Ison-Britannian kommunistinen puolue
Nykymaailmassa Ison-Britannian kommunistinen puolue on saavuttanut väistämättömän merkityksen monilla alueilla. Sen vaikutus ulottuu henkilökohtaisesta ammatilliseen, kulttuurin, sosiaalisen ja politiikan kautta. Kiinnostus Ison-Britannian kommunistinen puolue:tä kohtaan on lisääntynyt viime vuosina ja siitä on tullut keskustelun ja pohdinnan aihe useilla foorumeilla ja mediassa. Sekä asiantuntijat että tavalliset kansalaiset ovat yhä enemmän kiinnostuneita ymmärtämään ja analysoimaan Ison-Britannian kommunistinen puolue:n nyky-yhteiskunnassa tuomia seurauksia ja haasteita. Tässä mielessä tämän artikkelin tarkoituksena on tarjota panoraama ja päivitetty näkemys Ison-Britannian kommunistinen puolue:stä, käsitellä sen monia puolia ja ehdottaa kriittistä ja pohdiskelevaa lähestymistapaa tähän nykypäivänä kaikkialla esiintyvään ilmiöön.
| Ison-Britannian kommunistinen puolue | |
|---|---|
| Communist Party of Great Britain | |
|
|
|
| Perustettu | 1920 |
| Lopetti | 1991 |
| Ideologia | kommunismi |
| Jäsenmäärä | enimmillään 56 000 |
| Yhdistyneen kuningaskunnan alahuone | enimmillään 2 |
| Kansainväliset jäsenyydet | Komintern |
,_make_a_speech_for_Aid_to_Russia,_outside_the_British_Museum,_1941.jpg)
Ison-Britannian kommunistinen puolue (engl. Communist Party of Great Britain) oli Britannian tärkein kommunistinen puolue vuosina 1920–1991. Se oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen tunnustama ”sisarpuolue”, Kommunistisen internationaalin jäsen ja sai rahoitusta Neuvostoliitosta.
Perustamisesta toiseen maailmansotaan
Venäjän bolševikkeja kannattaneet Britannian sosialistisen puolueen, Sosialistisen työväenpuolueen ja muiden järjestöjen jäsenet perustivat Ison-Britannian kommunistisen puolueen Lontoossa heinä-elokuussa 1920. Skotlannin Kommunistinen työväenpuolue ja Sylvia Pankhurstin kommunistiryhmä liittyivät siihen vuonna 1921. Puolue pyrki useaan otteeseen Britannian Työväenpuolueen jäsenjärjestöksi, mutta sen hakemukset torjuttiin.
Kommunistipuolue osallistui aktiivisesti ammattiyhdistystoimintaan ja oli mukana toukokuun 1926 yleislakossa, jonka seurauksena sen jäsenmäärä kasvoi 6 000:sta yli kymmeneen tuhanteen. Vuodesta 1927 lähtien se vastusti Kominternin linjan mukaisesti Työväenpuoluetta. Pääsihteeriksi valittiin vuonna 1929 Harry Pollitt, joka säilytti paikkansa vuoteen 1956 saakka.
Vuonna 1935 hyväksyttiin pitkäaikainen puolueohjelma Neuvosto-Britannian puolesta. Samaan aikaan puolue siirtyi kannattamaan Kominternin uuden linjan mukaista kansanrintamapolitiikkaa ja haki jälleen yhteistyötä sosialistien kanssa.. Kommunistipuolueen jäseniä osallistui Espanjan sisällissotaan, ja sen jäsenmäärä kasvoi fasismin vastaisen politiikan ansiosta yli 17 000:een vuonna 1939.
Toisen maailmansodan alettua kommunistipuolue ryhtyi kannattamaan rauhanpolitiikkaa, mikä johti sen sanomalehden Daily Workerin lakkauttamiseen vuonna 1941. Natsi-Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon puolueen linja muuttui, ja se asettui tukemaan Britannian kokoomushallitusta. Jäsenmäärä oli suurimmillaan 56 000 vuonna 1942, ja vuoden 1945 vaaleissa puolue sai parlamenttiin aikaisemman yhden asemasta kaksi edustajaa.
Kylmästä sodasta lakkauttamiseen
Kommunistipuolue tuki Työväenpuolueen hallitusta kylmän sodan alkamiseen saakka vuonna 1947. Se hyväksyi vuonna 1951 uuden puolueohjelman Britannian tie sosialismiin, jota päivitettiin myöhemmin vuoteen 1989 saakka. Ohjelman mukaan puolue kannatti rauhanomaista siirtymistä kommunismiin muun muassa parlamentarismin avulla. Vuoden 1950 vaaleissa se oli tosin menettänyt molemmat edustajanpaikkansa, eikä enää koskaan saanut edustajiaan Britannian parlamenttiin.
Puolueen kannattama Unkarin kansannousun tukahduttaminen ja stalinismin tuomitseminen vuonna 1956 johtivat sen jäsenmäärän laskuun. Vuonna 1963 luku oli jälleen noussut yli 30 000:een ja se pysyi samalla tasolla 1970-luvulle asti. Kommunistit vastustivat sekä Työväenpuolueen että Konservatiivipuolueen hallituksia ja osallistuivat 1980-luvulle saakka ammattiyhdistystoimintaan ja lakkoliikkeisiin.
Kommunistipuolueen johto tuomitsi Tšekkoslovakian miehityksen vuonna 1968, mikä osaltaan johti puolueen sisäisten erimielisyyksien kärjistymiseen. Puolue tuomitsi myös Afganistanin miehityksen vuonna 1979 ja Puolan sotatilan vuonna 1981. Puoluejohto ja Marxism Today -aikakauslehden eurokommunistit kamppailivat sanomalehti Morning Starin marxilaista ryhmää vastaan, joka perusti vuonna 1988 Britannian kommunistisen puolueen. Sid Frenchin kannattajat olivat jo vuonna 1978 perustaneet Britannian uuden kommunistisen puolueen.
Ison-Britannian kommunistinen puolue hyväksyi ohjelmakseen Uuden ajan manifestin vuonna 1989. Puolueen jäsenmäärä oli tuolloin laskenut alle 8 000:een. Kommunististen järjestelmien hajotessa luku oli alle 5 000 marraskuussa 1991, jolloin puolue lakkautettiin ja sen tilalle perustettiin ajatushautomo Democratic Left. Pieni vähemmistö jatkoi toimintaa Ison-Britannian kommunistisen puolueen väliaikaisen keskuskomitean nimellä, ja puolueen raunoille syntyi myös Skotlannin kommunistinen puolue. Myös vuonna 1988 perustettu Britannian kommunistinen puolue pitää itseään alkuperäisen puolueen jatkajana.
Pääsihteerit
- Albert Inkpin 1920–1928
- John Ross Campbell 1929
- Harry Pollitt 1929–1939, 1941–1956
- Rajani Palme Dutt 1939–1941
- John Gollan 1956–1975
- Gordon McLennan 1975–1990
- Nina Temple 1990–1991
Lähteet
- ↑ a b c d e f g h i j k l m Barberis, Peter et al.: Encyclopedia of British and Irish Political Organizations: Parties, Groups and Movements of the Twentieth Century, s. 145–148. London: Pinter, 2000. ISBN 1-85567-264-2.
- ↑ a b c d Walker, David & Gray, Daniel: Historical Dictionary of Marxism, s. 64–66. Lanham: The Scarecrow Press, 2007. ISBN 978-0-8108-5458-1.
- ↑ Bolšaja sovetskaja entsiklopedija, tom 12, s. 531. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1973.