Esikaupunki
Alla olevassa artikkelissa Esikaupunki:n aihetta käsitellään laajasta ja yksityiskohtaisesta näkökulmasta. Esikaupunki on erittäin tärkeä aihe nyky-yhteiskunnassa, ja se on herättänyt lukuisia keskusteluja ja kiistoja eri aloilla. Viime vuosikymmeninä Esikaupunki on noussut erityisen tärkeäksi, ja se on ollut alan asiantuntijoiden tutkimusten ja tutkimusten kohteena. Tässä artikkelissa tarkastellaan erilaisia Esikaupunki:een liittyviä näkökohtia, kuten sen alkuperää, kehitystä, vaikutuksia yhteiskuntaan ja mahdollisia ratkaisuja tai vaihtoehtoja sen käsittelemiseksi. Lisäksi analysoidaan erilaisia lähestymistapoja ja näkökulmia Esikaupunki:een, jotta voidaan tarjota täydellinen ja rikastuttava näkemys tästä nykyään niin tärkeästä aiheesta.
Esikaupunki on kantakaupungin ulkopuolella oleva, kaupunkiin hallinnollisesti kuuluva osa. Esikaupungeiksi nimitetään kuitenkin yleensä kaikkia keskustasta etäämpänä sijaitsevia asuinalueita riippumatta siitä, sijaitsevatko ne kaupungin alueella tai sen ulkopuolella. Esikaupunkialueet ovat usein asuntovaltaisia, ja asukastiheys ja rakennustehokkuus on matalampi kuin keskustassa.
Historia
Antiikin aikana esikaupunkialueet olivat kaupunginmuurin ulkopuolella olevia kyliä ja maaseutuvilloja. Kaupungin ja esikaupungin välinen selvä ero jatkui läpi keskiajan ja renessanssin. Kaupungit pysyivät pinta-alaltaan pieninä ja asutus tiiviinä. Teollistumisen myötä kaupungit alkoivat kuitenkin kasvaa erittäin nopeasti, eikä ylikansoitettujen kaupunkien alueella enää riittänyt tilaa kaikille. Suurimpien kaupunkien ympärille syntyi esikaupunkivyöhyke, jonne siirtyi kaupungeissa työskentelevää väestöä. Esikaupunkialueille rakennettiin toisaalta työväestön asutusta, toisaalta vauraan keski- ja yläluokan maaseutuasuntoja. Ydinkaupungin ja esikaupunkien välinen ero hämärtyi vähitellen, ja monet esikaupungit liitettiin osaksi kaupunkia. Autoistuminen ja voimakas kaupungistuminen ovat 1900-luvulta lähtien kasvattaneet esimerkiksi Yhdysvalloissa kaupunkien ympärille laajoja esikaupunkialueita, mikä on johtanut kaupunkirakenteen hajautumiseen.
Yhdysvalloissa esikaupungeista tuli alun alkaen vauraamman keskiluokan henkilöautoa vaativia omakotialueita, kun taas eurooppalaisissa kaupungeissa hyvätuloiset haluavat pysyä kaupunkien keskustoissa ja esikaupungeista on usein tullut alemman sosiaaliluokan kerrostalolähiöitä, joihin vie julkinen liikenne. Amerikkalaisten kaupunkien keskustat ovat näin usein slummiutuneet ja rapistuneet, kun vähittäiskauppa ja palvelutkin ovat siirtyneet esikaupunkien ostoskeskuksiin. Tehokas amerikkalainen esikaupunkirakentaminen synnytti valmistaloteollisuuden, jossa kokonainen kaupunginosa saatettiin varustaa lähes identtisin, tehdastekoisin omakotitaloin. Esikaupunkien pientaloelämästä kotiäiteineen tuli 1950-luvulta lähtien amerikkalaisen elämäntavan normi, joka heijastui mainonnassa, televisiosarjoissa, elokuvissa ja muussa viihdeteollisuudessa. 1960-luvulta lähtien Yhdysvaltojen esikaupungeista alkoi kuitenkin kehittyä itsenäisiä asuinyhteisöjä, kun teollisuus- ja toimistotyöpaikatkin alkoivat siirtyä keskustoista loitommas. Tämä mahdollisti osaltaan naisten työskentelyn myös kodin ulkopuolella.
Suomessa perinteiset esikaupunkialueet ovat usein syntyneet kantakaupungin laidalle, ja ne liittyvät yleensä selvemmin vanhaan kaupunkirakenteeseen kuin 1960–1970-luvuilla rakennetut lähiöt, jotka on sijoitettu jo alun perin etäämmälle kantakaupungista.
Katso myös
Lähteet
- Nurminen, Maija (toimituspäällikkö): Spectrum Tietokeskus, 14. osa. Porvoo: WSOY, 1976. ISBN 951-0-07253-2.
- Ravila, Paavo et al.: Otavan iso tietosanakirja, 2. osa. Helsinki: Otava, 1961.
Viitteet
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Esikaupunki Wikimedia Commonsissa
