Tässä artikkelissa tutkimme ja analysoimme Herman Hurmevaara:n vaikutuksia eri yhteyksissä ja tilanteissa. Herman Hurmevaara on erittäin tärkeä ja kiinnostava aihe monille nykyään, sillä sen vaikutus kattaa niinkin erilaisia alueita kuin arkielämä, kulttuuri, historia, tiede, teknologia, politiikka ja paljon muuta. Herman Hurmevaara on jättänyt syvän jäljen maailmaan syntymästään nykypäivään ja synnyttänyt keskusteluja, pohdintoja ja merkittäviä muutoksia eri alueilla. Tässä artikkelissa tutkimme tarkasti eri näkökohtia, jotka tekevät Herman Hurmevaara:stä kiehtovan ja tärkeän aiheen, sekä sen vaikutuksia nykymaailmaan.
Herman Hurmevaara | |
---|---|
Herman Hurmevaara 1910-luvulla. |
|
Kansanedustaja | |
1.11.1917–31.3.1919
|
|
Ryhmä/puolue | SDP |
Vaalipiiri | Uusimaa |
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 19. helmikuuta 1886 Kiuruvesi |
Kuollut | 16. helmikuuta 1938 (51 vuotta) Petroskoi |
Ammatti | piirisihteeri |
|
Herman Hurmevaara (vuoteen 1906 Pietikäinen, 19. helmikuuta 1886 Kiuruvesi – 16. helmikuuta 1938 Petroskoi) oli suomalainen poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1917–1919. Sisällissodan jälkeen Hurmevaara pakeni Neuvosto-Venäjän kautta Ruotsiin, jossa hän työskenteli muun muassa SKP:n Tukholman toimistossa ja Karjalan ASNT:n kaupallisena edustajana. Vuonna 1930 Hurmevaara karkotettiin Neuvostoliittoon. Hänet teloitettiin Stalinin vainoissa.
Kiuruveden Kalliokylässä syntyneen Herman Hurmevaaran vanhemmat olivat tilallinen Abram Vilhelm Pietikäinen (1837-1889) ja Saara Kokkonen (1846-1914). Kansakoulun käytyään hän työskenteli muurarina Oulussa 1900-1902 ja Helsingissä vuodesta 1902 lähtien. Suurlakon aikana Hurmevaara kuului rautatieasemaa valvoneeseen Helsingin punakaartin komppaniaan. Vuosina 1906-1909 hän työskenteli sosialidemorkaattisen puolueen kiertävänä puhujana ja vuodesta 1910 lähtien Uudenmaan sosialidemokraattisen piirin piirisihteerinä ja taloudenhoitajana. Hurmevaara oli myös Helsingin sosialidemokraattisen kunnallistoimikunnan jäsen.
Helmikuun vallankumouksen jälkeen kesällä 1917 eduskunnan pankkivaltuusto valitsi Hurmevaaran Suomen Pankin tilintarkastajan varamieheksi. Saman syksyn eduskuntavaaleissa hänet valittiin kansanedustajaksi. Sisällissodan alettua Hurmevaara nimitettiin maaherraa vastaavaan virkaan Uudenmaan läänin komisaariksi, mutta hänestä tuli jo helmikuun alkupäivinä kansanvaltuuskunnan raha-asiainosaston kamreeri. Kansanvaltuuskunnan vetäydyttyä huhtikuun alussa Viipuriin Hurmevaara valittiin Pietariin lähetettyyn komiteaan, joka huolehti Neuvosto-Venäjälle pakenevien punaisten evakuoinnista.
Lokakuussa 1918 Hurmevaara siirtyi poliittisena pakolaisena Ruotsiin. Arvo Tuomisen mukaan komitean taloudenhoitajana toiminut Hurmevaara vei mukanaan Suomen Pankin varoja, joilla rahoitettiin suomalaisten kommunistien maanalaista toimintaa. Komitea muuttui pian SKP:n Tukholman toimistoksi, jossa hän työskenteli vuoteen 1920 saakka. Hurmevaara oli myös Viesti-lehden toimittaja sekä luennoi Kullervo Mannerin ja Yrjö Sirolan vetämillä agitaatiokursseilla. SKP:ssa hän käytti salanimeä ”Hansson”. Hurmevaara kuului Suomen punaisen kaartin Ruotsin pataljoonan esikuntaan, minkä paljastuttua 1921 hän oli epäiltynä kommunisteja vastaan nostetussa maanpetosjutussa.
Vuodesta 1921 lähtien Hurmevaara toimi Karjalan työkansan kommuunin edustajana ja myöhemmin Karjalan ASNT:n kaupallisena edustajana. Hänelle yritettiin myös saada virallista lähettilään asemaa, mutta Ruotsi ei suostunut siihen. Pakolaisstatuksella maassa ollut Hurmevaara ei omistanut Suomen passia, joten 1922 hän otti Neuvostoliiton kansalaisuuden päästäkseen vierailemaan maassa. Vuonna 1927 Hurmevaara erotettiin tehtävistään, jonka jälkeen hänet palkattiin kommunistisen Folkets Dagblad Politiken -lehden arkistonhoitajaksi. Ruotsin kommunistisen puolueen hajotessa Hurmevaara tuki Kominternille uskollista Hugo Sillénin johtamaa vähemmistöä. Puolueriitojen aikana hänen epäiltiin vaikuttaneen kulisseissa salanimellä ”Ex. R.” (Exekutivens representant), minkä takana väitettiin myös olevan Hurmevaaran, Mannerin ja Allan Walleniuksen muodostama kolmikko. Nya Dagligt Allehandalle antamassaan haastattelussa Hurmevaara kielsi olevansa ”Ex. R.”.
Hurmevaara herätti viranomaisten huomion syksyllä 1929 niin sanotun ”kapsäkkijutun” yhteydessä, kun Kominternin asiamiehen Leon Purmanin hallusta löytyi myös hänen kirjeitään sisältänyt Kullervo Mannerin matkalaukku. Hurmevaaran toimintaa pidettiin Ruotsin turvallisuutta vaarantavana ja häntä kehotettiin poistumaan maasta määräaikaan mennessä. Hurmevaara ei noudattanut käskyä, vaan vetosi muun muassa perheeseensä, sillä hän ei katsonut voivansa lastensa kanssa lähteä vieraaseen maahan. Joulukuun alussa Hurmevaara määrättiin karkotettavaksi, mutta hän valitti päätöksestä. Ruotsalaisten vaikuttajien laatimassa vetoomuksessa Hurmevaaran todettiin olevan poliittinen pakolainen, jota Suomessa odottaa vuosien vankilatuomio, eikä häntä pitäisi karkottaa ennen asian perinpohjaista tutkimista. Allekirjoittajien joukossa olivat muun muassa sosialidemokraattien puheenjohtaja Per Albin Hansson, entiset päämininisterit Carl Gustaf Ekman ja Rickard Sandler, entinen sosiaaliministeri Gustav Möller, entinen valtiovarainministeri Ernst Wigforss, kansanedustaja Arthur Engberg, Tukholman pormestari Carl Lindhagen, Dagens Nyheterin päätoimittaja Sten Dehlgren, everstiluutnantti Karl-Axel Bratt sekä kirjailijat Ludvig Nordström ja Elin Wägner. Hurmevaaraa kuulustellut ylikäskynhaltijan virasto antoi maaliskuun puolivälissä lausunnon, jonka mukaan hän toimi yhteistyössä Ruotsin yhteiskuntajärjestyksn kumoamiseen tähtäävien ulkomaalaisten tahojen kanssa ja määräsi hänet karkotettavaksi. Carl Lindhagen teki vielä asiasta välikysymyksen valtiopäivillä, mutta porvarihallitus toimeenpani karkotuksen ja Hurmevaara matkusti lopulta perheineen Neuvostoliittoon huhtikuussa 1930.
Neuvostoliittoon saavuttuaan Hurmevaara työskenteli Moskovassa 1930–1932 Kansainvälisen punaisen avun toimitsijana, hoitaen muun muassa Pohjoismaiden asioita, ja 1933 Kominternin Suomen jaoston taloudenhoitajana. Vuonna 1933 Hurmevaara siirtyi Edvard Gyllingin suosituksella Petroskoihin, jossa hän työskenteli aluksi tilastovirastossa ja vuodesta 1936 lähtien Kustannusliike Kirjan oikolukijana.
Hurmevaara erotettiin NKP:sta syyskuussa 1937 ”sosialidemokratismin” ja ”kansalliskiihkoilun” vuoksi, ja vangittiin joulukuussa 1937 syytettynä vastavallankumouksellisesta vakoilutoiminnasta. Hänet tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin 16. helmikuuta 1938 Petroskoin lähistöllä. Hurmevaara rehabilitoitiin J. V. Stalinin kuoleman jälkeen vuonna 1956.
Herman Hurmevaaran puoliso oli Orivedessä syntynyt Anna Sigrid Paunula (s. 1887), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1914. Anna Hurmevaara toimi muun muassa Helsingin työväenyhdistyksen silittäjien ammattiosaston rahastonhoitajana. Pariskunnalla oli kaksi tytärtä. Lenin-koulussa opiskellut Vappu Hurmevaara (myöh. Jansson, 1915-1993) säästyi Stalinin vainoilta Otto Wille Kuusisen lähetettyä hänet SKP:n Tukholman toimistoon heinäkuussa 1937. Myöhemmin Hurmevaara työskenteli Kominternissä. Aino Hurmevaara (1925-1999) oli Petroskoin yliopiston kielitieteilijä ja kirjallisuudentutkija. Hän käänsi venäjäksi muun muassa Kalevalan yhdessä Nikolai Gippijevin kanssa.
|