Oulu II
Nykymaailmassa Oulu II on aihe, joka on saanut suuren merkityksen eri alueilla. Henkilökohtaisesta ammattitasolle Oulu II on kiinnittänyt miljoonien ihmisten huomion ympäri maailmaa. Sen vaikutus on tuntunut yhteiskunnassa, kulttuurissa, politiikassa ja teknologiassa, mikä on synnyttänyt laajaa keskustelua ja keskustelua. Tässä artikkelissa tutkimme Oulu II:n eri puolia ja sen vaikutusta elämäämme. Sen alkuperästä sen nykyiseen kehitykseen, mukaan lukien sen vaikutukset ja seuraukset, sukeltaamme Oulu II:n yksityiskohtaiseen analyysiin ymmärtääksemme sen merkityksen ja roolin nykymaailmassa.
| Oulu II | |
|---|---|
 |
|
| Tyyppi | hinaaja |
| Lippuvaltio | Suomi |
| Kotipaikka | Oulu |
| Aiemmat nimet | Warma |
| Omistaja | Oulu Osakeyhtiö |
| Aiemmat omistajat | Tmi J. W. Snellmann |
| Rakennustelakka | Oulun Konepaja Oy |
| Vesillelasku | 1908 |
| Status | katosi miehistöineen Perämerellä Hailuodon ja Kalajoen välisellä alueella 21. marraskuuta 1943 |
| Tekniset tiedot | |
| Pituus | 23,77 m |
| Leveys | 5,03 m |
| Syväys | 1,52–2,13 m |
| Nopeus | 20 km/h |
| Nopeus | 11 kn |
| Miehistö | minimi 6 |
Oulu II oli Oulu Oy:n omistama höyrykäyttöinen, jatkosodan aikana kadonnut hinaaja, jonka rakensi Oulun Konepaja Oy toiminimi J. W. Snellmannille. Tukkinippujen hinausta varten tarkoitettu alus laskettiin vesille vuonna 1908 nimellä Warma. Valmistuessaan se oli suurin telakan valmistama alus.
Aluksen pituus oli 23,77 metriä, leveys 5,03 metriä ja syväys 2,13 metriä, mutta tankit tyhjentämällä syväys pieneni 1,52 metriin. Suurin nopeus oli 11 solmua (20,4 km/h), ja vakiomiehistönä sillä oli kuuden hengen miehistö. Aluksessa oli varusteina muun muassa höyryturbiini, jolla kehitettiin valonheittimien tarvitsema sähkö. Muuhun varustukseen kuuluivat voimakas pumppu sekä sukellusvarusteet. Warma tarjosi sammutusapua kesällä 1908 tuleen syttyneelle englantilaiselle höyryrahtilaiva Zetalle Iin Röytän edustalla, mutta Zetan päällikkö kieltäytyi maksamasta kansainvälisen oikeuden normien mukaista korvausta, joten Warma palasi Ouluun.
Warma sai myöhemmin uudeksi nimekseen Oulu II siirtyessään Oulu Osakeyhtiön omistukseen. Talvisodan aikana alus upposi Reposaaren edustalla. Se nostettiin keväällä 1940 ja kunnostettiin täydellisesti Porin konepajalla seuraavana talvena.
Oulu II:n katoaminen
Oulu II lähti Oulusta 21. marraskuuta 1943 kohti Kalajokea noutamaan tukkilauttaa. Aluksen päällikkö oli päättänyt kiertää Hailuodon saaren merenpuolitse sen sijaan, että hän olisi ajanut suojaisempaa reittiä Hailuodon ja mantereen välisen salmen kautta. Aluksen lähtiessä Oulusta tuuli oli kohtalainen, mutta se voimistui päivän mittaan.
Hinaaja katosi jäljettömiin Marjaniemen ja Kalajoen välisellä merialueella ja vei mukanaan koko yhdeksänhenkisen miehistönsä, johon kuului yksi nainen. Turman syy on edelleen epäselvä. Aluksen hylkyä tai sen miehistön jäsenten ruumiita ei ole löydetty. Aluksen pelastusvene ajautui ilman airoja ja pohjatappia Hanhikiven niemen rantaan Pyhäjokisuulle. Perämeren pohjukasta Ruotsin puolelta on löydetty todennäköisesti Oulu II:n pelastusliivit.lähde?
Oulu II:n katoaminen on synnyttänyt koulukuntia, joilla on omat teoriansa ja päätelmänsä aluksen katoamisen syystä. Aluksesta lienee tehty viimeinen epävarma näköhavainto kello 13 sen ollessa matkalla Kalajokea kohti Hailuodon Marjaniemen kohdalla katoamispäivänä. Tämän havainnon tekijää ei tosin ole pystytty tunnistamaan; välillä puhutaan havainnontekijänä luotsista, välillä majakanvartijasta. Luotsiaseman ja majakan papereista ja päiväkirjoista tai poliisitutkintapöytäkirjoista ei löydy mainintaa havainnon tekijän henkilöllisyydestä.
Majakkalaiva Nahkiaiselle asti alus ei liene päässyt ennen uppoamistaan, sillä majakkalaivasta alusta ei havaittu. Marjaniemen epävarman havainnon aikaan tuulen voimakkuus oli vain 1–2 boforia länsietelästä; vasta saman päivän illalla noin kello kahdeksan se poliisitutkintapöytäkirjan mukaan voimistui kuuteen boforiin, jolloin alkoi lumipyry. Noin kello 16 aluksen olisi pitänyt jo olla Maakallassa, jossa oli tarkoitus yöpyä.
Päällimmäisenä teoriana hinaajan katoamiseen on pidetty sitä, että alus upposi veden tunkeutuessa sisälle avonaisten hiilisäiliöiden luukkujen kautta laivan ajaessa vastatuuleen. Luukut olivat avoinna, koska hiiliä oli otettu mukaan niin paljon, ettei kaikki mahtunut hiilisäiliöihin. Osa lastista, 2–6 tonnia, jäi kannelle avonaisten luukunsuiden päälle siinä tarkoituksessa, että hiilet vajoaisivat siitä koliboksien tyhjentyessä alas bokseihin. Aluksen Oulusta lähdön ainoa silminnäkijä, työnjohtaja Artturi Eld ilmoitti poliisikuulusteluissa olevansa varma siitä, että hiiliä oli kasattu kannelle reelingin korkeudelle asti.
Lähteet
Aiheesta muualla
| Oulun palot | |
|---|---|
| Merenkulku | |
| Teollisuuden historia | |
| Kuntaliitokset | |
| Katso myös |