Attila

Attila (n. 406–453) oli viimeinen ja voimakkain Euroopan hunnien johtajista. Attilasta tuli yhdessä veljensä Bledan kanssa hunnien hallitsija vuonna 434. Bleda kuoli vuonna 445, ilmeisesti veljensä murhauttamana. Siitä lähtien aina kuolemaansa saakka Attila oli hunnien yksinvaltias.

Attila hallitsi silloisen Euroopan suurinta valtakuntaa, joka ulottui Keski-Euroopasta Mustallemerelle ja Tonavalta Baltiaan. Attila oli sekä Itä- että Länsi-Rooman imperiumien hankalin vihollinen: hän valloitti Balkanin niemimaan kahdesti ja piiritti toisella kerralla Konstantinopolia. Hän marssi halki Ranskan aina Orleansiin asti. Hänet voitti kuitenkin lopulta yhdistynyt länsigoottien ja roomalaisten armeija Katalaunien kenttien taistelussa.

Attilasta on tullut legendaarinen hahmo Euroopan historiassa. Suurimmassa osassa Länsi-Eurooppaa häntä on pidetty julmuuden ja ahneuden perikuvana. Attila on keskeinen hahmo kolmessa saagassa ja Nibelungein laulussa.

Attilasta kertovat lähteet

Attilasta on vain muutamia lähteitä: Jordanes, Priscus ja muutamia kristillisiä kronikoitsijoita. Hunnien omia lähteitä ei ole, koska hunnit eivät kirjoittaneet.^{lähde tarkemmin?}

Attilan persoona ja maine

Attila oli lyhytkasvuinen mutta voimakas. Hän oli sekä pukeutumiseltaan että elintavoiltaan varsin vaatimaton; hänen vieraansa söivät kulta- ja hopea-astioista kalliita ruokia, mutta hän itse käytti aina vain puuastioita. Hän kuunteli aterioidessaan mielellään laulua ja esityksiä, mutta pysyi itse aina vakavasti ääneti. Sotaretkillään hän kylvi kauhua, ja häntä kutsuttiinkin Jumalan ruoskaksi. Joidenkin lähteiden mukaan hän itsekin kutsui itseään "Jumalan ruoskaksi".^lähde?

Attila pääsi väkivalloin hajaantuneiden hunniheimojen kuninkaaksi. Hän laajensi sotimalla valtakuntansa Skytian sisämaihin ja syvälle Germanian metsiin.^{tarvitaan parempi lähde}

Sota Itä-Roomaa vastaan

Attila ryhtyi sotaan Itä-Rooman valtakuntaa vastaan viemällä valtavan sotajoukon Tonavan yli. Kymmeniä kaupunkeja hävitettiin Adrianmeren ja Mustanmeren välillä. Voitettuaan kolmessa taistelussa peräkkäin Itä-Rooman sotajoukot hunnit lähestyivät Konstantinopolia.

Keisarin rauhanlähetystö

Arkadiuksen jälkeen Itä-Rooman valtaistuimelle nousseen heikon Teodosiuksen II täytyi tehdä nöyryyttävä rauha, jossa hän antoi hunneille laajan maa-alan Tonavan eteläpuolelta sekä lupasi korottaa vuotuisen veron 700 kultanaulasta 2 100 naulaan. Itä-Rooman keisari lähetti lähettiläitä hunnikuninkaan hovileiriin. Yksi näistä lähettiläistä on kirjoittanut matkastaan kertomuksen.^lähde?

Matka kävi ensin hävitettyjen kaupunkien raunioiden ja taisteluissa kaatuneiden sotilaiden luiden täyttämien seutujen ohitse. Tonavan yli mentiin puunrungoista koverretuilla veneillä. Sitten tie kävi nykyisen Unkarin metsäisiä tasankoja myöten, ja Teissjoen yli päästiin kannettavissa veneissä. Läheisistä kylistä lähettiläät saivat simaa ja hirssiryynejä.^lähde?

Viimein he saapuivat Attilan hovileiriin Tokajin seuduille, jossa oli siellä täällä puurakennuksia, savimajoja ja telttoja. Attila itse asui suuressa koristeellisessa puupalatsissa.^lähde?

Lähetystön lähdettyä matkalleen oli Itä-Rooman hovissa yritetty lahjoa eräs Attilan lähettiläistä salaa murhaamaan kuningas, mutta tämä paljasti hankkeen Attilalle ja antoi lahjusrahat hänelle.

Sota Länsi-Roomaa vastaan

Jo ennen ryhtymistään sotaan Länsi-Rooman keisarikuntaa vastaan Attila oli liitossa Eurooppaa ryöstelleiden vandaalien kanssa, jotka olivat siirtyneet Espanjasta Afrikkaan ja ryöstelivät sieltä meritse Välimeren rannikoita. Epäluuloinen vandaalien kuningas Geiserik leikkautti nenän ja korvat poikansa vaimolta, Länsigoottien kuninkaan Teoderikin tyttäreltä. Teoderikin kostoa peläten Geiserik liittoutui vielä lujemmin Attilan kanssa. Attilaa vastaan puolestaan Länsigootit uudistivat ja vahvistivat vanhan liittonsa roomalaisten kanssa.^lähde?

Attila pyysi puolisokseen Länsi-Rooman keisarin Valentinianuksen sisarta Honoriaa. Kun hovi ei pyyntöön suostunut, Attila aloitti sodan. Koottuaan puoli miljoonaa sotilasta monesta eri kansakunnasta hunnikuningas hyökkäsi Galliaan.

Orleansin piiritys ja Katalaunien kenttien taistelu

Galliassa Attila ryhtyi piirittämään Orleansia. Esikaupungit valloitettiin nopeasti. Roomalaisten ja länsigoottien sotajoukot marssivat kuitenkin kaupungin avuksi. Roomalaisia johti valtioviisas Aetius ja länsigootteja kuningas Teoderik.

Attila perääntyi tasangoille, nykyisten Châlonsin ja Troyesin seuduille, jotka soveltuivat hyvin hänen hunniratsuväelleen. Siinä syttynyt Châlonsin eli Katalaunien kenttien taistelu oli, kuten eräs senaikainen kirjailija lausuu, "hurja, vaihtelevainen, kiihkeä, verinen ja verraton sekä vanhempina että nykyisempinä aikoina". Attila itse oli hunnijoukkonsa kanssa keskellä, alamaiskansat sivustoilla ja varsinkin itägootit asetettuina perivihollisiaan, niin ikään germaanitaustaisia länsigootteja vastaan, joita kohti kuningas kehotti koko sotajoukon tähtäämään päärynnäkkönsä.

Kun heittoaseet oli kummaltakin puolelta loppuun heitetty, sekä ratsu- että jalkaväet ryntäsivät molemmin puolin mies miestä vastaan. Hunnit käänsivät voimansa länsigootteja kohti. Kuningas Teoderik kaatui ratsastaessaan rivien välitse. Hänen poikansa Thorismund ryhtyi kuitenkin johtamaan, vei länsigootit alas kukkuloilta ja teki rynnäkön, jolla he pääsivät hunnien rintaman läpi.

Attilan täytyi vetää sotilaansa leiriä ympäröivien vaunujen keskelle. Siellä hänen kerrotaan teettäneen satuloista suuren rovion, jonka hän aikoi sytyttää ja syöksyä itse liekkeihin, jos hänen leirinsä valloitettaisiin. Leiriä vastaan hyökkäävät joukot kuitenkin torjuttiin, ja länsigootit luopuivat piirityksestä.

Väijytystä pelkäävä Attila pysyi monta päivää vaunulinnoituksessaan, mutta lähti viimein liikkeelle ja marssi vaaratta takaisin Reinin toiselle puolelle. Erään arvion mukaan taisteluissa oli kaatunut 162 000^selvennä miestä. Roomalaiset ja länsigootit olivat kuitenkin pelastaneet Rooman heikot jäännökset täydellisestä häviöstä.

Attila uhkaa Roomaa

Attila toipui tappiostaan ja marssi seuraavana vuonna Ylä-Italiaan, jonka kaupunkeja ja maaseutua hunnit hävittivät. Osa hävitettyjen kaupunkien asukkaista siirtyi silloin Brentajoen suun edustalla oleville laguuneille ja perusti sinne pieniä siirtokuntia, joista muun muassa Venetsia on saanut alkunsa. Attila marssi kohti Roomaa, mutta paavi Leo I tuli pappisjoukon kanssa vastaan ja taivutti Attilan kääntymään takaisin. Leo ennusti, että jokainen Rooman valloittaja kuolisi pian valloituksen jälkeen, kuten Alarik. Kohtaamisen todenperäisyydestä ei ole varmuutta. Vatikaanin nykyinen kanta on, että jonkinlainen kohtaaminen todella tapahtui Mantuan lähellä.

Attilan kuolema ja perintö

Attila kuoli häitään viettäessään Roomasta perääntymisen jälkeisenä vuonna. Hänen kuolemastaan ei ole varmaa tietoa, mutta kerrotaan, että morsian, kaunis Hildigun, itse pisti häntä puukolla sydämeen kostaakseen oman ryöstönsä. Toinen versio Attilan kuolemasta kertoo, että hän tukehtui hääyönään omaan vereensä rajun nenäverenvuodon seurauksena. Attilan valtakunta hajosi hänen kuoltuaan. Hunnit ajettiin takaisin itään, ja monet alamaiskansat lähtivät kukin omalle taholleen.^lähde?

Useissa Saksan muinaisrunoissa on hunnikuningas vielä Germanian suurena valtiaana, ja Nibelungein laulu kertoo: "Siinä istui Unkarin-maalla kuuluisa Attila-kuningas, jonka vertaista ei ole ollut. Kahtatoista valtakuntaa hän hallitsi; kaksitoista kuningasta, kruunut päässä, häntä palvelivat; kaksitoista herttuaa, kolmekymmentä kreiviä sekä epälukuiset ritarit ja asemiehet seisoivat hänen ympärillään. Se kuningas oli laupias ja hurskas; hänen vertaistaan ei ole ollut."

Lähteet

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Attila Wikimedia Commonsissa

Kirjallisuutta

• Felix Dahn: Attila. Historiallinen romaani kansainvaelluksen ajoilta. WSOY, Porvoo, 1922. Ekirjana Gutenberg-projektissa

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset FAST ISNI VIAF 2 3 4 5 6 7 8 Kansalliset Norja Chile Espanja 2 Ranska BnF data Katalonia Saksa Israel Yhdysvallat Ruotsi Latvia Japani Tšekki Australia Kreikka Romania Kroatia Alankomaat Puola Venäjä Taiteenala ULAN Henkilöt Deutsche Biographie Muut Historical Dictionary of Switzerland IdRef