Nykyään Kilpi (Menandros) on erittäin tärkeä aihe, joka kattaa jokapäiväisen elämän eri osa-alueet. Yhteiskuntavaikutuksistaan talouteen Kilpi (Menandros) on aihe, joka on herättänyt kiinnostusta niin asiantuntijoiden kuin kansalaistenkin keskuudessa. Teknologian ja globalisaation myötä Kilpi (Menandros):stä on tullut kaikkialla esiintyvä ongelma, joka ei vaikuta vain yhteen maahan tai alueeseen, vaan sillä on maailmanlaajuisia vaikutuksia. Tässä artikkelissa tutkimme eri näkökohtia, jotka liittyvät Kilpi (Menandros):een, sen alkuperästä sen ennustukseen tulevaisuuteen, jotta voimme ymmärtää sen tärkeyden ja vaikutuksen nykyään.
| Kilpi | |
|---|---|
| Ἀσπίς | |
| Kirjoittaja | Menandros |
| Kirjoitettu | 300/200-luku eaa. |
| Alkuperäiskieli | muinaiskreikka (klassinen) |
| Tyylilaji | komedia |
| Tapahtumapaikka ja -aika | Ateena, kahden talon edusta |
| Kantaesitys | 300-luku eaa. |
| Kantaesityspaikka | Dionysoksen teatteri, Ateena |
| Henkilöt | |
| Henkilöt |
|
| Kuoro | juopuneita nuorukaisia |
Kilpi (m.kreik. Ἀσπίς, Aspis) on Menandroksen kirjoittama, niin kutsuttua uutta komediaa edustanut antiikin kreikkalainen komedia. Se on säilynyt nykyaikaan vain osittain.
Menandros eli ja kirjoitti 300-luvun eaa. lopulla ja 200-luvun eaa. alussa. Komedian Kilpi kirjoittamisen ja ensiesityksen ajankohtaa ei tunneta tarkasti. Sen arvellaan kuitenkin olevan varhaisempi kuin Menandroksen Keritty kaunotar. Vielä 1800-luvulla näytelmästä tunnettiin lähinnä vain joitakin osia lainauksina muussa antiikin kirjallisuudessa. Girolamo Virelli löysi näytelmästä pidemmän osan 400-luvulta peräisin olevasta pergamenttikoodeksista Firenzestä, ja julkaisi sen vuonna 1913. Tätä osaa ei alun perin osattu yhdistää Kilpeen, vaan siitä käytettiin nimitystä Comoedia Florentina (”Firenzeläinen komedia”). Laajempi osa löytyi 1950-luvulla osana samaa 200-luvulta peräisin olevaa papyruskoodeksia, joka sisälsi myös Menandroksen Ärmätin ja Samoksen naisen. Samalla selvisi, että osat ovat peräisin samasta komediasta, Kilvestä.
Kilpi edustaa tyyliltään ja henkilöhahmoiltaan niin kutsuttua uutta komediaa. Se koostuu viidestä näytöksestä, ja alun perin se on käsittänyt arviolta noin 870 runosäettä. Näytelmästä on säilynyt yli puolet, noin 560 runosäettä, joista osa on tosin vajaita. Parhaiten ovat säilyneet ensimmäinen ja toinen näytös sekä kolmannen näytöksen alkuosa, jotka ovat lähes kokonaisia. Neljännestä ja viidennestä näytöksestä on säilynyt vain vähäisiä osia. Näytelmän juoni tulee kuitenkin selvästi ilmi.
Näytelmä sijoittuu Ateenaan kahden talon edustalle. Vasemmanpuoleinen talo kuuluu Smikrineelle ja oikeanpuoleinen tämän nuoremmalle veljelle Khairestratokselle. Heidän jo edesmenneen vanhemman veljensä pojan Kleostratoksen uskollinen aseenkantajaorja Daos palaa sotaretkeltä Vähästä-Aasiasta isäntänsä kilven kanssa. Hän uskoo palkkasotilaana toimineen Kleostratoksen kuolleen taistelussa Ksanthos-joella. (Viivästetyssä prologissa Tykhe eli Onnetar kuitenkin kertoo yleisölle, että Daos on erehtynyt.) Kleostratoksen ahne setä Smikrines haluaa saada itselleen kuolleeksi luulemansa veljenpoikansa suuren sotasaaliin, jonka Daos on myös tuonut mukanaan. Siksi Smikrines ilmoittaa naivansa Kleostratoksen perijän, tämän sisaren. Tässä hän hyödyntää ateenalaista lakia, joka määrää vanhimman miespuolisen sukulaisen naimaan orvoksi jääneen perijättären (epiklēros). Khaireas, Smikrineen nuoremman veljen Khairestratoksen poikapuoli, järkyttyy tästä, sillä Kleostratoksen sisar oli kihlattu hänelle.
Tilanteen pelastaa Daoksen ovela juoni. Hän lavastaa Khairestratoksen kuoleman ja hautajaiset valelääkärin avulla ja esittää, että tämän suuren omaisuuden perijäksi jäi tämän tytär eli Khaireaan sisarpuoli. Nyt Smikrines haluaakin naida Khairestratoksen tyttären toisen veljentyttärensä sijaan, ja antaa Khaireaan naida rakastamansa Kleostratoksen sisaren.
Kleostratos, joka olikin elossa ja vain joutunut vangiksi, palaa kotiin. Kaikki päättyy onnellisesti rakastavaisten kannalta: Kleostratos nai Khairestratoksen tyttären ja Khaireas Kleostratoksen sisaren. Näytelmän loppu on kadonnut, mutta se on mitä todennäköisimmin sisältänyt ahneen Smikrineen lopullisen tappion ja nöyryyttämisen.
Näytelmän suomentanut Kaarle Hirvonen kuvaa sen juonta varsin sovinnaiseksi ja henkilöhahmoja mustavalkoisiksi.