Giuseppe Zanardelli

Tämä artikkeli käsittelee ongelmaa Giuseppe Zanardelli:stä, joka on saanut suuren merkityksen viime vuosina. Kautta historian Giuseppe Zanardelli on ollut eri tieteenalojen asiantuntijoiden tutkimuksen ja kiinnostuksen kohteena, ja se on ollut keskustelun ja pohdinnan lähde yhteiskunnalle yleensä. Ymmärtääksemme paremmin Giuseppe Zanardelli:n merkitystä nykyisessä kontekstissa analysoidaan erilaisia ​​näkökulmia ja lähestymistapoja, joiden avulla voimme saada kattavan näkemyksen tästä aiheesta. Samoin selvitetään Giuseppe Zanardelli:n tutkimuksen vaikutuksia eri alueilla, kuten kulttuurissa, politiikassa, tieteessä, mm. Kattavan analyysin avulla pyritään tarjoamaan lukijalle laaja ja päivitetty näkemys Giuseppe Zanardelli:stä, tarjoamalla uusia pohdintoja ja tietoa, jotka rikastavat tämän ilmiön ymmärrystä.

Giuseppe Zanardelli
Italian pääministeri
Monarkki Viktor Emanuel III
Edeltäjä Giuseppe Saracco
Seuraaja Giovanni Giolitti
Henkilötiedot
Syntynyt29. lokakuuta 1826
Brescia, Lombardia-Venetsia
Kuollut26. joulukuuta 1903 (77 vuotta)
Maderno, Italian kuningaskunta
Tiedot
Puolue Historiallinen Vasemmisto

Giuseppe Zanardelli (29. lokakuuta 1826 Brescia, Lombardia26. joulukuuta 1903 Moderno) oli italialainen poliitikko, joka toimi Italian pääministerinä vuosina 1901–1903.

Elämäkerta

Zanardelli osallistui vapaaehtoisena vuoden 1848 sotaan Itävaltaa vastaan Lombardiassa. Tappiollisen Novaran taistelun jälkeen hän palasi kotikaupunkiinsa Bresciaan, jossa toimi jonkin aikaa lakitiedon opettajana. Itävallan viranomaiset kuitenkin kielsivät häneltä opettamisen hänen poliittisten mielipiteidensä vuoksi. Vuonna 1859 Zanardelli valittiin Sardinian parlamenttiin. Seuraavina vuosina hän toimi yhdistyneessä Italiassa erilaisissa hallinnollisissa tehtävissä, mutta kohosi merkittäviin virkoihin vasta sen jälkeen, kun vasemmisto nousi maassa valtaan vuonna 1876. Zanardelli oli eri vasemmistohallituksissa työministerinä 1876–1877, sisäministerinä 1878–1881 ja oikeusministerinä 1881–1883. Viimeksi mainitussa virassa hän vei läpi uuden vaalilain. Se nelinkertaisti äänioikeutettujen määrän puolesta miljoonasta kahteen miljoonaan. Zanardelli kuitenkin erosi Agostino Depretisin hallituksesta, koska liberaalina ja irredentismin kannattajana hän ei hyväksynyt pääministerin lähentymistä oikeistoon ja ulkopolitiikassa Itävalta-Unkariin. Kun Depretis lopetti yhteistyön oikeiston kanssa, Zanardelli palasi hänen hallituksensa oikeusministeriksi vuonna 1887, ja jatkoi myös Francesco Crispin hallituksessa aina helmikuuhun 1891. Tänä aikana hän valmisteli uuden rikoslain, joka lakkautti kuolemanrangaistuksen ja laillisti lakot, mikäli niihin ei liittynyt väkivaltaa tai kiihotusta.

Vuosina 1891–1894 Zanardelli toimi edustajakamarin puhemiehenä ja 1897–1898 hän oli Antonio di Rudinìn hallituksen oikeusministerinä. Hän erosi vastalauseena, kun hallitus julisti poikkeustilan alueille, joilla oli esiintynyt mellakoita. Helmikuussa 1901 kuningas Viktor Emanuel III nimitti Zanardellin pääministeriksi. Hallituksen vahvaksi mieheksi tuli sisäministerinä toiminut Giovanni Giolitti. Zanardellin hallitus pyrki lievittämään Italiaa vaivanneita sosiaalisia levottomuuksia pehmeillä keinoilla: köyhimpiin kohdistuvia veroja alennettiin ja sotilaita ei enää käytetty lakkojen murtamiseen. Zanardelli myös pitäytyi tiukasti parlamentaarisissa menettelytavoissa. Hän joutui eroamaan lokakuussa 1903, kun hänen lakiesityksensä avioeron laillistamisesta kohtasi opposition jyrkän vastarinnan. Hän kuoli myöhemmin samana vuonna.

Lähteet

  1. a b c Giuseppe Zanardelli (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 26.3.2014.
  2. a b c Nordisk familjebok (1922), s. 683 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 26.3.2014.
  3. a b Italy: History (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 26.3.2014.