Leena Ahtola-Moorhouse
Nykyään Leena Ahtola-Moorhouse on aihe, joka on kiinnittänyt miljoonien ihmisten huomion ympäri maailmaa. Leena Ahtola-Moorhouse on ollut syntymisestään tähän päivään asti keskustelun, keskustelun ja analyysin aiheena monissa yhteyksissä. Sen vaikutus yhteiskuntaan, politiikkaan, populaarikulttuuriin ja jokapäiväiseen elämään on kiistaton, ja sen merkitys kasvaa ajan myötä. Tässä artikkelissa tutkimme Leena Ahtola-Moorhouse:n eri puolia, sen kehitystä vuosien varrella ja sen vaikutusta nykymaailmaan. Alkuperäistään nykytrendeihin Leena Ahtola-Moorhouse on edelleen kiinnostava aihe kaikenikäisille ja -taustaisille.
Leena Ahtola-Moorhouse (s. 1946 Huittinen) on suomalainen taidehistorioitsija.
Ahtola-Moorhousea pidetään Suomen johtavana ja yhtenä maailman johtavista Helene Schjerfbeck -asiantuntijoista. Hän on tutkinut myös muita suomalaisia taiteilijoita, kuten Ellen Thesleffiä, Wäinö Aaltosta, Gunnar Finneä, Ville Vallgrenia, Fanny Churbergiä, Sigrid Schaumania ja Anita Snellmania. Ahtola-Moorhouse valmistui taidehistorian maisteriksi vuonna 1974. Hän työskenteli Suomen taideakatemian näyttely- ja tiedotusosastolla eri tehtävissä vuosina 1974–1990 ja Ateneumin taidemuseon intendenttinä vuosina 1990–2013. Hän kuratoi muun muassa Ateneumin vuosien 1992 ja 2012 suuret Helene Schjerfbeck -juhlanäyttelyt, joita kootessaan hän jäljitti monia yksityisomituksessa olleita Schjerfbeckin teoksia.
Ahtola-Moorhousen vanhemmat olivat Hämeenlinnassa asunut taiteilijapariskunta Taisto Ahtola ja Rakel Ahtola, o.s. Koskinen. Ahtola-Moorhouse on toimittanut vanhempiensa sotavuosien kirjeenvaihdon omakustannekirjaksi nimellä Rakkaustarina sodan Suomessa (2018). Markkinoinnin professori Olli Ahtola ja pankkiekonomisti Juha Ahtola ovat hänen veljiään. Ahtola-Moorhousen puoliso oli englantilaissyntyinen arkkitehti ja arkkitehtuurikirjailija Jonathan Moorhouse. Heidän tyttärensä on tekstiilitaiteilija Teresa Moorhouse.
Teoksia
- 20 teosta Nesteen kokoelmista. Neste, Espoo 1991.
- Helene Schjerfbeck (toim.). Ateneum, Helsinki 1992. ISBN 951-47-5854-4
- Ellen Thesleff (toim.). Ateneum, Helsinki 1998. ISBN 951-53-1738-X
- Veikko Vionoja 1935–1995: maalauksia ja piirustuksia yksityiskokoelmista. Lauttasaari Press, Helsinki 1999. ISBN 951-97511-3-0
- Ja kukaan ei tiedä millainen olen: Helene Schjerfbeckin omakuvat 1878–1945. Taide, Helsinki 2000. ISBN 951-608-040-5
- Ville Vallgren 1855–1940 (toim. yhdessä Selma Greenin kanssa). Ateneum, Helsinki 2003. ISBN 951-53-2536-6
- Albert Edelfelt 1854–1905: juhlakirja (toim.). Ateneum, Helsinki 2004. ISBN 951-53-2772-5
- Ina Colliander (toim.). Ateneum, Helsinki 2005. ISBN 951-53-2781-4
- Helene Schjerfbeck Tammisaaressa. Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo, Raasepori 2009. ISBN 978-951-8953-06-0
- Nanny ja Yrjö Kauniston lahjoituskokoelma (toim.). Ateneum, Helsinki 2009. ISBN 978-951-53-3160-1
- Helene Schjerfbeck: 150 vuotta (päätoim.). Ateneum, Helsinki 2012. ISBN 978-951-53-3438-1
- Anita Snellman 1924–2006 (toim.). Anita Snellmanin säätiö, Helsinki 2014. ISBN 978-952-93-3721-7
- Rakkaustarina sodan Suomessa. Taiteilijapari Rakel ja Taisto Ahtola 1938–1944 (toim.). Omakustanne, Helsinki 2018. ISBN 978-952-94-1147-4
Lähteet
- ↑ a b Anu Uimonen: Kohtalona Helene (vai tilaajille) Helsingin Sanomat 19.5.2012. Viitattu 18.10.2019.
- ↑ a b Aino Frilander: ”Hyvästi söpöys ja suloisuus”, HS Teema 4/2018, s. 18–20.
- ↑ Marika Riikonen: Taiteilijavanhempien nuori rakkaus leimuaa tyttären toimittamassa kirjassa, joka kertoo myös Hämeenlinnasta 1930–1940-luvuilla Hämeen Sanomat 15.12.2018. Viitattu 18.10.2019.
- ↑ Kuka kukin on 1978, s. 32 Runeberg.org.
- ↑ a b Hennu Kjisik: Jonathan Moorhouse 1938–2017 HS Muistot 18.8.2017. Viitattu 18.10.2019.
- ↑ Panu Jansson: Eihän meidän Marimekko, eihän? City 2.8.2013. Viitattu 18.10.2019.
| ||||||||||||||
