Venäjän maantiede

Venäjän maantiede
Venäjä lähialueineen kartalla
Maanosa	Aasia ja Eurooppa
Naapurimaat	Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia, Pohjois-Korea
Tilastot
Pinta-ala	17 098 242 km²
– Sisävesi	720 500 km² (4,2 %)
Ennätykset
Korkein kohta	Elbrus, 5 633 m
Matalin kohta	Kaspianmeri, −28 m
Pisin joki	Jenisei-Angara, 5 940 km
Suurin järvi	Kaspianmeri, 374 000 km²
Luonnonvarat
Luonnonvarat	maaöljy, maakaasu, kivihiili ja monet merkittävät mineraalit sekä puutavara
Ympäristöongelmat
Ympäristöongelmat	saasteet, metsäkato, eroosio
Infobox OK

Venäjän maantiede on maan suuren koon takia monipuolista. Venäjän pinta-ala on noin 17,1 miljoonaa neliökilometriä, ja se onkin pinta-alaltaan maailman suurin valtio. Se käsittää ison osan Itä-Eurooppaa ja Pohjois-Aasiaa. Venäjän voidaan jakaa topografisesti matalaan länsiosaan ja vuoristoiseen itäosaan. Venäjään kuuluu monia laajoja yksittäisiä alueita, kuten maailman suurimpiin kuuluva alankoalue Itä-Euroopan tasanko ja Keski-Siperian ylänkö. Monet Venäjän pisimmistä joista sijaitsevat Siperiassa ja laskevat Pohjoiseen jäämereen, mutta Länsi-Venäjällä on Euroopan pisin joki Volga, joka laskee Kaspianmereen. Venäjän merkittävin järvi on syvä Baikaljärvi, jossa on peräti 20 prosenttia maailman sulasta makeasta vedestä.

Suurimassa osassa Venäjää vaikuttaa mannerilmasto ja vuodenaikojen väliset lämpötilanvaihtelut ovat suuria. Talvella sataa lunta käytännössä koko maassa. Koillis-Siperiassa sijaitsee pohjoisen pallonpuoliskon kylmyysnapa, ja esimerkiksi Verhojanskin kaupungissa tammikuun keskilämpötila voi olla −50 °C. Venäjän sademäärät ovat koko maassa joko vähäisiä tai kohtuullisia.

Venäjällä on viisi kasvillisuusvyöhykettä, ja niistä laajimmat ovat tundra, maailman suurin yhtenäinen metsä taiga ja seka- ja lehtimetsien vyöhyke. Lisäksi Jäämeren saarilla on kylmyysaavikoita ja Kazakstanin rajalla aroja. Venäjän eläimistö on monimuotoinen, ja monesti sitä kuvataan suurilla nisäkkäillä. Karhu onkin Venäjän symboli.

Fyysinen maantiede

Topografia

Venäjä voidaan jakaa topografisesti kahteen osaan, joiden rajana on Jeniseijoki. Sen länsipuoli, joka on noin kaksi viidesosaa maan pinta-alasta, on pääasiassa matalaa tasankoa, jota rikkovat matalat kukkulat ja ylätasangot. Sen sijaan joen itäpuolella maa on pääasiallisesti vuoristoista. Venäjältä voidaan erottaa kuusi topografista aluetta, joista kolme on maan länsipuolella.

Pienin Venäjän topografisista alueista on Kuolan-Karjalan alue, joka sijaitsee maan luoteisosassa Suomen ja Vienanmeren välissä. Alue on pääasiassa matalaa tasankoa, jossa vuorottelevat kukkulat ja laaksot, joita peittävät järvet ja suoalueet. Karjalan korkein kohta on 578 metriä, Kuolan niemimaalla Hiipinätunturit kohoavat noin 1 200 metriin.

Läntinen Venäjä kuuluu pääasiassa Itä-Euroopan tasankoon, joka on maailman suurimpia alankoalueita. Se levittäytyy Venäjän länsirajalta Uralvuorille ja Pohjoiselta jäämereltä Kaukasukselle. Noin puolet alueesta on alankoa, ja korkein kohta sijaitsee Moskovan pohjoispuolella Valdain ylängöllä 343 metrissä. Moskovan eteläpuolella maastossa vuorottelevat jokilaaksot ja niitä erottavat kukkulat, kuten Keski-Venäjän ylänkö, joka erottaa Dneprin laakson Oka- ja Donjokien alueesta. Volgan itäpuolella leviää laaja Kaspian syvänkö, joka on matalimmillaan 25 metriä merenpinnan alapuolella. Itä-Euroopan tasanko ulottuu etelässä Kaukasuksen juurille. Vuorten harja muodostaa Venäjän rajan Georgian ja Azerbaidžanin kanssa. Venäjän puolella on 5 642 metriä korkea Elbrus, joka on Euroopan korkein vuori.

Itä-Euroopan tasangon itäisen rajan muodostaa Uralvuoristo, jota pidetään perinteisesti myös Euroopan ja Aasian rajana. Se on noin 2 100 kilometriä pitkä vuoristo, joka yltää Jäämereltä Kazakstanin rajalle. Uralin jatkeena on vielä Jäämerellä Novaja Zemljan saaristo. Ural on muodostunut monista rinnakkaisista vuorijonoista, jotka kohoavat yleensä 900–1 500 metrin korkeuteen. Selänteiden välistä kulkee useita solia. Uralin korkein huippu on 1 895 metriä korkea Narodnaja. Uralin itäpuolella alkaa noin 2,6 miljoonaa neliökilometriä laaja Länsi-Siperian alanko. Sen leveys Uralilta Jeniseille 1 900 kilometriä ja pituus Jäämereltä Altaille 2 400 kilometriä. Vain aivan alueen eteläisimmät osat kohoavat yli 200 metriin, kun jopa puolet alueesta on alle 100 metrin korkeudessa olevaa alankoa. Sitä peittävät laajat ruohotasangot ja maailman suurimpiin kuuluvat suot.

Jenisen ja Lenajoen välissä olevaa aluetta peittää laaja Keski-Siperian ylänkö. Se on muodostunut monista ylätasangoista, joita erottaa laaksot. Ylängön korkeus on keskimäärin 300–700 metriä. Sen pohjoisosissa on 1 700 metriin kohoava Putoranan laakio ja vielä sen pohjoispuolellakin hieman matalampi Byrrangavuoret Taimyrin niemimaalla. Etelässä ylänköä rajoittavat Sajan ja Baikalvuoristo.

Lisäksi Venäjän Siperian etelä- ja itäosissa on vuoristoalueita voidaan laskea yhtenäiseksi alueeksi, vaikka ne ovatkin erilaisia geologisilta taustoiltaan. Altaivuoret kohoavat Kazakstanin ja Mongolia rajalla. Sen itäpuolella on V:n muotoinen Sajan ja Baikaljärven siirrosalue, jossa on vuoristoja ja syviä rotkoja.

Järven itäpuolelta alkaa vuoristoseutu, joka ulottuu Tyynellemerelle saakka. Länsi-itäsuuntainen Stanavoivuoristo jakaa Siperian koillis- ja kaakkoisosat toisistaan. Siitä koilliseen haarautuu Džugdžurvuorina, joka jatkuu kohti Tšuktšien niemimaata Kolyman ylänkönä. Näistä luoteeseen haarautuvat Verhojansk- ja Tšerskivuoristot. Nämä erottavat Kamtšatkan niemimaan ja Kuriilien vuoristoista kapea Ohotanmereltä Beringinmerelle ulottuva alankoalue. Kamtšatkan alue alkaa Korjakkien vuoristolla ja Keskivuoristolla, jotka jatkuvat koillis–lounaissuuntaisilla vuoristoilla, joissa on paljon tulivuoria. Kljutševskaja sopka on 4 750 metriä korkea ja Venäjän kaukoidän korkein vuori. Tyynenmeren tulirenkaaseen kuuluvat vuoret jatkuvat Kuriilien saaristona.

Siperian kaakkoisosassa on muutamia vuoristoja, joista merkittävimmät ovat Badžalvuoristo ja Sihote-Alin. Sahalinin saaren erottaa mantereesta kapea Tatariansalmi.

Vesistöt ja rannikkoalueet

Venäjällä on 37 000 kilometriä rantaviivaa etupäässä Pohjoisen jäämeren ja Tyynen valtameren rannikoilla sekä myös Itämerellä, Mustallamerellä ja Kaspianmerellä. Muista meristä Barentsinmeri, Vienanmeri, Karanmeri, Laptevinmeri, Itä-Siperian meri, Beringinmeri, Ohotanmeri ja Japaninmeri ovat yhteydessä Venäjään. Suurimpiin saariin ja rannikkoalueisiin kuuluvat esimerkiksi Novaja Zemlja, Frans Joosefin maa, Uuden-Siperian saaret, Wrangelinsaari, Kuriilit sekä Sahalin. Diomedesaarista yksi on Venäjän puolella, ja siitä on vain kolme kilometriä saariryhmän Yhdysvaltojen omistamille saarille, ja Kunaširin saari on noin 20 kilometrin päässä Hokkaidōsta.

Venäjällä on useita maailman pisimmistä joista ja yli kaksi miljoonaa järveä, joiden ansiosta maalla on yhdet maailman suurimmista pintavesivarannoista. Maan joet voidaan jakaa viiteen suureen valuma-alueeseen, jotka laskevat Jäämereen, Tyyneenmereen, Itämereen, Mustaanmereen ja Kaspianmereen. Suurin näistä on Jäämeren valuma-alue, jonka suurimmat joet ovat Ob, sen merkittävin sivujoki Irtyš (yhteensä 5 410 kilometriä), Jenisei (4 090 km) ja Lena (4 400 km). Näiden valuma-alue on kaikkiaan kahdeksan miljoonan neliökilometrin laajuinen, ja ne päästävät Jäämereen sekunnissa 50 000 kuutiometriä vettä. Muita Jäämereen laskevia jokia ovat Vienanjoki ja Petšora Euroopassa sekä Indigirka ja Kolyma Aasiassa. Siperian joet virtaavat hyvin rauhallisesti laajojen tasankojen halki, ja ne meanderoituvatkin hitaasti tulvatasangoilla. Joet myös jäätyvät talvisin, ja koska ne virtaavat pohjoiseen yläjuoksu sulaa ennen alajuoksu. Tämä aiheuttaa tulvia, joiden vaikutuksesta jokien varsille on kehittynyt soita. Obin ja Irtyšin yhtymäkohtaan on kehittynyt laaja 49 000 neliökilometrin Vasjuganin suo. Osa Siperian joista laskee myös Tyynenmereen, mutta pääosa niistä on lyhyitä. Joista merkittävin on 2 842 kilometriä pitkä Amur, joka muodostaa yhdessä sivujokensa Ussurin kanssa osan Kiinan ja Venäjän rajasta.

Euroopan puolella on Jäämeren lisäksi kolme muutakin valuma-aluetta. Pääosin Ukrainassa ja Valko-Venäjällä virtaava Dnepr, jonka latva on Venäjän puolella, ja Don virtaavat Mustaanmereen. Itämeren valuma-alue on pieni. Kaspianmereen virtaa puolestaan Euroopan pisin joki Volga, jonka valuma-alue on 1 380 000 neliökilometriä. Venäjän Euroopanpuoleiset joet muodosvat kanavilla yhdistetyn laajan sisäisen vesitien.

Venäjän merkittävin järvi on Siperiassa sijaitseva Baikal, jossa on 85 prosenttia Venäjän ja 20 prosenttia koko maailman sulasta makeasta vedestä. Se on noin 630 kilometriä pitkä ja 50 kilometriä leveä. Baikaljärven suurin syvyys on 1 642 metriä, ja järven tilavuus on 23 615,390 kuutiokilometriä. Laatokka on Venäjän toiseksi suurin järvi ja pinta-alaltaan Euroopan suurin järvi. Muita suuria järviä ovat Ääninen ja Viron rajalla oleva Peipsijärvi. Lisäksi erityisesti Euroopan luoteisosassa ja Siperian pohjoisosissa on monia pienempiä järviä, joista suurimmat ovat Valkeajärvi, Tuoppajärvi, Uikujärvi, Taimyrjärvi, Ilmajärvi ja Tšanyjärvi. Moniin jokiin on lisäksi padottu tekojärviä. Niistä suurimpia ovat Volgan Rybinskin tekojärvi ja Angaran Bratskin tekojärvi.

Sijainti ja kulttuurimaantiede

Geodeettista viivaa pitkin Venäjän kaksi kauimpana toisistaan olevaa pistettä ovat noin 8 000 kilometrin matkan päässä toisistaan. Näistä läntisin piste sijaitsee Puolan rajalla olevalla niemellä, joka erottaa Gdanskinlahden Veikselinhaffista; itäisin piste sijaitsee Kuriilien saarilla, muutaman kilometrin päässä Japanin Hokkaidōsta. Samalla leveyspiirillä pysyen Venäjän suurin leveys on 6 600 kilometriä. Tällöin läntisin piste on sama niemi Puolan rajalla ja itäisin Diomedesaarilla Alaskan lähellä.^selvennä Venäjän federaatio levittäytyy yhdeksälle aikavyöhykkeelle.

Venäjän pinta-ala on noin 17,1 miljoonaa neliökilometriä. Se käsittääkin noin kahdeksasosan Maan asutuista alueista. Venäjällä on neljätoista rajanaapuria ja maarajaa 57 792 kilometriä. Sen rajanaapureista Viro, Latvia, Liettua, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan ja Kazakstan ovat entisiä Neuvostoliiton tasavaltoja. Venäjän muut rajanaapurit ovat Norja, Suomi, Puola, Mongolia, Kiina ja Pohjois-Korea.

Venäjällä on 12 miljoonakaupunkia, ja maan suurin kaupunki on pääkaupunki Moskova, missä asui vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan noin 11,5 miljoonaa ihmistä. Toinen yli kahden miljoonan asukkaan kaupunki oli Pietari, missä asui 4,8 miljoonaa ihmistä. Muut miljoonakaupungit suuruusjärjestyksessä olivat Novosibirsk, Jekaterinburg, Nižni Novgorod, Samara, Omsk, Kazan, Tšeljabinsk, Rostov-na-Donu, Ufa ja Volgograd. Kaikkiaan 91 kaupungissa oli vähintään 100 000 asukasta.

Venäjän alueella on 10 prosenttia maailman viljelykelpoisesta maasta.

Ilmasto

Pääartikkeli: Venäjän ilmasto

Venäjän ilmaston muotoutumisen taustalla on useampia tekijöitä. Maan valtava koko sekä monien alueiden etäisyys merestä tarkoittavat, että dominoivana ilmastotyyppinä on mannerilmasto, joka vallitsee sekä Euroopan että Aasian puoleisella Venäjällä lukuun ottamatta tundra-alueita ja maan kaakkoisnurkkaa. Etelän vuoret estävät lämpimien ilmamassojen tulon Intian valtamereltä ja lännen sekä pohjoisen arot tekevät maan avoimeksi arktisen alueen ja Atlantin vaikutuksille.

Lähes koko Venäjän alueella on erotettavissa vain kaksi vuoden aikaa: talvi ja kesä. Kevät ja syksy ovat yleensä lyhyitä välikausia hyvin matalan ja hyvin korkean lämpötilan kausien välissä. Talvisin Euraasian jäähtynyt maa-alue aiheuttaa laajan korkeapaineen alueen Venäjän sisämaahan. Tämän seurauksena talvisin tuulet puhaltavat Venäjän Euroopanpuoleisessa osassa kaakosta, Siperiassa etelästä ja Tyynenmeren rannikolla luoteesta. Kesällä tilanne kääntyy päälaelleen, kun sama maa-alue puolestaan lämpiää.

Kylmin kuu on tammikuu (meren rannoilla helmikuu), lämpimin on yleensä heinäkuu. Talvisin lämpötilaero pohjoisen ja etelän välillä on varsinkin Siperiassa pieni. Sen sijaan saman leveysasteen lämpötilat muuttuvat huomattavasti kuljettaessa kohti Koillis-Siperian kylmyysnapaa. Tammikuun keskilämpötila Pietarissa on −8 °C, Turuhanskissa Länsi-Siperian alangolla −27 °C, Jakutskissa −43 °C ja Verhojanskissa −50 °C. Sen sijaan lämpötilaero Jäämereltä Mongolian rajalle on vain muutama aste. Kesällä lämpötilaerot pohjoisen ja etelän välillä ovat suuremmat. Jäämeren saarilla heinäkuun keskilämpötila on vain pari astetta plussalla, kun maan etelärajalla keskilämpötila on noin 20 °C. Lämpötilaerot vuodenaikojen välillä voi olla huomattavia, sillä Verhojanskissa korkein mitattu lämpötila on 38 asteen paikkeilla ja talvella lämpötila voi laskea jopa −71 asteeseen.

Koska merivirrat eivät pääse juurikaan vaikuttamaan Venäjän ilmastoon, maan sadanta on vähäistä tai kohtuullista. Euroopan alangoilla ja Länsi-Siperiassa sademäärät pienenävät mentäessä luoteesta kaakkoon. Sademäärä pysyy koko alueella 600 millimetrin alapuolella ja on pienimmillään noin 200 millimetriä Kazakstanin rajalla. Itä-Siperiassa sadanta on maksimissaan noin 400 millimetriä ja Jäämeren rannikolla vain noin 125 millimetriä. Maan kosteimmat alueet ovat Kaukasuksella ja Tyynenmeren rannikolla. Vladivostokissa sataa noin 600 millimetriä vuodessa, ja kesämonsuunin vaikutus on merkittävä. Lunta sataa koko maassa, ja Siperiassa lumipeite voi olla maassa jopa 250 päivää vuodesta. Euroopanpuoleisilla alueilla lumi on maassa keskimäärin 40–200 päivää.

Luonto

Kasvillisuus

Venäjällä on viisi kasvillisuusvyöhykettä. Jäämeren saarilla on kylmyysaavikoita. Mannerosien pohjoisosissa on tundraa. Se muuttuu etelään mentäessä ensiksi taigaksi sitten seka- ja lehtimetsäksi ja lopulta aroksi.

Tundra peittää Venäjän alasta noin kymmenen prosenttia ja se leviää jatkuvana vyöhykkeenä Suomen rajalta Beringinsalmelle ja sieltä etelään Tyynenmeren rannikolle Kamtšatkan niemimaan pohjoisosiin. Euroopan tasangoilla tundraa on vain ohuena kaistaleena Jäämeren rannikolla, mutta Siperiassa vyöhykkeen leveys on jopa 500 kilometriä. Tundrassa voi erottaa kolme eri vyöhykettä, sammalia ja jäkäliä kasvava arktinen tundra, vaivaiskoivuja ja matalia pajuja kasvava pensastundra ja koivuja, lehtikuusia ja kuusia kasvava puutundra.

Taiga on maailman suurin yhtenäinen metsäalue. Venäjällä on maailman suurimmat metsävarat, joiden ansiosta se tunnetaan ”Euroopan keuhkoina”. Vain Amazonin sademetsät sitovat niitä enemmän hiilidioksidia, joten Venäjän metsistä tulee paljon happea Euroopan lisäksi koko maailmalle. Taiga ulottuu paksuna vyöhykkeenä Suomen rajalta Verhojanskvuoristolle koillisessa ja etelässä jopa Baikaljärven etelärannalle. Lisäksi taiga ulottuu yksittäisinä alueina myös laajemmalla, kuten Uralvuoriston eteläosiin ja Amurin jokilaaksoon Kiinan rajalle. Taiga voidaan jakaa Jenisen erottamaan läntiseen ja itäiseen alueeseen. Läntisessä osassa kasvaa kosteilla alueilla kuusia ja pihtoja kuivimmilla alueilla pensaikkoja, ruohikkoja ja mäntyjä. Itäisessä osassa kasvaa myös samoja lajeja, mutta lehtikuuset ovat kuitenkin hallitsevia. Havumetsä ei kuitenkaan ole aivan yhtäjaksoista, sillä seassa kasvaa myös koivuja, leppiä ja pajuja.

Havumetsä muuttuu etelään mentäessä hiljalleen sekametsäksi ja lopulta lehtimetsiksi. Seka- ja lehtimetsien vyöhyke on laajimmillaan Venäjän länsirajalla, ja se kapenee Uralin suuntaan. Uralin itäpuolella Altaille asti kapea lehtimetsävyöhyke erottaa taigan metsäarosta. Tammet ja kuuset ovat päälajeja, mutta vyöhykkeellä kasvaa myös saarnia, haapoja, koivuja, jalavia, valkopyökkejä, vaahteroita ja mäntyjä.

Metsä muuttuu vaiheittain aroksi, joka kulkee laajana Euraasian aroalueena Euroopasta Aasiaan. Tästä on Venäjällä lopulta vain hyvin pieni alue Kaukasuksella ja Volgan alajuoksulla. Lisäksi Siperian vuoristojen laaksoissa on erillisiä aroja. Metsä vaihettuu metsäaroksi ja lopulta aroksi, jolla kasvaa enää vain ruohoja.

Eläimistö

Venäjän eläimistö on monimuotoinen, ja siihen vaikuttaa myös kasvillisuusvyöhykkeiden erilaisuus. Venäjän monimuotoista luontoa kuvaavat sen suuret nisäkkäät, ja karhua pidetäänkin koko kansakunnan symbolina.

Tundra on tunnettu laajoista villipeuralaumoistaan. Lisäksi tundran päälajeihin kuuluvat naali, sopulit, tunturipöllö ja riekot. Taigalla elää useita turkiseläimiä, kuten näätäeläimiä, oravia ja kettuja. Lisäksi taigaeläimiin kuuluvat monet hirvieläimet, karhu, piisami ja susi. Seka- ja lehtimetsät ovat melkein kaikki kaadettu, joten alueen eläimistökin on niukkaa. Tällaisten metsien eläimiä ovat kuitenkin metsäkauris, susi, kettu ja oravat. Arojen tyypillisimpiä nisäkkäitä ovat monet jyrsijät, kuten murmelit. Yleisimpiä lintuja ovat trapit, kotkat, tuulihaukka, kiurut ja peltopyy.

Suurpetoja uhkaa niiden saaliseläinten ylimetsästys, elinympäristöjen menetys ja salametsästys turkisten tai kiinalaisen lääketieteen takia. Nykyisin erityisen suojelun tarpeessa ovat siperiantiikeri, amurinleopardi, lumileopardi, vihersampi, goraali, kuningasmerikotka, amurinkoskelo ja äyriäishuuhkaja.

Ympäristönsuojelu

Venäjällä on 23 Unescon maailmanperintöluettelon kohdetta ja 40 Unescon biosfäärialuetta.

Monien vesistöjen laatua heikentää se, että teollisuuslaitokset ja kaupungit päästävät jätevesiään vajavaisesti puhdistettuina vesistöihin. Suomessa kuuluisaksi on tullut Pietarin kaupunki, joka päästää edelleen osan jätevesistään käsittelemättöminä Suomenlahteen, vaikka vedenpuhdistamoja onkin rakennettu kansainvälisenä yhteistyönä 1990- ja 2000-lukujen ajan. Muita ympäristöongelmia ovat muun muassa Kuolan ja Uralin alueen ydinjätteet sekä metallisulattojen päästöt. Paikallisesti ongelmat voivat olla erittäin pahoja, ja monet maailman saastuneimpina pidetyistä paikoista sijaitsevat Venäjällä. Vaikka ympäristönsuojelusäädökset ovat jo 1960-luvulta olleet erittäin tiukkoja, ei niitä noudateta eikä valvota. Ympäristön suojelusta vastaa maan luonnonvaraministeriö, jonka toisena tehtävänä on Venäjän luonnonvarojen mahdollisimman tehokas hyödyntäminen.

Lähteet

• Curtis, Glenn E.: Russia. Washington: GPO for the Library of Congress, 1996. Country Studies (viitattu 9.10.2011). (englanniksi)

Viitteet

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Venäjän maantiede Wikimedia Commonsissa