Volgalaiset kielet

Volgalaiset kielet on yksi uralilaisen kielikunnan sisäistä kielten polveutumista kuvaavaan perinteiseen, monilta osin nykyisin jo vanhentuneeksi katsottuun binääriseen sukupuumalliin kuuluneista kieliryhmistä. Yhdessä suomalais-saamelaisten kielten kanssa niiden katsottiin tässä mallissa muodostavan suomalais-volgalaisten kielten ryhmän.

Nykyisessä tutkimuksessa volgalainen välikantakieli (joka olisi mordvan ja marin yhteinen kantakieli) ja suomalais-volgalainen välikantakieli (joka olisi saamen, itämerensuomen, mordvan ja marin yhteinen kantakieli) ovat yleisesti hylättyjä ainakin suomalaisten tutkijoiden keskuudessa.

Edelleen voidaan kuitenkin käyttää vanhoja nimityksiä viittaamaan maantieteellisesti määriteltyihin kieliryhmiin, ilman että oletetaan näille yhteistä kantakieltä. Niinpä voidaan puhua suomalais-ugrilaisista, suomalais-permiläisistä ja suomalais-volgalaisista kielistä silloin kun on tarpeen erottaa nämä kielikunnan kokonaisuudesta muuten kuin geneettisinä yksikköinä.

Luokittelu

Volgalaisia kieliä on kaksi, joista kumpikin jakautuu kahteen päämurteeseen, joita usein pidetään myös itsenäisinä kielinä. Volgalaiset kielet luokitellaan seuraavasti^lähde?:

• mari (tšeremissi)
  • niittymari
  • vuorimari
• mordva
  • ersä
  • mokša.

Mari ja mordva eivät ole keskenään kovin läheistä sukua. Kielten luokittelu volgalaisiksi kieliksi onkin siten enemmän maantieteellinen kuin kielitieteellinen jako. Mordvassa on enemmän yhteisiä piirteitä suomalais-saamelaisiin kieliin kuin mariin verrattuna.

Kielten nykytilanne

Volgalaisten kielten puhujamäärät ja kielialueet ovat seuraavassa taulukossa^lähde?:

Lähteet