Tämän päivän artikkelissa haluamme puhua S-400:stä, aiheesta, joka on viime aikoina herättänyt suurta kiinnostusta yhteiskunnassa. S-400 on ongelma, joka on vaikuttanut kaiken ikäisiin, sukupuolisiin ja sosioekonomisiin ihmisiin ja synnyttänyt erilaisia mielipiteitä ja keskusteluja sen tärkeydestä ja seurauksista. Tässä artikkelissa analysoimme S-400:n tärkeimpiä näkökohtia sen alkuperästä nykyiseen tilanteeseen. Tavoitteena on tarjota laaja ja täydellinen näkemys tästä aiheesta, joka on kiinnittänyt niin monien ihmisten huomion ympäri maailmaa.
S-400 Triumf (ven. C-400 «Триумф» eli "Triumfi", Nato-raportointinimi SA-21 Growler) on venäläinen ilmatorjunta- ja ohjustentorjuntaohjusjärjestelmä.
Ohjusjärjestelmän kehitti Almaz-suunnittelutoimisto 1990-luvun lopulla. Se pohjautuu S-300-ohjusperheeseen ja aluksi sen nimityksen uskotaan olleen S-300PMU-3. Järjestelmään kuuluu neljän tyyppisiä ohjuksia, joista pisimmälle kantava yltää noin 400 km:n päähän. Järjestelmän kantama on siten suurempi kuin yhdysvaltalaisen MIM-104 Patriotin. Ohjuksen ensimmäiset testit tehtiin Kapustin Jarissa 12. helmikuuta 1999. Venäjän maavoimat otti ohjuksen käyttöön vuonna 2006. Ohjus toimii mm. Moskovan ohjuspuolustuksena.
S-400-patteristoon kuuluu kahdeksan ohjusalustaa ja 32 ohjusta ja liikkuva komentokeskus. Järjestelmän on kerrottu kykenevän torjumaan häivelentokoneita, risteilyohjuksia ja keskimatkan ballistisia ohjuksia (kantomatkaltaan alle 3 500 km ja nopeudeltaan alle 4,8 km/s).
Natoon kuuluva Turkki allekirjoitti vuoden 2017 lopulla 2,5 miljardin Yhdysvaltain dollarin sopimuksen S-400-ilmatorjuntajärjestelmän toimittamisesta Turkkiin. Vastatoimena Yhdysvallat keskeytti F-35-hävittäjien myynnin maahan. Ohjuksia myyty myös Kiinaan ja Intiaan.
Venäjä on siirtänyt teknologiaa Etelä-Koreaan, joka kehittää yksinkertaistettua versiota S-400-ohjuksesta, jota kutsutaan Cheolmae-2:ksi. Toteuttavat yhtiöt ovat Samsung Electronics ja ranskalainen Thales Group. lähde?