John Major
Tässä artikkelissa tutkimme perusteellisesti John Major:tä ja sen vaikutuksia yhteiskunnan eri osa-alueisiin. John Major on ollut toistuva ja ajankohtainen aihe viime vuosina populaarikulttuurin vaikutuksesta sen rooliin globaalissa taloudessa. Analysoimme kuinka John Major on muokannut sosiaalista vuorovaikutustamme ja myötävaikuttanut uusien trendien kehittymiseen. Lisäksi keskustelemme John Major:n nykymaailmassa tuomista haasteista ja mahdollisuuksista sekä sen yhteydestä joihinkin aikamme kiireellisimpiin kysymyksiin. Monipuolisen lähestymistavan avulla tämä artikkeli pyrkii tarjoamaan kattavan kuvan John Major:stä ja sen vaikutuksista nykyään.
| John Major | |
|---|---|
.jpg) John Major vuonna 1995. |
|
| Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri | |
| Monarkki | Elisabet II |
| Varapääministeri | Michael Heseltine |
| Edeltäjä | Margaret Thatcher |
| Seuraaja | Tony Blair |
| Valtiovarainministeri | |
| Pääministeri | Margaret Thatcher |
| Edeltäjä | Nigel Lawson |
| Seuraaja | Norman Lamont |
| Ulkoasiain- ja kansainyhteisön ministeri | |
| Pääministeri | Margaret Thatcher |
| Edeltäjä | Sir Geoffrey Howe |
| Seuraaja | Douglas Hurd |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 29. maaliskuuta 1943 Lontoo, Englanti |
| Ammatti | pankkiiri |
| Arvonimi | sir |
| Puoliso | Norma Major |
| Tiedot | |
| Puolue | konservatiivi |
| Uskonto | anglikaani |
| Aiheesta muualla | |
| www.johnmajorarchive.org.uk | |
|
|
|
John Major (s. 29. maaliskuuta 1943) on brittiläinen poliitikko, joka toimi Margaret Thatcherin hallituksissa ulkoministerinä ja valtiovarainministerinä ja myöhemmin konservatiivipuolueen johdossa ja pääministerinä 1990–1997. Hän poistui parlamentin alahuoneesta vuoden 2001 vaalien jälkeen.
Ura
Major on syntyisin Lontoon keskiluokkaisesta Carshaltonista, Suttonin kaupunginosasta, mutta kasvoi köyhemmässä Brixtonissa perheen jouduttua muuttamaan isän liiketoiminnan epäonnistuttua. Hän jätti koulut 16-vuotiaana ja meni töihin vakuutusyhtiöön 1959. Hänestä tuli viimein päällikkö Standard Chartered Bankissa, jonka hän jätti tultuaan valituksi parlamenttiin 1979. Poliittisen uransa hän oloitti Lambethin kunnanvaltuustossa 1968–1971. Hän nousi parlamenttiin konservatiivien edustajana Huntingdonista vuonna 1979 samoissa vaaleissa, joissa hänen edeltäjänsä Margaret Thatcher nousi valtaan.
Parlamentissa hänestä tuli sisäministeriön sosiaaliturvan alivaltiosihteeri 1985 ja ministeri 1986. Hallitukseen hän pääsi valtiovarainministeriön kansliapäällikkönä (Chief Secretary) 1987 ja valittiin ulkoministeriksi 1989. Tässä asemassa hän oli vain kolme kuukautta ennen nimitystään valtiovarainministeriksi Nigel Lawsonin erottua lokakuussa 1989. Hän esitteli vain yhden budjetin keväällä 1990.
Pääministerinä
Michael Heseltine haastoi Thatcherin kilpaan konservatiivipuolueen puheenjohtajuudesta marraskuussa 1990. Thatcher vetäytyi ehdokkuudesta toisella äänestyskierroksella, ja John Major ja Douglas Hurd liittyivät haasteeseen. Majorin kannatus oli riittävä, ja hänen kilpailijansa luovuttivat. Majorista tuli pääministeri 27. marraskuuta 1990.
Major oli pääministeri Persianlahden sodan aikana. Hänen ensimmäisinä vuosinaan maailmantalous ajautui matalasuhdanteeseen 1980-luvun pitkän nousun jälkeen. Uskoen häviävänsä Neil Kinnockin johtamalle Työväenpuolueelle Major vei kampanjan kaduille. Populistiseksikin luonnehdittu kampanja toi Majorille yllättäen toisen kauden pääministerinä.
Pieni enemmistö parlamentissa osoittautui pian riittämättömäksi. Britannia pakotettiin pois ERM:stä mustana keskiviikkona 16. syyskuuta 1992, vain viisi kuukautta vaalien jälkeen. Konservatiivipuolue menetti maineensa valtiontalouden vartijoina, ja puolue ajautui sisäisiin ristiriitoihin. Majorin arvovaltaa söivät puolueen ja hallituksen oikeistosiipi. Hänen eurooppapolitiikkansa kohtasi vastustusta, kun hallitus pyrki ratifioimaan Maastrichtin sopimuksen. Vaikka oppositiossa oleva Työväenpuolue tuki sopimusta, se pyrki heikentämään hallitusta. Toukokuussa 1992 parlamentissa oli 22 konservatiivipuolueen ”Maastricht-kapinallista”, kun hallituksen enemmistö oli vain 18 edustajaa.
Vuoden 1993 puoluekokouksessa Major aloitti ”Back to Basics” -kampanjan koskien taloutta, koulutusta ja järjestyksenpitoa. Monet, mukaan lukien useat ministerit, ymmärsivät sen moraalikampanjana. Tällaisena se epäonnistui täydellisesti, kun iltapäivälehdet ryhtyivät paljastamaan puolueen konservatiivipoliitikkojen epäilyttäviä toimia.
Vuonna 1995 Major erosi puolueen johdosta väsyneenä uhkailuihin puheenjohtajakamppailusta, jota ei koskaan tullut. Hän liittyi kuitenkin uudelleen mukaan ehdokkaaksi. Hänen haastajansa oli John Redwood, Walesin sisäministeri. Major voitti 218–89. Hänen uudelleenvalintansa ei palauttanut hänen arvovaltaansa. Joulukuuhun 1996 mennessä konservatiivit olivat menettäneet enemmistönsä alahuoneessa. Major selvisi kuitenkin loppuun asti, ja kutsui uudet vaalit maaliskuuksi 1997, kun parlamentin viisivuotiskausi alkoi olla lopuillaan.
Pääministerinkauden jälkeen
Harvat hämmästyivät, kun Major hävisi vaalit Tony Blairin Työväenpuolueelle, joskaan tappion suuruutta ei osattu ennustaa. Tämän jälkeen hän erosi puoluejohtajan asemasta. Major on pitänyt myöhemmin matalaa profiilia ja pysynyt poissa päivänpolitiikasta.
Walesin prinsessa Dianan kuoleman 1997 jälkeen Major nimitettiin prinssien William ja Harry erityishuoltajaksi, vastuunaan laki- ja hallintoasiat.
Major on ollut pääomasijoitusyhtiö Carlyle Groupin Euroopan neuvottelukunnassa vuodesta 1998 ja nimitettiin puheenjohtajaksi toukokuussa 2001. Hän luopui parlamenttipaikastaan vuoden 2001 vaaleissa, ja on kieltäytynyt päärinarvosta ja paikasta ylähuoneessa. Hänet lyötiin ritariksi 2005.
Hän on toiminut myös Surrey County Cricket Clubin puheenjohtajana ja valittiin 2005 Marylebone Cricket Clubin (MCC) komiteaan, joka on perinteisesti krikettilajia valvova ja säännöistä määräävä kerho.
Lähteet
- ↑ a b The official site of the Prime Minister’s Office Viitattu 19.9.2009 (englanniksi)
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta John Major Wikimedia Commonsissa
| Edeltäjä: Margaret Thatcher |
Konservatiivipuolueen johtaja 1990–1997 |
Seuraaja: William Hague |
.svg){kind=small}
| ||||||||||||||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||||||||
