Nykymaailmassa Passiivi:stä on tullut erittäin tärkeä ja kiinnostava aihe monille ihmisille. Passiivi on herättänyt monien huomion ja herättänyt kiivasta keskustelua eri piireissä yhteiskunnallisen vaikutuksensa, työelämän merkityksensä tai historiallisen merkityksensä vuoksi. Tässä artikkelissa tutkimme Passiivi:n eri puolia ja analysoimme sen vaikutusta menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa. Sen alkuperästä sen mahdollisiin pitkän aikavälin vaikutuksiin perehdymme Passiivi:n maailmaan ymmärtääksemme paremmin sen laajuuden ja merkityksen.
Passiivi (lat. passivum) on yksi verbin pääluokista, muita ovat aktiivi ja medium. Indoeurooppalaisissa kielissä passiivi on verbin muoto, jossa transitiiviverbin tekeminen kohdistuu lauseen subjektiin. Suomen kielessä passiivi taas kuvaa verbimuotoja, joissa tekijä jää taka-alalle. Eräissä kielissä passiivilla voidaan ilmaista myös, että toiminta, johon lause viittaa, on epämiellyttävää tai ei-toivottua. Tätä mm. japanissa esiintyvää käyttötapaa kutsutaan adversatiiviseksi passiiviksi.
Alun perin latinan termi passivum kehitettiin kuvaamaan latinan kielioppia, ja sitä kautta termi on levinnyt kuvaamaan myös muiden kielten vastaavia rakenteita. Latinassa passiivi muodostettiin taivuttamalla sanaa persoonamuodoissa, esimerkiksi amo ’rakastan’ → amor 'minua rakastetaan' ja amas ’rakastat’ → amaris ’sinua rakastetaan’. Monissa nykyisissä indoerooppalaisissa kielissä passiivi muodostetaan perifrastisesti. Esimerkiksi englannissa ja ranskassa se saadaan verbien be ja être persoonassa taivutettuilla muodoilla ja partisiipin perfektillä:
Ruotsissa passiivi muodostetaan -s-päätteellä, joka kielihistoriallisesti on pronominin sig lyhentymä, mutta vastaavassa merkityksessä voidaan käyttää myös liittomuotoa, jonka muodostavat apuverbi vara tai bli sekä pääverbin partisiippi:
Ruotsissa, saksassa, ranskassa ja esperantossa on myös neutraali pronomini, joka käyttäytyy yksikön kolmannen persoonan tavoin, mutta vastaa merkitykseltään suomen passiivia:
Suomen kielessä passiivia on perinteisesti pidetty verbin pääluokkana, joka ilmaisee epämääräisen persoonan suorittamaa tekemistä (esimerkiksi tehdään, puhuttiin, on luettu, tultaisiin). Passiivia voidaan kutsua myös neljänneksi persoonaksi. Silloin passiivi nähdään verbin subjektittomana persoonamuotona. Aktiivissa taas tekijä mainitaan.
Suomessa ja virossa passiivi muodostetaan käyttämällä erillistä verbin taivutusmuotoa.
Suomen passiivi (oikeastaan "neljäs persoona") eroaa indoeurooppalaisten kielten passiiveista siinä, että siihen ei liity subjektia vaan objekti. Esimerkiksi lauseessa Aamiainen syödään aamulla sana aamiainen käsitetään objektiksi, ei subjektiksi. Lisäksi suomen passiivi voidaan muodostaa myös intransitiiviverbeistä, esimerkiksi Lapissa vaelletaan. Suomen passiivi eroaa indoeurooppalaisten kielten passiivista myös siinä, että sen käyttö edellyttää, että sen kuvaamalla tapahtumalla on persoonallinen tekijä. Esimerkiksi jos sanotaan portti avattiin, se tarkoittaa, että elävä olento, yleensä ihminen, on avannut portin. Jos esimerkiksi tuuli on puhaltanut portin auki, ei käytetä passiivimuotoa, vaan sanotaan esimerkiksi portti avautui. Kielihistoriallisesti tämä u-aineksinen johdos, nimeltään u-automatiivi, on uralilaisten kielten alkuperäinen passiivi – nykyinen persoonamuotoinen passiivi lienee kehittynyt germaanisten kielten vaikutuksesta.
Kielen varhaisemmassa kehitysvaiheessa (u-automatiiviksi periytyneillä verbimuodoilla) suomenkin passiiviin on voinut liittyä agenttimuotoinen (vrt. the house was sold by the man) subjekti, ja siitä johtuu, että passiivin objektin akkusatiivimuoto on nominatiivin kaltainen paitsi niillä pronomineilla, joilla on t-loppuinen akkusatiivimuoto: Näen kirjan, mutta Kirja nähdään.
Kaksoispassiiviksi eli passiivikongruenssiksi kutsutaan verbin liittomuotoa, jossa passiivin tunnus on liittomuodossa kahdessa eri osassa, esimerkiksi ollaan katseltu, ei oltu menty. Kaksoispassiivi ei ole oikeakielinen. Esimerkkilauseet pitää ilmaista muodossa oli katseltu ja ei ollut menty.
Kongruenssin (eli samaan rakenteeseen kuuluvien sanojen ja lausekkeiden toisiinsa mukautumisen ja kieliopillisen yhdenmukaisuuden) takia liittomuodossa passiivin tunnus on liitetty kahteen eri verbinmuotoon: ollaan menty, ei oltu jaksettu. Tavallisesti passiivikongruenssia käytetään kielteisessä pluskvamperfektissä (Hänelle ei oltu viestitty asiasta) sekä kielteisessä konditionaalin perfektissä (Tapahtumaa ei oltaisi voitu välttää). Passiivikongruenssi on yleisempää puhutussa kuin kirjoitetussa kielessä. Puheessa sitä esiintyy myös silloin, kun passiivimuoto on monikon 1. persoonan tehtävässä: Me ollaan jo syöty, Me ei olla nähty Tomia moneen vuoteen. Kielenhuolto suosittaa kaksoispassiivin välttämistä, mutta ei ole aivan ehdoton niissä tapauksissa, joissa kaksoispassiivin käyttö saattaa selventää lauseen passiivista merkitystä.
Puhekielessä käytetään hyvin usein passiivia monikon ensimmäisen persoonan sijasta, esim. "me mennään". Kirjakieleen tällaista käyttöä ei ole hyväksytty vaan edellytetään edelleen monikon kolmannessa persoonassa sen omaa muotoa kuten (me) menemme. Sen sijaan on aivan korrektia käyttää passiivimuotoa imperatiivin monikon ensimmäisen persoonan muodon tilalla, esim. muodon lähtekäämme tilalla passiivimuoto lähdetään. Imperatiivin monikon ensimmäisen persoonan oma muoto elää nykyään melkein vain juhlatyylissä.