Mukdenin taistelu
Nykymaailmassa Mukdenin taistelu:stä on tullut yhä enemmän kaikenikäisiä ja -taustaisia ihmisiä kiinnostava aihe. Puhummepa sitten mielenterveyden tärkeydestä, teknologisesta vallankumouksesta, naisten voimaannuttamisesta tai mistä tahansa muusta aiheesta, Mukdenin taistelu on peruselementti, joka on saanut merkitystä kaikilla elämänaloilla. Mukdenin taistelu on näkökohta, jota emme voi sivuuttaa sen vaikutuksesta politiikkaan ja talouteen, aina populaarikulttuuriin. Tässä artikkelissa tutkimme, kuinka Mukdenin taistelu on muuttanut tapaamme ajatella ja toimia, ja kuinka sen läsnäolo edelleen muokkaa maailmaamme tavoilla, joita aiemmin ei voinut kuvitella.
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
| Mukdenin taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Venäjän–Japanin sotaa | |||||||
 Venäläisten tykistöä Mukdenin taistelussa
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
|
jalkaväenkenraali Aleksei Kuropatkin |
Sotamarsalkka Ōyama Iwao | ||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
210 000 – 330 000 |
200 000 – 270 000 | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
8 705 kuollutta |
15 892 kuollutta | ||||||
| |||||||
Mukdenin taistelu (奉天会戦 (Hōten kaisen)) oli Venäjän–Japanin sodan taistelu, joka käytiin 20. helmikuuta (J: 7. helmikuuta) – 10. maaliskuuta (J: 25. helmikuuta) 1905 Mukdenin kaupungin (nyk. Shenyang) eteläpuolella Mantšuriassa. Se oli suurimpia maataisteluita ennen ensimmäistä maailmansotaa. Venäjän keisarikunnan joukkoja komensi jalkaväenkenraali Aleksei Kuropatkin ja Japanin keisarikunnan armeijoita johti sotamarsalkka Ōyama Iwao. Taisteluun osallistui yli puoli miljoonaa sotilasta. Taistelu päättyi saarrostusta pelänneiden venäläisten vetäytymiseen ja Japanin voittoon. Mukdenin taistelu oli Venäjän–Japanin sodan viimeinen suuri maataistelu.
Taustaa
Shahojoen taistelun jälkeen 5.–17. lokakuuta 1904 Venäjän keisarikunta ja Japanin keisarikunta ottivat yhteen Mukdenin eteläpuolella Sandepun (nyk. Shendanbaocun) kaupungin ympäristössä 25.–29. tammikuuta 1905. Sandepun taistelu päättyi ratkaisemattomana venäläisten vetäydyttyä. Port Arthurin (nyk. Lüshunkou) piirityksen (30. heinäkuuta 1904 – 2. tammikuuta 1905) voitokkaan kenraalin Nogi Maresuken johtama 3. Armeija oli siirtynyt asemiin Okun 2. Armeijan taakse.
Koko Japanin keisarikunnan taisteluvahvuus mukaan lukien kaikki mahdolliset reservit oli keskitetty Mukdeniin. Suuret tappiot ja Venäjän keisarillisen laivaston lähestyminen Japanin vesiä lisäsi marsalkka Oyamalle paineita saada voitto Venäjän armeijoista.
Joukot
| Armeijaryhmä | Armeija | Komentaja | Joukot |
|---|---|---|---|
| Venäläiset | 
|
Jalkaväenkenraali Aleksei Kuropatkin | 1. MantšA, 2. MantšA, 3. MantšA |
| 1. Mantšurian Armeija | Kenraali Nikolai Linevitš | I AK, II Siperialainen AK, III Siperialainen AK ja IV Siperialainen AK. | |
| 2. Mantšurian Armeija | Ratsuväenkenraali Aleksandr von Kaulbars | I Siperialainen AK, Yhdistetty tark’ampuja AK, VIII AK ja Х AK | |
| 3. Mantšurian Armeija | Ratsuväenkenraali Aleksandr von Bilderling | V Siperialainen AK ja VI Siperialainen AK ja XVII AK |
(MantšA = Mantšurian Armeija, AK = Armeijakunta)
| Armeijaryhmä | Armeija | Komentaja | Joukot |
|---|---|---|---|
| Japanilaiset | 
|
Sotamarsalkka Ōyama Iwao. | 1. A, 2. A, 3. A, 4. A ja 5. A |
| 1. Armeija | Kenraali Kuroki Tamemoto | 2. JvD, Kaarti ja 12. JvD | |
| 2. Armeija | Armeijankenraali Oku Yasukata | 4. JvD, 5. JvD, 8. JvD ja 1. Ratsuväkiprikaati | |
| 3. Armeija | Armeijankenraali Nogi Maresuke | 1. JvD, 7. JvD, 9. JvD ja 2. Ratsuväkiprikaati | |
| 4. Armeija | Kenraaliluutnantti Nozu Michitsura | 6. JvD ja 10. JvD | |
| 5. Armeija | Kenraali Kawamura Kageaki | 11. JvD ja yksi reservidivisioona |
(A = Armeija, JvD = Jalkaväkidivisioona)
Joukkojen sijoitukset
Venäläiset
Aleksei Kuropatkin oli sijoittanut kolme armeijaansa oli 150 km pituiselle linjalle puolustusryhmitykseen ja siinä ei ollut syvyyttä. Venäjän armeijoissa oli 330 000 miestä, 1 266 tykkiä ja 56 konekivääriä.
Venäläisistä katsottuna äärimmäisenä oikealla, tasamaalla oli Hunhe-joen maastossa ratsuväenkenraali Aleksandr von Kaulbarsin 2. Mantšurian Armeija. Rintaman pituus oli 25 km, miehiä 100 000, 439 tykkiä ja 24 konekivääriä. Keskellä Port Arthurin ja Mukdenin maan- ja rautatien molemmin puolin 20 km kaistaleella oli asemissa ratsuväenkenraali Aleksandr von Bilderlingin johtama 3. Mantšurian Armeija. Hänellä oli 68 000 miestä, 266 tykkiä ja 10 konekivääriä. Vuoristoa vasten oli sijoitettuna Nikolai Linevitšin 1. Mantšurian Armeijan 107 000 miestä, 370 tykkiä ja 22 konekivääriä. Tälle sivustalle oli myös koottu 2/3 venäläisten ratsuväestä komentajanaan kenraali Paul von Rennenkampf yhteensä noin 40 000 miestä ja 144 tykkiä.
Japanilaiset
Sotamarsalkka Oyama oli ryhmittänyt Kurokin 1. Armeijan 60 000 miestä ja 170 tykkiä sekä Nozun 4. Armeijan 50 000 miestä ja 204 tykkiä Mukden–Port Arthur -maan- ja rautatien maastoon. Venäläisistä katsottuna äärimmäisenä oikealla Hunhe-joen maastossa oli Okun 2. Armeija 50 000 miestä ja 200 tykkiä. Nogin 3. Armeija 50 000 miestä ja 268 tykkiä oli pystynyt salassa keskittymään 2. A:n taakse piiloon. Uudelleen muodostettu Kageakin 5. Armeija oli venäläisten vasemmalla sivustalla. Kageakin armeijassa oli vain yksi eli 11. divisioona ja se ei ollut täysivahvuinen, miehiä vain 30 000 miestä ja 84 tykkiä.
Näiden lisäksi Oyamalla oli henkilökohtaisena reservinä 3. jalkaväkidivisioona ja kolmas reserviprikaatia. Japanilaisilla oli kaikkiaan 270 000 miestä, 1 062 tykkiä ja 200 konekivääriä.
Taistelun kulku
Kuropatkin oli vakuuttunut, että japanilaisten päähyökkäyssuunta olisi hänen vasemmalta sivustastaan vuoristoalueelta. Japanilaiset olivat tehokkaita juuri tällaisessa maastossa ja alueella olevat aikaisemman 3. Armeijan veteraanit 11. divisioonasta vahvistivat hänen näkemystään. Huhuja liikkui myös Mongolian suunnalta rautateitse tapahtuvasta hyökkäyksestä.
Oyaman suunnitelmana oli ympäröidä Mukden kuunsirpin muotoisesti ja siten katkaista venäläisten pakotie. Oyama oli aikanaan itse todistamassa saksalaisten Sedanin taistelun voittoa 1870 ja se mielessä hän teki suunnitelmansa.
Oyaman ohjeiden mukaisesti kaupunkitaistelua Mukdenissa tuli välttää. Koko sodan ajan japanilaiset välttivät tarkkaan kiinalaisten siviiliuhreja ja halusivat pitää väestön puolellaan. Tämä politiikka poikkesi vahvasti edellisestä Kiinan–Japanin sodasta.
Taistelun alku (20. helmikuuta)
Japanin 5. Armeija hyökkäsi venäläisten vasempaan sivustaan ja sitä tuki Kurokin 1. Armeijan yksiköt. Kuropatkin vahvisti sivustaansa omilla reserveillään. Tilanne rauhoittui rintamalohkolla.
Helmikuun 27. päivänä Japanin 1. A, 2. A ja 4. A hyökkäsivät eteenpäin omilla rintamalohkoillaan. Nogin 3. A aloitti samalla laajan sivustakierroksen, tarkoituksenaan hyökätä Mukdeniin luoteesta, Sinmintinin teiden suunnasta.
Saartaminen (1. maaliskuuta)
Japanilaisilla oli aloite käsissään ja he aloittivat venäläisjoukkojen saartamisen, huolimatta siitä että heidän keskustansa ei ollutkaan päässyt etenemään tarpeeksi nopeasti ja pitkälle. Kuropatkin ei pitänyt Nogin sivustahyökkäystä vaarallisena lähettäen vain vähäistä tukea.
Vasta 2. maaliskuuta illalla Kuropatkinille selvisi, että koko venäjän maavoimia uhkaa romahtaminen oikealta sivustalta. Kenraali Kuropatkin antoi käskyn siirtää vasemmalta sivustaltaan joukkoja vahvistaakseen Kaulbarsin 2. Mantšurian Armeijaa. Joukkojen siirtämisen koordinointi epäonnistui kuitenkin ja 1. sekä 3. Mantšurian Armeijan alueella oli täysi kaaos. Von Kaulbarsin piti myös hyökätä mutta ei pystynyt siihen.
Venäjän armeijat vetäytyvät (6. maaliskuuta)
Kuropatkin lyhentää puolustuslinjaansa ja vetää joukot Hunhe-joen taakse.
Oyama sai oman Sedaninsa ja hän antoi kaikille armeijoilleen hyökkäyskäskyn. Kurokin 1. armeija murtautui edessään olevan Nikolai Linevitšin ja von Bilderlingin armeijoiden välissä olevan aukon läpi. Onni oli japanilaisten puolella, sää lauhtui mutta Hunhe-joki pysyi jäätyneenä ja siitä ei tullut estettä japanilaisten hyökkäykselle. Kuropatkinin joukot uhkasivat jäädä mottiin ja hän antoi käskyn pohjoiseen vetäytymisestä 9. maaliskuuta.
Venäläisten vetäytyminen muodostui silmittömäksi paoksi, jossa aseita ja haavoittuneita jätettiin jälkeen. Japanilaiset olivat kuitenkin liian väsyneitä täysimittaiseen takaa-ajoon. Perjantaina 10. maaliskuuta japanilaiset miehittivät Mukdenin.
Mukdenin taistelun jälkeen ei Venäjän ja Japanin välillä tapahtunut enää mitään suurempia maataisteluita.
Mannerheim Mukdenissa
Carl Gustaf Emil Mannerheim suoritti 18.–26. helmikuuta 1905 pitkän tiedusteluretken Sinmintinin kautta kohti Mongolian rajaa etsien viittauksia japanilaisten sivustasotatoimista. Viitteitä Mannerheimin osallistumisesta retkeen eversti Jakov Gillenschmidtin ryhmän mukana on hänen päiväkirjassaan. Retkikunta onnistui vain vahingoittamaan rautatiesiltaa räjähteiden puutteiden vuoksi. Silta oli kuusi kilometriä Haichenasta pohjoiseen. Retkikunta palasi Sinmintinin kautta matkattuaan 400 km viidessä päivässä.
Torstaina 2. maaliskuuta 1905 Mannerheim ilmoittautui eskadroonineen XVII armeijakunnan komentajalle, kenraaliluutnantti Andrei Selivanoville ja seuraavana päivänä hän majoittui Huangutenin kylään (nyk. luultavasti Hongqicun, N41.841368° E123.299975°).
Lauantaina 4. maaliskuuta 1905 Mannerheim joutui kovaan tulitaisteluun Tintšientunin (nyk. Xing Shencun, N41.821255° E123.238188°) kylän lähistöllä, jossa hänen hevosensa Talisman kaatui. Maanantaina 6. maaliskuuta Mannerheim majoittui Sinmintinin tien varrella olevaan Tsuanwantsen (nyk. Xinfagzi, N41.857016° E123.250528°) kylään ja joutui keskelle japanilaisten voimakasta hyökkäystä. Tiistaina 7. maaliskuuta majapaikkana oli Huantšitelin kylä (sijainti tuntematon). Kuropatkinin päätettyä luopua Mukdenista Mannerheim pääsi perjantaina 10. maaliskuuta vihdoin sairaalajunaan parantamaan yli 40 asteen kuumettaan.
Lähteet
- Mannerheim, Carl Gustaf Emil: Päiväkirja Japanin sodasta 1904–1905 sekä rintamakirjeitä omaisille. Helsinki: Otava, 1982. ISBN 9511070991.
