Brittiläinen 1. laskuvarjodivisioona
Nykymaailmassa Brittiläinen 1. laskuvarjodivisioona:stä on tullut erittäin tärkeä ja kiinnostava aihe monenlaisille ihmisille eri aloilla. Sen vaikutukset ulottuvat maailmanlaajuisesti ja vaikuttavat yhteiskuntaan, talouteen, politiikkaan, kulttuuriin ja teknologiaan. Kasvava huomio, jonka Brittiläinen 1. laskuvarjodivisioona saa, kuvastaa sen merkitystä nykymaailmassa ja sen monia vaikutuksia tulevaisuuteen. Tässä artikkelissa tutkimme eri näkökohtia, jotka liittyvät Brittiläinen 1. laskuvarjodivisioona:een, analysoimalla sen vaikutusta ja eri näkökulmia tähän aiheeseen liittyen. Alkuperäistään nykyiseen kehitykseensä Brittiläinen 1. laskuvarjodivisioona tuottaa edelleen keskusteluja ja syviä pohdiskeluja, jotka kutsuvat meitä ajattelemaan uudelleen rooliamme nykymaailmassa.
| Brittiläinen 1. laskuvarjodivisioona | |
|---|---|
 1. laskuvarjodivisioonaa pudotetaan Oosterbeekiin syyskuussa 1944 |
|
| Toiminnassa | 1941 – 1945 |
| Valtio |
 Iso-Britannia |
| Puolustushaarat | Maavoimat |
| Aselajit | Maahanlaskujoukot |
| Lempinimi | Red Devils |
| Sodat ja taistelut | Operaatio Market Garden |
| Komentajat | |
| Tunnettuja komentajia |
Frederick Browning Roy Urquhart |
Brittiläinen 1. laskuvarjodivisioona oli brittiläinen sotilasyksikkö, joka taisteli toisessa maailmansodassa. Divisioona osallistui useisiin operaatioihin, joissa se kärsi suuria tappioita, erityisesti Operaatio Market Gardenissa.
Historia
Perustaminen, Pohjois-Afrikka ja Sisilia
1. laskuvarjodivisioona perustettiin 31. lokakuuta 1941 ja sen komentajaksi määrättiin kenraalimajuri Frederick Browning. Divisioona koostui aluksi 1. laskuvarjoprikaatista ja 1. maahanlaskuprikaatista, mutta heinäkuussa 1942 siihen liitettiin 2. laskuvarjoprikaati, jolloin siitä tuli vahvuudeltaan täysi divisioona. Kuitenkin loppuvuodesta 1942 1. laskuvarjoprikaati lähettiin Pohjois-Afrikkaan ja täten divisioonan vahvuus väheni jälleen entiselle tasolle. Yhden prikaatin puuttuminen korvattiin 3. laskuvarjoprikaatilla.
Divisioona lähetettiin 1. toukokuuta 1943 kenraalimajuri George F. Hopkinsonin komennossa Pohjois-Afrikkaan, jossa siihen liitettiin 1. laskuvarjoprikaati. Divisioonasta oli tällöin irrotettu kotiin jäänyt 3. laskuvarjoprikaati, joka muodosti perustan 6. laskuvarjodivisioonalle. 1. laskuvarjodivisioona osallistui maihinnousuun Sisiliaan, mutta vain 1. laskuvarjo- ja 1. maahanlaskuprikaatien voimin.
Yksikölle annettiin 9. syyskuuta käsky edetä Taranton satamakaupunkiin Italian mantereelle. Vallattuaan sataman 2. ja vasta divisioonaan liitetty 4. laskuvarjoprikaati etenivät sisämaahan. Kenraalimajuri Hopkinson sai surmansa vihollisen konekivääritulessa ja komentajuus siirtyi prikaatinkenraali Ernest Downille, joka oli 1. laskuvarjoprikaatin komentaja. Marraskuussa divisioona sai käskyn palata Englantiin, mutta 2. laskuvarjoprikaati jäi Italiaan erillisenä yksikkönä.
Normandian maihinnousu
Tammikuussa 1944 divisioonan komentajaksi nimitettiin kenraalimajuri Roy Urquhart. Normandian maihinnousussa divisioona oli reservissä eikä osallistunut taisteluihin kuten 6. laskuvarjodivisioona, joka teki maahanlaskuja Ranskaan.
Divisioona liitettiin osaksi liittoutuneiden 1. laskuvarjoarmeijaa 2. elokuuta 1944.
Normandian maihinnousun ja Arnhemin (Operaatio Market Garden) välillä suunniteltiin noin 17 laskuvarjo-operaatiota, jollaiseen divisioona olisi ottanut osaa, mutta kaikki operaatiot peruttiin eri syistä. Yleisinpänä syynä oli maajoukkojen nopea eteneminen, jolloin suunnitellut kohteet oli jo vallattu, kun operaatio olisi voitu toteuttaa. Divisioonan keskuudessa kehitettiin nimitys: "tulokseton/kuolleena syntynyt divisioona".
Operaatio Market Garden
Ennen Operaatio Market Gardenia 1. laskuvarjodivisioona ei ollut kertaakaan taistellut kokonaisena yksikkönä. Kuitenkin tässä operaatiossa sille annettiin ilmeisesti kaikkein tärkein tehtävä. Sen piti pitää hallussa Arnhemin kaupunki, kunnes XXX armeijakunta saapuisi Belgiasta. Suunnittelun alkuvaiheessa kenraali Urquhart oli halunnut puolustettavaa, tasaista aluetta divisioonan laskeutumisalueeksi. Vaikka muutamat alueet näyttivät sopivilta, niin niillä kaikilla oli jokin haittapuolensa ja divisioonan oli pakko laskeutua noin 12 kilometrin päähän erittäin tärkeästä sillasta, joka sen piti vallata ja puolustaa. Tämä oli vastoin Normandian maihinnousun ja Sisilian operaation antamista tärkeistä opetuksista, joissa oli havaittu, että maahanlaskujoukkojen tuli laskeutua mahdollisimman lähelle kohteitaan.
Tiedustelukoneet ja (epäluotettavaksi oletettu) hollantilainen vastarintaliike olivat myös havainneet joitakin vihollisen panssarivaunuja metsissä Arnhemin lähistöllä. Liittoutuneiden ylijohto ei kuitenkaan ottanut näitä valokuvia huomioon vaan pitivät niissä näkyviä tankkeja taistelukelvottomina. Tosiasiassa alueella oli kaksi II SS-panssariarmeijakunnan SS-panssaridivisioonaa , jotka oli siirretty sinne saksalaisten eteläiseltä rintamaosuudelta. Nämä kaksi divisioonaa oli vedetty Arnhemiin, koska "siellä ei tapahdu mitään", mutta jonne 1. laskuvarjodivisioona pudotettiin 17. syyskuuta 1944.
Sillan nopean valtaamisen varmistamiseksi jeepeillä varustettu moottoroitu yksikkö laskeutui divisioonan mukana. Yksikkö kohtasi kuitenkin erilaisia vastoinkäymisiä ja joutui matkalla sillalle väijytykseen. Täten divisioona joutui etenemään jalan Arnhemiin. Vain puolet divisioonasta saapui ensimmäisenä päivänä, sillä kuljetuskoneista oli pulaa. Kaikki kolme 1. laskuvarjoprikaatin pataljoonaa yrittivät edetä Arhmeniin, mutta vain 2. pataljoona onnistui saavuttamaan tavoitteena olevan sillan. Tämä pataljoona, jota komensi everstiluutnantti John Frost, miehitti sillan pohjoispään ympärillä olevat talot.
Divisioona yritti lähettää vahvistuksia sillalla olevalle Frostin komentamalle 2. pataljoonalle, mutta saksalaiset, jotka saivat tasaisesti lisäjoukkoja Saksasta, pysyivät torjumaan brittien hyökkäykset ja työntämään divisioonan pääjoukkoa kauemmas tuosta tärkeästä sillasta. 20. syyskuuta tehtiin päätös luopua yrittämästä sillalle ja divisioona ryhmittyi puolustusasemiin lähelle Oosterbeekiä vasten joen pohjoisrantaa. XXX armeijakunnan odotettiin etenevän joen etelärannalle, ottavan sen haltuun ja jotenkin ylittävän joen pelastaakseen pohjoisrannalla olevan divisioonan.
Evl Frostin 700 miestä taistelivat hengestään ja pitääkseen sillan pohjoispään hallussaan Arnhemin kaupungin keskustassa. Vaikka saksalaiset tankit ja tykistö jatkuvasti tulittivat brittien asemia, niin ne pidettiin. Kuitenkin 21. syyskuuta pataljoonan ammukset olivat loppumaisillaan ja Frostin pataljoona joutui lopulta antautumaan varhain aamulla. Pataljoona oli pitänyt sillan pohjoispään hallussaan kolme päivää ja neljä yötä, joka oli se aika, jonka liittoutuneiden johto oli arvioinut koko 10 005 miehisen eliittidivisioonan tarvittavan alueen hallintaan.
Laskuvarjodivisioona, jolla ei ollut minkäänlaisia panssaroituja joukkoja, pystyi puolustautumaan nelinkertaista vihollisjoukkoa vastaan, jolla oli suhteessa suuri määrä panssarijoukkoja ja tykistöä käytössä. Puolalaisen laskuvarjoprikaatin ja XXX armeijakunnan pääjoukot saapuivat joen eteläpuolelle 22. päivä eli noin kolme päivää myöhässä. Joukot eivät kuitenkaan pystyneet ylittämään jokea paitsi noin 400 puolalaista laskuvarjosotilasta ja brittiläistä jalkaväkisotilasta, jotka tulivat vahvistamaan Oosterbeekin puolustusta. Divisioona määrättiin 25. päivänä vetäytymään joen ylitse. Harhauttaakseen saksalaisia radiomiehet jäivät pitämään yllä radioliikennettä ja lääkintähenkilökunta jäi hoitamaan vaikeasti haavoittuneita, joita ei voitu evakuoida, sillä aikaa kun kenraali Urquhart ja 2 163 divisioonan miestä suoritti joen ylityksen. Divisioonan tappiot operaatiossa olivat noin 1 200 kaatunutta ja 6 642 haavoittunutta, kadonnutta tai vangiksi jäänyttä.
Jälkikirjoitus
Ylijohto oli arvioinut, että hyväkuntoinen divisioona pystyisi pitämään asemat joen pohjoispuolella vain neljä päivää. Kuitenkin pahasti rampautuneet joukot (mukaan lukien pataljoona motissa keskellä kaupunkia) pystyi pitämään asemat yhdeksän päivää. Alle neljäsosa divisioonan vahvuudesta palasi Arnhemista, eikä divisioonaa käytetty enää taistelutehtävissä. Divisioonan yksiköitä käytettiin Norjassa olevien saksalaisten joukkojen aseistariisuntaan touko-elokuussa 1945. Divisioona lakkautettiin marraskuussa 1945.
Organisaatio
Divisioonan joukkoihin kuului pioneeri-, viesti- ja tiedusteluyksiköiden lisäksi kevyttä tykistöä, passarintorjuntayksiköitä ja kevyt ilmatorjuntapatteri. Divisioonan pääjoukko muodostui 1-3 prikaatista.
Prikaatit
- 1. maahanlaskuprikaati 10. joulukuuta 1941 - 31. elokuuta 1945
- 1. laskuvarjoprikaati 10. joulukuuta 1941 - 22. syyskuuta 1942, 7. toukokuuta 1943 - 5. toukokuuta 1945, 25. elokuuta 1945 - 31. elokuuta 1945
- 2. laskuvarjoprikaati 30. heinäkuuta 1942 - 16. marraskuuta 1943
- 3. laskuvarjoprikaati 13. marraskuuta 1942 - 11. huhtikuuta 1943
- 4. laskuvarjoprikaati 10. kesäkuuta 1943 - 9. joulukuuta 1944
Komentajat" class="mw-editsection-visualeditor">muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- kenraalimajuri Frederick Browning 4. marraskuuta 1941 - 5. kesäkuuta 1943
- kenraalimajuri George F. Hopkinson 6. toukokuuta - 9. syyskuuta 1943
- kenraalimajuri (väliaikainen) Ernest Down 11. syyskuuta 1943 - 9. joulukuuta 1943
- kenraalimajuri Roy Urquhart 10. joulukuuta 1943 - marraskuu 1945
Lähteet
- ↑ Ryan, Cornelius: A Bridge Too Far. Wordsworth Editions, 1999. ISBN 1-84022-213-1. (englanniksi)
- ↑ a b Joslen, H. F.: Orders of Battle: Second World War 1939-1945, s. 104-105. Naval & Military Press Ltd, 2003. ISBN ISBN 978-1843424741. (englanniksi)
- ↑ London Gazette: (Supplement), 26.10.1943, nro 36222, s. 4713. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 9.12.2009. (englanniksi)