Suomen merivoimat

Suomen merivoimat
Toiminnassa	1918–
Valtio	Suomi
Puolustushaarat	merivoimat
Rooli	puolustushaara
Osa joukkoa	Suomen puolustusvoimat
Koko	6 700
Sodat ja taistelut	talvisota; jatkosota; Lapin sota
Komentajat
Nykyinen komentaja	kontra-amiraali Tuomas Tiilikainen
	Infobox OK

Suomen merivoimat (ruots. Finlands marin) on yksi Suomen puolustusvoimien kolmesta puolustushaarasta maavoimien ja ilmavoimien ohella. Se perustettiin vuonna 1918 ja on ollut oma puolustushaaransa virallisesti vuodesta 1952.

Suomen merivoimiin kuuluvat rannikkojoukot ja laivasto. Vuonna 1927 yhdistettiin rannikkotykistön ja laivaston johtoportaat, minkä jälkeen 1933 Suomen laivaston nimeksi vakiintui Suomen merivoimat.

Merivoimissa työskentelee 2 300 henkilöä. Varusmiespalveluksen merivoimissa suorittaa vuosittain 4 300 asevelvollista. Merivoimien komentajana on toiminut vuoden 2024 alusta kontra-amiraali Tuomas Tiilikainen.

Merivoimien tehtävät

Laki puolustusvoimista (11. toukokuuta 2007/551) säätää puolustusvoimien tehtävät ja niistä merivoimat osallistuu kolmeen kokonaisuuteen: sotilaalliseen puolustamiseen, muiden viranomaisten tukemiseen sekä osallistuu kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan.

Suomen sotilaalliseksi puolustamiseksi merivoimat:

vastaa valtakunnallisesta merivalvonnasta ja meritiedustelusta
turvaa valtakunnan alueellisen koskemattomuuden merialueella tarvittaessa voimakeinoja käyttäen yhteistoiminnassa ilmavoimien ja Rajavartiolaitoksen, lähinnä merivartiostojen kanssa
vastaa valtakunnan meriyhteyksien turvaamisesta ja johtaa meriliikenteen suojaamisen
torjuu merialueen kautta suuntautuvat hyökkäykset yhteistoiminnassa muiden puolustushaarojen ja rajavartiolaitoksen kanssa
pitää yllä korkeaa valmiutta, kehittää merivoimien taktiikkaa ja taisteluvälineitä sekä vastaa niiden huollosta
kouluttaa merivoimien tarvitseman henkilöstön ja tukee vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta

Lisäksi merivoimat antaa lain edellyttämää virka-apua muille viranomaisille ja osallistuu kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan.

Organisaatio

Merivoimat koostuu esikunnasta ja neljästä joukko-osastosta. Merivoimien esikunta sijaitsee Heikkilän kasarmialueella Turussa. Esikuntaa johtaa esikuntapäällikkö, vuodesta 2019 lippueamiraali Tuomas Tiilikainen. Esikunnan alaisuudessa toimii myös Laivaston soittokunta.

Suomen merivoimissa yhdistyvät rannikkotykistöstä ja muusta rannikkopuolustuksesta peräisin olevat rannikkojoukot ja laivastoa edustavat laivastojoukot. Laivastoyksiköt kuuluvat Rannikkolaivastoon ja toimivat kahdesta tukikohdasta, Pansiosta ja Upinniemestä.

Merivoimien joukko-osastot ovat:

Rannikkolaivasto (Pansio, Turku)
Rannikkoprikaati (Upinniemi, Kirkkonummi)
Uudenmaan prikaati (Dragsvik, Raasepori)
Merisotakoulu (Suomenlinna, Helsinki)

Merivoimien historia

Suomen alueen kuuluessa Ruotsiin Suomenlahdella käytiin useita taisteluita Venäjää vastaan. Laivasto-osastojen ollessa sijoitettuna Suomen rannikon tukikohtiin.

Venäjä perusti Suomeen Suomen meriekipaasin, jonka tehtävänä oli rannikonpuolustaminen yhdessä Itämeren laivaston kanssa. Se osallistui Krimin eli Oolannin sotaan, jonka aikana se miehitti muun muassa Santahaminan rannikkopattereita Viaporin pommituksen aikana. Meriekipaasin aluksina olivat muun muassa Rurik ja Kalevala.

Itsenäistymisestä Tarton rauhaan

Itsenäisen Suomen merivoimien kalusto muodostui Venäjän maahan jättämistä aluksista, joita ei ollut voitu kuljettaa talven aikana pois. Näitä olivat Helsinkiin jätetyt kuusi S-luokan torpedovenettä, kahdeksan C-luokan torpedovenettä ja yksi miinalaiva (M-1), Poriin jätetyt kaksi miinaristeilijää (Klas Horn ja Matti Kurki), Turussa tykkivene Giljak ja vartioristeilijät Tshirok ja Filin (myöhemmin Turunmaa ja Karjala). Näiden sotalaivojen lisäksi Helsinkiin jäi vielä 15 hinaajaa, jäänmurtaja, viisi T-luokan miinavenettä, 13 proomua, kaksi uivaa telakkaa, kaksi uivaa nosturia, 17 lämpöponttonia ja kahdeksan yhteysalusta.

Kun Saksa luovutti merivoimille Helsingin ja Turun telakoilla valmisteilla olleet tykkiveneet Uudenmaan ja Hämeenmaan, merivoimat vahvistui huomattavasti, sillä nämä kaksi alusta olivat Ilmarisen ja Väinämöisen valmistumiseen saakka merivoimien voimakkaimmat alukset.

Tarton rauhansopimuksen mukaisesti Suomi palautti Neuvosto-Venäjälle S-veneet S3, S4 ja S6, raivaajat Atairin, Mikulan, MP 7:n, MP 11:n, Ahvolan ja T 12:n, viisitoista hinaajaa, neljä yhteysvenettä sekä 54 moottorivenettä.

Tarton rauhasta talvisotaan

Laivaston liikkuvaa osaa kutsuttiin 1920-luvun alusta alkaen Rannikkolaivueeksi, ja sen kalustoon kuului 1923–1925 seuraavat alukset:

tykkiveneet Klas Horn, Matti Kurki, Uusimaa, Hämeenmaa, Turunmaa ja Karjala
torpedoveneet S1, S2 ja S5
moottoritorpedoveneet MTV-1 ja MTV-2
miinalaivat M1, Rautu, Vilppula ja Sveaborg
miinanlaskijoina yhdeksän T-venettä (Loimu, Lieska, Paukku, Pommi ja Miina)
yhteysveneinä viisi 1915 valmistunutta isompaa A-venettä
raivaajina 15 1910–1917 valmistunutta pienempää A-venettä

Suomen hallitus teki 1925 esityksen laivastolaiksi, jossa esitettiin kahden panssarilaivan, neljän sukellusveneen, neljän moottoritorpedoveneen ja koululaivan hankintaa. Esitystä muutettiin seuraavana vuonna lisäämällä yksi panssarilaiva ja 4–5 sukellusvenettä. Vuonna 1927 hyväksyttiin esitysten pohjalta laivastolaki, jonka puitteissa rakennettiin lopulta kaksi panssarilaivaa, joista tuli merivoimien kaikkien aikojen raskaimmat alukset, ja viisi sukellusvenettä, joista on nykyään jäljellä enää Vesikko. Ensimmäinen laivastolain puitteissa rakennettu alus oli sukellusvene Vetehinen, joka oli samalla ensimmäinen itsenäisessä Suomessa rakennettu sota-alus.

Vuonna 1930 vesille laskettu Väinämöinen ja vuotta myöhemmin vesille laskettu Ilmarinen olivat rakentamisajankohtanaan uudenaikaisia. Ne ovat edelleen suurimmat Suomen merivoimien käyttämät alukset. (Suunnitteilla olevat uudet Pohjanmaa-luokan korvetit ovat hieman pidempiä mutta kokonaisudessaan jäävät hieman pienemmiksi.) Kumpikin laivoista oli varustettu neljällä 254 millimetrin Bofors-tykillä kahdessa kaksoistykkitornissa. Keskiraskaan aseistuksen muodosti kahdeksan 105 millimetrin tykkiä neljässä kaksoistornissa. Lisäksi aluksissa oli vaihteleva määrä kevyempää ilmatorjunta-aseistusta.

Panssarilaivat olivat keskenään lähes identtisiä. Ne olivat raskaasti aseistettuja lauttoja, jotka kykenivät operoimaan saariston matalissa vesissä. Ne olivat hitaita ja kömpelöitä verrattuna suurvaltojen uusimpiin aluksiin. Keskustelua onkin käyty siitä, tuliko Suomi panssarilaivoissa investoineeksi vanhenevaan asetyyppiin, johon käytetyt puolustusmäärärahat olisivat tulleet paremmin hyödynnetyiksi esimerkiksi ilma-aseeseen tai panssarivaunuihin sijoitettuina. Toisaalta vuoden 1930 malliset lentokoneet tai panssarivaunut olisivat olleet jatkosodassa täysin käyttökelvottomia, kun taas panssarilaivaa neuvostoliittolaiset pitivät vielä 1944 merkittävänä uhkana.

Vuonna 1936 kaikki merivoimien alukset, joiden nimi käsitti vain tyyppikirjaimen ja numeron, nimettiin uudestaan "oikeilla" nimillä, sillä persoonattomasti nimetyllä aluksella palvelemisen oli katsottu alentavan palvelumotivaatiota.

Talvisota (1939–1940)

Pääartikkeli: Talvisodan merisotatoimet

Talvisodan puhjetessa laivasto kuljetti maavoimien joukkoja demilitarisoidun Ahvenanmaan puolustukseen. Tämän jälkeen sen päätehtävänä oli suojata kauppamerenkulkua.

Ensimmäisen sotakuukauden aikana Neuvostoliiton laivasto ja Suomen rannikkopuolustus ottivat yhteen Hangossa, Utössä ja Koivistolla, joista viimeksi mainitussa vaurioitui Neuvostoliiton laivaston taistelulaiva. Joulukuussa jää esti merenkulun lukuun ottamatta jäänmurtajia, joten panssarilaivat siirrettiin Turkuun vahvistamaan kaupungin ilmapuolustusta.

Jatkosota (1941–1944)

Pääartikkeli: Jatkosodan merisotatoimet

Katso myös: Jatkosodan hyökkäysvaiheen merisotatoimet

Jatkosodan aikana laivaston merkitys kasvoi. Jatkosodan aattona Suomen merivoimat miehittivät Ahvenanmaan operaatio Kilpapurjehduksen myötä. Hyökkäysvaiheen aikana suomalaiset vartiomoottoriveneet partioivat Neuvostoliiton aluevesillä, moottoritorpedoveneet ja sukellusveneet suorittivat pitkiä partioretkiä ja miinalaivat miinoittivat yhteistyössä natsi-Saksan kanssa Suomenlahtea. Myös niin sanottua saattuetoimintaa suoritettiin eli sota-alukset saattoivat aseistamattomia rahti- ja matkustaja-aluksia. Merisotatoimista surullisin oli Panssarilaiva Ilmarisen uppoaminen syyskuun puolivälissä. Alus vei mukanaan 271 miestä .

Lapin sota (1944–1945)

Pääartikkeli: Tornion maihinnousu

Lapin sodan alkuvaiheessa merivoimat iskivät saksalaisten selustaan tekemällä 1. lokakuuta Oulusta käsin maihinnousun Tornioon.

1940-luvun jälkipuolisko

Pohjoiselle Itämerelle ja Suomenlahdella oli toisen maailmansodan aikana laskettu yli 60 000 merimiinaa ja raivausestettä. Jatkosodan päättäneen Moskovan välirauhansopimuksen ehtojen mukaisesti Suomen tehtäväksi tuli suorittaa merimiinakenttien raivaus Suomenlahdella. Nämä miinat olivat Suomen, Saksan ja Neuvostoliiton laskemia. Vuosina 1944–1948 yli 2 000 miehen ja 200 aluksen voimin raivattiin laaja merialue Suomenlahden perukasta Ahvenanmaalle asti puhtaaksi sodan aikana lasketuista miinoista. Tässä työssä menetti henkensä 28 miestä ja 37 haavoittui. Kotkan Haapasaaressa sijaitsee raivaajamuistomerkki. Yksittäisiä miinoja on löytynyt Suomenlahden saaristoista vielä 2000-luvullakin.

1950-luku

Sotien jälkeen valvontakomissio vaati rannikkotykkien rajoittamista 140 kappaleeseen ja kaikkien yli 120 mm tykkien poistamista rannikkolinnakkeista. Lisäksi sukellusveneet piti poistaa käytöstä. Puolustusvoimien ja merivoimien merkittävimmin rajoittava tekijä oli Pariisin rauhansopimus. Esimerkiksi monet asetyypit, kuten torpedoveneet, kiellettiin. Miinanraivaustyö kulutti myös merivoimien voimavaroja. Laivasto oli ikääntynyt, ja valvontakomissiolle luovutettiin mm. panssarilaiva Väinämöinen rauhan ehtojen mukaisesti. Sodan jälkeen tukikohta-alueita supistettiin ja koululaiva Suomen Joutsen muutettiin merimieskouluksi.

Vuonna 1952 annettiin uusi asetus merivoimista, johon kuului kaksi lippuetta ja kaksi laivastoasemaa. Merivoimista tuli yksi Suomen kolmesta puolustushaarasta. Samalla rannikkotykistö siirrettiin maavoimiin. Porkkala palautettiin vuonna 1956 ja aluevedet laajenivat. Laajennukset vaativat uusia aluksia ja rannikkotykistön rajoitukset menettivät merkityksensä. Linnakkeita alettiin taas varustaa raskaalla ja järeällä tykkikalustolla. Helsingin laivastoasema siirrettiin Katajanokalta Upinniemeen vuonna 1959.

Englannista ostettiin vuonna 1957 kaksi uutta Dark-luokan moottoritorpedovenettä, jotka toimivat Vasama 1- ja Vasama 2 -nimisinä moottoritykkiveneinä. Vuoden 1955 hankittiin vielä R-luokan raivaajat Rihtniemi ja Rymättylä. Lisäksi miinanraivaukseen rakennettiin kolme uutta R-luokan raivaajaa:Ruissalo, Raisio ja Röyttä, jotka soveltuivat myös vartiovenetehtäviin.

1960-luku

Britanniasta hankittiin merivoimille vuonna 1961 käytetty fregatti koululaivaksi, se toimi nimellä Matti Kurki. Lisäksi vuonna 1962 valmistui Nuoli-luokan moottoritykkivenelaivue, ja Neuvostoliitosta ostettiin vuonna 1964 merivoimille kaksi Riga-Iuokan saattajaa Uusimaa ja Hämeenmaa.

Laivaston ja merivoimien komentajat

Pääartikkeli: Luettelo Suomen merivoimien komentajista

Merivoimien sodan ajan joukot

Merivoimien suunniteltu sodan ajan vahvuus on 31 500 henkilöä. Joukkoihin kuuluu^lähde?:

2 ohjusvenelaivuetta
3 miinantorjuntalaivuetta
2 miinalaivaa
3 miinalauttaa
2 rannikkojääkäripataljoonaa
6 rannikkojääkärikomppaniaa
2 rannikko-ohjuskomppaniaa
4 meritorjuntaohjuspatteria
4 kiinteää rannikkotykistöyksikköä
8 liikkuvaa rannikkotykistöyksikköä

Merivoimien aluksia

Pääartikkeli: Luettelo Suomen merivoimien aluksista

Miinalaivat ja -lautat

Ohjusveneet

Miinasodankäynti

Muut alukset

4 Syöksy-luokan komentovenettä
3 Kampela-luokan kuljetuslauttaa
2 Valas-luokan kuljetusalusta
Monitoimialus Louhi, joka on myös sukeltajien emäalus
Öjyntorjunta-alus Halli
Öljyntorjunta-alus Hylje
3 Fabian Wrede -luokan koulutusalusta
1 Kajava-luokan koulutusalus
Jehu-luokan maihinnousuveneet
Jurmo-luokan joukkojenkuljetusveneet
Uisko-luokan joukkojenkuljetusveneet
Utö-luokan kuljetusveneet
L-luokan linnakeveneet
G-veneet

Merivoimien muu kalusto

Meritorjuntaohjus 85 (MTO-85)
130 mm tornikanuuna (130 53 TK)
130 mm rannikkokanuuna (130 K 54)
82 mm linnoitusheitin (82 KRH 36 RT)
Rannikko-ohjus 06 (EuroSpike ER)

Lähitulevaisuuden hankintoja

Laivue 2020-projektissa rakennetaan neljä Pohjanmaa-luokan monitoimikorvettia, jotka korvaavat Rauma-luokan ohjusveneet ja Hämeenmaa-luokan miinalaivat sekä jo käytöstä poistetun miinalaiva Pohjanmaan. Suunnitelmien mukaan alukset otetaan käyttöön vuosina 2022–2027.

Laivue 2020 –hankkeen kokonaishinta on 1,2 miljardia euroa. Hankkeeseen kuuluvat mm. alukset ja taistelujärjestelmä. Hankkeen rahoitus sisältyy vuoden 2018 budjettiin ja rahoitus alkaa vuonna 2019. Aluksiin mm. asennetaan poistuvien alusten kalustoa, mm. pintatorjuntaohjus ja torpedojärjestelmä. Alusten hinnan lisäksi käyttö, ylläpito ja huoltaminen maksaa, joka rahoitetaan puolustusvoimien normaalista vuosibudjetista. Aikataulun mukaan ensimmäisen korvetin koeajo on vuonna 2024.

Vuosina 2022–2024 merivoimille hankitaan myös yhdeksän Utö-luokan huoltovenettä.

Lähteet

Pääesikunnan sotatalousosaston julkisessa kirjassa "Sotatekninen arvio ja ennuste (STAE) (Arkistoitu – Internet Archive)", joka on ilmestynyt 5.10.2004, käsitellään merivoimia toisessa osassa luvussa 7 otsikolla "Meripuolustuksen asejärjestelmät"

Viitteet

↑ Leijonalippu merellä s. 21–22
↑ Leijonalippu merellä s. 22
↑ ^a ^b Leijonalippu merellä s. 24
↑ Leijonalippu merellä s. 24–25
↑ Merivoimat palasuomenhistoriaa.net. Viitattu 19.5.2007.
↑ Valitut Palat: Tuntematon sota. Valitut Palat, 1991. ISBN 951-8933-34-0.
↑ ^a ^b Merivoimat 100 vuotta, s. 78–79. Merivoimien esikunta, 2018. ISBN 978-951-25-2946-9.
↑ Merivoimille neljä 105-metristä korvettia – 1,2 miljardilla suurimmat alukset sitten panssarilaiva Ilmarisen ja Väinämöisen tekniikkatalous.fi. Viitattu 17.9.2018.
↑ Laivue 2020 korvaa poistuvat alukset monitoimikorveteilla - Puolustusministeriö defmin.fi.

Kirjallisuutta

Merensilta, Timo: Vesikko – Suomenlahden hiljainen vartija. Hobby-Kustannus Oy, 2009. ISBN 978-952-5334-07-4.
Meriupseeriyhdistys ry: Suomen Laivasto 1969-2003. Meriupseeriyhdistys ry ja Suomi merellä -säätiö, 2008. ISBN 978-951-95298-4-4.
Merivoimat 100. Merivoimien esikunta, 2018. ISBN 978-951-25-2946-9.

Aiheesta muualla

Toremans, Guy: Fleet Review: The Finnish Navy (Suomen merivoimat) - Becoming 'Leaner and Meaner'. Seaforth World Naval Review 2020, 2019, s. 92-103. Barnsley, UK: Seaforth Publishing. ISBN 978-1-5267-6062-3. (englanniksi)
Merivoimat
Laivasto harjoittelee Ylen Elävä arkisto
Panssarilaivat olivat Suomen laivaston ylpeys Ylen Elävä arkisto

[1] Leijonalippu merellä s. 21–22

[2] Leijonalippu merellä s. 22

[LLM_24-3] Leijonalippu merellä s. 24

[4] Leijonalippu merellä s. 24–25

[meri-5] Merivoimat palasuomenhistoriaa.net. Viitattu 19.5.2007.

[tuntematon-6] Valitut Palat: Tuntematon sota. Valitut Palat, 1991. ISBN 951-8933-34-0.

[:0-7] Merivoimat 100 vuotta, s. 78–79. Merivoimien esikunta, 2018. ISBN 978-951-25-2946-9.

[8] Merivoimille neljä 105-metristä korvettia – 1,2 miljardilla suurimmat alukset sitten panssarilaiva Ilmarisen ja Väinämöisen tekniikkatalous.fi. Viitattu 17.9.2018.

[9] Laivue 2020 korvaa poistuvat alukset monitoimikorveteilla - Puolustusministeriö defmin.fi.