RMS Titanic

Tässä artikkelissa tutkimme RMS Titanic:n aihetta perusteellisesti ja tutkimme sen merkitystä, vaikutusta ja merkitystä nyky-yhteiskunnassa. Sen alkuperästä sen nykyiseen kehitykseen uppoudumme yksityiskohtaiseen analyysiin, jonka avulla voimme ymmärtää RMS Titanic:n tärkeyden jokapäiväisen elämän eri alueilla. Käsittelemme eri näkökulmien ja lähestymistapojen kautta sen vaikutuksia sekä yksilötasolla että kollektiivisella tasolla korostaen sen vaikutusta eri sektoreilla. Samoin tutkimme RMS Titanic:n roolia nykyisessä kontekstissa tarjoten kattavan näkemyksen, jonka avulla lukija ymmärtää sen merkityksen ja vaikutuksen nykymaailmassa.

RMS Titanic
Tyyppi postihöyrylaiva
Lippuvaltio  Ison-Britannian ja Irlannin yhdistynyt kuningaskunta
Kotipaikka 1912: Liverpool,
Tunnuskirjaimet MGY
Omistaja White Star Line
Rakennustelakka Harland and Wolff, Belfast,
 Ison-Britannian ja Irlannin yhdistynyt kuningaskunta
Rakennusnumero 401
Tilattu heinäkuussa 1908
Kölinlasku 22. maaliskuuta 1909
Vesillelasku 31. toukokuuta 1911
Luovutettu 2. huhtikuuta 1912
Status upposi Pohjois-Atlantilla
(41°44′N, 049°57′W)
15. huhtikuuta 1912
Tekniset tiedot
Kansien määrä 9 (8 matkustajille 1 miehistölle)
Pituus 269,1 m
Leveys 28,2 m
Syväys 10,5 m
Uppouma 52,310 t
Bruttovetoisuus 46,329 brt
Koneisto 2 mäntähöyrykonetta sekä Parsons-höyryturbiini
Koneteho noin 38 000 kW
Akseliteho 40 MW
Nopeus 42,5 km/h
Nopeus 23 kn
Matkustajia 2 453
Miehistö 874
Sisaralukset

RMS Olympic,

HMHS Britannic
Titanicin sisaralus Olympicin paapuurin puoleinen potkuri.

RMS Titanic oli White Star Line -yhtiön matkustajalinjalaiva, joka törmäsi neitsytmatkallaan 14. ja 15. huhtikuuta välisenä yönä 1912 jäävuoreen Pohjois-Atlantilla ja upposi vieden mukanaan noin 1 500 ihmistä. Laivan päällikkönä toimi White Star Linen kommodori Edward J. Smith. Titanic oli sisarlaivojensa RMS Olympicin ja HMHS Britannicin ohella aikansa suurin ja loisteliain höyrylaiva, ja sitä sanottiin uudenlaisen laipiorakenteensa vuoksi ”käytännössä uppoamattomaksi”. Titanicin uppoaminen on historian kuuluisin merionnettomuus. Titanicin uppoamisesta kuuluisiksi tulleita käsitteitä ovat muun muassa ”naiset ja lapset ensin”, ”kapteeni uppoaa laivansa mukana” ja ”orkesteri soittaa loppuun asti”.

Onnettomuustutkimuksissa uppoamisen todettiin olleen seurausta siitä, että päällikkö Smith ei ottanut jäävuorivaroituksia huomioon eikä laiva hidastanut vauhtiaan vaara-alueella. Onnettomuutta pahensi se, ettei pelastusveneitä lastattu täyteen. Ennen Titanicin haaksirikkoa pelastusveneiden kantavuus oli määritetty aluksen kantavuuden mukaan, eikä missään aluksessa tarvinnut Ison-Britannian lain mukaan olla enempää kuin 16 pelastusvenettä. Titanicissa pelastusveneisiin olisi mahtunut vain noin puolet matkustajista. Määrä oli laskettu lähinnä sen varalta, että Titanic saisi konerikon tai vuodon mutta pysyisi pinnalla, kunnes matkustajat voitaisiin siirtää toiseen alukseen.

Onnettomuuden seurauksena meriturvallisuusmääräyksiin tehtiin useita muutoksia: esimerkiksi pelastusveneiden määrä tuli laskea laivan matkustajamäärän perusteella. Lisäksi perustettiin kansainvälinen jääpartio ja solmittiin yhä voimassa oleva SOLAS-sopimus. Onnettomuus myös lisäsi merkittävästi radiolaitteiden käyttöä laivaliikenteessä.

RMS Titanicin hylky löydettiin vuonna 1985, noin 73 vuotta onnettomuuden jälkeen. 3 798 metrin syvyydessä lepäävää, vähitellen hajoavaa hylkyä on tutkittu paljon. Hylky pääsi vuonna 2012 Unescon vedenalaista kulttuuriperintöä koskevan sopimuksen piiriin. Titanicin tarinaa esitellään muun muassa Titanic Belfast -museossa.

Titanic ja sen turma on ollut aiheena useassa elokuvassa, kirjassa ja televisiosarjan jaksossa.

Rakentaminen

Titanicin koko verrattuna ihmiseen, henkilöautoon, linja-autoon ja Airbus A380:een.

Ajatus Titanicin rakentamisesta syntyi vuonna 1907, kun laivanvarustamo White Star Linen toimitusjohtaja J. Bruce Ismay oli illallisella telakka Harland and Wolffin pääjohtajan William Pirrien kanssa. White Star oli vaikeuksissa kilpailijoiden suurempien ja ylellisempien matkustajalaivojen vuoksi, ja siksi varustamo alkoi suunnitella kahden uuden laivan rakentamista. Kolmas alus lisättiin suunnitelmiin myöhemmin. Uusien laivojen tärkeimmät valtit olisivat nopeuden sijaan suuri koko ja ylellisyys. Titanic rakennettiin yhdessä sisaraluksensa RMS Olympicin kanssa Harland and Wolffin telakalla Pohjois-Irlannin Belfastissa. Alusten avulla White Star Line pyrki saamaan kilpailuedun Atlantin ylittävässä matkustajaliikenteessä.

Harland and Wolffin telakassa oli alun perin kolme osastoa, jotka yhdistettiin siten, että Titanic ja Olympic voitiin rakentaa vierekkäin. Titanicia rakentamaan värvättiin yli 8 000 uutta telakkatyöläistä Irlannista. Laivan runko laskettiin vesille 31. toukokuuta 1911. Tammikuussa 1912 laivan sisätilat olivat valmiit, ja se oli viimeistelyä vaille valmis lähtemään vesille. Työtapaturmissa kuoli yhteensä 15 laivan rakentajaa.

Titanicin suunnittelijana toimi Harland and Wolffin toimitusjohtaja Thomas Andrews, joka oli aiemminkin työskennellyt White Star Linen laivojen parissa. Titanic oli lähes identtinen sisaraluksensa Olympicin kanssa, mutta Ismay lisäsi Titanicin venekannelle ylimääräisiä mukavuuksia ja hyttejä Olympicin neitsytmatkan jälkeen. Siksi Titanic oli hieman Olympicia painavampi, ja sitä sanottiin maailman suurimmaksi laivaksi.

Titanicin höyrykoneet olivat aikanaan maailman suurimmat. Kaikkiaan 159 hiiliarinaa 29 kattilassa tuottivat höyryä kahdelle nelisylinteriselle mäntähöyrykoneelle ja yhdelle matalapaineiselle Parsons-turbiinille, jotka pyörittivät laivan kolmea potkuria. Laivan huippunopeudeksi ilmoitettiin 23 solmua eli noin 43 kilometriä tunnissa. Titanicin neljäs savupiippu oli todellisuudessa ilmastointihormi, joka ulkonäkösyistä rakennettiin savupiipun näköiseksi.

Laivan peräsin oli 23,98 metriä korkea, 4,65 metriä pitkä ja painoi 100 tonnia. Peräsintä liikutettiin omien höyrykoneiden avulla. Koneita oli kaksi, mutta vain toista käytettiin kerrallaan, toisen ollessa varakoneena. Alukseen pultatut peräsinkoneet liikuttivat viuhkanmuotoista ohjausratasta, joka oli vahvoilla jousilla eristetty laivan peräsimen peräsinkammesta, jottei rankka merenkäynti olisi vaikuttanut niiden toimintaan eikä aiheuttanut vaurioita. Sen varalta, että molemmat peräsinkoneet pettäisivät, peräsintä pystyttiin kääntämään köysillä, joita liikutettiin samoilla moottoreilla kuin laivan viittä ankkuria.

Titanicissa oli tilaa 3 547 matkustajalle ja miehistön jäsenelle. Laiva oli noin 269 metriä pitkä, 28 metriä leveä ja tilavuudeltaan 46 328 bruttorekisteritonnia.

Ensimmäisen luokan vastaanottohuone.

Ylellisyyksiä

Olympicin, Titanicin sisaraluksen, lasikupoli.
Titanicin kuntosali.
Titanicin ensimmäisen luokan hytti.

Titanic oli aikansa ylellisin valtamerialus. Laivalla oli käytössä silloin vielä rikkaidenkin asunnoissa harvinainen juokseva vesi ja astianpesukone.

Titanicin toisen luokan hytti.
Titanicin kolmannen luokan hytti.

Yksi Titanicin tunnetuimmista paikoista oli pääportaikko, jonka katossa sijaitseva lasikupoli päästi sisään luonnonvaloa. Titanicilla oli myös muun muassa neljä hissiä (kolme 1. luokan matkustajille ja yksi 2. luokan matkustajille), kokoushuoneita, kirjasto, parturi, sisäuima-allas, turkkilainen sauna, squash-kenttä ja kuntosali. Myös Titanicin kolmas luokka oli poikkeuksellisen viihtyisä matkustuspaikka ravintolasalonkeineen ja yleisine tiloineen, joten kolmannen luokan hytit olisi muissa laivoissa luokiteltu toisen luokan hyteiksi.

Titanic toimi myös postilaivana. Tästä syystä aluksen nimen eteen lisättiin kirjaimet RMS, joka on lyhenne englanninkielisistä sanoista Royal Mail Ship (joskus myös steam-ship tai steamer) eli suomeksi ”Kuninkaallinen posti(höyry)laiva”.

”Uppoamaton laiva”

Lehdistö kutsui Titanicia käytännössä uppoamattomaksi laivan osastoinnin ansiosta. Jos laivan yhteen osaan tulisi vuoto, aluksen rungon läpi ulottuneet vesitiiviit laipiot ja osastointiovet estäisivät veden pääsyn muihin osastoihin ja laiva pysyisi pinnalla, vaikka ensimmäiset neljä tai kaksi keskellä olevaa osastoa olisivat täyttyneet vedellä.

Titanicissa oli 20 pelastusvenettä – 16 standardivenettä ja neljä laskosvenettä – joihin mahtui yhteensä 1 178 matkustajaa. Tämä ylitti Privy Councilin kauppaosaston viranomaismääräykset. Lähes 20 vuotta vanhat pelastusvenemääräykset perustuivat laivan kantokykyyn eivätkä matkustajien määrään. Määräysten säätämisaikaan suurimman laivan kantokyky oli vain neljännes Titanicin kantokyvystä.

Laivan ulkokannet

Titanicin kansien poikkileikkaukset.

Titanicilla oli yhdeksän kantta, joista neljä alinta oli täysin vesitiiviitä. Komentosilta oli ylimmällä kannella, ja sen takana olivat perämiesten hytit. Osa näistä hyteistä on säilynyt melko hyvin meren pohjassa. Aivan laivan keulassa oli muun muassa kolmannen luokan hyttejä ja ulkokannella ankkuri, kiinnitysköysiä sekä hieman taempana tähystäjien masto. Niiden takana, aivan komentosillan edessä, oli luukut lastiruumaan. Komentosillan alapuolella oli ensimmäisen luokan kävelykansi.

Komentosillan takana, perämiesten hyttien päällä, oli laivan etummainen savupiippu. Sen takana olivat lasikupolin kattoikkuna, toinen savupiippu ja kuntosali ensimmäisen luokan matkustajille. Toiseksi alimmalla ulkokannella sijaitsivat ensimmäisen luokan yksityiset kävelykannet, jotka ulottuivat perään asti. Laivan kolmas savupiippu oli suurin piirtein toisen luokan venepaikkojen kohdalla.

Neljännen savupiipun lähellä oli kattoikkuna, josta tuli valoa toisen luokan ravintolasalonkiin. Venepaikkojen takana oli pari kerrosta alempana toisen luokan kävelykansi. Lähempänä perää oli kolmannen luokan kansi, ja myös laivan perä oli kolmannen luokan matkustajien käytössä.

Neitsytmatka

Titanicin päällikkö, kommodori Edward J. Smith.

Titanic laskettiin vesille 31. toukokuuta 1911, ja se aloitti neitsytmatkansa Southamptonista New Yorkiin 10. huhtikuuta 1912 kello 12. Ennen Atlantin ylittämistä Titanic kävi vielä Ranskan Cherbourgissa ja Irlannin Queenstownissa (nykyinen Cobh). Laivassa matkustivat muun muassa miljonääri John Jacob Astor IV ja hänen vaimonsa Madeleine, kaivosomistaja Benjamin Guggenheim ja hänen rakastajattarensa Madame Leontine Pauline Aubert, denveriläinen seurapiirirouva Margaret Brown, skottilaisparoni Sir Cosmo Duff-Gordon ja hänen pukusuunnittelijavaimonsa Lady Lucile, maailman suurimman tavaratalon Macy’sin omistaja Isidor Straus ja hänen vaimonsa Ida, eversti ja sotahistorioitsija Archibald Gracie, Rothesin kreivitär Noël Leslie, liikemies George Widener, Grand Trunk Railroadin pääjohtaja Charles Hays sekä Yhdysvaltojen presidentin adjutantti, majuri Archibald Butt.

Titanic matkasi valtameren poikki täydellä vauhdilla, vaikka sitä ei ollut suunniteltu Atlantin ylityksen nopeusennätyksen rikkomiseen. Aluksen oli määrä saapua New Yorkiin keskiviikkona 17. huhtikuuta, ja matka sujui ongelmitta aina huhtikuun 14. päivään asti.

Sunnuntaiaamu 14. huhtikuuta valkeni sateisena, mutta päivällä taivas alkoi kirkastua ja sää kylmeni. Titanic sai päivän aikana lukuisia jäävuorivaroituksia muilta laivoilta, mutta niihin ei aina kiinnitetty erityistä huomiota. Iltaan mennessä sää selkeni ja meri oli peilityyni. Kuutamoa ei kuitenkaan ollut, mikä vaikeutti jäävuorten havaitsemista, eikä niitä voinut huomata aalloistakaan, koska meri oli tyyni. Annettuaan ohjeet, joiden mukaan toisen perämiehen Charles Lightollerin tulisi kutsua päällikkö Smith paikalle, mikäli Lightoller ollenkaan epäilisi tilannetta, päällikkö poistui komentosillalta hyttiinsä kello 21.20.

Kello kymmeneltä illalla ensimmäinen perämies William Murdoch aloitti työvuoronsa komentosillalla. Samaan aikaan tähystäjien märssyssä, ”harakanpesässä”, tulivat vuoroon Frederick Fleet ja Reginald Lee.

Uppoaminen

Titanicin uppoaminen
Titanic ennen neitsytmatkaa.
Titanic ennen neitsytmatkaa.
Päivämäärä 15. huhtikuuta 1912
Kellonaika 23:40-02:20 (2 tuntia, 40 minuuttia)
Tapahtumapaikka Atlantin valtameri
Syy yhteentörmäys jäävuoreen
Kuolleita 1517

Jäävuoreen törmääminen

Titanicin hylyn sijainti merkitty kuvaan punaisella rastilla. Kuvassa näkyy myös Titanicin reitti kokonaisuudessaan.

Tähystäjien vahtivuoro sujui rauhallisesti aina kello 23.40 [huom 1] asti, jolloin he havaitsivat jäävuoren noin 450 metrin päässä. Titanicin nopeus oli noin 21,5 solmua.

Tähystäjä Fleet soitti tähystyskopin soittokelloa kolme kertaa, mikä tarkoitti jotain olevan laivan edessä, ja heti sen jälkeen hän soitti komentosillalle. Kuudes perämies James Moody vastasi puhelimeen ja kuuli Fleetin sanat: ”Iceberg right ahead!” Moody välitti viestin heti Murdochille, joka määräsi ruorimies Robert Hitchensin kääntämään ruorin tyyrpuuriin (”Hard-a-Starboard”). Murdoch myös käski pysäyttämään Titanicin moottorit. Laiva alkoikin kääntyä, mutta vauhti oli liian kova ja peräsin liian pieni. Jäävuori osui laivan oikealle kyljelle ja repi sen runkoon pieniä reikiä noin 90 metrin pituudelta.

Murdoch määräsi vesitiiviit ovet suljettaviksi, ja päällikkö Smith kiiruhti komentosillalle ottamaan selvää tilanteesta. Useat matkustajat tunsivat törmäyksen mutta eivät välttämättä ymmärtäneet, mitä oli tapahtunut. Suunnittelija Thomas Andrews ja toimitusjohtaja J. Bruce Ismay haettiin komentosillalle. Laivan koneet oli pysäytetty. Lyhyen tutkimuksen jälkeen Andrews ymmärsi, että jäävuori oli repinyt aluksen kylkeen aukkoja kuuden ensimmäisen osaston kohdalta. Viisi ensimmäistä osastoa tulvi pahasti ja myös kuudenteen alkoi tulla vettä. Titanic oli suunniteltu pysymään pinnalla, vaikka vettä tulvisi neljään peräkkäiseen osastoon, mutta nyt kuudessa osastossa oli vuoto, jota ei voitu tukkia. Vedenpitävät laipiot ylettyivät vain E-kannelle asti, mutta vähintään viiden osaston täyttyessä vedellä keula vajoaisi veden painosta syvemmälle siten, että E-kansi painuisi vesirajan alapuolelle ja vesi pääsisi tulvimaan laipioiden yli laivan kaikkiin 16 osastoon. Andrews arvioi laivan pysyvän pinnalla korkeintaan puolitoista tuntia ja Smith kaksi tuntia.

Titanicin pumput käynnistettiin, mutta niiden teho ei riittänyt tyhjentämään osastoja vedestä. Päällikkö Smith käski sähköttäjiä lähettämään hätäsanoman muille laivoille. Aluksi nämä sähköttivät perinteisen CQD-hätäkutsun mutta käyttivät sen jälkeen uutta SOS-merkkiä. Lähin kutsuun vastannut laiva oli RMS Carpathia, mutta sekin oli neljän tunnin matkan päässä. Ainoa kyllin lähellä oleva laiva oli SS Californian. Sen sähköttäjä Cyril Evans oli kuitenkin mennyt nukkumaan saatuaan Titanicin sähköttäjältä Jack Phillipsiltä töykeän vastauksen viestiin, jossa hän yritti kertoa Californianin havainneen jäävuoria alueella, jonne Titanic oli matkaamassa.

Muutamia päiviä Titanicin uppoamisen jälkeen otettiin tämä kuva jäävuoresta, jossa voi nähdä merkkejä punaisesta maalista.

Pelastusveneet käyttöön

Päällikkö Smith käski jakamaan kaikille matkustajille pelastusliivit ja ohjaamaan naiset sekä lapset pelastusveneisiin. Ensimmäinen pelastusvene laskettiin mereen kello 0.45. Veneet lastattiin aluksi vain puolilleen, sillä monet pitivät turvallisempana pysyä laivassa. Lisäksi miehistö pelkäsi, että pelastusveneet voisivat upota, jos niissä olisi liian paljon matkustajia. Esimerkiksi veneessä numero 1 oli vain 12 ihmistä, vaikka suurin osa veneistä oli tarkoitettu 60–70 hengelle. Paapuurin puolella – jossa vastuussa oli toinen perämies Lightoller – noudatettiin tiukasti määräystä, ettei miehiä saanut laskea pelastusveneisiin, mutta tyyrpuurin puolella – jossa vastuussa oli ensimmäinen perämies Murdoch – miehet pääsivät mukaan, jos tarpeeksi naisia ei ollut lähettyvillä. Pelastusveneiden lukumääräksi oli alun perin suunniteltu 64, mutta matkustusmukavuuden lisäämiseksi määrä oli vähennetty ensin 32:een ja sitten 20:een.

Kymmenen metriä kölin yläpuolella sijaitseva pieni squash-sali oli veden vallassa jo hieman keskiyön jälkeen. Tuolloin jo lähes kaikki höyrykattilat oli sammutettu. Neljäs perämies Joseph Boxhall näki paapuurin puolella toisen laivan valot ja yritti antaa sille merkin morselampulla. Ensimmäiset hätäraketit ammuttiin klo 0.45. Ne näkyivät Californianille asti, mutta raketit olivat värittömiä eikä Californianin kansipäällystö tajunnut niiden olevan hätämerkkejä Titanicilta.

Titanicin laskosvene D saapui RMS Carpathialle kello 7.15 aamulla 15. huhtikuuta 1912. Uppoamisyönä veneeseen tulvi jääkylmää merivettä.

Estääkseen pakokauhun syntymisen, Titanicin orkesteri oli soittanut tanssimusiikkia ensimmäisen luokan aulassa. Myöhemmin muusikot siirtyivät soittamaan venekannelle. Stuertit kiertelivät hyteissä herättelemässä niitä, jotka vielä nukkuivat.

Laivan kallistuessa ja keulan painuessa syvemmälle, pakokauhu pääsi valloilleen. Kello 1.20 keula oli uponnut veteen jo laivan nimeä myöten. Mereen oli laskettu seitsemän pelastusvenettä, joista yksikään ei ollut täynnä. Venekansi täyttyi pelastusveneisiin hädissään pyrkivistä matkustajista. Näihin aikoihin ensimmäisen luokan matkustaja Benjamin Guggenheim meni hyttiinsä vaihtamaan parhaat vaatteensa ylleen ollakseen valmiina ”uppoamaan kuin herrasmies”.

Seuraavien kahdenkymmenen minuutin aikana laskettiin vesille neljä pelastusvenettä. Kello 1.45 oli tapahtua onnettomuus, kun vene numero 15 laskettiin liian nopeasti, ja vene numero 13 oli vaarassa jäädä sen alle. Alla olevan veneen taavetin laskuköydet saatiin kuitenkin leikattua viime hetkellä poikki. Kello 1.30 viides perämies Harold Lowe ampui varoituslaukauksen estääkseen miesjoukkoa hyppäämästä veneeseen numero 14.

Kun viimeisiä veneitä jo laskettiin vesille, Titanicin radiosähköttäjät Jack Phillips ja Harold Bride jatkoivat yhä hätäkutsujen lähettämistä muille laivoille. Carpathia sai heiltä viimeisen viestin kello 1.45: ”Konehuone on veden vallassa kattiloihin asti.” Tämän jälkeen päällikkö Smith vapautti sähköttäjät tehtävistään.

Kello 2.00 vesi oli enää vain kolmisen metriä kävelykannen alapuolella. Titanicin rikkain matkustaja John Jacob Astor IV auttoi raskaana olevan vaimonsa viimeiseen pelastusveneeseen mutta jäi itse laivaan. Tarinan mukaan orkesteri soitti viimeiseksi virren ”Nearer my God to Thee” (”Sua kohti, Herrani”), jonka orkesterinjohtaja Wallace Henry Hartley olisi halunnut soitettavan omissa hautajaisissaan. Virsi tunnetaan nykyään myös nimellä ”Titanic-hymni”. Jotkut Titanicista pelastuneet ovat kuitenkin kertoneet, että sen jälkeen orkesteri soitti vielä svengaavaa ragtime-musiikkia.

Laivan suunnittelija Thomas Andrews ja päällikkö Smith upposivat laivan mukana, yrittämättä lainkaan pelastautua. Johtaja J. Bruce Ismay sen sijaan nousi laskosvene C:hen. Onnettomuuden jälkeen erityisesti William Randolph Hearstin omistamat lehdet pilkkasivat Ismayta ja ylistivät niitä miehiä, jotka ”kuolivat kunniakkaasti”. Ismayn mainetta ei pelastanut edes se, että tutkijalautakunta totesi hänen auttaneen ensin matkustajat veneeseen ja vasta sen jälkeen nousseen siihen itse.

Venekannen alkaessa jo vajota veden alle kahden viimeisen laskosveneen vesillelasku oli vielä kesken. Vene B putosi venekannelle ylösalaisin eikä sitä ehditty kääntämään ympäri ennen sen pyyhkiytymistä mereen. Monet onnistuivat kuitenkin kapuamaan ylösalaisin kääntyneen veneen pohjan päälle, mukaan lukien toinen perämies Lightoller. Myös kannella lojunut vene A kaatui ja ihmiset putosivat mereen. Joukko ihmisiä onnistui kiipeämään takaisin osin vedellä täyttyneeseen veneeseen.

Viimeiset hetket

Willy Stöwer, Titanicin tuho. Teoksessa jäävuoren ruhjoma keula painuu pinnan alle ja nostaa perän ylös.
Animaatio uppoamisesta.

Kun viimeiset pelastusveneet oli laskettu vesille, laivassa oli vielä yli 1 500 matkustajaa, joilla ei ollut mitään toivoa pelastumisesta. Kello 2.10 laivan perä oli noussut ilmaan ja paljastanut potkurit. Laiva kallistui yhä enemmän, ja noin kello 02.10–02.15 välillä etummainen savupiippu kaatui ja putosi veteen paapuurin puolelle. Konemiehistö oli saanut pidettyä laivan valot palamassa loppuhetkiin asti, mutta lopulta ne sammuivat kokonaan.

Laivan perä kohosi koko ajan korkeammalle, kunnes runkorakenteet pettivät ja laiva katkesi keskeltä kahtia. Perä putosi takaisin lähes normaaliin asentoon, ja loputkin jäljelle jääneet savupiiput kaatuivat mereen. Vedellä täyttynyt etuosa alkoi vajota nopeasti ja vetää mukanaan siinä vielä kiinni ollutta, ihmisiä täynnä olevaa takaosaa. Lopulta uppoava etuosa irtosi. Perä pysyi vielä vähän aikaa kohtisuorana, mutta hiljalleen se kuitenkin vajosi ja vei mukanaan satoja matkustajia.

Laiva oli vajonnut kokonaan pinnan alle noin klo 02.20. Veden varaan joutuneet ihmiset huusivat pelastusveneitä apuun, mutta vain kaksi venettä palasi. Nekin onnistuivat pelastamaan vain yhdeksän ihmistä, joista kolme kuoli pian pelastumisen jälkeen. Muissa pelastusveneissä ei uskallettu palata uppoamispaikalle, koska veneessäolijat pelkäsivät laivan uppoamisen aiheuttaman pyörteen imaisevan heidät mukanaan tai veneisiin pyrkivien ihmisten kaatavan veneet.

Pelastusliivejä riitti kaikille, mutta ne eivät suojanneet kylmältä vedeltä. Puolessa tunnissa lähes kaikki veden varaan joutuneet olivat paleltuneet kuoliaaksi.

Pohjaan osuminen

Titanicin keula kulki virtaviivaisesti 55 km/h noin 15-30° kulmassa kohti pohjaa ja pohjaan osuttuaan keulaosa ei saanut paljon vaurioita. Peräosa kulki upottuaan lähes pystysuorassa, kunnes alkoi luhistua ja kääntyi uppoamaan kieppuen perä edellä, jolloin perästä irtosi palasia. Kun perä osui pohjaan, se oli luhistunut ja hajonnut niin pahasti, että se hajosi lähes kokonaan.

Onnettomuuden jälkeen

Pelastustyöt

RMS Carpathia.

Matkustajalaiva RMS Carpathia saapui onnettomuuspaikalle ensimmäisenä kello 4.00 ja alkoi pelastaa pelastusveneissä olevia ihmisiä, joista osa oli kuitenkin menehtynyt kylmyyteen. Kello yhdeksään mennessä kaikki 706 pelastunutta oli kerätty turvaan. Carpathian päällikkö ilmoitti sähkeitse Titanicia kohdanneesta onnettomuudesta. Laivan lääkäri tutki pahimmin kylmettyneet ja šokissa olleet matkustajat; muille annettiin lämmintä juotavaa ja vilttejä. Carpathian matkustajat antoivat pelastuneille jopa omia vaatteitaan ja luovuttivat heille hyttejään.

Carpathia oli matkalla Välimerelle mutta palasi New Yorkiin viedäkseen Titanicin matkustajat määränpäähänsä. Pelastuttuaan Bruce Ismay lähetti White Star Linen New Yorkin toimistoon sähkösanoman, jossa kertoi Titanicin uponneen ja onnettomuuden vaatineen lukuisia ihmishenkiä. Onnettomuutta tutkinut Yhdysvaltain senaatin tutkimuskomitea ylisti Carpathian järjestelmällisiä pelastustoimia.

Jos Titanicin lähettämien rakettien merkitys olisi ymmärretty, moni olisi voitu pelastaa kuolemalta. Merenkulun sääntöjen mukaan hätärakettien tuli lähteä minuutin välein, kun Titanicin raketit lähetettiin keskimäärin 7–8 minuutin välein. Yhteensä laivalta ammuttiin kahdeksan rakettia noin tunnin kuluessa.

SS Californian oli 20–30 kilometrin päässä Titanicista pysähtyneenä turvallisuussyistä yön ajaksi paikoilleen. Laivalta nähtiin myös hätäraketit ja yritettiin ottaa yhteys Titaniciin morselampulla, mutta vastausta ei saatu eikä sähköttäjää herätetty. Laivan mastoon asennettiin kuitenkin kirkas valo kahden tunnin ajaksi. Yhdysvaltain senaatin tutkimuskomitea totesi Californianin miehistön osoittaneen välinpitämättömyyttä ja vastuuttomuutta. Radisti Cyril Evans oli sulkenut laitteistonsa ja mennyt nukkumaan juuri hetkeä ennen Titanicin onnettomuutta.

Californianin radiosähköttäjä käynnisti laitteistonsa kello 3.30, ja kun laiva sai tiedon Titanicin haaksirikosta, se lähti onnettomuuspaikalle, jossa kohtasi Carpathian. Californianin tehtäväksi jäi etsiä mahdollisia eloonjääneitä.

Onnettomuuden laajuus selviää

New York Heraldin etusivu onnettomuuden jälkeen.

Sanomalehdet joutuivat aluksi toimimaan erittäin vajavaisten tietojen varassa. Ensimmäiset uppoamisen jälkeen ilmestyneet lehdet kertoivat, ettei Titanicin haaksirikossa ollut kuollut ainuttakaan ihmistä ja että laivaa oltiin hinaamassa Halifaxiin. Pian onnettomuuden laajuus kuitenkin tuli kokonaisuudessaan julki. White Star Line vuokrasi kaksi alusta, CS Mackay-Bennettin ja CS Minianin noutamaan ruumiita onnettomuuspaikalta. Lisäksi kolme muutakin alusta toi ruumiita maihin. Vainajia löydettiin yhteensä 337, joista 128 haudattiin merelle. Maihin tuotiin 209 ruumista, ja niistä 150 haudattiin Halifaxin kolmelle hautausmaalle.

Uhrit

Lopulta ymmärrettiin, että kyseessä oli rauhan ajan suurin merionnettomuus, joka oli vaatinut 1 517 uhria. Vain 706 ihmistä selvisi onnettomuudesta. Ensimmäisessä luokassa matkustavia miehiä pelastui enemmän kuin kolmannen luokan lapsia. Uhrien ja Titanicilla matkustaneiden määrästä on esitetty erilaisia arvioita. Epävarmuus johtuu monista seikoista, kuten siitä, että jotkut matkalipun ostaneet peruivat matkansa viime hetkellä.

Luokka Lukumäärä Selviytyjiä Selviytyjät % Kuolleet Kuolleet %
1. luokka 329 199 60,5 % 130 39,5 %
2. luokka 285 119 41,8 % 166 58,2 %
3. luokka 710 174 24,5 % 536 75,5 %
Miehistö 899 214 23,8 % 685 76,2 %
Yhteensä 2 223 706 31,8 % 1 517 68,2 %

Titanicilla matkustaneista aikuisista naisista 72 prosenttia, lapsista 50 prosenttia ja aikuisista miehistä 16 prosenttia selvisi onnettomuudesta. Laivan naispuolisesta henkilökunnasta selvisi 91 prosenttia ja miespuolisesta 21 prosenttia.

Tunnetuimpia onnettomuuden uhreja olivat liikemies John Jacob Astor IV, laivan suunnittelija Thomas Andrews, Yhdysvaltain presidentin sotilasavustaja Archibald Butt, kaivosmagnaatti Benjamin Guggenheim sekä Macy’s -tavaratalon omistaja Isidor Straus vaimoineen.

Southamptoniin pystytetty muistomerkki Titanicin onnettomuudessa kuolleiden konemiesten muistoksi.

Monille turman uhreille on pystytetty muistomerkkejä. Näihin kuuluvat päällikkö Smithin patsas Lichfieldissä, Titanicin orkesterin muistomerkki Broken Hillissä ja Ballaratissa Australiassa, Wallace Henry Hartleyn muistomerkki Colnessa Lancashiressa sekä Isidor ja Ida Strausin muistomerkki New Yorkissa Yhdysvalloissa. Vuonna 2012, kun onnettomuudesta oli kulunut sata vuotta, avattiin Belfastiin Titanic-aiheinen museo, Titanic Belfast.

Titanicilla matkustaneista koirista vain kolme sylikoiraa pelastui omistajineen, vaikka koirat vapautettiin laivan kennelistä. Monet matkustajat kertoivat nähneensä koirien juoksevan pitkin kantta.

Onnettomuustutkinta

Aikalaispiirros Yhdysvaltain kuulemisten joistain todistajista. Oikeassa yläkulmassa senaattori William Alden Smith.

Onnettomuuden jälkeen sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa järjestettiin julkiset kuulemiset. Yhdysvaltain tilaisuus alkoi 19. huhtikuuta, ja puheenjohtajana toimi senaattori William Alden Smith. Britannian kuulemistilaisuus alkoi Lordi Merseyn alaisuudessa 2. toukokuuta. Kummassakin tilaisuudessa tehtiin samat johtopäätökset: pelastusveneiden määrää koskeva lainsäädäntö oli vanhentunutta ja epätarkkaa, päällikkö Smith ei ollut ottanut jäävuorivaroituksia huomioon, pelastusveneitä ei ollut täytetty kunnolla, eikä laiva ollut hidastanut vauhtiaan. Californianin päällikköä arvosteltiin voimakkaasti siitä, että laiva ei mennyt auttamaan Titanicia.

Monet eloonjääneet kolmannessa luokassa matkustaneet valittivat myöhemmin siitä, että laivan henkilökunta auttoi ensimmäisen luokan matkustajia mutta että samalla laivan ovet lukittiin niin, että kolmannen luokan matkustajia estettiin pääsemästä pelastusveneisiin. Väitteelle ei kuitenkaan löydetty perusteluja turman jälkeisessä tutkinnassa.

Kummassakaan kuulemistilaisuudessa ei pidetty huolimattomuutta IMM:n tai White Star Linen osalta turman syynä. Miehistö oli vain seurannut normaalikäytäntöjä, joten onnettomuus voitiin luokitella ”luonnonilmiön" aiheuttamaksi. Britannian kuulemisessa todettiin lisäksi, että päällikkö Smith oli noudattanut perinteistä toimintatapaa, jota ei aiemmin ollut pidetty vaarallisena. Loppuraportissa huomautettiin myös, että yksistään Britannian lipun alla matkustavat laivat olivat kuljettaneet 3,5 miljoonaa matkustajaa edellisen kymmenen vuoden aikana ja ihmishenkiä samana aikana menetettiin vain 73.

Seuraukset

Onnettomuuden seurauksena otettiin käyttöön useita ohjeita, joiden tarkoitus oli parantaa merenkulun turvallisuutta. Laivoihin määrättiin pakollisiksi enemmän pelastusveneitä, pelastusveneharjoituksia piti järjestää säännöllisesti ja matkustajalaivoilla tuli olla lennätin käytössä ympärivuorokautisesti. Pohjois-Atlantin jäävuoritilannetta vartioimaan perustettiin kansainvälinen jäävartiosto, ja merenkäynnin turvallisuusohjeiden yhteensovittamiseksi sovittiin kansainvälinen SOLAS-sopimus.

Onnettomuus aiheutti myös taloudellisia menetyksiä. White Star Linen korvausvastuu selvitettiin vakuutusoikeudenkäynneissä, jotka alkoivat Yhdysvalloissa kesäkuussa 1915 piirituomari Julius M. Mayerin johdolla. Sitä ennen 22. helmikuuta 1913 oli tehty päätös, jonka mukaan yhdysvaltalaisella oikeudella oli oikeus kuulla vahingonkorvausvaateita asiassa. Yhdysvaltojen lain mukaan laivan omistajien vastuu rajoittui vain laivan pelastushintaan (engl. salvage value), jonka oli arvioitu olevan noin 97 000 Yhdysvaltain dollaria. Erillisessä päätöksessä todettiin kuitenkin, että Ison-Britannian laki päti korvausvaatimusten kokonaissummaan, joka oli 16,8 miljoonaa dollaria. Korvausvaatimukset piti lähettää oikeudelle 14. tammikuuta 1913 mennessä, ja niitä voitiin tehdä neljässä kategoriassa: hengenmenetys, omaisuudenmenetys, hengen- ja omaisuudenmenetys sekä vammautuminen ja omaisuudenmenetys. Yksittäisten henkilöiden tekemät korvausvaatimukset vaihtelivat omaisuudenmenetyksiä koskien 41 dollarista lähes 180 000 dollariin. Lisäksi eräs maahantuoja teki asiakkaidensa puolesta korvausvaatimuksen, jonka summa oli yli 220 000 dollaria. Suurimman hengenmenetystä koskevan korvausvaatimuksen – miljoona dollaria – teki erään teatterinomistajan leski. Vaatimukset saatiin käsiteltyä 28. heinäkuuta 1916 mennessä, ja korvauksia jaettiin yhteensä 663 000 dollarin arvosta.

Uppoamisen syitä

Erään teorian mukaan jäävuori olisi painanut Titanicin kylkeä siten sisään, että kyljen teräslevyt ratkesivat niittauksistaan. Tämä selittäisi sen, miksi törmäys ei juurikaan kuulunut tai tuntunut laivan sisällä.

Titanicin uppoaminen herätti aikoinaan paljon pelkoa ja ennakkoluuloja laivaliikennettä kohtaan. Olihan turma aikansa eniten kuolonuhreja vaatinut merionnettomuus.

Uppoamisesta on useita teorioita. Vanhimman käsityksen mukaan jäävuori repi laivan kylkeen aukkoja, mutta myöhemmin on esitetty, että se väänsi irti niittejä, joilla metallilevyt oli kiinnitetty. Kummassakin tapauksessa vesi olisi tulvinut sisään laivan kyljestä ja upottanut sen. Joissakin tutkimuksissa on todettu, että metallilevyt olivat heikkolaatuista ja helposti ruostuvaa terästä. Kylmä vesi saattoi hyvinkin haurastuttaa ne, ja niiden takia laiva olisi voinutkin upota. Tämä ei kuitenkaan ole uskottavaa, sillä samalla tavalla valmistettua terästä käytettiin tuohon aikaan suurimmassa osassa Isossa-Britanniassa rakennetuista laivoista. Harland and Wolffin käyttämän teräksen on myös sanottu olleen ensiluokkaista omana aikanaan.

Uusin teoria esittää, että perinteisen käsityksen mukaiset kylkivauriot – etenkin, jos teräs oli haurasta – olisivat kovin epätodennäköisiä. Vedenpinnan nousu laivan sisällä viittaisi pikemminkin siihen, että vauriot syntyivät sen pohjaan, eivät kylkeen. Jos laiva olisi saanut aukkoja kylkeensä, se olisi kallistunut toiselle puolelle. Lisäksi tiedot konehuoneiden vesitilanteesta ja kuulohavainnot jatkuvasta, raapivasta äänestä eivät tue ajatusta kylkivaurioista. Kun suurella nopeudella vedessä liikkuva kappale törmää kyljittäin painavampaan esineeseen, se siirtyy liike-energian vaikutuksesta ensimmäisen törmäyksen myötä poispäin eikä heilu edestakaisin sataa metriä. Onkin todennäköisintä, että Titanic ajoi jäävuoren vedenalaisen osan yli, jolloin laivan pohja sen keulaosassa sai vuotoja. Tämä selittää myös sen, miksi jäävuoresta putosi jäätä laivan kansille. Vaikka laivan massa olikin mitätön jäävuoreen verrattuna, se liikkui nopeasti ja kallisti vuorta, jolloin vuoren ylemmät osat pääsivät kosketukseen kansirakenteiden kanssa.

Useiden todistajalausuntojen mukaan laiva pysähtyi törmäyksen jälkeen hetkeksi, mutta jatkoi sitten matkaansa vain hieman hitaammin kuin ennen törmäystä. Päällikkö Smith oli saanut konemestarilta liian optimistisen raportin vaurioista eikä odottanut lopullista tietoa alas tarkistuskierrokselle lähettämältään perämieheltä. Titanic olisi kestänyt neljän osaston täyttymisen vedellä. Jäävuori veti kuitenkin laivaan yli 90 metrin viillon, mikä täytti kuusi osastoa vedellä. Yksi syy Titanicin uppoamiseen olikin, että vedenpitävillä väliseinillä erotettujen osastojen katot eivät olleet vesitiiviitä, jolloin vesi pääsi tulvimaan väliseinien yli aluksen muihin osiin. Törmäyksen jälkeen Titanic höyrysi eteenpäin vielä kymmenen minuutin ajan, mikä nopeutti uppoamista merkittävästi, sillä se lisäsi painetta, jolla vesi hyökyi sisään. White Star Line -yhtiön johtajan J. Bruce Ismayn on sanottu vaatineen päällikkö Smithiä jatkamaan etenemistä törmäyksen jälkeen, jolloin hän pahensi tietämättään katastrofia.

Pian uppoamisen jälkeen ajateltiin, että Titanic olisi pysynyt pinnalla, jos laiva olisi ajettu suoraan päin jäävuorta. Silloin vain keula olisi tuhoutunut eikä vesi olisi päässyt tulvimaan neljää useampaan peräkkäiseen osastoon. Nykykäsityksen mukaan törmäyksen voima olisi kuitenkin ollut niin suuri, että isku olisi vaurioittanut runkoa pahasti koko laivan pituudelta, useat niitit olisivat hajonneet ja liitokset pettäneet. Titanic olisi luultavasti uponnut paljon nopeammin ja sekasortoisemmissa olosuhteissa kuin todellisuudessa tapahtui.

Vaikka Titanicin peräsin olikin kooltaan määräysten rajoissa, sitä ei kuitenkaan voi pitää erityisen ajanmukaisena. Titanic Historical Societyn tutkijoiden mukaan laivan korkea ja kapea peräsin oli perua 1700-luvun purjelaivoista ja kooltaan vain murto-osa esimerkiksi Cunard-linjan RMS Mauretanian tai RMS Lusitanian peräsimestä. Ilmeisesti suunnittelijat eivät olleet juuri miettineet, miten 269 metriä pitkä laiva pystyisi tekemään hätäkäännöksen törmäyksen välttämiseksi.

Ehkä vieläkin kohtalokkaampi suunnitteluvirhe oli Titanicin kolmipotkurirakenne. Reunimmaisten potkurien voimanlähteenä olivat mäntähöyrykoneet, joiden pyörimissuuntaa voitiin vaihtaa, mutta keskipotkurin moottorina oli höyryturbiini, jossa ei ollut peruutusvaihdetta. Kun ensimmäinen perämies määräsi koneet peruuttamaan, hän samalla tietämättään vei laivalta kääntymiskyvyn. Koska peräsimen edessä olleen keskipotkurin turbiinissa ei ollut peruutusvaihdetta, se pysäytettiin, mikä vähensi huomattavasti aluksen ohjailukykyä. Jos laivaa olisi pelkästään käännetty nopeutta vähentämättä, se olisi saattanut pystyä väistämään jäävuoren. Kolmipotkurirakennetta pidetään kaikkein huonoimpana tapana organisoida potkurijärjestelmä, ja siitä on hyötyä vain, jos laivan perä on erityisen kapea ja hydrodynaaminen.

Eräistä Titanicista otetuista kuvista on esitetty teorioita, että Titanicin oikeassa kyljessä näkyy vaurioita tulipalosta. Yksi konemiehistä kertoi, että laivan hiilivarastoissa tosiaan oli ollut peräti kolme viikkoa kestänyt tulipalo, joka saatiin sammutettua. Tämä oli tapahtunut jo Titanicin rakennusvaiheessa. Konemies kertoi tulipalon olleen niin voimakas, että runko oli hehkunut punaisena kuumuudesta. Vauriota ei ollut korjattu, vaan se oli maalattu pois näkyvistä. Teorian mukaan tulipalo olisi heikentänyt laivan runkoa, joka repesi törmäyksessä.

Hylyn löytyminen ja tutkimukset

Titanicin keula (2004).

Titanicin hylkyä ei voitu paikallistaa vuosikymmeniin kehittymättömän sukellustekniikan vuoksi. Hylky löydettiin vasta 1. syyskuuta 1985, kun Robert Ballard löysi vedenalaisella Argo-kameralla merenpohjassa makaavan jättiläislaivan konehuoneen höyrykattilan. 73 vuotta aiemmin uponneen loistoristeilijän löytyminen herätti paljon huomiota. Hylyn sijainnista oli ollut liikkeellä virheellisiä tietoja, minkä takia se löydettiinkin vasta 1985.

Titanicin hylky makaa Pohjois-Atlantin pohjassa 3 798 metrin syvyydessä 560 kilometrin päästä Newfoundlandista. Paapuurin puoleinen potkuri on irronnut aluksen tömähdettyä merenpohjaan. Vedenpaine on murskannut lasikupolin ja muita ikkunoita pirstaleiksi, keulamasto on kaatunut ja voimistelusalin katto romahtanut. Ruoste on peittänyt Titanicin nimikyltin ja muodostanut keulaan keulakuvan kaltaisen muodostelman, vaikka Titanicissa ei ollut keulakuvaa. Hylyn lähistöllä on paljon irtotavaraa.

Hylky on pahoin rapistunut ja vaurioitunut, ja rautaa syövien bakteerien on laskettu hävittävän siitä yli 45 kilogrammaa rautaa joka päivä. Hylkyyn on alettu järjestää myös turistisukelluksia, jotka osaltaan vaurioittavat hylkyä. Kesäkuussa 2023 Titan-sukellusveneen onnettomuudessa kuoli viisi henkilöä. Erityisesti laivan etukansi on kärsinyt pienoissukellusveneiden käsittelyssä. Lisäksi Titanicin hylky on turistien jättämien roskien peitossa, ja tutkijat ovatkin todenneet, ettei se ole enää arkeologisesti puhdas. Titanic ei ole hautautunut meren pohjaan, joten se on täysin suojaton bakteerien aiheuttamaa hajoamista vastaan, ja suuri osa laivan pienemmistä osista on jo tuhoutunut. Laivan keula on vielä kokonainen ja suhteellisen hyvässä kunnossa, mutta noin sadan vuoden kuluttua siitäkin on jäljellä luultavasti vain pieniä osia. Vuonna 2012 Titanicin hylky pääsi Unescon suojelulistalle, joten hylyn myyminen, tuhoaminen ja hajottaminen on kielletty.

RMS Titanic -yhtiö sai vuonna 1994 tuomioistuimen päätöksellä yksinoikeuden nostaa esineitä Titanicin hylystä. Vuoteen 2010 mennessä pintaan olikin nostettu jo noin 5 500 esinettä. Yritys rahoitti vuonna 2010 tehdyn kolmiulotteisen kartoituksen, jonka avulla hylystä saatiin yhtä tarkkaa tietoa kuin jos se olisi nostettu pintaan. Samana vuonna yhdysvaltalainen oikeus päätti, että yrityksellä oli oikeus nostopalkkioon, jonka summa olisi yhtä suuri kuin vuosina 1993–2004 nostettujen esineiden käyvän markkina-arvon yhteissumma.

Titanicin hylyn ruosteesta löydettiin vuonna 2010 ennestään tuntematon bakteerilaji, joka sai nimekseen Halomonas titanicae.

Legendoja ja myyttejä

Valo horisontissa

Osa matkustajista ja miehistön jäsenistä kertoi myöhemmin havainneensa horisontissa, Titanicin paapuurin puolella huomattavasti pienemmän aluksen valon. Neljäs perämies Joseph Boxhall päätteli aluksen olevan niin lähellä, että hän antoi sille merkkejä viestilampulla. Valoa kohti alettiin soutaa, mutta yksikään pelastusvene ei saavuttanut sitä. Valo ei voinut tulla Californianista, koska se oli Titanicista pohjoiseen eli tyyrpuurin puolella.

Jälkeenpäin on arveltu valon tulleen pienestä hylkeenpyyntialuksesta, joka olisi ollut vain kymmenen kilometrin päässä Titanicista. Alus höyrysi pois, koska miehistö oli laittomissa puuhissa ja pelkäsi joutuvansa pidätetyksi.

SOS

Mallinnus Titanicin lähettämästä hätäviestistä.

Toisin kuin yleisesti uskotaan, Titanicin onnettomuus ei ollut ensimmäinen kerta, kun SOS-hätämerkkiä käytettiin. SOS-hätämerkin käyttöä ehdotettiin kansainvälisessä konferenssissa Berliinissä jo vuonna 1906, se ratifioitiin vuonna 1908, ja se on ollut käytössä siitä lähtien. SOS-hätämerkin sijasta brittisähköttäjät tosin käyttivät vanhempaa CQD-hätämerkkiä. Pääsähköttäjä Jack Phillips käytti CQD:tä, kunnes apusähköttäjä Harold Bride sanoi hänelle:

”Send SOS; it’s the new call, and this may be your last chance to send it."
(Lähetä SOS, se on uusi tunnus ja tämä saattaa olla viimeinen tilaisuutesi käyttää sitä)

Onnettomuudessa menehtynyt Phillips vaihtoi kehotuksen jälkeen CQD:n SOS-tunnukseen.

Taikauskoiset selitykset ja salaliittoteoriat uppoamisen syistä

Titanicin tuho on herättänyt myös taikauskoisia käsityksiä. On esimerkiksi väitetty, että Titanicin työnumero oli telakalla 390904 ja että se olisi tuottanut epäonnea, koska numerosarjan peilikuva voidaan lukea ”NO POPE” eli ”ei paavia”. Toisen selityksen mukaan kiireessä rakennetun kaksoispohjan väliin jäi kuolleita rakentajia, joiden sielut olisivat aiheuttaneet onnettomuuden. Ensimmäisen väitteen mukainen työnumero on kuitenkin vain tarinaa, eikä telakan rakennusmiehiä kadonnut selittämättömästi työn aikana.

Titanicin uppoamisen syyksi on myös ehdotettu ”Titanicin kirousta”. Onnettomuus on esimerkiksi liitetty Hope-timantin kiroukseen, vaikka timantti ei koskaan edes ollut Titanicissa. Kirouksen aiheuttajaksi on esitetty myös Amon-Ran -temppelin papittaren 1890-luvulla Egyptistä löydettyä muumiota, jonka sen omistaja William Thomas Stead olisi kätkenyt Titanicin lastiin. Hänen väitetään ostaneen muumion British Museumista. Todellisuudessa muumiota ei ole koskaan säilytetty British Museumissa, missä on edelleenkin näytteillä ainoastaan sen sarkofagin kansi.

Titanicin uppoamisen jälkeen joulukuussa 1913 perustettiin Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reserve System. Salaliittoteoreetikot ovat pyrkineet yhdistämään tapahtumat esittämällä, että Titanicilla menehtyneet John Jacob Astor IV, Isidor Straus ja Benjamin Guggenheim olisivat olleet Federal Reserven perustamista vastaan ja että Titanic olisi upotettu tarkoituksella heidän pois tieltä raivaamisekseen. Jesuiittoja, J. P. Morgania ja Rothschildin sukua on esitetty Titanicin upottamisen määränneeksi tahoksi. Uppoamisen syyksi on esitetty myös paljastumatta jääneen Saksan laivaston sukellusveneen laukaisemia torpedoja tai yhteentörmäystä Titanicin kanssa.

Kirjallinen yhteensattuma

Vuonna 1898 Morgan Robertson julkaisi Futility (”Turhuus”) -nimisen pienoisromaanin, joka kertoi jäävuoreen törmäyksen vuoksi uponneesta Titan-nimisestä loistoristeilijästä, joka olisi ollut aikansa ylellisin laiva. Romaanissa kuvattu laiva on hieman Titanicia lyhyempi ja teholtaan pienempi, mutta muuten kirjan Titanin tiedoissa on nähty yhtäläisyyksiä Titanicin tietojen kanssa. Robertson tosin julkaisi vuonna 1912 kirjastaan uuden version, jossa aluksen mittoja oli muutettu vastaamaan enemmän Titanicia.

Titanic kirjallisuudessa ja elokuvissa

Pääartikkeli: RMS Titanic kulttuurissa
Saved from the Titanic -elokuvan (1912) mainosjuliste.

Titanicilla on ollut merkittävä vaikutus populaarikulttuuriin uppoamisestaan saakka. Onnettomuus on innoittanut lukuisia kirjoja, näytelmiä, elokuvia, runoja ja taideteoksia, ja sen merkityksestä, tarkoituksesta ja seurauksista on tehty erilaisia tulkintoja.

Välittömästi turman jälkeen julkaistiin lukuisia aihetta käsitteleviä runoja. Näistä Thomas Hardyn ”The Convergence of the Twain” (1912) oli yksi merkittävimmistä. Turmasta selvinneiden – kuten Margaret Brownin, Charles Lightollerin sekä Violet Jessopin ja Archibald Gracien – kokemuksista kertovia tekstejä julkaistiin joko heidän elinaikanaan tai postuumisti. Lisäksi useat kynäilijät yrittivät hyötyä tragediasta tuottamalla sensaatiokirjoja, joiden tiedot poimittiin usein epätarkoista lehtijutuista. Vuonna 1955 julkaistiin Walter Lordin arvostettu tietokirja Titanicin kohtalonyö (A Night to Remember), joka perustui useisiin selviytyneiden kertomuksiin.

Titanicista kertovia draamaelokuvia on tehty useita. Ensimmäinen niistä, Saved from the Titanic, julkaistiin vain 29 päivää laivan uppoamisen jälkeen. Sen pääosaa esitti Titanicin uppoamisesta selvinnyt mykkäelokuvatähti Dorothy Gibson. Natsi-Saksa hyödynsi onnettomuutta propagandaelokuvassa Titanic (1943). Tämän lisäksi tarina on esiintynyt amerikkalaisessa melodraamassa Titanic (1953). Isossa-Britanniassa tuotettua elokuvaa Titanicin kohtalonyö (A Night to Remember, 1958) pidetään yhä historiallisesti totuudenmukaisimpana, mutta taloudellisesti parhaiten on menestynyt James Cameronin Titanic (1997), joka oli pitkään maailman eniten rahaa tuottanut elokuva.

Television yleistyttyä Titaniciin liittyvistä aiheista on tehty lukuisia televisiotuotantoja, jotka ovat vaihdelleet lyhyistä piirretyistä televisiosarjojen jaksoihin sekä aiheesta kertoviin televisiodraamoihin. Aihetta on käsitelty myös science fictionissa, kuten vuonna 1966 esitetyssä yhdysvaltalaisen The Time Tunnel -televisiosarjan ensimmäisessä jaksossa.

Suomalaisista kirjailijoista Titanicin tuho sai sekä V. A. Koskenniemen ("Mr. Hartley") että Eino Leinon ("Titanic") kirjoittamaan runon, ja kummallakin oli aiheena laivalla esiintynyt orkesteri. Salanimellä Esko Waltala on Edvin Calamnius kirjoittanut romaanin Titanicin perikato, joka on ainoa aihetta käsittelevä suomalainen romaani.

Huomautukset

  1. ↑ laivan omaa aikaa. Törmäyshetkellä laivan kellot olivat kaksi minuuttia edellä UTC−3:a. Tarkemmin asiasta katso Halpern, Samuel & Weeks, Charles: ”Description of the Damage to the Ship”, Report into the Loss of the SS Titanic: A Centennial Reappraisal. Stroud, UK: The History Press, 2011. ISBN 978-0-7524-6210-3. (englanniksi)

Katso myös

Lähteet

  • Ballard, Robert D.: Exploring the Titanic. New York: Scholastic, 1993. ISBN 0-590-41952-8. (englanniksi)
  • Eaton, John P. & Haas, Charles A.: Titanic. Triumph and Tragedy. W. W. Norton & Company, Inc., 1998. ISBN 0-393-03697-9. (englanniksi)
  • Lord, Walter: Titanicin kohtalonyö. (A Night to Remember, 1955.) Suomentanut Olli Nuorto. 2. painos (1. painos 1957). Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22799-4.

Viitteet

  1. ↑ a b c Ship Specifications Titanicstory.com. Viitattu 5.3.2012. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f Lord, Walter: The Night Lives On. New York: Morrow, 1986. ISBN 978-0688049393. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d Titanicin hylkyä ympäröivät tämän päivän roskat Yle Uutiset. 15.4.2012. Arkistoitu 4.4.2012. Viitattu 10.8.2014.
  4. ↑ Eaton & Haas 1998, s. 13
  5. ↑ a b c Titanic: Kiehtovia yksityiskohtia Historianet.fi. 22.03.2012. Viitattu 15.4.2012.
  6. ↑ Ballard 1993, s. 10
  7. ↑ a b Galleria: Titanic – jättiläisen synty Tieteen kuvalehti. Viitattu 15.4.2012.
  8. ↑ a b c d e f g h Tieteen Kuvalehti, erikoisjulkaisu ”Titanic”, 1987.
  9. ↑ Thomas Andrews Titanic-titanic.com. Viitattu 16.7.2007. (englanniksi)
  10. ↑ a b Technical Facts about Titanic titanic-whitestarships.com. Viitattu 16.7.2007. (englanniksi)
  11. ↑ Titanic Facts & Figures keyflux.com. Viitattu 12.7.2007. (englanniksi)
  12. ↑ Hutchings & de Kerbrech: ”RMS Titanic 1909–12 (Olympic Class): Owners' Workshop Manual”, s. 68. Sparkford, Yeovil: Haynes, 2011. ISBN 978-1-84425-662-4. (englanniksi)
  13. ↑ Brewster, Hugh & Coulter, Laurie: Titanic facts: Everything you ever wanted to know about the RMS Titanic Titanic-nautical.com. Arkistoitu 19.4.2008. Viitattu 4.8.2014. (englanniksi)
  14. ↑ Titanic’s Turkish Baths Titanic-titanic.com. Arkistoitu 30.6.2007. Viitattu 12.7.2007. (englanniksi)
  15. ↑ RMS Titanic Facts Titanic Society & Rescue Center. Viitattu 12.7.2007. (englanniksi)
  16. ↑ Eaton & Haas 1998, 32.
  17. ↑ Lowering Titanic's Lifeboats National Museums of Northern Ireland. Viitattu 23.7.2014. (englanniksi)
  18. ↑ a b Boat Deck Titanicstory.com. Viitattu 16.4.2012. (englanniksi)
  19. ↑ a b Nichol, Mark M.: Diagram of RMS Titanic Titanicstory.com. Viitattu 16.4.2012. (englanniksi)
  20. ↑ Shelter Deck Titanicstory.com. Viitattu 16.4.2012. (englanniksi)
  21. ↑ Edward John Smith Encyclopedia Titanica. Viitattu 11.4.2012. (englanniksi)
  22. ↑ Titanic’s Maiden Voyage Port Cities. Arkistoitu 13.10.2014. Viitattu 4.8.2014. (englanniksi)
  23. ↑ RMS Titanic: 1st Class Passengers Encyclopedia Titanica. Viitattu 12.7.2007. (englanniksi)
  24. ↑ The Moon Made the Tianic Sink? WABC. 6.3.2012. ABC Inc.. Viitattu 17.4.2012. (englanniksi)
  25. ↑ R.M.S. Titanic history Rmstitanic.home.comcast.net. Arkistoitu 30.11.2011. Viitattu 27.1.2012. (englanniksi)
  26. ↑ Eaton & Haas 1998, s. 113
  27. ↑ Eaton & Haas 1998, s. 114
  28. ↑ Tiihonen, Minna: Mitä jos...? RMS Titanic. Viitattu 12.8.2014.
  29. ↑ a b c Eaton & Haas 1998, s. 115
  30. ↑ Boethius, Daniel: The real RMS Titanic home.swipnet.se. 1997. Arkistoitu 25.7.2014. Viitattu 18.12.2015. (englanniksi) (archive.org)
  31. ↑ a b Eaton & Haas 1998, s. 138
  32. ↑ ”Iceberg right ahead!” Eaton & Haas 1998, s. 137.
  33. ↑ Titanic’s First Officer William Murdoch Titanic-titanic.com. Arkistoitu 15.7.2007. Viitattu 16.7.2007. (englanniksi)
  34. ↑ Titanic – The Exhibition: The Voyage 21.9 2007. Museum of Science and Industry. Arkistoitu 13.10.2007. Viitattu 21.9.2007. (englanniksi)
  35. ↑ Butler, Daniel Allen: The Collision RMS Titanic Remembered. Viitattu 12.8.2014. (englanniksi)
  36. ↑ a b c Bullock, Shan: The Sinking of the Titanic libraryireland.com. 1912. Viitattu 20.7.2014. (englanniksi)
  37. ↑ Titanic – sata vuotta kohtalokkaasta yöstä. (Ylimääräinen 25-sivuinen liite) Tieteen kuvalehti, 2012, s. 2–25.
  38. ↑ a b Mr Harold Sydney Bride Encyclopedia Titanica. Viitattu 1.8.2007. (englanniksi)
  39. ↑ United States Senate Inquiry, Day 1: Testimony of Arthur H. Rostron Titanic Inquiry Project. Viitattu 20.7.2014. (englanniksi)
  40. ↑ Uppoamattoman Titanicin tuho kolumbus.fi. Viitattu 2.10.2007.
  41. ↑ Rosenberg, Jennifer: The Sinking of the RMS Titanic About.com 20th Century History. About.com. Arkistoitu 1.5.2012. Viitattu 29.4.2012. (englanniksi)
  42. ↑ Gardener, Robin & van der Vat, Dan: The Riddle of the Titanic. Orion, 1995. ISBN 978-0-7528-0167-4. (englanniksi)
  43. ↑ Nicholas, Anthony: To the lifeboats – evacuating Titanic American Daily Herald. 15.4.2012. Arkistoitu 8.8.2014. Viitattu 18.12.2015. (englanniksi) (archive.org)
  44. ↑ Eaton & Haas 1998, s. 146
  45. ↑ Eaton & Haas 1998, s. 148.
  46. ↑ Mr George Thomas Rowe Encyclopedia Titanica. Viitattu 16.7.2007. (englanniksi)
  47. ↑ Californian Titanic-titanic.com. Arkistoitu 3.3.2009. Viitattu 16.7.2007. (englanniksi)
  48. ↑ Wallace Hartley of The Titanic Titanic-titanic.com. Viitattu 16.7.2007. (englanniksi)
  49. ↑ Eaton & Haas 1998, s. 145
  50. ↑ Titanic: Honor and Glory: Titanic sinks in REAL TIME - 2 HOURS 40 MINUTES Youtube. Titanic: Honor and Glory. Viitattu 25.12.2017. (englanniksi)
  51. ↑ Titanic Lifeboat Launching Times Titanic-titanic.com. Viitattu 16.7.2007. (englanniksi)
  52. ↑ Mr. Benjamin Guggenheim Encyclopedia Titanica. Viitattu 16.7.2007. (englanniksi)
  53. ↑ Eaton & Haas 1998, s. 153
  54. ↑ Eaton & Haas 1998, s. 154
  55. ↑ Eaton & Haas 1998, s. 166
  56. ↑ Ballard 1993, s. 28
  57. ↑ Bevil, J. Marshall: And the Band Played On: Hypotheses Concerning What Music Was Performed Near the Climax of the Titanic Disaster home.earthlink.net. Arkistoitu 9.8.2017. Viitattu 16.7.2007. (englanniksi)
  58. ↑ Found at last, the violin played by the Titanic bandmaster as the ship went down mirror.co.uk. Viitattu 4.8.2014. (englanniksi)
  59. ↑ Mr Thomas Andrew Jr Encyclopedia Titanica. Viitattu 17.4.2012. (englanniksi)
  60. ↑ Louden-Brown, Paul: Ismay and the Titanic Titanic Historical Society. Arkistoitu 15.5.2017. Viitattu 8.8.2014. (englanniksi)
  61. ↑ British Wreck Commissioner’s Inquiry Report: Account of the Saving and Rescue of those who Survived/Conduct of Sir Cosmo Duff Gordon and Mr Ismay Titanicinquiry.org. Arkistoitu 26.1.2017. Viitattu 10.8.2014. (englanniksi)
  62. ↑ Titanic Lifeboat Launching Times Titanic-titanic.com. Viitattu 31.5.2017. (englanniksi)
  63. ↑ The Sinking Of The Titanic Titanic-titanic.com. Arkistoitu 27.4.2012. Viitattu 30.4.2012. (englanniksi)
  64. ↑ a b R.M.S. Titanic History R.M.S. Titanic Page. Arkistoitu 22.4.2012. Viitattu 1.5.2012. (englanniksi)
  65. ↑ Titanic timeline Titanic-titanic.com. Viitattu 30.4.2012. (englanniksi)
  66. ↑ Ballard 1993, 59
  67. ↑ Lord 1998, s. 119
  68. ↑ Fowler, Dave: Titanic Lifeboats titanicfacts.net. Arkistoitu 16.10.2014. Viitattu 21.7.2014. (englanniksi)
  69. ↑ Titanic facts The Titanic Page. Arkistoitu 10.5.2012. Viitattu 1.5.2012. (englanniksi)
  70. ↑ National Geographic: New CGI of How Titanic Sank Youtube. National Geographic. Viitattu 25.12.2017. (englanniksi)
  71. ↑ Clarkson, Andrew: Carpathia and the rescue Titanic-titanic.com. Viitattu 31.7.2014. (englanniksi)
  72. ↑ Fleming, Katherine: Part three: The cries of the doomed The West Australian. 12.4.2012. Viitattu 1.5.2012. (englanniksi)
  73. ↑ United States Senate Inquiry: ”Titanic” disaster Titanic Inquiry Project. Viitattu 30.6.2007. (englanniksi)
  74. ↑ Gillespie, John G.: When is a rocket called a distress signal or just a flash in the sky? Titanic History Society. Arkistoitu 9.8.2014. Viitattu 8.8.2014. (englanniksi)
  75. ↑ Ballard 1993, s. 24
  76. ↑ a b United States Senate Inquiry, Day 8: Testimony of Cyril F. Evans Titanicinquiry.com. Viitattu 7.8.2014. (englanniksi)
  77. ↑ Eaton & Haas 1998, s. 189
  78. ↑ Halifax and the Titanic Disaster .sympatico.ca. Arkistoitu 25.5.2007. Viitattu 16.7.2007. (englanniksi)
  79. ↑ RMS Titanic: Resource Guide Province of Nova Scotia. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  80. ↑ Summary of passengers and survivors Titanic Inquiry Project. Viitattu 4.8.2014. (englanniksi)
  81. ↑ Anesi, Chuck: The Titanic Casualty Figures (And What They Mean) anesi.com. 1997. Viitattu 3.8.2014. (englanniksi)
  82. ↑ Lord 1998, s. 205
  83. ↑ Owens, Luke: CSI Titanic: Who Died How? 26.6.2007. Encyclopedia Titanica. Viitattu 3.8.2014. (englanniksi)
  84. ↑ Titanic: Demographics of the Passengers (Deaths and Survivals Compared: Women, Children, and Men) icyousee.org. Viitattu 21.9.2016.
  85. ↑ Lichfield Mercury: Captain remembered thanks to phone call 16.6.2011. Lichfield Mercury. Arkistoitu 10.8.2014. Viitattu 3.8.2014. (englanniksi)
  86. ↑ The Titanic Memorial (Titanic-muistomerkin tiedot Broken Hillin Internet-sivuilla) Broken Hill. Arkistoitu 11.8.2014. Viitattu 3.8.2014. (englanniksi)
  87. ↑ SS Titanic Memorial Bandstand Victorian Heritage Database. Viitattu 3.8.2014. (englanniksi)
  88. ↑ Eaton & Haas 1998, s. 296
  89. ↑ Eaton & Haas 1998, s. 299
  90. ↑ Birth of Titanic Belfast Titanic Belfast. Arkistoitu 8.8.2014. Viitattu 3.8.2014. (englanniksi)
  91. ↑ Eveleth, Rose: The Definitive Guide to the Dogs on the Titanic Smithsonian.com. 31.3.2014. Smithsonian Institution. Viitattu 18.7.2014. (englanniksi)
  92. ↑ Eaton & Haas 1998, s. 220
  93. ↑ Eaton & Haas 1998, s. 260–261
  94. ↑ Recommendations Titanicinquiry.org. Viitattu 22.7.2014. (englanniksi)
  95. ↑ a b Ice both to northward and southward of steamship ”Titanic’s” track Titanicinquiry.org. Viitattu 22.7.2014. (englanniksi)
  96. ↑ a b c British Wreck Commissioner’s Inquiry Report Titanicinquiry.org. Viitattu 23.7.2014. (englanniksi)
  97. ↑ Capacity of lifeboats not utilized Titanicinquiry.org. Viitattu 22.7.2014. (englanniksi)
  98. ↑ Stanley Lord Encyclopedia Titanica. Viitattu 21.7.2014. (englanniksi)
  99. ↑ United States Senate Inquiry, Day 13: Testimony of Daniel Buckley Titanic Inquiry Project. Viitattu 4.8.2014. (englanniksi)
  100. ↑ British Wreck Commissioner’s Inquiry Report: Account of the Saving and Rescue of those who Survived: Third Class Passengers Titanic Inquiry Project. Arkistoitu 21.5.2012. Viitattu 15.4.2012. (englanniksi)
  101. ↑ Gordon, Hal: Titanic: The Squalid Sequel punditwire.com. 10.4.2012. Viitattu 22.7.2014. (englanniksi)
  102. ↑ Account of Ship’s Journey Across the Atlantic / Messages Received / Disaster Action That Should Have Been taken Titanicinquiry.org. Viitattu 21.7.2014. (englanniksi)
  103. ↑ Eaton & Haas 1998, s. 265
  104. ↑ Eaton & Haas 1998, s. 330–331
  105. ↑ Eaton & Haas 1998, s. 277–279
  106. ↑ Heitler, Claudia: Titanic sank 100 years ago Here There Everywhere – News for Kids. 10.4.2012. Arkistoitu 16.4.2012. Viitattu 16.4.2012. (englanniksi)
  107. ↑ Ballard 1993, s. 58
  108. ↑ Felkins, Katherine & Leighly, Jr., H.P. & Jankovic, A.: The Royal Mail Ship Titanic: Did a Metallurgical Failure Cause a Night to Remember? JOM. 1998. The Minerals, Metals & Materials Society. Arkistoitu 30.6.2018. Viitattu 21.7.2014. (englanniksi)
  109. ↑ Stephenson, Parks: ”Modern Marvels: Titanic Tech” Questions 2003. Marconigraph.com. Viitattu 21.7.2014. (englanniksi)
  110. ↑ Brown, David G.: Last log of the Titanic encyclopedia-titanica.org. Viitattu 20.7.2014. (englanniksi)
  111. ↑ Ballard 1993, s. 23
  112. ↑ Revealed after 98 years: The REAL reason why the Titanic hit that iceberg Daily Mail. 22.9.2010. Viitattu 7.4.2012. (englanniksi)
  113. ↑ Butler, Daniel Allen: The Titanic would have survived had she hit the iceberg head-on RMS Titanic Remembered. Viitattu 7.4.2012. (englanniksi)
  114. ↑ Titanic Myths Titanic Historical Society. Arkistoitu 9.8.2014. Viitattu 8.8.2014. (englanniksi)
  115. ↑ http://www.navweaps.com/index_tech/tech-036.php
  116. ↑ Titanicin uppoamista edelsi tulipalo historianet.fi. Viitattu 28.9.2019.
  117. ↑ a b Titanicin hylky pääsi Unescon suojelulistalle Yle Uutiset. Viitattu 15.4.2012.
  118. ↑ Kirkkala, Soila & Iso-Markku, Jaana: Mitä Missä Milloin 1987, s. 14. Helsingissä: Otava, 1986. ISBN 951-1-08999-4.
  119. ↑ West, Andrew: It’s A CQD Old Man: 41.46 North, 50.14 West 9.1.2009. Encyclopedia Titanica. Viitattu 8.8.2014. (englanniksi)
  120. ↑ Remes, Mika: Titanic: Kuusi kohtalokasta virhettä upotti unelmat Tieteen kuvalehti. 10.4.2012. Viitattu 18.7.2014.
  121. ↑ Cohen, Jennie: First Map of Entire Titanic Wreck Site Sheds New Light on Disaster History.com. 8.3.2012. Viitattu 8.8.2014. (englanniksi)
  122. ↑ Missing Titanic sub crew killed after 'catastrophic implosion' edition.cnn.com. 23.6.2023. Viitattu 23.6.2023. (englanniksi)
  123. ↑ Wreck of the Titanic now protected by Unesco 5.4.2012. Unesco. Viitattu 10.4.2012. (englanniksi)
  124. ↑ Wallius, Annina: Titanicin hylky kuvataan esine esineeltä Yle Uutiset. 28.7.2010. Viitattu 29.7.2010.
  125. ↑ Beach Smith, Rebecca: RMS Titanic, Inc. v. Wrecked & Abandoned Vessel, 742 F. Supp. 2d 784–- Dist. Court, ED Virginia 2010 (PDF) United States District Court, E.D. Virginia, Norfolk Division. Arkistoitu 14.8.2014. Viitattu 14.8.2014.
  126. ↑ Mason, Betsy: Top 10 New Species Discovered in 2010 Wired. 24.5.2011. Viitattu 12.8.2015.
  127. ↑ New species of bacteria found in Titanic ’rusticles’ BBC News. 6.12.2010. BBC. Viitattu 12.8.2015.
  128. ↑ Chase, Sean: The mysterious ship that didn't rush to save the Titanic 6.5.2010. The Daily Observer. Viitattu 18.7.2014.
  129. ↑ Halpern, Samuel: Navigational inconsistencies of the SS ”Californian” (PDF) Titanicology.com. Viitattu 10.8.2014. (englanniksi)
  130. ↑ Mikkelson, Barbara & Mikkelson, David P.: Urban Legends Reference Pages: Same Old Ship Snopes.com. Viitattu 1.8.2007. (englanniksi)
  131. ↑ Butler, Daniel Allen: The Titanic’s ”anti-Catholic” hull number doomed the ship RMS Titanic Remembered. Viitattu 14.4.2012. (englanniksi)
  132. ↑ Shipyard worker trapped in hull National Museums Northern Ireland. Viitattu 14.4.2012. (englanniksi)
  133. ↑ a b Cain, Áine: 5 wild conspiracy theories surrounding the sinking of the Titanic Business Insider. 12.04.2018. Viitattu 25.6.2018. (englanniksi)
  134. ↑ Hope diamond sank with Titanic National Museums Northern Ireland. Viitattu 14.4.2012. (englanniksi)
  135. ↑ Was the disaster caused by an Egyptian Mummy lying in the Cargo hold? Titanicandco.com. Arkistoitu 18.4.2012. Viitattu 14.4.2012. (englanniksi)
  136. ↑ Bird, Mike: There's a crazy conspiracy theory that the Rothschilds sank the Titanic to set up the Federal Reserve Business Insider. 12.10.2015. Viitattu 25.6.2018. (englanniksi)
  137. ↑ The Titanic Futility Historyonthenet.com. Viitattu 30.6.2007. (englanniksi)
  138. ↑ Murphy, Chuck: May 5, 1912: Mrs. J. J. Brown writes own story of the Titanic disaster (alkuperäinen teksti rva. J.J. Brown 5.5.1912 The Denver Postissa) Denverpost.com. 4.11.2012. The Denver Post, LLC. Viitattu 28.7.2014. (englanniksi)
  139. ↑ Acknowledgements, Sources and Links to Other Titanic Related Sites marraskuu 1994. Titanic-whitestarships.com. Arkistoitu 6.2.2015. Viitattu 30.7.2014. (englanniksi)
  140. ↑ Titanic Survivor: The Newly Discovered Memoirs of Violet Jessop Who Survived Both the Titanic and Britannic Disasters Publisher’s Weekly. 1.7.1998. Viitattu 30.7.2014. (englanniksi)
  141. ↑ Aldworth, Dave ym.: Colonel Archibald Gracie IV Encyclopedia Titanica. Viitattu 29.7.2014. (englanniksi)
  142. ↑ White, Jay: ”God's Ark”: Subscription Book Publishing and the Titanic, s. 98. Acadiensis, 1999. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 28.7.2014). (englanniksi)
  143. ↑ Tonkin, Boyd: A Night To Remember, by Walter Lord 13.4.2012. The Independent. Viitattu 28.7.2014. (englanniksi)
  144. ↑ Mark Johnson: ‘Saved From the Titanic’: Survivor Dorothy Gibson’s Lost Titanic Movie 11. huhtikuuta 2012. International Business Times. Viitattu 28.7.2014. (englanniksi)
  145. ↑ Wates, Rosi: Five Titanic myths spread by films 4.4.2012. BBC News. Viitattu 27.7.2014. (englanniksi)
  146. ↑ Koskinen, Matti: Titanic täytti 20 vuotta ja näytetään nyt elokuvateattereissa – Yli 2 miljardin dollarin lipputuloillaan se on yhä maailman toiseksi eniten rahaa tuottanut elokuva Helsingin Sanomat. 17.1.2018. Viitattu 1.7.2023.
  147. ↑ The Time Tunnel Season 1 Episode 1: Rendezvous with Yesterday TV.com. CBS Entertainment. Viitattu 4.8.2014. (englanniksi)
  148. ↑ Silja Vuorikuru: [ Aino Kallas – Maailman sydämessä, s. 106. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2017. ISBN 978-952-222-424-8.

Kirjallisuutta

  • Appelsin, Ulla: Titanicin tuntematon lapsi. Helsingissä: Ajatus, 2003. ISBN 951-20-6408-1.
  • Eaton, John P. & Haas, Charles A.: Titanicin kohtalonyö. (Titanic. Destination Disaster. The Legends and the Reality, 1989.) Suomennos: Juha Peltonen. Helsinki: Koala, 2003. ISBN 952-5186-48-2.
  • Wetterholm, Claes-Göran: Titanic. Suomalaisten siirtolaisten uponneet unelmat. Helsinki: Alfamer, 2012. ISBN 978-952-472-143-1.
  • Ylikarjula, Simo: Titanicin vuosisata 1912–2012. Unelmalaivan ihmiskohtalot. Helsinki: Katharos, 2012. ISBN 978-952-5957-21-1.

Aiheesta muualla

 

Enciclo
Wikious
Sapientia
Scientia
Boobota
Anandapedia
Sagapedia
Wikithot