Tämä artikkeli käsittelee aihetta Maan tapa, joka on ollut eri tieteenalojen kiinnostuksen ja tutkimuksen kohteena aikojen saatossa. Maan tapa on vaikuttanut merkittävästi yhteiskunnan, kulttuurin ja historian eri osa-alueisiin jättäen jälkensä ihmisten elämään ja yhteisöjen kehitykseen. Yksityiskohtaisen analyysin avulla tutkitaan Maan tapa:n ympärillä olevia eri ulottuvuuksia ja näkökulmia, mikä tarjoaa lukijalle kattavan ja rikastuttavan näkemyksen tästä nykypäivän niin tärkeästä aiheesta. Kokoamalla tutkimuksia, lausuntoja ja asiantuntijalausuntoja pyritään edistämään Maan tapa:n tuntemusta ja ymmärtämistä tarjoamalla lukijalle tarvittavat työkalut pohtimaan ja muodostamaan omaa arviota asiasta.
Maan tapa on toissijainen oikeuslähde, jota sovelletaan silloin kun ensisijaista oikeuslähdettä eli kirjoitettua lainsäädäntöä ei ole käytettävissä. Jatkuvasti käytössä oleva ja vakiintunut maan tapa saattaa muodostua tapaoikeudeksi ja se saatetaan omaksua oikeudellisten ratkaisujen perustaksi. Maan tavan tulee olla kauan noudatettu ja yleisesti velvoittavaksi koettu käytäntö, joka koetaan asianosaisia kohtaan kohtuulliseksi. Vaikka jokin toiminta olisi yhteiskunnassa yleinen käytäntö, ei se kuitenkaan muutu sallituksi, jos se on lainsäädännöllä kielletty.
Prosessioikeudessa maan tavan käyttö oikeuslähteenä on kehittynyt erityisesti tuomioistuinkäytännön perusteella. Olaus Petrin tuomarinohjeiden mukaan maan tapaa oli pidettävä lakina, jos se ei ollut kohtuuton. Vuoden 1734 lain oikeudenkäymiskaaren 1 luvun 11 pykälä antaa maan tavan tuomitsemisohjeeksi, jos se ei ole kohtuuton ja jos säädettyä lakia ei ole. Ruotsalainen 1700-luvun oikeuslähdeoppi piti tapaoikeutta vähäarvoisena ja asetti tiukat ehdot maan tavan käytölle. Sitä oli pitänyt noudattaa pitkän ajan, sille vaadittiin lainsäätäjän hiljainen hyväksyntä, eikä se saanut olla lain tai luonnonoikeuden vastainen. Oikeuskirjallisuudessa tapaoikeuden katsottiin kuitenkin voivan muuttaa kirjoitettua lakia.
Yleiskielessä maan tapa tarkoittaa usein laajasti hyväksyttyä menettelytapaa, joka kuitenkin on lain tai moraalin kannalta arveluttava.