Näinä nykyaikana Ohara:stä on tullut kiinnostava ja kiistanalainen aihe ympäri maailmaa. Ilmestymisestään lähtien Ohara on herättänyt keskustelua ja ristiriitaisia mielipiteitä asiantuntijoiden ja yhteiskunnan keskuudessa. Sen vaikutukset ja vaikutukset ovat johtaneet laajaan analyysiin ja pohdiskeluun sen vaikutuksista jokapäiväisen elämän eri osa-alueisiin. Tässä artikkelissa tutkimme perusteellisesti Ohara-ilmiötä, analysoimme sen alkuperää, kehitystä ja korostamme sen merkitystä nykyään. Kriittisen ja tiukan lähestymistavan avulla pyrimme tarjoamaan lukijalle täydellisen ja objektiivisen näkemyksen Ohara:stä ja tarjoamalla yksityiskohtaisen ja rikastuttavan yleiskatsauksen tästä tärkeästä aiheesta.
Ohara (jap. 小原流, Ohara-ryū) on ikebanan koulukunta. Sen perusti Unshin Ohara (jap. 小原雲心, Ohara Unshin) 1895-luvun lopussa Japanin länsimaisille vaikutteille avautumisen aikana. Unshin Ohara otti käyttöön laakeat astiat ikebana-asetelmissa vastauksena länsimaalaisten tuolien ja korkeiden pöytien yleistymiseen japanilaisissa kodeissa, ja edisti myös länsimaalaisten kasvien käyttöä ikebanassa. Ohara-koulun päätyylit ovat laakean astian asetelmat (moribana) ja korkean astian asetelmat (heika), jotka jaetaan vielä viiteen alatyyliin: pystysuuntaiset, vinosuuntaiset, laskeutuvat, taivaiset ja kontrastiasetelmat. Koulukunta korostaa ainoana sääntönään asettelijan kasvia kohtaan tuntemien tunteiden ilmaisemista ja perustaa asetelmat neljälle eri metodille: väri, massan efekti, linja ja abstraktius.
Ohara-koulukunnan johtajina ovat toimineet: