Kylmä vyöhyke
Nykymaailmassa Kylmä vyöhyke:stä on tullut erittäin tärkeä ja kiinnostava aihe laajalle yhteiskunnalle. Ilmestymisestään lähtien Kylmä vyöhyke on kiinnittänyt sekä asiantuntijoiden että harrastajien huomion ja synnyttänyt jatkuvaa keskustelua sen vaikutuksista, seurauksista ja tulevaisuudesta. Alkuperäistään nykyiseen kehitykseensä Kylmä vyöhyke on jättänyt jälkensä historiaan ja on edelleen jatkuvan tutkimuksen ja keskustelun aihe. Tässä artikkelissa tutkimme perusteellisesti kaikkia Kylmä vyöhyke:een liittyviä näkökohtia sen perusnäkökohdista sen maailmanlaajuisiin vaikutuksiin.
Kylmä vyöhyke on maapallon lämpövyöhyke, jossa lämpimimmän kuukauden keskilämpötila on alle +10 °C. Köppenin ilmastoluokituksessa kylmää vyöhykettä vastaa luokka E (jääilmasto, polaari-ilmasto, napailmasto). Luokka jaetaan lämpimämpään tundrailmastoon, jossa vähintään yksi, mutta enintään 3,5 kuukautta on keskilämpötilaltaan yli 0 °C, ja kylmempään jäätikköilmastoon, jossa enintään yksi kuukausi on keskilämpötilaltaan yli 0 °C.
Kylmään vyöhykkeeseen kuuluu Etelämanner kokonaan sekä monet Etelämannerta ympäröivät saaret, Falklandinsaaret, Euraasian mantereen pohjoisosat Skandinavian pohjoiskärjestä Beringinsalmeen, Alaskan ja Kanadan pohjoisosat, Grönlanti lukuun ottamatta vähäisiä rannikkokaistaleita ja noin puolet Islannista. Kylmä vyöhyke vallitsee myös monilla vuoristoalueilla puurajan yläpuolella, jossa sitä nimitetään alppi-ilmastoksi.
Kylmän vyöhykkeen kasvi- ja eläinlajien on sopeuduttava ankaran luonnon oloihin. Kasvillisuus on matalaa tundrakasvillisuutta (jäkälä-, sammal-, heinä-, varpu- ja pensaskasvillisuutta). Suot ovat yleisiä.
