottu stød-ilmiö lisää glottaaliklusiilin esimerkiksi sanassa hund .

Havaijissa ja eräissä muissa polynesialaisissa kielissä glottaaliklusiilia merkitään tarkkeenomaisella ylösalaisella pilkulla (ʻ) eli ʻokinalla.

Seemiläisissä kielissä, kuten arabiassa ja hepreassa, glottaaliklusiilia merkitään alef-kirjaimella, jonka muoto vaihtelee kirjaimiston mukaan. Näitä kieliä latinaistettaessa alef korvataan usein tarkkeenomaisella puoliympyrän kaarella (ʾ) tai heittomerkillä.

Maltan kielen kirjoitusjärjestelmässä glottaaliklusiilia merkitään (kuten võroksikin) q-kirjaimella.

Lähteet

  • Wiik, Kalevi: Fonetiikan perusteet. Suomenkielinen oppikirja. Helsinki: WSOY kurssikirjat, 1981. ISBN 951-0-10324-1.

Viitteet

  1. Wiik, s. 58–99.
  2. Stephan Gramley & Kurt-Michael Pätzold: A survey of modern English usage, s. 329–330. London: Routledge, 1992.