Nykyään Ilmatila on aihe, joka on herättänyt suurta kiinnostusta yhteiskunnassa. Teknologian ja globalisaation myötä Ilmatila:stä on tullut olennainen ongelma, joka vaikuttaa kaiken ikäisiin ja kaikenlaisiin elämäntapoihin. Koska Ilmatila vaikuttaa edelleen jokapäiväiseen elämäämme, on tärkeää harkita huolellisesti sen vaikutuksia ja seurauksia. Tässä artikkelissa tutkimme lisää eri näkökulmia, jotka liittyvät Ilmatila:een, tavoitteenamme tarjota laajempi käsitys tästä jatkuvasti kehittyvästä aiheesta.
Ilmatila on valtion maa- tai merialueen yläpuolella sijaitseva ilma-alue. Ilmatila jaetaan valvottuun ja valvomattomaan ilmatilaan, jotka jakaantuvat vielä erikoistuneempiin ilmatilaluokkiin. Luvatonta lentämistä vieraan valtion ilmatilassa kutsutaan ilmatilan loukkaukseksi. Useiden maiden rajoilla sijaitsee myös ilmapuolustuksen tunnistusvyöhyke eli ADIZ.
Ilmatila jaetaan kirjaintunnuksilla eri luokkiin sen perusteella, minkälaista lennonjohtopalvelua siellä saa. Lisäksi ilmatilaluokkaa määrittelee, minkälaisella ilma-aluksella kyseiseen ilmatilaan saa lentää. Ilmatilaluokkia on A, B, C, D, E, F, G. Suomessa käytössä on luokat C, D ja G. C-ilmatila on tiukin Suomessa käytössä oleva ilmatila, jossa kaikki ilma-alukset porrastetaan toisistaan. D-ilmatilassa IFR-liikenne porrastetaan muista koneista. VFR-koneille/koneista annetaan liikenneilmoituksia. G-ilmatila on valvomatonta ilmatilaa, jonne saa lentää ilman selvitystä. Valvottuun tilaan lentääkseen pitää pilotilla useimmiten olla selvitys. Nykyinen, kirjaimiin perustuva ilmatilaluokitus on vuodelta 1990, ja sitä sovelletaan hieman eri tavalla eri maissa. Esimerkiksi Yhdysvallat luopui nykyjärjestelmän käyttöönoton yhteydessä eräin harvoin poikkeuksin kaikista muista paitsi kirjaimiin perustuvista ilmatilaluokituksista vuonna 1993. Yhdysvaltain ulkopuolella on edelleen käytössä muitakin ilmatilakäsitteitä, kuten lähialueet, joilla tarkoitetaan lähilennonjohdon valvomaa ilmatilan osaa, mutta nekin lasketaan nykyään yleensä johonkin ilmatilaluokkaan kuuluvaksi. Nämä muut ilmatilakäsitteet periytyvät usein vanhemmista luokituksista. Toisaalta esimerkiksi Suomessa oli 1970-luvun lopusta alkaen käytössä kokonaan oma ilmatilaluokka, joka myöhemmin kirjainperustaisessa ilmatilajärjestelmässä oli nimeltään G+, jolla tarkoitettiin sellaista G-ilmatilaa, jossa annettiin lentopaikan lennontiedotuspalvelua (AFIS). G+-ilmatilasta luovuttiin vuonna 2014, kun yhteiseurooppalaiset SERA-lentosäännöt otettiin käyttöön, jolloin kyseinen ilmatila korvattiin radiovyöhykkeillä (radio mandatory zone, RMZ). Jatkossa käyttöön tulee myös uudentyyppisille ilma-aluksille tarkoitettuja ilmatilarakenteita, kuten matalalentokäytäviä.
Kunkin valtion yläpuolella oleva ilmatila kuuluu kyseiselle valtiolle, ja vieraan valtion ilmatilassa liikkuvan lentoliikenteen on saatava etukäteen lupa ilmatilan käyttöön. Turvallisuussyistä ja meluhaittojen vuoksi lentokoneet eivät yleensä saa laskeutua alle 150 metrin korkeuteen maan- tai vedenpinnasta, asutuskeskusten kohdalla 300 metrin. Lentoreitin ja lentokorkeuden voi valita vapaasti vain matalalla lennettäessä. Sitä ylempänä, valvotussa ilmatilassa, liikkumista varten on saatava lennonjohdon lupa.
Ilmatila on porrastettu 900 metristä alkaen kerroksiin 500 jalan (noin 150 metrin) välein. Täysien tuhansien jalkojen korkeudet on varattu mittarilentosääntöjen mukaan liikkuvalle liikenteelle ja niiden väliin jäävät pinnat näkölentosääntöjä noudattavalle liikenteelle. Kummassakin ryhmässä joka toinen pinta on varattu itään ja joka toinen länteen suuntautuvalle liikenteelle.
Alla olevassa taulukossa on selitetty minkälaista palvelua kussakin ilmatilassa saa ja millaisilla säännöillä k.o. luokassa saa lentää. Taulukko on suuntaa-antava, sillä eri maiden lentosäännöissä on pieniä eroja. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ilmatilaluokissa C-E VFR-ilma-alus ei tarvitse selvitystä, vaan kaksipuolinen radioyhteys riittää. Kyse on siitä, että kukin ICAO-jäsenvaltio päättää itse, mitä ilmatilaluokkia se haluaa käyttää, ja joissakin tapauksissa ICAO-määritelmiä muokattiin nykyjärjestelmään siirryttäessä hieman, jotta vältettiin liian suuret kyseisen valtion poikkeamat kyseisen valtion aiempiin menetelmiin. Standardisointipyrkimys on kuitenkin aiempaan nähden 2000-luvulla vahvistunut.
| Luokka | Säännöt | Porrastetaan | Palvelu | Nopeusrajoitus | Selvitys |
|---|---|---|---|---|---|
| A | Vain IFR | Kaikki | Lennonjohtopalvelua | Ei ole | Kyllä |
| B | IFR ja VFR | ||||
| C | IFR | IFR kaikista | |||
| C | VFR | VFR IFR:ä | Lennonjohtopalvelua ja liikenneilmoituksia VFR-lennoista | 250 kts tai alle 10 000 ft alapuolella | |
| D | IFR | ||||
| D | VFR | Ei | |||
| E | IFR | IFR IFR:stä | |||
| E | VFR | Ei | Liikenneilmoituksia tarvittavissa määrin | Ei | |
| F | IFR | IFR IFR:stä | Lentotiedotuspalvelua | ||
| F | VFR | Ei | |||
| G | IFR ja VFR | Lentopaikan lentotiedotuspalvelua |