Tässä artikkelissa tutkimme perusteellisesti Pekka Kejonen:tä ja sen vaikutuksia jokapäiväisen elämän eri osa-alueisiin. Pekka Kejonen on ollut kiinnostuksen ja keskustelun kohteena ajan mittaan sen merkityksellisyydestä historiassa ja vaikutukseensa nykypäivän yhteiskuntaan. Analysoimme kuinka Pekka Kejonen on muokannut ihmissuhteita, teknologista kehitystä, politiikkaa ja kulttuuria yleensä. Monitieteisen lähestymistavan avulla tutkimme Pekka Kejonen:n monia puolia ja sen vaikutuksia nykymaailmaan. Tämän artikkelin tarkoituksena on tarjota kattava ja rikastuttava näkemys Pekka Kejonen:stä, jonka avulla lukija ymmärtää sen merkityksen ja laajuuden globaalissa kontekstissa.
Pekka Kejonen | |
---|---|
Pekka Kejonen Turun Kirjamessuilla 2010. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 18. heinäkuuta 1941 Kuopio |
Kuollut | 10. syyskuuta 2020 (79 vuotta) |
Kansalaisuus | suomalainen |
Ammatti | runoilija, kirjailija, kriitikko, muusikko |
Kirjailija | |
Tyylilajit | runous, aforismit |
Kirjallinen suuntaus | beat |
Esikoisteos | Jamit (1963) |
Pääteokset | Napoleonin epätoivo, Kädettömän taputukset, Talvipäivänseisaus, Kevätpäivänseisaus |
Palkinnot | |
Savonia-palkinto, Valtion kirjallisuuspalkinto |
|
Aiheesta muualla | |
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
|
Pekka Antti Aunus Kejonen (18. heinäkuuta 1941 Kuopio – 10. syyskuuta 2020 Vilppula) oli suomalainen runoilija, kirjailija ja jazz-muusikko. Häntä pidetään suomalaisen beat-kirjallisuuden isänä. Kejosen taiteilijanura alkoi Kuopiossa 1960-luvulla, millä vuosikymmenellä hän saavutti myös suurimman suosionsa. Hän kertoi lopettaneensa esikoisteoksensa Jamien (1963) ilmestyttyä jazzmuusikon hommat ja keskittyneensä kirjoittamiseen.
Kejosta voidaan pitää itseoppineena, sillä hän oli käynyt vain kolme luokkaa oppikoulua. Kirjailijan polulla hänellä oli pätevät opettajat; Jorma Korpela, Olavi Siippainen ja Tuomas Anhava. Kejonen on kuitenkin todennut, että kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla.
Kejonen harrasti jazzia, perhokalastusta ja elokuvia (Buñuel, Peckinpah), mikä näkyy myös hänen tuotannossaan. Hänen lyriikkansa on useimmiten lyhyttä, aforismimaista ja kiteyttävää. Muista runoilijoista Kejonen nostaa esille muun muassa Anna Ahmatovan ja Sylvia Plathin, joiden tuotantoja hän pitää loistavina. Kejonen kertoo ymmärtävänsä jälkimmäisen ahdistuksen ja itsemurhan. Hänestä Plath ei kyennyt avautumaan edes runoudessaan.
Kirjailijanuransa alkaessa Kejonen otettiin vastaan kapinoivan nuorison tulkkina, ja hänen romaaneissaan esiintyy omapäistä ironiaa.
Kejosen perheeseen kuului vaimo Kirsti (o.s. Edelmann), ja hänellä on ensimmäisestä avioliitostaan 1960-luvulla syntynyt poika, Petri Kejonen. Pekka Kejonen asui tamperelaislähtöisen vaimonsa kanssa Utsjoella 1980- ja 1990-luvulla, ja sieltä he muuttivat vuonna 2000 Vilppulaan.
»Runous ei voi olla pienen porukan lippusten vaihtoa keskenään. Lukijoita tarvitaan.»
(Pekka Kejonen 4.3.2006.)
Kejonen on kirjoittanut lisäksi kirjallisuusarvosteluja Kansan sanaan, Kansan uutisiin ja Parnassoon sekä musiikkiarvioita Jazzrytmit-lehteen ja kolumneja Urheilukalastaja-lehteen. Aktiivisin lehtikirjoittamisen aika oli kuitenkin 1960-luvulla ja viime aikoina Kejonen on kirjoittanut vain kahteen viimeksi mainittuun lehteen.
|