Turun urheilu

Tässä artikkelissa tutkimme Turun urheilu:n vaikutuksia eri yhteyksissä ja skenaarioissa. Turun urheilu:n roolia historiassa, nykyisessä yhteiskunnassa ja tulevaisuudessa analysoidaan. Monitieteisen lähestymistavan avulla tutkimme, miten Turun urheilu on vaikuttanut paitsi yksilötasolla myös kollektiivisella tasolla. Sen alkuperästä kehitykseen tutkimme yksityiskohtaisesti, kuinka Turun urheilu on muokannut ja muuttanut ihmiselämän eri puolia. Lopuksi pohdimme seurauksia ja haasteita, joita Turun urheilu tuo tämän päivän maailmalle ja mahdollisia tulevaisuuden näkymiä.

Väestömäärältään isohkolle kaupungille tyypillisesti Turussa on monipuolisesti tiloja ja alueita monien eri lajien harrastamiseen. Kupittaan alue on kaupungin monipuolisin liikunta- ja urheilualue. Kupittaalla sijaitsevat useiden jalka- ja pesäpallokenttien lisäksi muun muassa liikunta- ja keilailuhalli, Veritas Stadion -jalkapallostadion, velodromi, rullalautailualue ja BMX-rata. Vuonna 2006 Kupittaalle valmistui myös uusi Kupittaan jäähalli. Kupittaan palloiluhalli aukesi vuoden 2017 lopulla, ja siellä voi pelata muiden muassa lentopalloa, käsipalloa, futsalia, salibandya ja koripalloa.

Veritas Stadionin ohella toinen kaupungin merkittävä stadion on Urheilupuistossa sijaitseva Paavo Nurmen stadion, jossa käydään pääosin yleisurheilukilpailuja. Kaupungin jäähalleista suurin on vuonna 1990 valmistunut 11 820 -paikkainen Gatorade Center, jonka aiempia markkinointinimiä ovat olleet Turkuhalli, Typhoon ja Elysée Arena. Toinen Turun suurista jäähalleista on edellä mainittu Kupittaan jäähalli. Muut Turun jäähallit sijaitsevat Varissuolla sekä Impivaarassa, jossa sijaitsee myös jalkapallo-, uima- sekä tennishallit.

Jalkapallo

Paavo Nurmi -stadionilla järjestetään jalkapallo-otteluita ja yleisurheilukilpailuja.
Vuonna 2003 remontoitua Veritas Stadionia Turun Kupittaalla käyttävät sekä Turun Palloseura että FC Inter Turku.

Menestynein turkulainen urheiluseura sekä jääkiekossa että jalkapallossa on vuonna 1922 perustettu Turun Palloseura. Jalkapallossa se on voittanut yhdeksän suomenmestaruutta ja Suomen Cupin kolmasti. Toinen jalkapallon liigatasolla pelaava turkulaisseura on vuonna 1990 perustettu FC Inter Turku, joka voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa kaudella 2008. Historian saatossa menestyksekkäitä seuroja ovat olleet myös Åbo IFK, Turun Toverit ja Turun Pyrkivä.

Jääkiekko

Jääkiekossa Turun Palloseura (TPS) on voittanut Suomen mestaruuden kymmenen kertaa. Erityisen menestyksekkäitä kausia TPS:lle ovat olleet kolmen peräkkäisen SM-liigan mestaruuden vuodet 19891991 sekä uudestaan 19992001.

Tunnetuimpiin TPS:ssä vaikuttaneisiin valmentajiin kuuluvat Juhani Wahlsten, Hannu Jortikka ja Vladimir Jurzinov.

Muita kuuluisia tepsiläisiä ovat nelinkertainen TPS-kapteeni Juhani Tamminen sekä seuran maalivahtikoulutuksessa pitkään toiminut Jorma Valtonen.

TPS on toiminut kasvattajaseurana lukuisille NHL-tähdille kuten Saku Koivulle, Miikka Kiprusoffille, Antero Niittymäelle, Aki Bergille, Sami Salolle, Jani Hurmeelle, Fredrik Norrenalle sekä Mikko Koivulle. Maineikkaita TPS-pelaajia ovat lisäksi muun muassa Timo Nummelin, Petteri Nummelin, Hannu Virta, Esa Keskinen, Kai Nurminen, Ari Vuori, Marko Kiprusoff, Mikko Eloranta ja Jukka Vilander. Ensimmäisen SM-kultansa TPS voitti 1956.

Toinen perinteinen jääkiekon turkulaisjoukkue on Mestiksessä pelaava TuTo Hockey, joka kilpaili TPS:n kanssa 1970-luvulle asti. Vuosikymmenen puolivälissä seurafuusioissa monia TuTon pelaajia, kuten Reijo Leppänen, Seppo Lindström ja Urpo Ylönen, liittyi TPS:n riveihin. "Vahvistettu TPS" voitti SM-liigan ensimmäisen mestaruuden keväällä 1976.

Salibandy

Turussa on useita salibandyjoukkueita, suurin näistä TPS Salibandy.

Turkulaiset joukkueet ovat karsineet pääsarjatasolle salibandyliigaan useita kertoja viimeisten vuosien aikana. Keväällä vuonna 2007 TPS Salibandyn naiset ja miehet nousivat korkeimmalle tasolle liigajoukkueiksi.

Muut joukkuelajit

Puolen vuosikymmenen hiljaiselon jälkeen Turun Riento pelaa kaudella 2012–2013 koripallon naisten SM-sarjaa. Neljä Suomen mestaruutta voittanut Turun NMKY pelaa miesten I-divisioonan B-lohkossa. Viimeinen turkulaisjoukkue Korisliigassa oli Turun NMKY:n ja Kaarinan Uran yhteisjoukkue Aura Basket, joka pelasi korkeimmalla sarjatasolla 2004–2006, mutta lopetti toimintansa vuonna 2006.

Käsipallossa viime vuosina menestynyt seura oli kolme Suomen mestaruutta ja viisi Suomen Cupia voittanut HC Dennis, jonka toiminta kuitenkin loppui kauteen 2004–05. Sen paikan peri HC Fenix. Toinen pääsarjaseura on Åbo IFK.

Amerikkalaisen jalkapallon joukkue Turku Trojans pelaa myös SM-sarjaa, Vaahteraliigaa, jonka se voitti vuonna 2003.

Rugbyn SM-sarjassa Turkua edustaa Eagles Rugby FC, lacrossessa Turku Titans ja kriketissä SM-sarjaa pelaavat Turku Cricket Club sekä Finn-Asia.

Turun ainoan pesäpalloseuran Turku-Pesiksen naisten joukkue pelaa Superpesiksessä. Sen edeltäjä Lännen Pallo voitti naisten Suomen mestaruuden vuonna 1982.

Yleisurheilu

Yleisurheilussa kaupunkia edustaa näkyvimmin Turun Urheiluliitto, joka on vuosina 2004 ja 2005 ollut Kalevan kisojen toiseksi paras joukkue ja vuonna 2003 paras. Seuran menestynein urheilija on kestävyysjuoksija Paavo Nurmi, jonka mukaan on nimetty urheilupuistossa sijaitseva yleisurheilustadion.

TuUL järjestää Nurmen stadionilla vuosittaisia Paavo Nurmi Games -yleisurheilukilpailuja sekä kansallista Tilastopajacup-sarjaa. Vuonna 2007 yleisurheilun Eliittikisa-sarjaan kuuluva Paavo Nurmi Games viettää 50-vuotisjuhliaan.

Turun Weikot on muun muassa maajoukkuesprintteri Nghi Tranin ja keihäänheittäjä Kirsi Ahosen kotiseura.

Ratsastus

Turussa järjestetään vuosittain kansallisen tason esteratsastuskilpailu Metsämäki Horse Show. Vuosina 19462016 kilpailtiin myös Turun Malja -kilpailussa. Turussa on seitsemän Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alaista ratsastusseuraa.

Golf

Turussa on kaksi 18-reikäistä championship-tason golfkenttää: Aura Golf ja Harjattula Golf sekä 6-reikäinen jokamieskenttä Hirvensalon Golf. Aura Golfin kenttä sijaitsee Ruissalon saarella. Kenttä isännöi Euroopan amatöörikilpailuja vuonna 1994 ja Euroopan seniorimestaruuskilpailuja vuonna 1997, ja se on rankattu Suomen toiseksi parhaaksi golfkentäksi. Harjattula Golfin kenttä sijaitsee meren rannalla Kakskerran saaressa. Hirvensalon Golfin kenttä sijaitsee Hirvensalossa, lähellä Hirvensalonsiltaa.

Moottoriurheilu

Jarno Saarinen oli suomalainen ratamoottoripyöräilijä ja ensimmäinen suomalainen ratamoottoripyöräilyn maailmanmestari vuodelta 1972. Taru Rinne on ensimmäinen nainen, joka on yltänyt MM-pisteille ratamoottoripyöräilyn MM-sarjassa. Jouko "Jokke" Kallio on kaksinkertainen Euroopan mestari truck race:ssa (1991 ja 1992). Hänellä on myös Suomen mestaruuksia ja cup-mestaruuksiaselvennä 22 kappaletta (1972–2003) sekä useita hopea- ja pronssimitaleita niin jääradoilta, maastoajoista (myöhemmin sprintistä), rallista, asfalttiradoilta kuin rallicrossistakin. Ensimmäinen F1-kuljettajamme ja rata- sekä rallivirtuoosi Leo "Leksa" Kinnunen asui myös Turussa.

Lähteet

  1. Koskinen, Harri: Aura Basket lyö pillit pussiin 15.3.2006. Turun Sanomat. Viitattu 25.12.2009.
  2. Metsämäki Horse Show Metsämäki Ratsastus Masters ry. Viitattu 30.8.2020.
  3. Turun Malja Turun Ratsastajat. Viitattu 30.8.2020.
  4. Seurahaku Suomen Ratsastajainliitto. Viitattu 30.8.2020.
  5. Tobias Bergman: Nordens bästa banor. Svensk Golf, , 2005. vsk, nro 6, s. 63–72. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 9. elokuuta 2007. (ruotsiksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. Golfkentät Turussa Turun kaupunki. Arkistoitu 12.10.2007. Viitattu 9. elokuuta 2007.