Otar Ioseliani
Nykymaailmassa Otar Ioseliani on erittäin ajankohtainen aihe, joka ansaitsee analysoinnin eri näkökulmista. Yhteiskunnan jatkuvan kehityksen ja ihmisten elämäntapojen muuttuessa on tärkeää ymmärtää Otar Ioseliani:n merkitys ja vaikutus jokapäiväiseen elämäämme. Kautta historian Otar Ioseliani on ollut keskustelun ja keskustelun aiheena, mikä on motivoinut tutkijoita, asiantuntijoita ja ammattilaisia syventämään tutkimustaan ymmärtääkseen sen vaikutukset elämän eri osa-alueilla. Tästä syystä tässä artikkelissa käsitellään Otar Ioseliani:tä yksityiskohtaisesti, analysoidaan sen syitä, vaikutuksia ja mahdollisia ratkaisuja. Tarkoituksena on tarjota lukijoille kattava näkemys tästä nykyään niin tärkeästä aiheesta.
.jpg)
Otar Ioseliani (georg. ოთარ იოსელიანი, 2. heinäkuuta 1934 Tbilisi, Neuvostoliitto – 17. joulukuuta 2023 Tbilisi, Georgia) oli georgialainen elokuvaohjaaja. Hän muutti Ranskaan, kun hän ei voinut sensuurin vuoksi työskennellä vapaasti Neuvostoliitossa.
Ioseliani opiskeli musiikkia ja taidetta Tbilisin konservatoriossa, minkä jälkeen hän muutti 1953 Venäjälle opiskelemaan matematiikkaa ja mekaniikkaa Moskovan yliopistossa. Ioseliani kiinnostui Moskovassa elokuvista ja valmistui lopulta VGIK-elokuvakoulusta, missä hän oli ollut muun muassa Aleksander Dovženkon oppilaana.
Ioseliani ensimmäinen elokuvaohjaus Sapovnela valmistui vuonna 1959. Ioselianin omaperäinen tyyli tuli ilmi jo ensimmäisissä lyhytelokuvissa, ja hänen huumoriansa on verrattu Jacques Tatiin. Ioseliani pystyi uransa alussa työskentelemään suhteellisen vapaasti, sillä elettiin niin sanotun suojasään aikaa. Hän joutui kuitenkin elättämään itsensä kalastajana ja metallitehdastyöntekijänä. Lisäksi hänen 46-minuuttinen Aprili (1961) kiellettiin liian formalistisena.
Ioselianin ensimmäinen pitkä elokuva oli vuonna 1966 valmistunut Lehtien pudotessa, joka oli tyypillinen hänen elokuvansa, jossa keskityttiin kuvaamaan hetkiä ohikulkevasta elämästä. Se sijoittuu viinitehtaalle ja kuvaa rehellistä nuorta miestä Neuvostoliiton byrokraattisen korruption keskellä. Lehtien pudotessa oli aloittamassa Neuvostoliiton studioelokuvan itsekriittistä suuntausta.
Ioselianin Oli kerran laulurastas (1970) kuvaa Tbilisin sinfoniaorkestarin rumpalin huoletonta elämää. Vuonna 1975 valmistunut Pastoraali vertaili Neuvostoliiton maaseudun ja kaupunkien elämäntyyliä toisiinsa, ja se palkittiin Cannesissa ja Berliinissä.
Ioseliani päätti vuonna 1982 asettua Ranskaan. Samana vuonna Pastoraali oli menestynyt sekä Cannesissa että Berliinissä. Ioselianin ensimmäinen ranskankielinen elokuva oli vuonna Les Favoris de la lune (1984). Sen jälkeen hän teki muun muassa elokuvat La Chasse aux papillons (1992) ja Brigands, chapitre VII (1996). Niistä ensimmäinen kuvasi tatimaista absurdiutta, ja jälkimmäinen puolestaan lähestyi Luis Buñuelin mustaa huumoria. Sen keskeisimmät henkilöt ovat itsevaltainen tyranni, stalinistinen apparatšik ja koditon mies. Brigands, chapitre VII kuvattiin osittain Georgiassa, ja hän palasi kuvausten aikana kotimaahansa ensimmäisen kerran 12 vuoteen. Ioseliani sanoi kaikkien elokuviensa olevan georgialaisia. Nekin, jotka sijoittuvat Ranskan maaseudulle, kuvaavat todellisuudessa georgialaista kylää.
Ioselianin Adieu, plancher des vaches! (1999) kuvaa rikasta pariisilaista perhettä, joka elää absurdia kaksoiselämää. Lundi matin (2002) palkittiin Berliinin elokuvajuhlilla parhaan ohjauksen Hopeisella karhulla. Elokuvan päähenkilö, keski-ikäinen tehdastyöläinen päättää vapautua sieluttomasta työstään. Vapautumisen teema käsitteli myös Jardins en automne (2006). Chantrapas (2010) oli Ioselianin henkilökohtaisin elokuva, sillä sen päähenkilö on georgialainen elokuvantekijä, joka joutuu taistelemaan taiteellisesta vapaudestaan sekä Neuvostoliitossa että Ranskassa. Ioseliani kiisti kuitenkin kuvanneensa omaelämäkertaisesti. Hänen viimeinen elokuvansa Chant d’hiver valmistui 2015.
Ohjaustyöt
- Akvarel (1958, televisio)
- Sapovnela (1959, lyhytelokuva)
- Aprili (1961, lyhytelokuva)
- Tudži (1964, lyhyt dokumenttielokuva)
- Giorgobistve (1966)
- Dzveli kartuli simghera (1969, lyhyt dokumenttielokuva)
- ”Oli kerran laulurastas” (Iqo šašvi mgalobeli, 1970)
- Pastorali (1975)
- Sept pièces pour cinéma noir et blanc (1983, lyhytelokuva)
- Euzkadi été 1982 (1983, televisiodokumentti)
- Les favoris de la lune (1985)
- Un petit monastère en Toscane (1988, dokumentti)
- Et la lumière fut (1989)
- La chasse aux papillons (1992)
- Seule, Georgie (1995, dokumentti)
- Brigands, chapitre VII (1996)
- Adieu, plancher des vaches! (1999)
- Lundi matin (2002)
- Jardins en automne (2006)
- Chantrapas (2010)
- Chant d'’hiver (2015)
Lähteet
- ↑ a b c d e f Antti Alanen: Elokuvantekijät, s. 312–313. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2012. ISBN 978-951-1-20533-3.
- ↑ Mathieu Macheret: Le cinéaste géorgien Otar Iosseliani, chantre des plaisirs simples, est mort Le Monde. 18.12.2023. Viitattu 18.12.2023. (ranskaksi)
- ↑ Song abou a Flower, IFFR, viitattu 25.11.2021 (englanniksi)
- ↑ a b c Ioseliani, Otar (Archive.org) Dictionary of the Georgian National Biograph y. Arkistoitu 13.2.2009. Viitattu 13.9.2011. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Ronald Bergan: Otar Iosseliani obituary The Guardian. 18.12.2023. Guardian News & Media Limited. Viitattu 18.12.2023. (englanniksi)
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Otar Ioseliani Wikimedia Commonsissa
- Otar Ioseliani Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
| ||||||||||||||||||||||
