Tässä artikkelissa tutkimme Anzion maihinnousu:n aihetta monitieteisestä lähestymistavasta, analysoimalla sen vaikutuksia ja merkitystä eri yhteyksissä. Anzion maihinnousu on laajasti tutkittu ja eri aloilla keskusteltu aihe, jonka vaikutukset ulottuvat yhteiskunnallisesta tieteelliseen ja sen vaikutus ulottuu läpi historian. Kattavan analyysin avulla pyrimme valaisemaan Anzion maihinnousu:tä ja tarjoamaan täydellisen näkökulman, jonka avulla voimme ymmärtää sen tärkeyden ja laajuuden nykyään. Tässä artikkelissa tarkastelemme Anzion maihinnousu:n eri näkökohtia ja sen vaikutuksia tämän päivän yhteiskuntaan sekä mahdollisia tulevaisuuden vaikutuksia.
Anzion maihinnousu | |||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|
Osa Italian taisteluja toisessa maailmansodassa | |||||||
Yhdysvaltain joukkoja nousemassa maihin Anziossa
| |||||||
| |||||||
Osapuolet | |||||||
Komentajat | |||||||
Harold Alexander |
|||||||
Vahvuudet | |||||||
36 000 sotilasta |
20 000 sotilasta | ||||||
Tappiot | |||||||
22. toukokuuta mennessä: |
22. toukokuuta mennessä: |
Anzion maihinnousu (myös koodinimellä operaatio Shingle) oli liittoutuneiden ja Saksan välillä käyty taistelu toisessa maailmansodassa. Taistelu käytiin Etelä-Italiassa.
Kenraali Mark W. Clarkin saatua Monte Cassinoon kohdistuneilla hyökkäyksillään siirrettyä saksalaisten reservit pois Roomasta teki kenraali John P. Lucasin komentama Yhdysvaltain VI armeijakunta maihinnousun Anzion ja Nettunon väliselle alueelle, mistä joukot etenivät Gustav-linjaa puolustaneiden saksalaisjoukkojen selustaan. Joukkojen tehtävänä oli katkaista yhteydet Rooman kaakkoispuolella Colli Lazialissa ja uhata Saksan XIV armeijakunnan selustaa.
Maihinnousuoperaatio Shingle alkoi 22. tammikuuta 1944 Yhdysvaltain VI armeijakunnan noustessa maihin. Anzioon, noin sata kilometriä Roomasta etelään, perustettiin sillanpääasema. Maihinnousun tukena olleet neljä kevyttä risteilijää sekä 24 hävittäjää vaiensivat rannikkopatterit, ja rantaa puolustaneet kaksi saksalaispataljoonaa lyötiin pois ranta-alueelta. Päivän loputtua oli Yhdysvaltain laivaston kontra-amiraali Frank Lowryn ja kuninkaallisen laivaston kontra-amiraali Thomas Troubridgen komentamasta laivasto-osastosta toimitettu maihin kaikkiaan 36 034 sotilasta, 3 069 ajoneuvoa ja 90 prosenttia armeijakunnan kalustosta. Armeijakunnan joukkoihin kuuluivat Britannian 1. jalkaväkidivisioona, Yhdysvaltain 3. jalkaväkidivisioona, rykmentti ja pataljoona maahanlaskujoukkoja, kolme pataljoonaa rangereita sekä kommandoprikaati. Tappioina liittoutuneet kärsivät 13 kaatunutta, 44 kadonnutta ja lähes sata haavoittunutta.
Huolimatta alkuvaiheen vastarinnan heikkoudesta liittoutuneiden varovainen armeijakunnan komentaja John P. Lucas katsoi tarpeelliseksi odottaa sillanpääaseman vahvistumista. Tämä tarjosi saksalaisille mahdollisuuden siirtää omia joukkoja alueelle, ja taistelusta tuli pitkä ja verinen. Liittoutuneet pystyivät murtamaan saksalaisten puolustuksen alueella vasta viiden kuukauden taistelujen jälkeen toukokuussa 1944.