Makarios III
Tässä artikkelissa aiomme syventyä Makarios III:een, aiheeseen, joka on herättänyt suurta kiinnostusta nyky-yhteiskunnassa. Makarios III on konsepti, joka on saavuttanut merkitystä useilla aloilla tieteestä populaarikulttuuriin, ja sen vaikutus on viime aikoina levinnyt merkittävästi. Näillä linjoilla tutkimme Makarios III:n eri puolia ja ulottuvuuksia analysoimalla sen vaikutusta jokapäiväiseen elämään, sen merkitystä akateemisella alalla sekä sen läsnäoloa teknologiassa ja viihteessä. Monitieteisen lähestymistavan avulla pyrimme valaisemaan Makarios III:tä ja tarjoamaan kattavan näkemyksen tästä ilmiöstä, joka on kiinnittänyt monien yksilöiden ja ryhmien huomion nyky-yhteiskunnassa.
| Makarios III | |
|---|---|
 Makarios III New Yorkissa vuonna 1962 |
|
| Kyproksen ortodoksisen kirkon arkkipiispa | |
| Edeltäjä | Makarios II |
| Seuraaja | Chrysostomos I |
| Kyproksen tasavallan presidentti | |
| Seuraaja | Níkos Sampsón (juntta) |
| Kyproksen tasavallan presidentti | |
| Edeltäjä | Gláfkos Klirídis |
| Seuraaja | Spýros Kyprianoú |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 13. elokuuta 1913.svg){kind=small} Páfos, Brittiläinen Kypros |
| Kuollut | 3. elokuuta 1977 (63 vuotta) Nikosia, Kyproksen tasavalta |
| Ammatti | teologi |
| Arvonimi | arkkipiispa |
| Tiedot | |
| Puolue | sitoutumaton |
| Uskonto | ortodoksi |
 Nimikirjoitus |
|
|
|
|
Makarios III (kreik. Μακάριος Γ, synt. Michaíl Christodoúlou Moúskos, Μιχαήλ Χριστοδούλου Μούσκος, 13. elokuuta 1913 – 3. elokuuta 1977) oli Kyproksen ortodoksisen kirkon arkkipiispa 1950–1977 ja ensimmäinen Kyproksen tasavallan presidentti 1960–1977.
Varhaiset vuodet
Makarios syntyi köyhään perheeseen, jonka isä työskenteli paimenena. Makarios opiskeli teologiaa Kreikassa ja muissa maissa ja piti yllä hyviä suhteita muun muassa Kirkkojen maailmanneuvostoon. Hänet vihittiin papiksi 1946, piispaksi 1948 ja arkkipiispaksi 1950.
Mukaan politiikkaan ja énosis
Makarios oli vuodesta 1950 brittien kruununsiirtomaan kyproksenkreikkalaisten henkinen johtaja ja halusi maan liittämistä Kreikkaan eli énosista ja tuki vastarintaliike / terroristijärjestö EOKAa. Britannia oli haluton luopumaan tärkestä itäisen Välimeren omistuksestaan, vaikka Kreikka vei Kyproksen kiistan 1954 YK:honlähde?.
Kreikan pääministeri Konstantínos Karamanlísin johdolla énosis hylättiin, sillä Kyproksen itsenäisyyden toteuttaminen asetettiin sen edelle. Asiasta solmittiin vuonna 1959 Zürichin sopimus ja Lontoon sopimus Turkin, Kreikan ja Ison-Britannian sekä Kyproksen eri väestöryhmien kesken. Sopimusten mukaan saari itsenäistyisi eikä sitä jaettaisi kahtia. Parlamentin ja hallituksen jako oli tasan eri kansallisuuksien kesken. Britannia sai pitää kaksi sotilastukikohtaansa saarella.lähde?
Karkotus Seychelleille
Britit karkottivat Makarioksen Kyprokselta 1956 Seychelleille.
Maanpakonsa aikana Makarios rakastui Seychelleihin ja sen ihmisiin haaveillen, että voisi jonain päivänä eläköityä sinne. Hän kirjoitti tuntemuksistaan mm. seuraavasti:
»Olen käynyt monissa paikoissa ympäri maailmaa ja voin liioittelematta sanoa, että Seychelleihin kuuluvat kauneimmat paikat, jotka olen koskaan nähnyt.»
Makariosin palatessa Kyprokselle 1. maaliskuuta 1959 hänet otettiin Nikosiassa vastaan sankarina. Häntä oli vastaanottamassa arviolta 2/3 saaren kreikkalaisväestöstä. Joulukuussa 1960 hänet valittiin itsenäistyneen Kyproksen ensimmäiseksi presidentiksi ja 1964 maahan tuli YK:n rauhanturvajoukkojalähde?.
Presidenttinä
Politiikassaan Makarios suuntautui Kansainyhteisöön ja Sitoutumattomien maiden liikkeeseen. Hänen osallistumisensa sitoutumattomien maiden kokoukseen Belgradissa syyskuussa 1961 hermostutti sekä Lontoon että Washingtonin. Yhdysvalloissa Makariosia alettiin epäillä kommunistien kannattajaksi, ja tietyissä piireissä häntä nimitettiin ”Välimeren Castroksi”. Yhdysvallat pelkäsi saaren jäävän Neuvostoliiton käsiin, jos britit vetäisivät joukkonsa, kuten pääministeri Harold Wilson oli ehdottanut. Siksi Yhdysvallat oli jo 1964 lähtien suunnitellut saaren jakoa ja pohjoisosan antamista Turkille.
Makarioksen presidenttikauden aikana väkivalta jatkui kreikkalaisten ja turkkilaisten välillä. Vuonna 1963 Makarios ehdotti perustuslain muutosta, joka olisi poistanut Zürichin ja Lontoon sopimuksiin kirjatut etniset kiintiöt. Hänen mukaansa yhteisöt olisivat sen ansiosta lähentyneet ja hallinnon toiminta olisi tehostunut. Turkkilaiset pitivät sitä asemansa heikentämisyrityksenä, ja pian puhkesi taisteluja. Britannian joukot jakoivat pääkaupungin aselepolinjalla, ja vuonna 1964 saarelle sijoitettiin YK:n rauhanturvaajia. Sekä Kreikka että Turkki puuttuivat asiaan. Geórgios Grívas perusti 1971 äärioikeistolaisen EOKA-B:n, jonka tavoitteena oli murhata Makarios ja liittää saari Kreikkaan.lähde?
Maanpako ja sotilasjuntta
Kreikan sotilasjuntta järjesti vuonna 1974 Kyproksella vallankaappauksen kreikkalaisten upseerien avulla. Makarios pakeni upseerien vallankaappausta Lontooseen. Viisi päivää myöhemmin Turkki miehitti saaren pohjoisosan. Makarios palasi Kyprokselle Kreikan sotilasjuntan kaaduttua joulukuussa 1974. Hän vastusti saaren jakamista kreikkalaiseen ja turkkilaiseen osaan.
Makarios kuoli Nikosiassa vuonna 1977. Hänet yritettiin elämänsä aikana salamurhata ainakin neljä kertaa.
Hyväntekeväisyys
Vuonna 1973 Makarios perusti säätiön, jonka tavoitteena on auttaa Seychellien avun tarpeessa olevia lapsia. Se on Seychellien vanhin hyväntekeväisyysjärjestö. Karkotuksensa aikana Makarioksesta tuli epävirallinen Kyproksen ja Seychellien välinen hyväntahdonlähettiläs, ja kun Seychellit itsenäistyivät 1976, Kypros oli yksi ensimmäisistä valtioista, joka solmi diplomaattiset suhteet vasta itsenäistyneen maan kanssa. Maiden väliset suhteet ovat syventyneet sen jälkeen.
Kunnianosoituksia
Niilin ritarikunta (Egypti)
Bundesverdienstkreuz (Saksa)
Kyproksen tasavallassa on useita kaupunkeja, joiden pääkatujen nimi on Leóforos Archiepiskópou Makaríou III (”Arkkipiispa Makarios III:n valtakatu”) maan ensimmäisen presidentin mukaan.lähde?
Lähteet
- ↑ a b Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja, s. 929, 963. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
- ↑ a b Makarios III | Archbishop, President of Cyprus Encyclopædia Britannica. 9.8.2023. Viitattu 3.9.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c Huovinen, Pentti ja Siikala, Kalervo (toim.): Maailmanpolitiikan kasvot, s. 121. Helsinki: Weilin & Göös, 1963.
- ↑ a b Salonen, Lippo & Salonen, Sirkka (suom.) & Väänänen, Juha (toim.): ”Makarios III”, Kuka teki mitä, Kuvitettu elämäkerrallinen hakuteos, s. 164. Alkuteos Howat, Gerald & Wallis, Frank (toim.): Who Did What? Mitchell Beazley Illustrated Biographical Dictionary. Mitchell Beazley 1985. Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1986. ISBN 951-643-251-4.
- ↑ a b Archbishop Makarios of Cyprus-A Historic Anniversary Seychelles Nation. 18.3.2006. Viitattu 3.9.2023. (englanniksi)
- ↑ Hamilos, Paul: Cyprus The Guardian. 16.1.2002. London: Guardian News and Media Limited. Viitattu 17.2.2013. (englanniksi)
- ↑ Archbishop Makarios III John F. Kennedy Library. 2023. Viitattu 3.9.2023. (englanniksi)
- ↑ History The Archbishop Makarios Foundation of Seychelles. 2023. Viitattu 3.9.2023. (englanniksi)
- ↑ Karapetyan, Salifa: Cyprus, Seychelles relations highlighted by High Commissioner’s visit, intergovernmental meetings Seychelles News Agency. 3.7.2018. Viitattu 3.9.2023.
- ↑ Αρχιεπίσκοπος Μακάριο Γ' imkykkou.com.cy. Arkistoitu 2008. Viitattu 3.9.2023. (kreikaksi)
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Makarios III Wikimedia Commonsissa
Makarios III (1960–1974) · Gláfkos Klirídis* (1974) · Níkos Sampsón* (1974) · Makarios III (1974–1977) · Spýros Kyprianoú (1977–1988) · Geórgios Vasileíou (1988–1993) · Gláfkos Klirídis (1993–2003) · Tássos Papadópoulos (2003–2008) · Dimítris Christófias (2008–2013) · Níkos Anastasiádis (2013–2023) · Níkos Christodoulídis (2023–)
| ||||||||||||||||||
