Tässä artikkelissa tutkimme Kiovan taistelu:n aihetta moniulotteisesta näkökulmasta analysoimalla sen vaikutuksia eri yhteyksissä ja sen merkitystä nykyään. Tutustumme sen alkuperään, kehitykseen ja vaikutuksiin yhteiskuntaan sekä sen tuomiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Yksityiskohtaisen analyysin avulla pyrimme purkamaan Kiovan taistelu:n eri puolia ja sen vaikutusta eri alueilla, jotta voimme tarjota kattavan näkemyksen, jonka avulla voimme ymmärtää sen monimutkaisuuden ja laajuuden. Tämän artikkelin historiallisista näkökohdista tulevaisuuden ennusteisiin, tämän artikkelin tavoitteena on tarjota kattava ja rikastuttava näkemys Kiovan taistelu:stä ja kutsua lukijaa pohtimaan ja kyseenalaistamaan omaa käsitystään tästä aiheesta.
Kiovan taistelu | |||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|
Osa toisen maailmansodan itärintamaa | |||||||
Itärintama Kiovan taistelun aikana vuonna 1941
| |||||||
| |||||||
Osapuolet | |||||||
Komentajat | |||||||
Semjon Budjonnyi | |||||||
Vahvuudet | |||||||
500 000 |
627 000 | ||||||
Tappiot | |||||||
ei tiedossa |
616 304 kaatunutta tai vangittua | ||||||
Kiovan taistelu oli Saksan ja Neuvostoliiton joukkojen välinen taistelu Kiovan kaupungin hallinnasta toisessa maailmansodassa 23. elokuuta – 26. syyskuuta 1941.
Heinäkuun 1941 lopulla Saksan keskustan armeijaryhmän nopea eteneminen itärintaman keskiosassa ja suuret tasangot etelän armeijaryhmän välirajalla mahdollistivat lähes koko Neuvostoliiton Kiovan kaupungin ympäristöön ryhmittyneen Luoteisrintaman kohtaamisen. Puna-armeijan Umanin taistelussa kärsimät panssarivaunu- ja kuljetusvälinetappiot estivät joukkojen tehokkaan siirtämisen, mutta siitä huolimatta alueella olleet joukot aiheuttivat vakavan uhan saksalaisten etenemiselle. Keskittymä oli suurin itärintaman puna-armeijan ryhmityksistä.
Hitler keskeytti 3. elokuuta etenemisen kohti Moskovaa keskittäen joukkoja Kiovan kukistamiseen. Direktiivin No. 34 täydennys julkaistiin 12. elokuuta, ja siinä esitettiin kompromissi Kiovan ja Moskovan suuntien välillä. 2. ja 3. panssariryhmä pidettiin keskustan armeijaryhmässä eikä niitä siirretty alkuperäisen suunnitelman mukaisesti pohjoiseen ja etelään. Lisäksi pohjoisen armeijaryhmän 4. panssariryhmä siirrettiin keskustan armeijaryhmään, kunhan armeijaryhmä olisi saavuttanut suunnitellut tavoitteensa. Kolme panssariryhmää johtaisi lopullista marssia Moskovaan.
Heinz Guderianin 2. panssariryhmä hyökkäsi 7. syyskuuta pohjoisesta Kiovan itäpuolen Romnyä kohti. Ewald von Kleistin 1. panssariryhmä hyökkäsi 10. syyskuuta etelästä Kiovan itäpuolelle.
Neuvostoliittolaisten komentaja Semjon Budjonnyi huomasi jo varhain uhkaavan mottivaaran ja suunnitteli vetäytymistä. Josif Stalin kielsi vetäytymisen.
Taistelussa Gerd von Rundstedtin johtamat 2. armeija ja 2. panssaridivisioona yhdessä 6. ja 17. armeijan kanssa onnistuivat lyömään Mihail Kirponosin komentamat Neuvostoliiton joukot, joihin kuuluivat muun muassa Neuvostoliiton 5., 37., 26., 21., ja 40. armeija. Kirponos kaatui taistelussa yrittäessään vetäytyä joukkoineen. Panssariryhmät kohtasivat toisensa 14. syyskuuta ja sulkivat Kiovan mottiin viisi armeijaa.
Saksalaiset ottivat taistelussa 665 000 vankia ja saivat tuhansittain tykkejä ja liki 900 panssarivaunua.