Pariisin maailmannäyttely (1889)
Tämä artikkeli käsittelee aihetta Pariisin maailmannäyttely (1889), joka on herättänyt suurta kiinnostusta nyky-yhteiskunnassa. Pariisin maailmannäyttely (1889) on aihe, josta on viime aikoina puhuttu paljon ja joka on synnyttänyt ristiriitaisia mielipiteitä ja keskusteluja eri alueilla. Pariisin maailmannäyttely (1889):n merkitys on kiistaton, sillä se vaikuttaa jokapäiväisen elämän eri osa-alueisiin politiikasta kulttuuriin ja talouteen. Tämän artikkelin aikana analysoidaan erilaisia näkökulmia Pariisin maailmannäyttely (1889):een, tavoitteena tarjota kattava ja rikastuttava näkemys tästä ajankohtaisesta aiheesta.
Pariisin vuoden 1889 maailmannäyttely oli Pariisissa 5. toukokuuta – 31. lokakuuta 1889 järjestetty maailmannäyttely. Näyttelyssä oli yli 61 000 näytteilleasettajaa ja siellä kävi yli 32 miljoonaa ihmistä.
Maailmannäyttelyn näyttelyalue ulottui Marskentältä Trocaderoon ja Esplanade des Invalidesille. Näyttelyn rahoittivat Ranskan valtio ja Pariisin kaupunki, mutta myös yksityisiä tahoja osallistui kustannuksiin. Pariisin vuoden 1889 maailmannäyttely oli merkittävä rauta- ja teräsrakenteisiin pohjautuvan arkkitehtuurin esiintuojana, ja koko näyttelyn symboli oli Pariisin uusi maamerkki, Eiffel-torni.
Taustaa
Vuonna 1884 Ranskan pääministeri Jules Ferry hyväksyi suunnitelman järjestää Pariisissa vuoden 1889 maailmannäyttelyn. Kyseessä oli neljäs kaupungissa järjestettävä maailmannäyttely, ja näyttelyn oli määrä juhlistaa Ranskan vallankumouksen satavuotispäivää. Vallankumouksen juhlinnan ohella näyttelyn tarkoituksena oli vahvistaa Ranskan tasavallan asemaa ja vakautta.
Eiffel-torni
Ajatus Eiffel-tornin rakentamisesta liittyi 1800-luvun loppupuolen maailmanlaajuiseen intoon rakentaa maailman korkein rakennelma. Philadelphian vuoden 1876 maailmannäyttelyn järjestäjät olivat jo kaavailleet 300-metristä tornia näyttelyalueelle, mutta hankkeesta ei koskaan tullut mitään. Pariisin maailmannäyttelyä varten Eiffel & Cie -yrityksen kaksi insinööriä, Émile Nouguier ja Maurice Koechlin, laativat 300 metriä korkean tornin rakennuspiirustukset. Sitten arkkitehti Stephen Sauvestre muokkasi tornin ulkonäköä, jonka jälkeen Sauvestre haki suunnitelmalle patenttia yhdessä yrityksen omistajan Gustave Eiffelin kanssa 18. syyskuuta 1884.
Toukokuun 1. päivä 1886 kauppa- ja teollisuusministeri Edouard Lockroy julisti kilpailun, jonka tavoitteena oli tutkia mahdollisuuksia rakentaa torni, joka olisi pohjakaavaltaan neliön muotoinen ja kultakin sivultaan 125 metriä leveä. Torni olisi korkeudeltaan 300 metriä. Kilpailuun tuli 107 ehdotusta, joista Eiffelin ja Sauvestren ehdotus vastasi täydellisesti kilpailussa esitettyjä vaatimuksia. Gustave Eiffelille myönnettiin 26. toukokuuta 1886 lupa aloittaa rakennustyöt. Rakentamisessa käytettiin tuolloin innovatiivisia rakennustekniikoita, ja työmaalla työskennelleiltä 150–300 työmieheltä kului kaksi vuotta, kaksi kuukautta ja viisi päivää koota Eiffelin torni 18 000 rakenne-elementistä. Ennätysmäisen korkea rakennelma valmistui 31. maaliskuuta 1889, ja torni avautui yleisölle 15. toukokuuta. Maailmannäyttelyn aikana Eiffelin tornissa kävi yli kaksi miljoonaa vierailijaa.
Näyttely
Ranskan presidentti Sadi Carnot avasi virallisesti näyttelyn 6. toukokuuta 1889. Eiffel-tornin lisäksi vuoden 1889 maailmannäyttely oli muidenkin uusien arkkitehtuurin virtausten koekenttä. Taiteiden näyttelypaviljonki, teollisuuden näyttelypaviljonki ja koneiden näyttelyhalli (Palais des machines) olivat kaikki kiinnostavia kohteita myös rakennuksina. Taiteiden näyttelypaviljonki muodostui kahdesta 200 metriä pitkästä rakennuksesta Eiffel-tornin vierellä, ja ne oli suunnitellut Jean-Camille Formigé. Joseph Bouvardin suunnittelema teollisuuden näyttelypaviljonki sijaitsi Marskentän toisessa päässä, ja tässä rakennuksessa oli suuri keskuskupolihalli, josta pääsi koneita ja teollisuutta esitteleviin näyttelygallerioihin. Kupoli oli metallirakenteinen, ja siinä oli värikkäät lasi-ikkunat. Iltaisin 1 300 kaasulamppua valaisi keskushallia.
Ferdinand Dutertin ja Victor Contaminin suunnittelema koneiden näyttelyhalli oli Euroopan suurin metallirakenteinen rakennus. Se oli kahdeksan hehtaarin laajuinen, ja rakennuksessa oli maailman suurimmat holvit. Esillä oli muun muassa höyryvasaroita, savukkeiden valmistuskoneita, Tissotin kellosepän paja, fonografeja ja puhelimia. Seitsemän metrin korkeudessa oli raiteilla liikuteltavia siltoja, joiden avulla saattoi helposti siirtyä rakennuksen puolelta toiselle. Hissillä taas pääsi näkötorniin, josta oli upeat näkymät näyttelytiloihin.
Tekniikan saavutuksia ja taiteen uusia suuntauksia
Vuoden 1889 maailmannäyttely järjestettiin keskellä toista teollista vallankumousta, joten näyttely esitteli tekniikan uusimpia saavutuksia. Arkkitehtuurissa lasin ja metallin käyttö merkitsi uuden aikakauden alkua, ja sekä Eiffel-tornin että koneiden näyttelyhallin rakentamisessa hyödynnettiin höyrykäyttöisiä koneita. Myös sähkö oli näyttävästi esillä. Aristide Bergès esitteli vesivoiman käyttöperiaatetta, jota mainostettiin nimellä "valkoinen hiili". Thomas Edison saapui ensimmäistä kertaa Eurooppaan esittelemään hehkulamppua ja fonografia.
Tekstiiliteollisuuden osastolla uudet koneet herättivät suurta kiinnostusta ja esittelivät näyttävästi ranskalaista osaamista. Ranskalainen ompelija Herminie Cadolle esitteli naisille tarkoitetun korsettiruuvimallinsa, rintaliivien edeltäjän. Armand Peugeot ja Léon Serpollet esittelivät ensimmäisen höyrykäyttöisen kolmipyörän – auton esiasteen – kun taas Gottlieb Daimlerin ja Wilhelm Maybachin Stahlradwagen-autot esittelivät bensiinimoottorin etuja.
Koristetaiteet keramiikasta huonekaluihin ja kultasepäntöihin olivat näyttelyssä esillä, ja art nouveau nousi hallitsevana tyylinä esiin. Émile Gallé sai Grand-Prix -palkinnon lasiesineistään, kultamitalin keramiikastaan ja hopemitalin huonekaluistaan. Myös Louis Majorelle palkittiin hopeamitalilla.
Tasavallan näyttely
Koska näyttelyssä juhlittiin Ranskan vallankumouksen satavuotispäivää, monet Euroopan monarkioista eivät osallistuneet maailmannäyttelyyn, koska ne pitivät näyttelyä tasavaltalaisten ihanteiden näytöspaikkana. Maailmannäyttelyssä oli 30 kansallista paviljonkia, joista huomattavimpia oli Yhdysvaltain paviljonki. Iso-Britannialla, Saksalla ja Italialla oli vain teollisuutta esittelevät osastot.
Jotta näyttelyvieraita olisi saatu runsaasti ympäri Ranskaa, myivät järjestäjät tarjouslippuja, joihin kuului sekä junalippu että pääsylippu maailmannäyttelyyn. Pariisiin oli myös rakennettu Lasten paviljonki nuoria näyttelyvieraita varten. Samoin oli omat paviljongit hygienialle, ja kaikilla näyttelyosostoilla korostettiin teknisen edistyksen ohella myös kehityksen sosiaalista vaikutusta ja nykyaikaisuutta.
Suomen osasto
Suomalainen taide ja kulttuuri sai osakseen suurta huomiota osastollamme aivan Eiffeltornin juurella. Venäjä ei osallistunut näyttelyyn ja siksi suomalaiset saivat rakentaa sinne oman paviljongin ja hoitaa muutoinkin asiat itsenäisesti. Edellisessä Pariisin näyttelyssä vuonna 1867 suomalaiset olivat näet Venäjän osastossa. Suomalaiskansallinen aineisto hallitsi näyttelyä. Esillä oli käsitöitä, puisia esineitä, suksia, täytettyjä eläimiä, kansallispukuja ja maisematauluja. Näytteillepanijoita oli 140 joista 75 sai jonkinlaisen palkinnon, Suomen Matkailijayhdistys jopa Grand Prix-palkinnon. Taiteilijoista palkittiin mm. Helena Westermarck ja Eero Järnefelt.
Kuvagalleria
-
Eiffel-torni rakenteilla vuonna 1888. -
Edisonin fonografin esittely Yhdysvaltain osastolla. -
Palais des machines postikortissa. -
Koneiden näyttelyhalli (Palais des machines) sisältä. -
Vapaiden taiteiden näyttelyhallin perspektiivikuva. -
Louis Beroud: Koneiden näyttelyhallin keskuskupoli. -
Tierra del Fuegon (Argentiinan Patagonia) alkuasukkaat, jotka belgialainen valaanpyyntiyrittäjä Maurice Maître toi Pariisiin näyttelyä varten.
