Tässä artikkelissa tutkimme Kosmos-Filmi:n kiehtovaa maailmaa, aihetta, joka on kiinnittänyt kaikenikäisten ja -taustaisten ihmisten huomion. Sen alkuperästä sen vaikutuksiin nyky-yhteiskuntaan perehdymme Kosmos-Filmi:n tärkeimpiin näkökohtiin, analysoimme sen kehitystä ajan myötä ja sen merkitystä nykyään. Eri näkökulmien ja asiaankuuluvan datan avulla pyrimme ymmärtämään paremmin Kosmos-Filmi:n merkitystä nykypäivänä ja sen vaikutusta jokapäiväiseen elämäämme. Valmistaudu tutustumaan Kosmos-Filmi:n kaikkiin puoliin tässä kiehtovassa artikkelissa!
Kosmos-Filmi Oy oli Suomessa vuodesta 1926 aina 1980-luvun lopulle toiminut elokuvien maahantuonti- ja levitysyritys, joka tunnettiin neuvostoliittolaisten elokuvien levittäjänä. Se oli vuodesta 1946 Neuvostoliiton elokuvavientiviraston Sovexportfilmin omistuksessa, ja Suomi oli ainoa maa jossa neuvostoliittolaisilla oli oma elokuvavuokraamo ja omia elokuvateattereita.
Kosmos-Filmin elokuvateattereita olivat 1970-luvun loppuun asti Helsingin vanhimpiin kuulunut Capitol (sittemmin vuosina 1985–2006 toiminut Forum) Mannerheimintie 16:ssa sekä Kulttuuritalolla toiminut Pikku-Capitol. Vuonna 1980 Kosmos-Filmi sai uudesta Hotelli Presidentin talosta (Eteläinen Rautatiekatu 4) käyttöönsä kaksi elokuvasalia, jotka toimivat nimellä Kino Kosmos 1 ja 2. Niihin mahtui yhteensä lähes 500 katsojaa kerrallaan. 1980-luvulla Kosmos-Filmi julkaisi joitakin neuvostoelokuvia myös VHS-videokasetteina.
Yrityksen perusti Helsinkiin Pietarissa syntynyt Ruotsin kansalainen Gustaf Molin (1877–1938) vuonna 1926 nimellä Oy Ufanamet Ab, ja toimitusjohtajana oli Arnold Sundgrén (1895–1969). Ufanamet sai nimensä siitä, että se edusti Suomessa yksinoikeudella saksalaisen Ufan eli Universum-Film AG:n sekä yhdysvaltalaisen Fanamet-yhteenliittymän elokuvia. Fanametin jäseniä olivat Famous Players–Lasky Corporation (sittemmin Paramount Pictures), First National ja Metro-Goldwyn-Mayer.
Ufanamet oli parin vuoden ajan Suomen suurin elokuvalevittäjä, mutta yhteistyö Ufan ja Fanametin kanssa päättyi jo 1928, ja yrityksen uudeksi nimeksi otettiin Kosmos-Filmi. Gustaf Molinilla oli 1930-luvun alussa peräti kymmenkunta elokuva-alan yhtiötä ja useita teattereita. Molinin kuoltua vuonna 1938 hänen leskensä, Ruotsin kansalainen Larissa Molin (ent. Lentz-Lutz, o.s. Grigorowa), avioitui saksalaisen Köhlerin kanssa ja sai Saksan kansalaisuuden. Vuonna 1944 tuli voimaan Suomen ja Neuvostoliiton välinen Moskovan välirauha, jonka mukaan saksalaisten omaisuus Suomessa piti luovuttaa Neuvostoliitolle. Lesken omaisuus ja kansalaisuustulkinta aiheuttivat diplomaattista kirjelmöintiä Ruotsin ja Neuvostoliiton välillä, mutta lopulta Neuvostoliitto takavarikoi Molinin yhtiöt.
Neuvostoliitto hallinnoi Kosmos-Filmiä aluksi Suomessa toimineen kaupallisen edustustonsa kautta, vuodesta 1954 Filmikeskus Oy -nimisen yrityksen kautta ja vuodesta 1961 V/O Sovexportfilmin kautta. Gustaf Molinin jo 1920-luvulla keksimä yritysnimi osoittautui sattumalta hyvin sopivaksi, kun Neuvostoliiton avaruusohjelmassa alettiin käyttää sanoja kosmos, kosmonautti, kosmodromi jne. Kosmos-Filmi keskittyi näyttämään vain neuvostoliittolaisia elokuvia aluksi Mannerheimintie 16:n Capitolissa, sitten myös Kulttuuritalon Pikku-Capitolissa ja vuodesta 1980 uusissa Kosmos 1- ja 2-teattereissa Hotelli Presidentin talossa. Saleissa esitettiin myös muiden kommunistimaiden elokuvia.
Kino Kosmoksen toiminta neuvostoelokuvan päänäyttämönä loppui vuoden 1988 lopussa, kun pitkään tappiollinen Kosmos-Filmi vuokrasi tilat Finnkinolle. Teatterisalien uusiksi nimiksi tulivat Presidentti 1 ja 2. Samalla 90 prosenttia Kosmos-Filmin noin kuudesta tuhannesta elokuvakopiosta siirrettiin Suomen elokuva-arkistoon. Samaan aikaan Sovexportfilm menetti monopoliasemansa neuvostoelokuvien välittäjänä, ja kauppaa alettiin käydä suoraan neuvostostudioiden (Mosfilm, Lenfilm ym.) ja eri maiden levitysyhtiöiden kesken.
Kosmos-Filmin ohjelmistossa oli etupäässä kotimaassaan suuren suosion saaneita viihteellisempiä elokuvia, jotka lyhyen teatterikierroksen jälkeen otettiin usein myös Yleisradion tai Mainos-TV:n televisio-ohjelmistoon. Propagandistisempia elokuvia, kuten vallankumous- ja kolhoosikuvauksia oli tarjolla Suomi–Neuvostoliitto-Seuran valikoimassa; niitä esitettiin työväentaloissa eri puolilla maata aatteen kannattajille. Molempiin ohjelmistoihin lisättiin harkinnan mukaan myös neuvostoliittolaisia taide-elokuvia. Tärkeä neuvostoelokuvan foorumi oli myös vuosittainen neuvostoelokuvan viikko, joita järjestettiin Helsingin lisäksi etenkin muissa yliopistokaupungeissa, esimerkiksi vuonna 1979 kaikkiaan yhdellätoista paikkakunnalla.
Kosmos-Filmin maahantuomat neuvostoliittolaiset teatterielokuvat jäivät Suomen katsojatilastoissa yleensä häntäpäähän ja saivat keskimäärin joitakin satoja katsojia. Suosituimmiksi neuvostofilmeiksi muodostuivat Emil Lotjanun Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen ja japanilaisen Akira Kurosawan ohjaama Dersu Uzala, jotka saavuttivat kumpikin noin 180 000 teatterikatsojaa. Vuodesta 1972 (jolloin ulkomaisten elokuvien katsojatilastointi aloitettiin) vuoteen 1991 (jolloin Neuvostoliitto lakkautettiin) eniten katsojia saivat Suomen teattereissa nämä neuvostoelokuvat: