Pietarin neuvosto
Tänään haluan puhua sinulle Pietarin neuvosto:stä, aiheesta, joka on herättänyt suurta kiinnostusta viime vuosina. Pietarin neuvosto on ajatus, jonka merkitys on kasvanut nyky-yhteiskunnassa ja joka on herättänyt keskustelua ja pohdintaa eri alueilla. Ilmestymisestään lähtien Pietarin neuvosto on kiinnittänyt asiantuntijoiden ja tavallisten ihmisten huomion ja tuottanut loputtomasti mielipiteitä ja näkemyksiä aiheesta. Tässä artikkelissa tutkimme erilaisia näkökulmia Pietarin neuvosto:een ja analysoimme sen vaikutusta jokapäiväiseen elämäämme. Epäilemättä Pietarin neuvosto on käsite, joka ei jätä ketään välinpitämättömäksi, ja on tärkeää ymmärtää sen vaikutukset, jotta voit osallistua sen ympärillä pyöriviin keskusteluihin.
Pietarin neuvosto, virall. Pietarin työläisten ja sotilaiden edustajien neuvosto (ven. Петроградский совет рабочих и солдатских депутатов, Petrogradski sovet rabotših i soldatskih deputatov; lyh. Петроградский совет, Petrogradski sovet; Петросовет, Petrosovet) oli Pietarissa vuosina 1917–1924 vaikuttanut hallinnollinen elin, joka oli yksi sadoista eri puolille Venäjää syntyneistä työläisten ja sotilaiden neuvostoista. Helmikuun vallankumouksen 1917 jälkeen se toimi Venäjän väliaikaisen hallituksen rinnalla, osittain tämän määräyksistä välittämättä, kunnes marraskuussa 1917 bolševikkien suorittaman lokakuun vallankumouksen myötä valta siirtyi kokonaan Pietarin neuvostolle. Se muodosti yhdessä Venäjän muiden kaupunkien neuvostojen kanssa Venäjän neuvostotasavallan, jonka johdolla myöhemmin muodostettiin Neuvostoliitto.
Toiminta
Pietarin neuvosto perustettiin duuman kokoontumispaikassa Taurian palatsissa 12. maaliskuuta 1917 (juliaanisen kalenterin mukaan 27. helmikuuta), jolloin helmikuun vallankumous oli juuri alkanut. Pietarin neuvosto kokoontui aluksi Taurian palatsissa, mutta muutti elokuussa Smolnaan. Pietarin neuvoston johtoelimenä toimi toimeenpaneva komitea (ven. исполнительный ҝомитет, lyh. Ispolkom). Toimeenpanevan komitean ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin mensevikkejä edustanut Nikoloz Tškheidze. Vaikka neuvosto koostui suurimmaksi osaksi tavallisista työläisistä sekä sotilaista ja siihen liittyi myös anarkisteja, kuului toimenpanevaan komiteaan ainoastaan poliittisten puolueiden edustajia. Sosialistivallankumouksellinen puolue (SR) ja Venäjän sosiaalidemokraattinen työväenpuolue eli mensevikit sekä siitä eronneet bolševikit saivat kukin kolme paikkaa. Armeijan jokaisella pataljoonalla oli oikeus valita yksi edustaja neuvostoon, työläisillä puolestaan oli yksi edustaja jokaista tuhatta henkeä kohden.
Kun Venäjän väliaikainen hallitus päätti maaliskuun 15. päivänä, että duumaa ei kutsuta enää koolle, Pietarin neuvosto alkoi saada edustajakokouksen piirteitä. Siihen kuului 2500 sotilasta ja työläistä ilman määriteltyjä valintamenettelyjä ja vaaleja. Edustajien suuresta määrästä johtuen sen istunnot olivat usein sekavia ja meluisia kansankokouksia. Pietarin neuvosto joutui vastuuseen erilaisista puolivaltiollisista tehtävistä. Sen hallussa oli suurin osa maan armeijasta ja laivastosta sekä rautatiet ja posti- ja lennätinlaitos. Lisäksi se asetti omia edustajiaan moniin valtiollisiin virastoihin ja yksiköihin, kuten keskuspankkiin ja valtiokonttoriin.
Maaliskuun 23. päivänä Pietarin neuvosto antoi vallankumouksellisen julistuksen sotilaiden oikeuksista.
Kilpailu väliaikaisen hallituksen kanssa
Ispolkom päätti olla osallistumatta väliaikaisen hallituksen toimintaan, jolloin syntyi niin kutsuttu kaksoisvallan tilanne. Pietarin neuvosto pidätti itsellään oikeuden tutkia väliaikaisen hallituksen päätökset ja arvioida lakien voimassaoloa. Ispolkom perusti komiteoita, jotka muodostivat eräänlaisen varjohallituksen. Väliaikaisen hallituksen kanssa käytäviä neuvotteluita varten Ispolkom perusti kontaktikomitean.
Väliaikaisen hallituksen ja Pietarin neuvoston valtataistelu johti kevään ja kesän aikana useisiin levottomuuksiin. Suurimmat nähtiin niin sanottujen heinäkuun päivien aikana 16.–20. heinäkuuta, jolloin noin 700 väliaikaisen hallituksen vastaista mielenosoittajaa sai surmansa sille uskollisten sotilaiden ampumana. Noin kuukautta myöhemmin tapahtui Kornilovin kapinana tunnettu oikeistolaisten upseerien vallankaappausyritys, jonka Pietarin neuvosto ja väliaikainen hallitus torjuivat yhdessä. Epäonnistuneen upseerikapinan jälkeen radikaalien bolševikkien vaikutusvalta kasvoi neuvostossa ja lokakuun alussa neuvoston johtajaksi valittiin bolševikkeihin liittynyt Lev Trotski. Lokakuun lopussa neuvoston alaisuuteen pääkaupungin puolustusta varten perustettu Pietarin sotilaallinen vallankumouskomitea päätyi bolševikkien haltuun, ja he käyttivät sitä välineenään suorittaessaan lokakuun vallankumouksen marraskuussa 1917.
Lokakuun vallankumouksen jälkeen
Pietarin neuvoston ensimmäiset vaalit lokakuun vallankumouksen jälkeen järjestettiin kesäkuun lopussa 1918. Oppositiossa olleet menševikit ja sosialistivallankumoukselliset saivat ilmeisesti ylivoimaisen enemmistön työläisten äänistä, mutta bolševikkihallinto oli muuttanut neuvoston kokoonpanoa siten, että suurimman osan edustajista valitsivat hallintoon sidoksissa olleet organisaatiot ja järjestöt, ja bolševikit säilyttivät näin enemmistönsä.
Puheenjohtajat
- Nikoloz Tškheidze (12. maaliskuuta – 19. syyskuuta 1917)
- Lev Trotski (8. lokakuuta – 8. marraskuuta 1917)
- Grigori Zinovjev (13. joulukuuta 1917 – 1924)
Katso myös
Lähteet
- ↑ a b Soviets Spartacus Educational. Viitattu 2.12.2014.
- ↑ Formation of the Soviets Seventeen Moments in Soviet History. Viitattu 2.12.2014.
- ↑ a b c d e Tiihonen, Seppo: Vallan kumoukset Suomessa 1917-1919. Suomi ja vallan verkostot, s. 34-36, 127. Otava, 2019. ISBN 978-951-1-33630-3.
- ↑ The October Revolution 1917 BBC. Viitattu 2.12.2014.
- ↑ The July Days Alpha History. Viitattu 2.12.2014.
- ↑ The Kornilov Affair Alpha History. Viitattu 2.12.2014.
- ↑ Vladimir N. Brovkin: The Mensheviks after October – Socialist Opposition and the Rise of the Bolshevik Dictatorship, s. 232–243. Cornell University Press, Ithaca 1987.
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
.svg)