Punavuori

Tämän päivän artikkelissa tutkimme Punavuori:tä, aihetta, joka on viime aikoina herättänyt suurta kiinnostusta ja kiistaa. Ilmestymisestään lähtien Punavuori on ollut keskustelun ja keskustelun kohteena eri alueilla, synnyttänyt ristiriitaisia ​​mielipiteitä ja herättänyt kysymyksiä sen todellisesta vaikutuksesta. Koko artikkelin aikana analysoimme Punavuori:een liittyviä eri näkökohtia sen alkuperästä ja kehityksestä sen vaikutukseen nykyiseen yhteiskuntaan. Epäilemättä Punavuori on tärkeä aihe, jota on käsiteltävä huolellisesti, jotta ymmärrämme sen laajuuden ja vaikutuksen nykymaailmassa.

Punavuori
Rödbergen
Kaupungin kartta, jossa Punavuori korostettuna. Helsingin osa-alueet
Kaupungin kartta, jossa Punavuori korostettuna.
Helsingin osa-alueet
Kaupunki Helsinki
Suurpiiri Eteläinen suurpiiri
Kaupunginosa nro 05
Pinta-ala 0,45 km² 
Väkiluku 9 217 (31.12.2020)
Väestötiheys 20 482 as./km²
Osa-alueet -
Postinumero(t) 00120, 00150
Lähialueet Kaartinkaupunki, Kamppi, Eira, Ullanlinna, Hernesaari

Punavuori (ruots. Rödbergen, stadin slangiksi Rööperi) on Helsingin 5. kaupunginosa ja osa Ullanlinnan peruspiiriä sekä Eteläistä suurpiiriä. Helsinginniemen lounaisosassa sijaitsevassa Punavuoressa on yli 9 200 asukasta (31.12.2020) ja 6 100 työpaikkaa (31.12.2015). Punavuoren asukastiheys on yli 20 000 asukasta neliökilometrillä, joten se on Helsingin tiheimmin asuttu kaupunginosa.

Historia

Sinebrychoffin puisto

Nykyisten Sepän- ja Punavuorenkatujen välillä olleita rantakallioita nimitettiin 1600-luvun asiakirjoissa nimellä Rödberget niiden punertavan värin vuoksi. Vuoden 1866 karttaliitteessä alue esiintyi suomenkielisellä nimellä Punavuoret. Vuoden 1870 kartassa alueen nimenä on Rödbergs-Trakten. Kuitenkin vasta vuonna 1959 Helsingin viidennen kaupunginosan nimeksi vahvistettiin virallisesti Punavuori–Rödbergen.

Alueen itäosa on vanhaa kerrostaloaluetta, länsiosa eli "Rööperi" oli 1800-luvun lopulla työväen asuttamaa omaleimaista puutaloaluetta, mutta nykyisin puutalojen tilalle on rakennettu kerrostaloja.lähde?

Nykyisen Punavuoren pohjoisosa sisältyi jo Johan Albrecht Ehrenströmin vuonna 1812 laatimaan asemakaavaan ja muodosti tuolloisen Uuden­maan esi­kaupungin yhdessä nykyisen Kampin eteläosien ja Kaartin­kaupungin kanssa. Suurin osa Punavuoresta liitettiin kuitenkin asemakaavaan vasta vuonna 1875, joskin asutus oli jo sitä ennen levinnyt alueelle ilman vahvistettua asemakaavaa.

1700- ja 1800-luvuilla Punavuoren asukkaita olivat meren läheisyyden vuoksi erityisesti puisissa mökeissä asuvat merimiehet ja kalastajat. Punavuori oli siis köyhän työväestön asuinalue. Alue muuttui 1870-luvulla, kun Katajanokka tyhjennettiin hökkeleistä, ja sen entiset asukkaat suuntasivat erityisesti Punavuoreen ja Kamppiin. Joukossa oli paljon rikollisia ja salakuljettajia, ja siksi Punavuori sai varsin huonon maineen, joka säilyi aina 1970-luvulle saakka.

Toisen maailmansodan jälkeen suomalainen aikakauslehdistö, erityisesti Apu-lehti, kirjoitti paljon Helsingin vaarallisuudesta. Huomion kohteina olivat varsinkin Punavuori, Kallion ja Sörnäisten seutu sekä Rautatieaseman seutu. Rööperin pahamaineisuutta symboloi usealla vuosikymmenellä Pursimiehen- ja Albertinkadun kulmassa sijaitseva yömaja ”Nubis” eli Helsingin vieraskoti, joka vuoteen 1996 asti otti juopuneita vastaan ympärivuorokautisesti, mutta toimii nykyään asumispalveluyksikkönä asunnottomille Helsinkiläisille aikuisille. Lehtijutuissa korostuivat alueen levottomuus, ränsistyneisuus ja huono maine. Satama merimiehineen ja säännöstelytalous vaikuttivat olennaisesti alamaailman toimintamuotoihin, joihin kuului varastetun ja salakuljetun tavaran, laittoman viinan sekä huumeiden kauppa.

Fredrikintori sijaitsee Fredrikinkadun ja Punavuorenkadun kulmassa.

Punavuoren asukasluku oli 1960-luvulla lähes 15 000, mutta kuten muuallakin kantakaupungissa, asukasmäärä on laskenut asumisväljyyden kasvaessa. Huonomaineisena pidetty alue on myöhemmin keskiluokkaistunut.

Telakkatoiminnan siirtyminen uusiin ja tarkoituksenmukaisempiin tiloihin Hernesaareen on mahdollistanut asemakaavan laatimisen Telakkarantaan, johon tulee asuntoja noin 400 asukkaalle. Vuonna 2020 Telakkarantaan avattiin Euroopan kemikaaliviraston pääkonttori. Aluetta alettiin rakentaa vuonna 2017 ja alue valmistunee vuonna 2026.

Väkiluvun ja työpaikkamäärien kehitys 1990–2015

Vuosi Väkiluku Työpaikat
1990 7 858 6 464
1995 8 127 4 536
2000 8 041 5 895
2005 8 414 6 303
2010 8 440 6 688
2015 9 057 6 176

Nähtävyydet

Kirkot

Mikael Agricolan kirkko Tehtaankadulla.

Tehtaankadulla sijaitsee funktionalistinen Lars Sonckin suunnittelema Mikael Agricolan kirkko, joka rakennettiin vuosina 1933–1935. Lars Sonckin suunnittelema on myös Punavuorenkadun ja Fredrikinkadun kulmaan vuonna 1929 noussut Metodistikirkko.

Sinebrychoffin alue

Sinebrychoffin eli Koffin tehtaat sijaitsivat luoteiskulmassa Hietalahden torin laidalla. Tehdas siirtyi 1990-luvulla Keravalle, ja entiselle laajalle tehdastontille on rakennettu uusia asuintaloja. Alueen historiasta muistuttavat yhä muutamat muuhun käyttöön siirretyt tehdasrakennukset ja tehtaan entisessä pääkonttorirakennuksessa sijaitseva Sinebrychoffin taidemuseo sekä läheisten Sinebrychoffinkadun, Sinebrychoffin puiston ja Mallaskadun nimet. Mallaskatu alittaa tunnelissa Sinebrychoffin puiston.

Tehdasrakennuksia

Sinebrychoffin tehtaan lisäksi Punavuoren länsilaidalla toimivat aikoinaan myös Suomen Kaapelitehdas Oy:n sekä Fazerin tehdas. Kummallakin oli kokonaisen korttelin käsittävä teollisuusrakennus. Nykyisin molemmat ovat kuitenkin siirtyneet muualle, ja vanhoissa tehdasrakennuksissa, Merikorttelissa ja Mestaritalossa, toimii pienyrityksiä.

Kaupunginosan rajat

Kaupunginosan raja noudattaa seuraavaa reittiä:

Tehtaankadun eteläreuna → Munkkisaarenkadun eteläreuna → Hietalahdenlaiturin länsireuna → kiertää Hietalahdenaltaan vanhaan rautatiesiltaan asti → Palaa Köydenpunojankadun risteyksen kohdalta Hieta­lahden­rannan kaakkoisreunaa → Bulevardin lounaisreuna → Sinebrychoffinkadun koillisreuna → Uudenmaankadun lounaisreuna → Yrjönkadun lounaisreuna → Ratakadun kaakkoisreuna → Laivurinrinteen kaakkoisreuna → Laivurinkadun itäreuna → Tehtaankadun eteläreuna.

Kaupunginosan rajan tarkan sijainnin voi katsoa esimerkiksi Helsingin kiinteistökartasta.

Liikenneyhteydet

Punavuoren läpi kulkevat Eiran ja Munkkivuoren/Myyrmäen väliset runkolinjat 20 ja 30 sekä linja 22 Lauttasaareen. Raitiovaunulinjoista liikennöivät keskustaan 1 ja 3 Laivurinkatua ja Fredrikinkatua pitkin. Lisäksi Telakkakadulle avattiin vuonna 2021 uusi raitiotieosuus, jota käyttää linja 6 Hernesaaren ja Arabianrannan välillä.

Populaarikulttuurissa

Kuvia

Lähteet

  1. a b Helsinngin tilastollinen vuosikirja 2020 31.12.2020. Helsingin kaupungin tietokeskus. Viitattu 7.4.2021.
  2. Punavuori myhelsinki.fi. Viitattu 11.4.2020.
  3. a b Punavuori (Vanhentunut linkki) Kaupunginsuunnitteluvirasto, Helsingin kaupunki. Arkistoitu 29.4.2013. Viitattu 26.2.2012.
  4. Jäntti, Jarna: Helsingin Korttelieläimet: Kantakaupungin Kuvitettua Historiaa, s. 106. Espoo: Myllylahti, 2017. ISBN 978-952-202-846-4.
  5. Schulman, Harry; Pulma, Panu; Aalto, Seppo: Helsingin historia vuodesta 1945, s. 207–209. Helsingin kaupunki, 2000. ISBN 951-37-3057-3.
  6. Helsingin Telakkaranta skanska.fi. Viitattu 11.4.2020.
  7. Euroopan kemikaalivirasto muuttaa Telakkarantaan hel.fi. 2.1.2020. Viitattu 11.4.2020.
  8. a b aluesarjat.fi (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 15.12.2015
  9. Helsingin metodistiseurakunta: Seurakuntamme Arkistoitu 15.1.2017. Viitattu 18.4.2019.
  10. Stadissa.fi: Koffin puisto stadissa.fi. Viitattu 18.4.2019.
  11. Helsingin kiinteistökartta, Punavuori Helsingin kaupunki. Viitattu 12.11.2017.
  12. Raitiolinja 6 jatkuu Eiranrantaan, linja 6T lakkaa ja linja 7 poikkeusreitille 6.4. Länsiterminaalille korvaavalla bussilla 7X 6.4. – 2.5. 16.3.2021. Helsingin seudun liikenne. Arkistoitu 30.6.2022. Viitattu 25.8.2021.
  13. Rööperi Solarfilms. Viitattu 18.4.2019.
  14. Nykänen, Harri & Sjöberg, Tom: Rööperi: Rikoksen vuodet 1955–2005. Helsinki: Johnny Kniga, 2005. ISBN 951-0-29300-8.
  15. Suomen äänitearkisto ry: Hakutulokset: ”Rööperiin” Arkistoitu 5.6.2012. Viitattu 18.4.2019.

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla