Maalattu harmaa keramiikka

Nykymaailmassa Maalattu harmaa keramiikka:stä on tullut erittäin ajankohtainen aihe. Sekä julkisella että yksityisellä alueella Maalattu harmaa keramiikka on kiinnittänyt laajan yksilöiden ja organisaatioiden huomion. Sen vaikutus on tuntunut monilla aloilla politiikasta teknologiaan, kulttuuriin ja yhteiskuntaan yleensä. Tässä artikkelissa perehdymme Maalattu harmaa keramiikka:n analyysiin, tutkimme sen eri puolia ja sen vaikutusta eri yhteyksissä. Alkuperäistään nykytilanteeseensa Maalattu harmaa keramiikka on herättänyt suurta kiinnostusta ja herättää tärkeitä pohdintoja, jotka ansaitsevat käsitellä perusteellisesti.

Maalttua harmaata keramiikkaa.

Maalattu harmaa keramiikka (Painted Grey Ware, PGW) oli varhainen intialainen keramiikkatyyli n. 1200–350 eaa. Se liitetään keski- ja myöhäisvedalaiseen, arjalaiseen kulttuuriin. Sen aikaan oli ensimmäiset arjalaisten heimoliittojen kuningaskunnat. Keramiikka saattaa olla ei-indoeurooppalaisilta lainattu. Aiempaa väestöä eli arjalaisen kulttuurin rinnalla. Silti kulttuuria hallinnut kansa oli indoeurooppalainen hevosen, nopeat sotavaunut ja raudan tuntenut väestö. Sen ihmiset saivat elantonsa pääosin viljelyllä ja karjan kasvatuksella. Asuttiin alussa pikkukylissä, mutta aikaa myöten syntyi suuria kaupunkeja. Maalatun harmaan keramiikan jälkeen nousi mahtavien valtioiden pohjoinen kiillotettu musta keramiikka, ja historiallinen aika alkoi.

Kulttuurin luonne

Intian maalatun harmaan keramiikan alue noin 1200-600 eaa.

Maalattua harmaata keramiikkaa on löydetty noin 1 000 paikasta Gangesin-Jamunan jokilaaksosta ja ympäristöstä. Sitä oli myös Chaggar-Hakran varrella ja paikoin luonaan vuoristossa. Monista maalatun harmaan keramiikan löytöpaikoista on löydetty myös sota- ja metsästysaseita, joka viittaa varhaiseen kshatriya-soturieliittiin.

Maalattua harmaata keramiikkaa luonnehti alussa viljely-paimentolaiskulttuuri, jossa ihmiset asuivat pienissä kylissä. Osa kylistä oli pikkukaupunkeja, ja näistä osa linnoitettuja. Kylien väli yleensä noin 10–12 km. Haryanan alueella jossa arkeologit uskovat olleen Kurun kuningaskunnan noin 1200 eaa., oli kolmen kokoisia kyliä. Tämä asutushierarkia voi viitata keskitettyyn hallintoon.

Kylien asumukset alussa vitsas-savimajoja. Kulttuuri tunsi hevosen. Kupari, pronssi, messinki ja rauta tunnettiin. Kun kulttuuri kehittyi eteenpäin, tiili- ja kivirakentaminen yleistyi. Rauta levisi laajalle noin 1300–1200 eaa..

Kulttuurin kukoistusvaihe ajoitetaan noin vuosille 1100–350 eaa. Arkeologisesti se voidaan rinnastaa myöhemmän Veda-kauden kulttuureihin.

Alue

Malattua harmaata keramiikkaa oli eniten Gangesin-Jamunan yläjuoksulla. Mutta lännessä se ulottui nykyisen Multanin lähelle Satwaliin asti, pohjoisessa Lahoren lähelle Gharindaan ja Gangesin yläjuoksulle Thapliin,

idässä Kausambiin ja eteläss Ujjainiin. Maalattua harmaata keramiikka on löydetty jopa Lak-hiyo Piristä Sindhistä asti. Sitä oli myös Harappassa. Ainakin 650 paikkaa on lötydetty. Haryanassa paikkojen koko vaihteli 0.015-9.62 ha välillä. Bahawalpurin 14:stä paikasta puolet olivat kooltaan 1,1-2.1 ha, mutta yhden paikan koko oli 13.7 ha. kolmen paikan koko oli 3-4 ha.

Historia

Joidenkin arkeologien mukaan maahan tulleet arjalaiset olisivat omaksuneet paikallisen tyylin ja levittäneet sitä. Toisten mukaan tyyli olisi tullut Iranista tms, ja siihen olisi sekoittunut paikallista perinnettä.

Maalattu harmaa keramiikka tuli Baran kulttuurin jälkeen ja lienee ollut osin samanaikainen jälkimmäisen kanssa.

Maalattu harmaa keramiikka saattoi kehittyä maalaamattomasta keramiikasta.

Maalattu harmaa keramiikka näyttää ilmestyneen ensin Gangesin yläjuoksulle. Chaggar-Jamunan doabilla ovat varhaiset kulttuurin paikat Nagar, Rupar, Sanghol, Bara, Bhagwanpura jne. Sitten PGW levittäytyi itään mm. myöhäisharappalaisen, OCP:n ja BRW:n ja nuorapainannekeramiikan alueelle noin 1200-700 eaa.

Monesti on ajateltu, että PGW olisi ilmestynyt joskus 1700–1400 eaa. Joka tapauksessa PGW ilmaantui ennen raudan leviämistä laajalle.

Uusimpien tutkimusten mukaan maalattua harmaata keramiikkaa olisi ollut jo noin 2200 eaa. Alamgirpurissa ja muualla Harappa 3C-vaiheessa. Näihin aikoihinhan syntyi Baran kulttuurikin.

Monissa paikoissa oli katko aiemman myöhäisharappalaisen ja maalatun harmaan keramiikan välillä. Näitä ovat mm Ropar, Sanghol, Alamgirpur ja Hulas.

Toisaalta Bhagwanpurassa, Katpalonissa, Dadherissa, Katpalonissa, Nagarissa, ja Kandassa myöhäisharappalaista ja maalattua harmaata keramiikkaa esiintyi jonkin aikaa rinta rinnan. . Mutta Hastinapurissa katkoa edeltänyt kulttuuri oli okralla värjätty keramiikka. Joissain paikoissa OCP:n ja PGW:n välissä oli aukko, toisissa ei. Idempänä Arnanjikherassa, Nokhissa ja Jodhmpuassa katkoa edelsi musta-punainen keramiikka, joka oli levittäytynyt Gangesin laaksossa luoteeseen osin OCP:n alueelle.

Saviastiatyylit

Maalattu harmaa keramiikka on dreijattu taitavasti hienosta savesta. Se on luultavasti hienostunutta eliitin keramiikka: sitä on löydetty vain 3–10 % jostakin tuota tyyliä sisältäneestä löytöpaikan kerrostumasta.

Maalatussa harmaassa keramiikassa on harmaalle maalattu ennen polttoa mustalla monesti geometrisia kuvioita. Kaivauspaikoilta on löytynyt noin 40 erilaista astiatyyliä, mutta suosituimpia astioita olivat erilaiset kulhot ja vadit. Astioihin käytetty savi oli hienojakoista, ja väriltään se oli harmaata tai tuhkanharmaata. Astioita kuitenkin myös värjättiin sekä sisä- että ulkopinnalta. Värityksenä käytettiin mustaa tai suklaista väriä.

Maalattuun harmaaseen keramiikkaan liittyviä muita tyylejä

Maalatun harmaan keramiikan kanssa tavattaan ainakin joskus seuraavia saviastiatyylejä:

Lähteet

Viitteet

  1. a b painted grey Ware Ashwani Asthana
  2. Parpola, s. 34.
  3. B. B. Lal: The Painted Grey Ware Culture of the Ironage (s. 413) en.unesco.org.
  4. Ochre Coloured Pottery & Painted Grey Ware Complexes in Indian Prehistory Introduction (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Painted Grey Ware Culture: Changing Perspectives Vinay Kumar Gupta1 and B. R. Mani, Received: 30 September 2017; Revised: 27 October 2017; Accepted: 14 November 2017 Heritage: Journal of Multidisciplinary Studies in Archaeology 5 (2017): 370–379
  6. Dilip Kushwaha: Painted Grey Ware Settlements: Spatial Analysis and Interpretation of Inter-site Behaviour. Men and Environment., 2014. Artikkelin verkkoversio. en
  7. Re-evaluation_of_the_pottery_sequence_in_north_India_during_the_first_millennium_BC, Akinori Uesugi
  8. Painted gery wareDr Ashwani Asthana
  9. Painted Grey Ware - connecting archaeology with textual records and legends. History Forum. Viitattu 4.2.2019. (englanniksi)
  10. Sharma, H.: Short notes on Painted Grey Ware (PGW) preservearticles.com. Arkistoitu 19.4.2012. Viitattu 19.1.2013. (englanniksi)
  11. Northern Black Polished Ware Culture
  12. The Later Vedic Phase: Transition to State and Social Orders History Discussion - Discuss Anything About History. 7.10.2014. Viitattu 20.9.2018. (englanniksi)