Porvoonjoki
Porvoonjoki on aihe, joka on viime aikoina herättänyt suurta kiinnostusta ja keskustelua. Ristiriitaisilla mielipiteillä ja loputtomilla näkökulmilla tämä aihe on kiinnittänyt asiantuntijoiden, tutkijoiden ja suuren yleisön huomion. Tässä artikkelissa tutkimme Porvoonjoki:een liittyviä eri näkökohtia sen historiallisesta alkuperästä sen nykyiseen vaikutukseen. Eri lähteiden yksityiskohtaisen analyysin ja tarkastelun avulla pyrimme selvittämään Porvoonjoki:n muodostavia monia puolia, jotta voimme tarjota lukijoillemme täydellisen ja ajantasaisen kuvan tästä aiheesta.
| Porvoonjoki Luhdanjoki |
|
|---|---|
 Porvoonjoki Porvoon rantamakasiineilla |
|
| Maat | Suomi |
| Maakunnat | Päijät-Häme, Uusimaa |
| Kunnat | Kärkölä, Hollola, Lahti, Orimattila, Pukkila, Askola, Porvoo |
| Vesistöalue ja valuma-alueen tietoja | |
| Päävesistöalue | Porvoonjoen vesistö |
| Pinta-ala | 1 237,09 km² |
| Järvisyys | 1,34 %% |
| Pääuoman pituus | 143 km |
| Pääuoman osuudet | Porvoonjoki ←Äväntijoki ←Sulunoja lähde? |
| Joen uoman kohteita | |
| Alkulähde | Salpausselkä, Kärkölä |
| Laskupaikka | Porvoo, Kaupunginselkä, Suomenlahti |
| Esteet | Naarkosken voimala |
| Taajamat | Porvoo, Askola, Pukkila, Orimattila, Lahti |
| Mittaustietoja | |
| Lähdekorkeus | 68 m |
| Laskukorkeus | 0 m |
| Pituus | 143 km |
| Keskiylivirtaama | 109 m³/s |
| Keskivirtaama | 10,6 m³/s |
| Keskialivirtaama | 0,93 m³/s |
| Muuta | |
| Muualla | Wikimedia Commons |
|
|
|
Porvoonjoki (ruots. Borgå å) on Porvoonjoen vesistön pääjoki, jonka alkulähteet sijaitsevat Salpausselän etelärinteillä Kärkölässä, Hollolassa ja Lahdessa. Yläjuoksulla jokea kutsutaan nimellä Luhdanjoki. Se virtaa Orimattilan, Pukkilan, Askolan ja Porvoon kautta Suomenlahteen. Porvoonjoen viljelymaisema ikivanhoine asutuksineen, kylineen ja kartanoineen yhdessä vanhan Porvoon kanssa on kansallismaisema.
Historia
Porvoonjoki on ollut alun perin hämäläisten kauppareitti, ja sen alkuperäinen nimi on mahdollisesti ollut Kukinjoki. Nimi juontaisi juurensa friisiläisperäiseen kugg-nimistöön, joka vastaisi muita rannikon samankaltaisia kauppapaikkoja. Porvoonjoen varrelta on löytynyt 170 kivikautista asuinpaikkaa Suomen vanhimmalta kivikaudelta. Porvoonjoen viljelymaisema ikivanhoine asutuksineen, kylineen ja kartanoineen yhdessä vanhan Porvoon kanssa on yksi Suomen 27 kansallismaisemasta.
Hydrologia
Joen kokonaispituus on 143 kilometriä ja sen kattama vesistöalue on 1 237 km² pinta-alaltaan, mistä vain 1,34 % on järviä. Vähäisin todettu virtaama on vesikuutiometri sekunnissa ja suurin 200 m³ sekunnissa. Joen Lahdessa sijaitsevan alkupään ja Porvoossa sijaitsevan suun korkeusero on 68 metriä, jolloin keskimääräiseksi putoukseksi muodostuu 0,7 metriä kilometrin matkalla.
Joen suurin sivujoki on Palojoki sekä suurimmat järvet Mallusjärvi, Isojärvi ja Sahajärvi. Porvoonjoen suisto on Natura 2000 -aluetta.
Veden laatu, ympäristönormit
Porvoonjoki on luontaisesti samea, koska siinä on savea. Jokea kuormittavat etenkin maatalous ja asutuksen jätevedet. Maatalouden päästöjä on pyritty rajoittamaan suojavyöhykkeillä.
Joelle on pyritty asettamaan tiukkoja ympäristönormeja, mutta kunnalliset jätevedet kuormittavat jokea. Lahti käyttää Porvoonjokea pääasiallisena jätevesiviemärinään. Etenkin kalojen lisääntymiskyky on uhattuna lääkejäämien takia. Joen virkistyskäyttö on hankalaa suuren suolistoperäisten bakteerien määrän takia. Joen tila on vähitellen elpymässä hyväksi.
Joen ekologista tilaa valvoo Hämeen ympäristökeskus Orimattilaan saakka ja Askolasta alkaen Uudenmaan ympäristökeskus.
Porvoonjokeen virtaavat fosforipäästöt Lahdesta ovat vähentyneet kolmasosaan 20 vuoden kuluessa.
Joessa ei ole virallisia uimarantoja. Lahden ja Orimattilan välillä jokivettä ei juoteta karjalle, koska siinä on niin paljon suolistobakteereita.
Tulokaslajit, kuten limaskat, ovat ryöpsähtäneet toisinaan massaesiintymiksi.
PFAS-kemikaalit
PFAS-kemikaalien pitoisuus Porvoonjoessa on korkea. Vuonna 1989 Nesteen jalostamolla Kilpilahdessa paloi säiliöllinen isoheksaania, jota käytetään bensiinin valmistuksessa. Palon sammuttamiseen käytettiin kaikki Suomen varastoissa olleet sammutusvaahdot, ja kun ne loppuivat, lisää hankittiin Belgiasta ja Ruotsista. Sammutusvaahtojen sisältämät PFAS-kemikaalit päätyivät ympäristöön. Porvoonjoesta pyydettyjen kalojen PFAS-pitoisuudet ylittivät EU:n asettamat raja-arvot vuonna 2011 tehdyssä tutkimuksessa. Myrkkyjen määrä kaloissa ei ole laskenut vuodesta 2016 vuoteen 2023.
Joen virkistyskäyttö
Porvoonjokeen on kohdistunut myös melko paljon vapaamuotoista yhdistystoimintaa, esimerkiksi Itä-Uudenmaan vesi- ja ilmastonsuojeluyhdistys. Lahden kaupunki on osana viheralueidensa kunnostamista tehnyt Ali-Juhakkalan ja Miekkiön välille melojille sopivaa jokiuomaa.
Joelle on tehty melontareitti rantautumispaikkoineen.
Joen varrella ei harrasteta ammattikalastusta, ja virkistyskalastus on vähäistä. Ruokakalaa saalisti vuoden 2005 kyselyn mukaan 46 perhettä. Virkistyskalastusta halutaan kuitenkin lisätä rakentamalla kalaportaita ja parantamalla veden laatua. Joessa on tavattu kirjolohta, harjusta, haukea, salakkaa, turpaa, särkeä, kivennuoliaista, ahventa, kiiskeä, puronieriää, lohta/taimenta, pasuria ja madetta. Ravut kuolivat rapuruttoon 1950-luvulla.
Pukkilassa ja Kerkkoossa on yhteisalueiden ja kylätoimikuntien ylläpitämiä uimarantoja.
Kosket
Vesivoimaa on hyödynnetty myllyjen, sahojen ja pienten voimalaitosten avulla monissa Porvoonjoen koskissa.
- Tönnönkoski, Orimattila, mylly vuodesta 1589
- Patomäenkoski, Lahti
- Vakkolankoski, Askola
- Naarkoski, Pukkila
- Strömberginkoski, Porvoo
Lähteet
- ↑ Porvoonjoen vesistö (18) Järvi-meriwiki. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 19.1.2021.
- ↑ a b c Ekholm, Matti: Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja – Sarja A 126. Helsinki: Vesi ja Ympäristöhallitus, 1993. ISBN 951-47-6860-4.
- ↑ a b c Porvoonjoen suisto (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 19.1.2021.
- ↑ Porvoonjoki, suisto (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos.
- ↑ a b c Hyvärinen, Veli & Gurer, Ibrahim: Virtaama-aineiston tilastoanalyysi. Vesientutkimuslaitoksen julkaisuja 15 (tiedot ajalta 1963–1970). Helsinki: Vesihallitus, 1976. ISBN 951-46-2038-0. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 11.2.2023).
- ↑ Luhdanniitty, Hollola Luonnonperintösäätiö. 26.2.2020. Viitattu 18.1.2021.
- ↑ Jaakko Masonen: Hämeen Härkätie, s. 160. Tiemuseon julkaisuja 4. Valtion painatuskeskus. Helsinki., 1989.
- ↑ http://kulttuuriportaali.porvoo.net/ABC-kirja-verkko-low.pdf (Arkistoitu – Internet Archive) Itä-Uudenmaan kulttuuriohjelma] s. 4
- ↑ Lahti, Porvoonjoen kulttuuripolku Muinaispolut (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Maamme vanhinta asuttua seutua Orimattila
- ↑ Kansallismaisema Ympäristö (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Porvoonjoki Ympäristöhallinto
- ↑ Komission päätös, tehty 13 päivänä tammikuuta 2005 Eurlex
- ↑ Porvoonjoki Veden laatu Hämeen Ympäristökeskus
- ↑ Suojavyöhykkeiden yleissuunnitelma Porvoonjoen valuma-alueella Porvoossa Ympäristö 2001
- ↑ Lahti ei enää rassaa Porvoonjokea 2009. Etelä-Suomen sanomat.
- ↑ a b c Kariniemen ja Ali-Juhakkalan jätevedenpuhdistamoiden ympäristölupahakemus, Lahti AVI 2011
- ↑ Maari, Porvoon vesikasvieldorado Luonnontieteellinen keskusmuseo
- ↑ Saastuminen | Helsingin kaloja vuosikymmeniä syönyt Eero Haapanen meni verikokeisiin – tulokset olivat synkkää luettavaa Helsingin Sanomat. 29.10.2023. Viitattu 29.10.2023.
- ↑ http://www.ess.fi/?article=4
- ↑ Porvoonjoki Lahdessa virkistyskäyttöön Etelä-Suomen Sanomat 2008
- ↑ Porvoonjoen melontareitti Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys r.y. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Päijät-hämeen maisematyypit
- ↑ Orimattila Ympäristö
- ↑ Vakkola Museovirasto
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Porvoonjoki Wikimedia Commonsissa
- Porvoonjoki elävämmäksi (PDF) 2019. Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys r.y.
- Luhdanjoki Lahden seudun luonto. Lahti ja Hollola.
- Jokienkunnostushanke (kartta) (Arkistoitu – Internet Archive) Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys r.y.