Indikatiivi

Tämä artikkeli käsittelee Indikatiivi-aihetta, joka on herättänyt kiinnostusta ja keskustelua eri aloilla. Muinaisista ajoista lähtien Indikatiivi on herättänyt ihmiskunnan uteliaisuutta ja juonittelua, mikä on herättänyt sekä ihailua että kiistoja. Kautta historian Indikatiivi:llä on ollut merkittävä rooli yhteiskunnassa, sillä se on vaikuttanut siihen, miten ihmiset suhtautuvat ympäristöönsä ja näkevät sen. Tässä mielessä on tärkeää analysoida ja ymmärtää Indikatiivi:n monia puolia perusteellisesti, jotta voimme laajentaa tietämystämme ja näkemystämme ympäröivästä maailmasta. Tällä tavalla pyrimme valaisemaan erilaisia ​​​​seurauksia ja seurauksia, joita Indikatiivi:llä on ollut ja on edelleen.

Indikatiivi
Ilmaisee toteamusta tai tekemisen todellisuutta.
Suomen kielessä
Persoonat yksikön 1. persoona (minä)
yksikön 2. persoona (sinä)
yksikön 3. persoona (hän)
monikon 1. persoona (me)
monikon 2. persoona (te)
monikon 3. persoona (he)
passiivi
Aikamuodot preesens
imperfekti
perfekti
pluskvamperfekti
Esimerkki Hän syö.
Tapaluokat suomen kielessä
Indikatiivi
Konditionaali
Imperatiivi
Potentiaali

Indikatiivi eli tositapa on verbin tapaluokka eli modus. Se on perustapaluokka, moduksista sävyneutraalein ja kuvaa tekemisen todellisena, esimerkiksi kävelen. Suomen indikatiivi on tunnukseton. Indikatiivi on moduksista käytetyin.

Indikatiivi esiintyy kaikissa kielissä. Indikatiivissa oleva verbi on varmaa tietoa, esimerkiksi ”Menen kotiin.” Indikatiivia käytetään muun muassa toteamuksissa, esimerkiksi ”Hän syö.” Indikatiivi voi esiintyä kaikissa aika- ja persoonamuodoissa.

Lähteet

  1. Pirjo Hiidenmaa, Sari Kuohukoski, Erkki Löfberg, Helena Ruuska, Tiina Salmi: Piste. Lukion äidinkieli ja kirjallisuus 1–3, s. 249. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 951-1-18839-9.

Aiheesta muualla