Jumala (kristinusko)

Osa artikkelisarjaa
Kristinusko
Jeesus Kristus Syntymä Ristiinnaulitseminen Ylösnousemus
Raamattu Vanha testamentti Uusi testamentti Evankeliumi Raamatun kaanon
Teologia Jumala Kolminaisuus Isä Poika Pyhä Henki Apologetiikka Kaste Kirkko Kristologia Lähetystyö Pelastus Uskontunnustus
Historia Aikajana Apostolit Pietari Paavali Maria Varhaiskristillisyys Kirkkoisät Konstantinus Kirkolliskokoukset Augustinus Suuri skisma Ristiretket Akvinolainen Uskonpuhdistus Luther
Tunnustuskunnat Läntinen Katolinen Protestantismi Adventismi Anabaptismi Anglikanismi Baptismi Kalvinismi Evankelikalismi Pyhitysliike Luterilaisuus Metodismi Helluntaiherätys Itäinen Idän katoliset kirkot Ortodoksinen kirkko Orientaaliortodoksiset kirkot Restorationismi Jehovan todistajat Myöhempien aikojen pyhien liike Ykseyshelluntailaisuus
Muuta aiheesta Jumalanpalvelus Kirkko Kirkkovuosi Taide Kritiikki Ekumenia Musiikki Rukous Saarna Symbolit
Kristinuskon teemasivu
n k m

Jumala on kristittyjen uskoma ja kunnioittama korkein olento, jonka muita nimityksiä ovat muun muassa (Taivaan) Isä, Luoja, Herra ja Kaikkivaltias. Jumala esiintyy myös nimillä Ehje (”Minä olen”) ja Jahve (”Hän on”). Kristinusko korostaa Jumalaa maailman luojana ja luomakunnan persoonallisena ylläpitäjänä, eikä kristinuskossa ole muita jumalia, joskin Vanhassa testamentissa puhutaan jumalien kokouksesta (Psalmit 82:1).

Kristitylle Jumala on yhtäältä Isä, joka on luonut taivaan ja maan, toisaalta tämän Isän Poika, joka on Jeesus Nasaretilaisen persoonassa lihaksi tullut ihmiskunnan Pelastaja, ja kolmanneksi eläväksi tekevä Henki. Tämä käsitys Jumalasta kolmena persoonana – Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä – on kristinuskon kulmakivi ja keskeinen opillinen ero kristinuskon ja muiden monoteististen eli yksijumalaisten uskontojen välillä.

Kristinuskon mukaan Jumalasta voidaan saada tietoa yleisen ilmoituksen kautta (Jumalan toiminta luonnossa ja kulttuurissa) sekä erityisen ilmoituksen kautta (Jumalan lihaksi tullut Sana, Jeesus Kristus). Erityisen ilmoituksen tärkein lähde on Raamattu, kristityille ohjeellisiksi tulkittujen kirjoitusten kokoelma.

Taiteessa kristinuskon Jumala on perinteisesti kuvattu iäkkäänä pitkäpartaisena miehenä.

Kristinuskon Jumala

Kristinuskon opetuksen mukaan Jumala on tuonut ilmi kirkkautensa, nimensä ja kasvonsa. Kukaan ei ole kuitenkaan nähnyt Jumalaa, eikä voi häntä nähdä. Tässä mielessä kristinuskon Jumala on perimmältään aina salattu. Eri aikoina ihminen on kuitenkin kristinuskon mukaan pyrkinyt muodostamaan itselleen Jumalasta käsityksen, joka pohjautuu tulkintoihin erityisestä ja yleisestä ilmoituksesta, vallitsevasta todellisuuskäsityksestä sekä ihmisen omista mielikuvista. Kristinuskon alkuajoista lähtien kristityt ovat kuvanneet Jumalaa erilaisin sanallisin ja kuvallisin vertauskuvin.

Merkittävin kristillisen jumalakäsityksen ero juutalaiseen on oppi Jumalan kolminaisuudesta. Jumalan kolminaisuuden avulla selitetään Jumalan toimintaa kolmessa ilmenemismuodossa tai roolissa Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Vaikka jokainen persoona on erillinen, kristinuskossa korostetaan, että Jumala on olemukseltaan yksi.

Toisena kristinuskon jumalakäsityksen erona juutalaiseen voidaan pitää suurempaa rakastavan Jumalan painottamista. Kristinuskon opin mukaan keskeisin Jumalaa luonnehtiva ominaisuus on hänen rakkautensa luotujaan kohtaan. Tämä ilmenee erityisesti siinä, että hän antoi poikansa, Jeesuksen, tulla ihmiseksi, jottei kukaan joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän hänen luonaan taivaassa. Kun itse kolmiyhteinen Jumala Jeesuksen persoonassa oli tullut ihmiseksi ja sovittanut ihmiset itsensä kanssa, ei opillisesti enää ollut sijaa kuvalle rankaisutoimia, polttouhreja ja tiukkaa lain noudattamista vaativasta Jumalasta.

Jumaluusoppineet ovat kuitenkin keskustelleet siitä, voidaanko vanhatestamentillista Jahvea ja Jumalaa pitää täysin samana jumalana. Perusteluja ovat olleet muun muassa seuraavat

• Kolminaisuusoppi ei täysin sovi yhteen Vanhan testamentin kanssa. Miksi Jahve ei maininnut tällaista asiaa omaisuuskansalleen Israelille, vaan sanoo olevansa tiukasti yksi?
• Vanhassa testamentissa puhutaan ”Jumalan pojista”, mutta sillä tarkoitetaan ilmeisesti enkeleitä. Jahvella ei ole yhtä ainokaista poikaa, joka olisi syntynyt, ei tehty, ennen aikojen alkua.

Vastaperusteluja edellisiin ovat muun muassa seuraavat:

• Jahve on tavallaan määritelty monikolliseksi. Heprean sana elohim (”jumala”) on monikkomuotoinen (-im).
• Jahve puhuu itsestään monikkomuodossa. Esimerkiksi ”Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme”
• Luomiskertomuksen johdantolause ”Alussa Jumala loi...”, hepreaksi bereshit bara, voidaan kääntää myös ”Jumala loi viisauden kautta”. Vanhan testamentin sananlaskuissa viisaus on persoona joka ilmoittaa olleensa olemassa jo ennen maailman luomista. Kristillisten tulkintojen mukaan Jeesuksen on ajateltu olevan muun muassa Sana ja Valkeus, jolla ja jonka Jumala ensimmäisenä loi, tai Viisaus, joka oli ennen aikojen alkua, ensimmäisenä Jumalan luomistöistä ja mukana seuraamassa maailman luomista.
• Heprealaiskirjeessä sanotaan, että kaikki on luotu Jeesuksen kautta: ”...on näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut.”

On olemassa myös tulkinta, jonka mukaan Jahve oli vain luojajumala, demiurgi, joka oli todellisen Jumalan luoma, mutta luuli olevansa ainoa jumala. Jahven ajateltiin pilanneen sooloilullaan luomistyön. Tällainen käsitys eli muun muassa varhaiskristillisessä gnostilaisuudessa. Gnostilaisuus tuomittiin myöhemmin harhaopiksi. Tällainen käsitys teki Jahvesta kuitenkin pelkästään juutalaisten heimojumalan, joka ei ole maailman luonut yksijumalaisuuden Jumala.

Jumalan nimi

Kristinuskon Jumalasta käytetään useaa nimeä, joilla on eri painotuksia. Erityisesti Jeesuksen henkilöön liittyviä nimiä on monta.

• Jumala – Jumalan perusnimi
• Jahve – Vanhasta testamentista (erityisesti Toorasta) löytyvä Jumalan nimi, joka tarkoittaa ”Hän on”. Varsinainen nimi ilmaistaan hepreaksi יהוה (JHWH), sekä myös muodoissa אֶהְיֶה (Ehje, ”Minä olen”) tai אֶהְיֶה אֲשֶׁר אֶהְיֶה (Ehje ašer ehje, ”Minä olen se, joka minä olen”). Juutalaisille tämä Jumalan nimi on pyhä, jonka vuoksi tätä Jumalan nimeä ei koskaan lueta, vaan sanotaan Herra (Adonai) tai ”Nimi” (Ha Shem) tai joku muu Jumalan nimistä. Tästä syystä ei enää varmasti tiedetä, miten se tulisi vokalisoida, Jahve vai Jehova.
• Jehova – katso Jahve. Tämän sanan alkuperästä on käyty vilkasta väittelyä.
• Adonai, Herra – Jumalan valtiasluonnetta korostava ilmaus, joka osoittaa hänen olevan muiden yläpuolella; myös: Herrojen Herra
• Adonai Melekh, (hepr. ‏אדני מלך‎)
• Kuningas, Kuningasten Kuningas – Kuninkuutta korostava nimitys.
• Elohim – (hepr., monikollinen muoto) Tätä käytetään korostaessa Jumalaa armahtavana.
• El – (hepr.) Tätä käytetään korostaessa Jumalaa tuomarina.
• El Shaddai, Kaikkivaltias Jumala
• El Roih, Ilmestyksen Jumala
• El Bethel, Betelin Jumala (Bethel = Jumalan huone)
• Sebaot – (hepr.) ”Sotajoukkojen herra (tai komentaja)”
• Kaikkivaltias – Nimi korostaa kristinuskon (ja juutalaisuuden) monoteismiä (pantocrator, omnipotent)
• Pyhä
• Suuri
• Korkein

Jeesuksesta käytettäviä nimiä

• Messias – (hepr. masiah), Voideltu
• Jeesus – ”hän on vapahtava”
• Kristus – (kreikkaa, khristos Χριστος), ks. Messias; Voideltu
• Immanuel – (hepr.) ”Jumala on keskellämme”
• Daavidin juuriverso – Viittaa profetioihin Jeesuksen syntyperästä.
• Karitsa, Jumalan Karitsa (Agnus Dei) – viittaa erityisesti Jeesuksen kasteeseen sekä juutalaiseen uhrikulttiin (ks. syntipukki); nimitys viittaa usein tuomiopäivän odotukseen (ks. Ilmestyskirja).
• Nasaretilainen, Nasaretin mies – Nimi viittaa Jeesuksen asuinpaikkaan, jossa hän vietti suurimman osan vuosiaan.
• Ristiinnaulittu – kuvaus Jeesuksesta ristillä.
• Armahtaja – Jumalan rakkautta ja armoa korostava nimitys.
• Vapahtaja – Syntien sovitukseen viittaava nimitys; kristinuskon mukaan Jeesuksen ristinkuolema vapautti ihmiset pahan vallasta ja siirsi heidät Jumalan valtakuntaan.
• Lunastaja – Jeesuksen katsotaan kuolemallaan lunastaneen kristityt synnistä, kuolemasta ja pahan vallasta (ja maailmalta).
• Sovittaja – erityisesti reformoiduissa kirkoissa käytetty kuvaus Jumalasta, jossa hän itse sovittaa sen synnin, mitä ihminen on tehnyt.
• Jumalan Poika – kolminaisuusopin perustaa; Raamatussa on nimitetty myös muita Jumalan pojiksi, ks. Vanha Testamentti
• Ainoa Poika, Ainosyntyinen Poika – viittaa erityisesti kolminaisuusoppiin ja uskontunnuksiin (”joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua”, Nikaian uskontunnustus).
• Ihmisen Poika – Jumalan (Jeesuksen) eskatologinen nimitys.

Pyhästä Hengestä käytettäviä nimiä

• Tuuli – viittaa erityisesti pneumatologiaan, eli oppiin Pyhästä Hengestä (kreikk. pneuma πνευμα; tuuli, henki)
• Henki – erityisesti Jumalan kolmatta persoonaa korostava nimitys, katso kolminaisuusoppi ja Pyhä Henki
• Puolustaja – erityisesti Pyhään Henkeen viittaava nimi (”Minä lähetän teille Puolustajan”, sanoo Jeesus Raamatussa)
• Lohduttaja – erityisesti Pyhään Henkeen viittaava nimi
• Kirkastaja – viittaa Pyhän Hengen tehtävään Pojan suhteen

Tunnuskuvat

Jumalaan yhdistetään erinäisiä tunnuskuvia.

• Ympyrä – Yksi Jumala, täydellinen
• Kolmio – Kolminaisuusopin perusteella.
• Silmä – Jumalan kaikkinäkevä katse

Usein nämä tunnuskuvat yhdistetään siten, että silmä on kolmion sisällä ja kolmio ympyrän sisällä

• Risti – yksi vanhimmista kristinuskon ”alkuperäisistä” vertauskuvista; risti oli roomalainen rangaistuskäytäntö pahimmille rikollisille, mutta tasavartisena myös vanha auringon ja siten valon vertauskuva

Jumala ja pahuus

Sekä kristillisessä teologiassa että uskontokritiikissä kristinuskon Jumalan käskyt ja teot ovat olleet tärkeitä keskustelun aiheita. Monien tutkijoiden näkemyksen mukaan Jumala oli juutalaisessa uskonnossa aluksi sekä hyvän että pahan lähde ennen kuin Saatana omaksuttiin juutalaisuuteen persialaisten uskontojen kautta. Vanhan testamentin vanhimmissa kirjoituksissa Saatanaa ei mainita. Saatanan tultua mukaan Jumalalle jäivät hyvät teot ja Saatana sai jonkinlaisen syyttäjän ja myöhemmin ”paholaisen”, roolin.^lähde?

Vanha Testamentti

Vanhassa testamentissa Jumala kuvataan sekä rakkaudellisena ja anteeksiantavaisena Luojana. Kaikkeuden tekijänä hänellä on kuitenkin oikeus sanoa, mikä on oikein ja mikä väärin ja määrätä rangaistukset niille, jotka eivät tottele häntä..

Heti Vanhan testamentin alussa kuvaillaan Jumalan luomistekoja. Jumala teki kaiken rakkaudesta ihmisiä kohtaan. Hän loi maapallon kauniiksi kodiksi ihmisperheelle ja maapallolla on kyky tarjota ihmisille monipuolista ja hyvää ravintoa. Luodessaan ihmiset Jumala antoi heille kykyjä ja aisteja, joiden avulla ihmiset voivat nauttia elämästään. Ensimmäiset ihmiset Aadamin ja Eevan Jumala loi kauniiseen puutarhaan. Jumala antoi heille täydellisen terveyden ja mahdollisuuden ikuiseen elämään. Aadam ja Eeva menettivät ikuisen elämän, kun he rikkoivat Jumalan selvää käskyä. Jumala hääti Aadamin ja Eevan paratiisista, mutta teki heille vielä sopivat vaatteet 1 Moos. 3:21.

Jumalan persoonallisuuden piirteitä voidaan erityisesti havaita siinä, miten hän toimi Israelin kansan suhteen. Jumala antoi Israelille lain, joka suojeli israelilaisia sairauksilta , auttoi heitä toimimaan Jumalan tahdon mukaisesti ja antoi säännöt yhteiskunnallista elämää varten. Joistakin rikoksista oli rangaistuksena kuolemantuomio, esimerkiksi aviorikoksesta. Lait oli kuitenkin annettu ihmisiä, ei Jumalaa varten, siksi Jumala saattoi joissakin tilanteissa antaa erilaisen tuomion. Jumala antoi anteeksi katuville. Esimerkiksi kuningas Manassen tapaus osoittaa miten Jumala on anteeksiantavainen. Kuningas Manasse palvoi vääriä jumalia ja tappoi viattomia ihmisiä. Nämä olivat rikoksia, joista oli seurauksena kuolemanrangaistus. Manassen jouduttua vaikeuksiin, hän katui, nöyrtyi ja rukoili Jumalaa. Jumala kuuli hänen pyyntönsä, antoi anteeksi ja palautti hänet kuninkaaksi Jerusalemiin. Jumalan käytöksessä on myös julmia piirteitä hänen rangaistessaan Egyptiläisiä tappamalla heidän esikoislapsensa. Jumala myös janoaa uhriverta anteeksiannon saavuttamiseksi.

Kristinuskon ja juutalaisuuden Jumalasta puhuttaessa myöhempinä aikoina ovat herättäneet keskustelua kansanmurhat, joita Jumala laittaa israelilaiset tekemään Vanhan testamentin sivuilla. Useimmat näistä liittyvät luvatun maan valloittamiseen Joosuan kirjassa. Monista kaupungeista tapetaan kaikki asukkaat Jumalan käskystä. Esimerkkinä seuraavat jakeet:

»Herra oli kovettanut vihollisten sydämet ja saanut heidät käymään sotaa Israelia vastaan, jotta heidät voitaisiin julistaa Herralle kuuluvaksi uhriksi ja säälimättä tuhota sen käskyn mukaisesti, jonka Herra oli antanut Moosekselle.»

»Kun israelilaiset olivat autiomaassa kaupungin ulkopuolella lyöneet Ain miehet, jotka olivat seuranneet heidän kannoillaan, ja nämä oli surmattu viimeiseen mieheen, israelilaisten sotajoukko palasi Aihin, ja loputkin kaupungin asukkaat surmattiin. Tuona päivänä saivat surmansa kaikki Ain asukkaat, kaksitoistatuhatta miestä ja naista. Joosua piti tapparansa kohotettuna eikä antanut kätensä vaipua, ennen kuin israelilaiset olivat tuhonneet Ain asukkaat, jotka oli julistettu Herralle kuuluvaksi uhriksi. Karja ja muu omaisuus otettiin kuitenkin ryöstösaaliiksi. Israelilaiset noudattivat kaikessa käskyä, jonka Herra oli Joosualle antanut.»

Jumalalla oli syynsä hävittää kanaanilaiset. Hän oli kärsivällisesti katsellut 400 vuoden ajan kanaanilaisten väärää toimintaa ja antanut heille aikaa muuttaa toimintaansa. Kanaan oli täynnä epäjumalanpalvelusta, moraalittomuutta ja verenvuodatusta. Kanaanilainen uskonto oli alhaista ja rappeutunutta, heidän pyhät paalunsa olivat ilmeisesti fallossymboleita, ja moniin heidän uhrikukkulariitteihinsä liittyi törkeää irstailua ja turmelusta. Insesti, homoseksualismi ja eläimeen sekaantuminen olivat yleistä. Taikuus, loitsiminen, spiritismi ja lasten uhraaminen polttamalla kuuluivat myös kanaanilaisten tapoihin. Asera ja Anat olivat kanaanilaisten jumalattaria. Ne kuvataan eräässä egyptiläisessä tekstissä sekä äitijumalattariksi että pyhiksi prostituoiduiksi, jotka paradoksaalisesti ovat ikuisia neitsyitä (kirjaimellisesti ”suuria jumalattaria, jotka tulevat raskaaksi, mutta eivät synnytä”). Ilmeisesti heidän palvontaansa liittyivät aina temppeliprostituoitujen palvelukset. Nämä jumalattaret vertauskuvasivat sukupuolisen himon lisäksi sadistista väkivaltaa ja sodankäyntiä. Eräässä Ugaritista löydetyssä Baal-eepoksessa kuvaillaankin, kuinka Anat-jumalatar panee toimeen joukkoteurastuksen ja koristautuu sitten ripustamalla itseensä uhriensa päitä sekä kiinnittämällä näiden käsiä vyöhönsä, samalla kun hän kahlaa riemuissaan heidän veressään.

Merrill F. Unger kertoo: ”Palestiinassa tehdyissä kaivauksissa on löydetty tuhkakasoja ja pienokaisten luurankojen jäännöksiä pakana-alttarien ympärillä olleilta hautausmailta, mikä osoittaa, että tätä julmaa inhottavuutta harjoitettiin laajalti.” Halley’s Bible Handbook (s. 161) sanoo: ”Kanaanilaiset palvoivat antautumalla moraalittomiin nautintoihin jumaliensa edessä – mikä heillä oli uskonnollinen rituaali – ja sitten murhaamalla esikoislapsensa uhriksi näille samoille jumalille. – Baalin ja Astoretin profeetat olivat virallisia pikkulasten murhaajia.” ”Toinen pöyristyttävä tapa olivat niin sanotut ’perustusuhrit’. Kun oli määrä rakentaa talo, uhrattiin lapsi, ja sen ruumis muurattiin seinään.” Näyttää siltä, että Kanaanin maa oli suuressa määrin tullut eräänlaiseksi Sodomaksi ja Gomorraksi kansallisessa mitassa. – – Oliko näin inhottavan saastaisella ja raa’alla kulttuurilla enää mitään oikeutta olla olemassa?”

Jumalalla oli Luojana oikeus hävittää kanaanilaiset maasta. Huomionarvoista on, ettei Jumala tuhonnut kaikkia kanaanilaisia. Monet kanaanilaiset tekivät rauhan Israelin kanssa ja säilyttivät elämänsä. Yksi oli kanaanilainen portto Rahab, josta tuli yksi Messiaan, Jeesuksen esiäideistä Matt. 1:5. Sitä pidettiin suurena kunniana. Myös monet hänen sukulaisensa säilyivät elossa. Paavali mainitsi hänet uskonesimerkkinä, jota kristittyjen tulisi jäljitellä. Gibeonilaiset, jotka olivat kanaanilaisia, eivät halunneet taistella Israelia vastaan vaan tekivät rauhan Israelin kanssa ja säilyivät elossa . Kun Kanaanin muut heimot saivat tietää tästä, he lähtivät taistelemaan gibeonilaisia vastaan. Israel lähti puolustamaan gibeonilaisia ja Jumala myös puuttui asioiden kulkuun ja suojeli gibeonilaisia. Tällä tavoin tämä heimo pelastettiin tuholta.

Jumalalla oli samat normit myös israelilaisten suhteen ja hän ei suojellut heitä kun nämä rikkoivat hänen lakejaan. Kärsivällisesti Jumala antoi aikaa muutokseen, mutta kun sitä ei tapahtunut, hän ei enää suojellut Israelia. Assyrialaiset valloittivat Israelin pohjoisen valtakunnan ja myöhemmin Babylon poltti Jerusalemin ja vei eteläisen valtakunnan asukkaat vankeina maahansa.

Kaiken kaikkeaan Vanhan testamentin kirjoittajat maalaavat Jumalasta lämpimän kuvan. Psalmista kertoi kuinka Jumala on armollinen, suosiollinen ja hidas vihastumaan. Daavid ymmärsi ettei Jumala vaadi ihmisiltä liikoja. Jesaja toi esille että, Jumalan rakkaus meitä kohtaan on vahvempaa ja syvempää kuin äidin rakkaus lapseensa. Hesekiel paljasti että Jumala ei saa iloa kenenkään kuolemasta, ei edes jumalattoman henkilön.

Kansanmurhien lisäksi huomiota ovat myöhemmin herättäneet Jumalan monet ankarat lait, joita hän antaa Moosekselle. Jumalan Moosekselle antamiin lakeihin kuuluvat esimerkiksi käsky tappaa homoseksuaalisuuden harjoittajat sekä käsky kivittää hengiltä tottelemattomat ja ”kevytmieliset” lapset ja aviorikoksesta tavatut sekä erilaiset orjuutta koskevat säädökset, joissa esimerkiksi annetaan isännälle lupa lyödä orjaansa, koska tämä on hänen omaisuuttaan.

Uusi Testamentti

Kostavan ja pitkävihaisen Vanhan testamentin Jumalan sijasta Uudessa testamentissa esiintyy Jeesuksen opetuksissa ja Jeesuksen (ihmiseksi tulleen Jumalan) teoissa armahtava ja ymmärtäväinen Jumala.

Johanneksen evankeliumissa kerrotaan, kuinka Jeesus asetetaan tilanteeseen, jossa häneltä halutaan mielipide Vanhan testamentin määräykseen aviorikoksesta, jonka mukaan molemmat avionrikkojat pitäisi tappaa. Jeesus (= Jumala) toimii Vanhan testamentin yksiselitteisen määräyksen vastaisesti ja vapauttaa naispuolisen avionrikkojan.

Luukkaan evankeliumissa opetuslapset haluaisivat pyytää Jumalaa tuhoamaan samarialaisen kylän, koska kyläläiset olivat kieltäytyneet ottamasta vastaan Jerusalemiin matkalla ollutta seuruetta. Jeesus nuhtelee opetuslapsia siitä, että opetuslapset eivät olleet ymmärtäneet Jeesuksen opetuksien perusideaa.

Katso myös

• Antitrinitianismi
• Jumalan olemassaolo
• Juutalais-kristillinen jumalakäsitys
• Kaikkivoipaisuuden paradoksi
• Pahan ongelma
• Jeesuksen pyhä nimi

Lähteet

Aiheesta muualla

• Peltonen, Mauno: Ajatuksia Jumalan nimestä.
• Tutkielma 'Jumalan pyhä nimi': https://johanneksenpoika.fi/uutiset_a20/nimitutkielma_19012020/Jumalan-pyhä-nimi.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)

n k m Kristillinen teologia Systemaattinen Raamattu Inspiraatio Raamatun kaanon Raamatuntutkimus Eksegeesi Laki ja evankeliumi Raamatun tulkinta Jumala Paterologia Kristologia Pneumatologia Teosentrisyys Muuttumattomuus Mahdottomuus Perikoreesi Sosiaalinen kolminaisuus Kolminaisuusoppi Isä Poika Hypostaattinen liitto Jeesus Logos Kristosentrisyys Inkarnaatio Ylösnousemus Taivaaseenastuminen Pyhä Henki Maailmankuva Luomiskertomus Taivaallinen isä Angelologia Antropologia Langennut enkeli Saatana Teodikea Pelastus Soteriologia Synninpäästö Pelastuksen vastaanotto Pelastusvarmuus Sovitus Kaste Vaikuttava kutsumus Kristinuskoon kääntyminen Ikuinen elämä Extra Ecclesiam nulla salus Usko Anteeksianto Ylistäminen Armo Vastustamaton Mahdollistava Armonvälineet Monergismi Ordo salutis Ehdoton pelastusvarmuus Predestinaatio Sovituksen kokoomateoria Rekonsiliaatio Lunastus Uudestisyntyminen Parannus Universaali ylösnousemus Pyhitys Synergismi Jumalallistuminen Liitto Kristuksen kanssa Synti Hamartiologia Aadam Antropologia Syntiinlankeemus Incurvatus in se Perisynti Kristillinen syntikäsitys Teodikea Täydellinen turmelus Kirkko-oppi Sakramentti Ehtoollinen Missiologia Seurakuntaoppi Kongregationalismi Episkopaalisuus Presbyteerisyys Kirkolliskokous Konsilaarisuus Eskatologia Historismi Idealismi Dispensationalismi Futurismi Preterismi Millenarismi Pre- Post- A- Adventismi Antikristus Apokalypsi Apokalyptismi Liiton teologia / Uusi liitto Lopun ajat Taivas Helvetti Tuomiopäivä Millennialismi Uusi Jerusalem Ylöstempaus Toinen tuleminen Kristillinen kuolevaisuus Suuri ahdistus Sota taivaassa Historiallinen Historia Uuden testamentin kaanon Patristiikka Kesaropapismi Semipelagiolaisuus Bysanttilainen ikonoklasmi Skolastiikka Tomismi Konsiliarismi Renessanssin humanismi Uskonpuhdistus Vastauskonpuhdistus Pietismi Suuret herätykset Käytännöllinen Apologetiikka Raamatun laki Opetus Etiikka Diakoniikka Homiletiikka Liturgiikka Missiologia Moraalietiikka Pastoraaliteologia Polemiikki Poliittinen teologia Julkinen teologia