Tässä artikkelissa tutkimme Päivän päästö:n kiehtovaa maailmaa. Päivän päästö:llä on ollut perustavanlaatuinen rooli yhteiskunnassa sen alkuperästä nykyiseen vaikutukseensa. Kautta historian Päivän päästö on ollut lukuisten tutkimusten ja tutkimusten kohteena, mikä on johtanut sen merkityksen ja merkityksen ymmärtämiseen eri alueilla. Tämän artikkelin kautta syvennymme sen moniin puoliin ja analysoimme sen seurauksia ja mahdollisia tulevaisuuden vaikutuksia. Liity kanssamme tälle matkalle Päivän päästö:n läpi ja löydä sen vaikutus ympäröivään maailmaan.
Päivän päästö on joissain karjalaisissa kansanrunoissa esiintyvä kertomusmuotoinen runoteema, joka on tunnettu parhaiten Keski-Inkerissä.
Kertomuksen alussa tehdään havainto, että Aurinko ja Kuu eivät ole niiden omilla paikoillaan ja ihmisillä on siksi paha olla pimeässä ja kylmässä. Kiesus, Jumalaisen ainoa poika, tai joku muu, kuten Kave, Päivätär, Päivän poika tai Sepon piika, lähtee etsimään puuttuvia valoja Pohjolasta tai Hiitolasta. Selvittyään matkan esteistä ja takaa-ajajista kuulee etsijä Väinämöisen tai vanhan akan opastamana että valot on piilotettuna ison kalan vatsaan, kivimäkeen tai pajukkoon. Löydetyt taivaan valot nostetaan etsijän selkään, minkä jälkeen tämä ripustaa puun oksille paistamaan valoa ja lämpöä ihmisille.
Anna-Leena Siikalan mukaan runon katsotaan sisältävän useita kerrostumia ja muutosvaiheita, jolloin sitä on vahvasti uudistettu. Kertomuksen pohjalla olisi Siikalan mukaan mahdollisia esikristillistä aineksia, joihin Pohjola ja Hiitola valojen kätköpaikkana viittaisivat.
Eräässä A. J. Sjögrenin vuonna 1819 taltioimassa toisinnossa taivaan valojen katoaminen ja vapauttaminen rinnastuu Sammon ryöstöön.