Andrew Carnegie
Nykymaailmassa Andrew Carnegie on erittäin ajankohtainen aihe, joka on kiinnittänyt miljoonien ihmisten huomion ympäri maailmaa. Sen vaikutus on tuntunut eri aloilla politiikasta teknologiaan, kulttuuriin ja yhteiskuntaan yleensä. Andrew Carnegie on synnyttänyt intohimoista keskustelua ja käynnistänyt sarjan tutkimuksia ja tutkimuksia etsiessään vastauksia ja ratkaisuja. Ilmestymisestään lähtien Andrew Carnegie on herättänyt sekä kiinnostusta että kiistoja, ja se on haastanut tavan, jolla havaitsemme ja ymmärrämme ympäröivää maailmaa. Tässä artikkelissa tutkimme Andrew Carnegie-ilmiötä perusteellisesti, tarkastelemme sen monia puolia ja sen mahdollisia vaikutuksia tulevaisuudessa.
Andrew Carnegie (25. marraskuuta 1835 Dunfermline, Skotlanti – 11. elokuuta 1919 Lenox, Massachusetts) oli yhdysvaltalainen liikemies ja hyväntekeväisyyden harjoittaja. Hän rikastui perustamansa Carnegie Steel Company -teräsyrityksen kautta ja lahjoitti myöhemmin suuren osan omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen perustamalla kirjastoja, kouluja ja yliopistoja. Andrew Carnegie myi omistamansa teräs- ja rautateollisuusyhtiöt J. P. Morganille, joka perusti vuonna 1901 United States Steel -yhtiön.
Lapsuus ja nuoruus
Andrew Carnegien isä William Carnegie oli chartisti ja kutomoyrittäjä, jonka yritys joutui vaikeuksiin koneellisen kutomisen yleistyessä. Taloustilanteen huonontuessa edelleen perhe myi omaisuutensa ja lähti vuonna 1848 siirtolaisiksi Yhdysvaltojen Alleghenyyn (Pennsylvania, nykyään osa Pittsburghia) Carnegien tätien luokse.
13-vuotiaana Carnegie sai ensimmäisen työpaikkansa puuvillatehtaassa ja ansaitsi 1,20 dollaria viikossa. Tämän jälkeen hän pääsi kirjoitustaitonsa ansiosta toimistoapulaiseksi ja edelleen 1850 viestipojaksi lennätintoimistoon.. Paikallisen yksityisen kirjaston avautuessa Carnegielle tuli tilaisuus opiskella omatoimisesti lisää. Lennätintoimistosta hän pääsi vuonna 1853 Pennsylvanian rautatieyhtiöön (Pennsylvania Railroad Company) isännöitsijän apulaiseksi.
Liikemiesura
Pennsylvanian rautatieyhtiössä (englanniksi Pennsylvanian Railroad Company) Andrew Carnegie yleni nopeasti. Vuonna 1859 hän vastasi jo Pittsburghin osaston isännöitsijän tehtävistä ja alkoi sijoittaa makuuvaunuja valmistavaan yhtiöön nimeltään Woodruff Sleeping Car Company. Hän teki sijoituksia myös useisiin teollisuuskonserneihin ja Pennsylvanian öljykenttään sekä matkusteli Euroopassa myymässä rautateiden arvopapereita. Vuonna 1865 hänen vuositulonsa olivat 50 000 dollaria.
_(14753634836).jpg)
Britanniassa Carnegie oli tavannut teräksen valmistajia. Hän ennusti teräksen kysynnän kasvavan tulevaisuudessa ja lähti Pennsylvanian rautatieyhtiöstä. Carnegie otti vuonna 1865 johtoonsa yrityksen nimeltään Keystone Bridge Company ja alkoi vuosina 1872-73 keskittyä terästeollisuuteen perustaen Pittsburghin lähelle terästehtaan. Tehtaasta kasvoi Carnegien johdolla hänen nimeään kantanut teräsyhtiö Carnegie Steel Company. Yhtiö rakensi ensimmäiset terästehtaat, joissa käytettiin Bessemer-prosessia. Tuotannon tehokkuutta lisättiin ottamalla käyttöön kustannuksia laskeneita teknisiä innovaatioita, kuten Siemens-Martin prosessi 1890-luvulla, sekä hankkimalla koksin ja rautamalmin saannin turvanneita sijoituksia. Vuonna 1889 Carnegien terästeollisuuteen liittyneet omistukset oli yhdistetty yhdeksi yhtiöksi. Carnegie myös rekrytoi yrityksensä palvelukseen kyvykkäitä henkilöitä, kuten Henry Clay Flick, Captain Bill Jones ja veli Thomas M. Carnegie.
Carnegie vastusti työntekijöiden järjestäytymistä, mikä johti väkivaltaisiin yhteenottoihin hänen tehtaillaan.
Lahjoittaja
Andrew Carnegien hartain toive oli tulla aikansa suureksi lahjoittajaksi. Hän oli sitä mieltä, että oli arvotonta omistaa paljon rahaa tai ainakin käyttää sitä itsekkäästi ja että köyhänä kuolemisen piti olla jokaisen rikkaan miehen tavoite. Voidakseen toteuttaa toiveensa Carnegien piti vetäytyä liike-elämästä verrattain aikaisin. Tilaisuus vetäytymiseen tuli, kun vuonna 1900 alkoi suureksi terässodaksi kutsuttu kamppailu markkinoista uusia terästehtaita vastaan. Kun Carnegie sai kuulla, että pankkiiri J. P. Morgan halusi ostaa hänen teräsyhtiönsä, Carnegie oli valmis myymään. Kauppahinta oli noin 500 miljoonaa dollaria. Carnegie oli tuolloin 65-vuotias. Carnegie lahjoitti pois koko omaisuutensa ennen kuolemaansa. Hän teki lahjoituksia varsinkin kirjastojen perustamiseksi, koska hän oli sitä mieltä, että ihmiskunta muuttuisi paremmaksi, jos se sivistyisi hiukan. Noin 2800 kirjastoa on syntynyt Carnegien lahjoitusten tuloksena.
Suomennetut teokset
- Liike-elämän suurvalta Gummerus, 1904
- James Watt, höyrykoneen keksijä WSOY, 1905
Katso myös
Lähteet
- Carnegie, Andrew: Autobiography of Andrew Carnegie with Illustrations. London: Constable & Co Ltd, 1920. Kirjan verkkoversio (viitattu 3.7.2014).
Viitteet
- ↑ a b c Carnegie, Autobiography
- ↑ a b Andrew Carnegie - Lämmittäjästä miljoonamieheksi. Kyläkirjaston Kuvalehti, 1.10.1906, nro 10, s. 9–12. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.7.2014.
- ↑ a b c d Andrew Carnegie britannica.com.
- ↑ Andrew Carnegie. Suomen Kansa, 16.11.1901, nro 199, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.7.2014.
- ↑ a b c Svanström, Ragnar: Kansojen historia. Osa 20. Imperialismi - demokratia, s. 39-41. WSOY, 1984. ISBN 951-0-09748-9.
Aiheesta muualla
- Andrew Carnegien teoksia Finna. Viitattu 4.7.2014.
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Andrew Carnegie Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||||||||||
