Nykyään Kaarlo Tuori on erittäin tärkeä aihe yhteiskunnassa. Syntymisestään lähtien se on kiinnittänyt kaiken ikäisten ja kiinnostuksen kohteiden huomion. Kaarlo Tuori:stä on tullut aihe, joka ei jää huomaamatta joko populaarikulttuurin vaikutuksen, tieteenalan tai arkielämän merkityksen vuoksi. Vuosien mittaan se on synnyttänyt keskusteluja, tutkimusta ja edistysaskeleita, jotka ovat muuttaneet tapaamme ymmärtää ympäröivää maailmaa. Tässä artikkelissa tutkimme erilaisia näkökohtia, jotka liittyvät Kaarlo Tuori:een, sen kehitykseen ajan mittaan, sen merkitykseen tänään ja sen mahdolliseen vaikutukseen tulevaisuudessa.
Kaarlo Tuori | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 9. huhtikuuta 1948 Helsinki |
Kansalaisuus | Suomi |
Ammatti | yleisen oikeustieteen professori (eläkk.) |
Koulutus ja ura | |
Tutkinnot | Helsingin yliopisto |
Instituutti |
Helsingin yliopisto Suomen Akatemia |
Tutkimusalue | Hallinto-oikeus, oikeusteoria, oikeusfilosofia ja valtiosääntöoikeus |
Aiheesta muualla | |
tuhat.helsinki.fi/portal/en/person/ktuori | |
|
Kaarlo Heikki Tuori (s. 9. huhtikuuta 1948 Helsinki) on suomalainen oikeustieteilijä ja Helsingin yliopiston yleisen oikeustieteen emeritusprofessori.
Tuoria on luonnehdittu yhdeksi Suomen keskeisimmistä oikeusoppineista. Häntä on pidetty myös kansainvälisesti yhtenä johtavista oikeusteorian ja -filosofian sekä valtiosääntöoikeuden asiantuntijoista. Oikeus-lehden kyselyissä vuosilta 2003 ja 2010 Tuoria pidettiin oikeudellisten ilmiöiden suomalaisiin tutkijoihin eniten vaikuttaneena kotimaisena tutkijana.
Tuori kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin lyseosta vuonna 1967. Hän suoritti Helsingin yliopistossa oikeustieteen kandidaatin tutkinnon vuonna 1970, lisensiaatintutkinnon vuonna 1972 ja väitteli tohtoriksi vuonna 1983 laajalla julkisoikeudellisella tutkimuksellaan Valtionhallinnon sivuelinorganisaatiosta.
Tuori työskenteli Helsingin yliopistossa amanuenssina ja assistenttina 1960-luvun lopulta lähtien sekä hoiti finanssioikeuden apulaisprofessorin virkaa vuosina 1984–1990 ja hallinto-oikeuden professuuria vuosina 1991–2002. Yleisen oikeustieteen professorina hän toimi vuosina 2003–2015, ja siirtyi emeritusprofessoriksi vuoden 2016 alussa. Hän on työskennellyt tutkijana myös Valtiovarainministeriössä vuosina 1973–1975 ja tutkijaprofessorina Suomen Akatemiassa 1986–1992 sekä akatemiaprofessorina 2011–2015. Tuori johti kansallista Eurooppalaisen oikeuden ja poliittisen yhteisön perusteet -huippuyksikköä vuosina 2008–2013.
Tuori on osallistunut muun muassa parlamentaarisen valmiuslainsäädäntökomitean, parlamentaarisen sotatilalakikomitean ja perustuslakikomitean työskentelyyn. Tuori toimi Euroopan neuvoston Venetsian komission jäsenenä vuosina 1998–2022, ja vuonna 2022 hänet nimitettiin Venetsian komission kunniapuheenjohtajaksi.
Tuori on ollut Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen vuodesta 1994 ja Academia Europæan jäsen vuodesta 2009 lähtien. Hän on Lundin, Kööpenhaminan ja Turun yliopiston oikeustieteen kunniatohtori. Hän sai Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen Allan Serlachius-Särkilahti -palkinnon vuonna 2013. Syksyllä 2022 hän sai Leo Mechelin säätiön Mechelin-juhlamitalin tunnustuksena ansioistaan oikeusvaltion puolestapuhujana. Tuori on saanut Lakimies-aikakauskirjan parhaan kirjoituksen palkinnon vuosina 1984 ja 2003.
Tuori on tuonut suomalaiseen oikeusteoriaan mannereurooppalaisten yhteiskuntateoreetikoiden, kuten Max Weberin ja Jürgen Habermasin, ajatuksia. Hänen merkittävimpiin oikeusteoreettisiin teoksiinsa kuuluvat muun muassa Oikeus, valta ja demokratia (1990), Kriittinen oikeuspositivismi (2000) sekä Oikeuden ratio ja voluntas (2007).
Tuori on kehittänyt kriittiseksi oikeuspositivismiksi nimittämänsä teorian modernista oikeudesta. Tuorin kriittinen oikeuspositivismi hyväksyy perinteisen oikeuspositivismin ajatuksen siitä, että moderni oikeus on positiivista eli tietoiseen inhimilliseen toimintaan perustuvaa, mutta hylkää sen jyrkät erottelut yhtäältä olemisen ja pitämisen ja toisaalta oikeuden ja moraalin välillä. Kriittinen oikeuspositivismi pyrkii vastaamaan oikeuden raja- ja legitiimisyyskriteereitä koskeviin kysysmyksiin, joita Tuorin mukaan perinteinen oikeuspositivismi ei ole kyennyt ratkaisemaan, ja mahdollistamaan oikeuden immanentti kritiikki, jossa kritiikin kohdetta arvioidaan siitä itsestään johdetulla mittapuulla.
Kriittisen oikeuspositivismin mukaan oikeutta voidaan tarkastella yhtäältä symbolis-normatiivisena ilmiönä eli oikeusjärjestyksenä ja toisaalta erityisinä yhteiskunnallisina kãytäntöinä eli oikeudellisina käytäntöinä. Oikeudessa on siis kyse sekä pitämisestä että olemisesta, mistä Tuori käyttää nimitystä oikeuden kahdet kasvot. Nämä oikeuden kaksi ulottuvuutta ovat toisistaan riippuvaisia siten, että oikeusjärjestys määrittää tietyt yhteiskunnalliset käytännöt oikeudellisiksi käytännöiksi ja oikeudelliset käytännöt tuottavat ja uusintavat oikeusjärjestystä.
Oikeudellisten käytäntöjen tunnusmerkkeinä on ensinnäkin, että niiden osanottajat omaksuvat oikeuteen performatiivisen asenteen, joka sisältää normatiivisen kannanoton oikeuden velvoittavuudesta, ja toiseksi, että ne ovat viestintäkäytäntöjä. Laajassa merkityksessä oikeudellisia käytäntöjä ovat kaikki yhteiskunnalIiset viestintäkäytännöt, joissa otetaan kantaa oikeusjärjestyksen tulkintaan, soveltamiseen tai muuttamiseen. Suppeassa merkityksessä oikeudellisia käytäntöjä ovat oikeusnormien tuottamiseen ja uusintamiseen erikoistuneet yhteiskunnalliset käytännöt, joissa pääasiallisina toimijoina ovat juristit ja joihin kuuluvat lakien säätäminen, lainkäyttö ja oikeustiede.
Kriittisen oikeuspositivismin mukaan oikeusjärjestys on monitasoinen, kerrostunut ilmiö. Lakien ja muiden säädösten, tuomioistuinten ratkaisujen sekä oikeustieteellisten kirjoitusten muodostaman, jatkuvasti muutoksessa olevan oikeuden pintatason lisäksi oikeusjärjestykseen kuuluu pintatason muutoksia rajoittavia, hitaammin muuttuvia pinnanalaisia tasoja, joihin Tuori lukee oikeuskulttuurin ja oikeuden syvärakenteen. Oikeuskulttuuri viittaa juristien ammatilliseen erityiskulttuuriin, kun taas oikeuden syvärakenne viittaa historialliseen oikeustyyppiin, kuten moderniin oikeuteen, ja ne molemmat koostuvat käsitteellisistä, normatiivisista ja menetelmällisistä ainesosista. Oikeuden kerrostuneisuuden kautta moraaliperiaatteet sisältyvät oikeuteen sen sijaan, että ne olisivat oikeudesta täysin erillisiä tai määrittelisivät oikeuden pätevyyskriteereitä ulkoa käsin.
Oikeuden tasojen välillä on useita erilaisia, oikeudellisten käytäntöjen kautta toteutuvia suhteita:
Ajatus oikeuden monitasoisuudesta esiintyi varhaisessa muodossa jo Tuorin väitöskirjassa, jossa se liittyi läheisesti marxilaiseen yhteiskuntateoriaan. Tässä teorian varhaisessa muodossa Tuori erotti porvarillisen yhteiskunnan oikeudessa oikeusmuodon, joka viittaisi pääoman kiertokulun välttämättömiin oikeudellisiin välityksiin, oikeusideologian, joka viittasi eri yhteiskuntaluokkien ja -ryhmien oikeutta koskevaan ideologiaan, ja lakimuodon, joka liittyi yksittäisiin säädöksiin, tuomioistuinratkaisuihin ja lainopillisiin kannanottoihin.
Oikeusteorian lisäksi Tuorin tutkimustyö on ulottunut myös julkisoikeuteen, etenkin hallinto- ja valtiosääntöoikeuteen. Hänen kaksiosaisen väitöskirjansa Valtionhallinnon sivuelinorganisaatiosta ensimmäinen osa käsitteli tutkimusaiheen teoreettista ja historiallista taustaa ja toinen osa sisälsi positiivisoikeudellisia tarkasteluja komiteatyyppisten elinten asemasta Suomen valtio-organisaatiossa. Tuorin yhteiskuntateoreettisesti suuntautuneen tuotannon on katsottu edustavan kriittistä tutkimusotetta valtiosääntöoikeudessa, ja hänen tutkimusprojektillaan Oikeuden rajat oli tärkeä rooli yleiseen yhteiskunteoriaan ja julkisoikeuden yleisiin oppeihin kohdistuvan kiinnostuksen heräämisessä valtiosääntötutkijoiden piirissä 1980- ja 1990-luvuilla. Tuori on ollut 1900-luvun lopulta alkaen yksi perustuslakivaliokunnan käytetympiä asiantuntijoita ja antanut valiokunnalle yli 400 lausuntoa vuoteen 2017 mennessä.
Tuori julkaisi Suomen ensimmäisen perusteellisen sosiaalioikeuden yleisesityksen Sosiaalioikeus (1995), jossa hän pyrki erityisesti kehittelemään sosiaalioikeuden yleisiä oppeja ja vakiinnuttamaan näin sosiaalioikeuden asemaa itsenäisenä oikeudenalana. Sittemmin Tuori on laatinut yhdessä Toomas Kotkasin kanssa useita uudistettuja painoksia teoksesta.
|