Norppa:n laajassa ja monipuolisessa maailmassa on loputtomasti tutkittavaa ja löydettävää. Olipa kyseessä itse Norppa, sen vaikutukset yhteiskuntaan tai sen kehitys ajan myötä, aina on jotain uutta opittavaa ja pohdittavaa. Alkuperäistään nykyiseen vaikutukseensa Norppa on edelleen jatkuvan kiinnostuksen ja keskustelun aihe. Tässä artikkelissa sukeltamme Norppa:n eri puoliin, tutkimme sen merkitystä, haasteita ja mahdollisia tulevaisuuden skenaarioita. Liity kanssamme tähän tutkimusmatkaan ja löydämme yhdessä lisää Norppa:stä.
Norppa | |
---|---|
Uhanalaisuusluokitus | |
Suomessa: | |
Tieteellinen luokittelu | |
Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
Kunta: | Eläinkunta Animalia |
Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
Lahko: | Petoeläimet Carnivora |
Alalahko: | Caniformia |
Heimo: | Hylkeet Phocidae |
Suku: | Pusa |
Laji: | hispida |
Kaksiosainen nimi | |
Pusa hispida |
|
Synonyymit | |
Norpan levinneisyys |
|
Alalajit | |
|
|
Katso myös | |
Norppa eli kiehkuraishylje (Pusa hispida, aiemmin Phoca hispida) on suhteellisen pienikokoinen hyljelaji, joka elää pohjoisilla alueilla ja lisääntyy jäällä.
Aikuiset norpat ovat 85–160 senttimetriä pitkiä ja painavat 40–90 kilogrammaa. Norpat voivat elää jopa 35-vuotiaiksi. Muista hylkeistä norpan erottaa muun muassa lyhyemmästä kuonosta ja litteämmästä naamasta. Silmät katsovat suoremmin eteenpäin kuin muiden hylkeiden, luoden vaikutelman inhimillisistä kasvoista. Norpan erottaa myös sen selässä ja kyljissä olevista vaaleista renkaista.
Eri alueilla elävät norppapopulaatiot erotetaan viideksi alalajiksi:
Viimeksi mainitut kolme alalajia elävät nykyään eristyksissä toisistaan. Ne ovat jääkauden aikaisia reliktejä, jotka ovat sopeutuneet elämään makean tai murtoveden olosuhteissa, eikä niillä ole geenivaihtoa muiden alalajien kanssa. Saimaannorppa on erityisen uhanalainen, jäljellä on noin neljäsataa yksilöä.
Norpalla on kaksi Pusa-sukuun kuuluvaa sukulaislajia, Baikaljärven baikalinhylje ja Kaspianmeren kaspianhylje. Nämä molemmat lajit ovat periytyneet norpasta ja eronneet omiksi lajeikseen noin kaksi miljoonaa vuotta sitten.
Petroskoilaisten tutkijoiden mukaan Äänisessä olisi tavattu hyljettä vuonna 1974, mutta sen taksonomiaa ei ole varmistettu. Samaan viittaa Iivari Leiviskän ja Eino Kärjen jatkosodan aikaisen teoksen Itä-Karjala, Maa ja Kansa (WSOY 1942) kertomus. Yleisesti ottaen tiedeyhteisön kanta on, että Äänisessä ei ole omaa, luonnonvaraista hyljekantaa.
Itämerennorppaa on aikaisemmin metsästetty monissa Itämeren valtioissa ja se on ollut tärkeä riistaeläin. Nykyisin laji on Itämerellä rauhoitettu, lukuun ottamatta Suomea, joka salli metsästyksen aloittamisen vuonna 2010.
|