Le Spectre de la Rose
Tässä artikkelissa aiomme tutkia Le Spectre de la Rose:tä ja sen vaikutuksia elämämme eri osa-alueisiin. Le Spectre de la Rose on aihe, joka on herättänyt useiden ihmisten kiinnostuksen viime vuosina, sillä se kattaa monenlaisia tilanteita ja konteksteja. Le Spectre de la Rose:llä on ratkaiseva rooli tavassa, jolla elämme ja toimimme yhteiskunnassa, henkilökohtaisesta vaikutuksestaan ammattimaailmaan. Tämän artikkelin aikana analysoimme erilaisia näkökulmia ja tapaustutkimuksia, jotka liittyvät Le Spectre de la Rose:een, tavoitteenamme ymmärtää paremmin sen merkitystä ja sitä, miten se voi vaikuttaa päätöksiimme ja toimintaamme päivittäin.
_-_1913_-_Barbier,_George_(1882-1932)_-_Nijinsky_(in_Le_Spectre_de_la_Rose,_Paris,_1911)_-_1913_9.jpg)
Le Spectre de la Rose (ranskaa, ”Ruusun henki”) eli Ruusu-unelma on pienoisbaletti nuoresta tytöstä, joka uneksii tanssivansa ensimmäisistä juhlistaan saamansa ruusun hengen kanssa.
Baletin libreton on kirjoittanut vuonna 1910 Ballets russesia varten Jean-Louis Vaudoyer, joka käytti tarinaan Théophile Gautier’n runoa ja Carl Maria von Weberin vuonna 1819 säveltämän pianoteoksen Aufforderung zum Tanz (”Tanssiinkutsu”) musiikkia Hector Berliozin vuonna 1841 orkesterille sovittamana. Baletti sai ensi-iltansa Monte Carlossa 19. huhtikuuta 1911 Ballets russes -balettiseurueen tuottamana. Koreografia oli Mihail Fokinin ja Léon Bakst suunnitteli biedermeier-tyyliset lavasteet ja puvut. Vastlav Nižinski tanssi Ruusun hengen osan ja Tamara Karsavina nuoren tytön osan. Kappale oli suuri menestys ja tuli tunnetuksi Nižinskin upeasta hypystä ikkunan läpi baletin lopussa.
Juoni
Esirippu nousee ja näkymä avautuu tytön makuuhuoneeseen. Nuori tyttö tulee huoneeseen pukeutuneena valkoiseen hilkkaan (hattuun) ja juhlapukuun. Hän on palannut kotiinsa ensimmäisten juhliensa jälkeen. Hän pitää kädessään ruusua, joka on muisto illasta. Hän istahtaa tuoliin ja nukahtaa. Ruusu putoaa hänen sormistaan lattialle. Ruusun henki näkyy ikkunassa. Hän tulee ikkunasta sisään, astuu lattialle ja lähestyy Nuorta tyttöä. Vieläkin unessa oleva tyttö nousee ja tanssii Ruusun hengen kanssaan. Ruusun henki johdattaa tytön takaisin tuolille, suutelee tätä ja hyppää sitten ulos ikkunasta takaisin yöhön. Nuori tyttö herää ja nousee. Hän poimii pudottamansa ruusun ja suutelee sitä. Esirippu laskeutuu.
"Olen sen ruusun henki, jota käytit eilen tanssiaisissa ..."
Nižinskin esiintymisasu ja hyppy
Nižinskin silkkijerseyasun oli suunnitellut Léon Bakst. Puku oli peitetty vaaleanpunaisesta ja vaaleanvihreästä silkistä tehdyillä terälehdillä. Puku ommeltiin Nižinskin päälle jokaiseen näytökseen. Esityksen jälkeen puvustonhoitaja taivutti terälehdet takaisin muotoonsa käherrysraudalla. Nižinskin maskeeraus oli tärkeä osa pukusuunnittelua. Romola de Pulszky, Nižinskin vaimo kirjoitti, että hän näytti "taivaalliselta hyönteiseltä, jonka kulmakarvat muistuttivat jonkun kauniin kovakuoriaisen tuntosarvia". Joskus terälehtiä lähti puvusta irti ja putosi näyttämölle. Nižinskin pukija Vasili keräsi terälehdet ja myi ne ihailijoille muistoiksi hyvään hintaan.
Baletti tuli tunnetuksi Nižinskin hypystä lavan takaosan kahdesta suuresta ikkunasta. Hypyn korkeus oli kuitenkin illuusio. Nižinski otti viisi juoksuaskelta näyttämön keskeltä ja hyppäsi ikkunan läpi kuudennella askeleella. Ikkunan alla oleva jalkalista oli hyvin matala, mikä antoi illuusion, että hyppy oli korkeampi mitä se todellisuudessa oli. Lavasteen takana neljä näyttämömiestä otti Nižinskin ilmasta kiinni ja laittoi lämpimiä pyyhkeitä hänen päälleen. Kukaan yleisöstä ei nähnyt Nižinskin laskeutuvan maahan, vaan hän näytti kohoavan koko ajan. Illuusiota auttoi orkesterin kapellimestari, joka pitkitti toiseksi viimeistä sointua. Näin luotiin vaikutelma hypyn todellista suuremmasta pituudesta ja korkeudesta.
Lähteet
- ↑ a b c d Schouvaloff, Alexander: The Art of Ballets Russes, s. 67-69. New Haven and New York: Yale University Press, 1997. ISBN 0-300-07484-0.
- ↑ Lifar, Serge: Serge Diaghilev: his life, his work, his legend, s. 252-253. London: Putnam, 1940.
- ↑ Weber: Invitation to the Dance (op. 65), orchestrated by Berlioz (H 90)". The Hector Berlioz Website. hberlioz.com.
- ↑ Balanchine, George: 101 Stories of the Great Ballets, s. 427. New York: Anchor Books, 1975. ISBN 0-385-03398-2.
- ↑ Robert, Grace: The Borzoi Book of Ballets, s. 303. New York: Alfred A. Knopf, 1949.
- ↑ a b Nijinsky, Romola: Nijinsky, s. 136-137. London: Sphere Books, 1980. ISBN 0-722-16378-9.
