Tässä artikkelissa tutkimme Perinnemaisema:n vaikutusta nyky-yhteiskuntaan. Perinnemaisema on ollut lukuisten tutkimusten ja keskustelujen kohteena, mikä on synnyttänyt ristiriitaisia mielipiteitä ja intohimoista keskustelua. Perustamisestaan lähtien Perinnemaisema on kiinnittänyt tutkijoiden, tutkijoiden ja eri alojen ammattilaisten huomion, ja siitä on tullut yleismaailmallinen kiinnostava aihe. Ymmärtääksemme täysin sen vaikutusta, tutkimme sen alkuperää, kehitystä ja vaikutuksia jokapäiväisen elämän eri osa-alueisiin. Samoin analysoimme yhteiskunnan käsityksiä ja asenteita Perinnemaisema:tä kohtaan sekä sen vaikutuksia kulttuurisella, taloudellisella ja poliittisella alalla. Tämän kattavan analyysin avulla pyrimme valaisemaan aihetta, joka on edelleen analyysin ja pohdinnan kohteena.
Perinnemaisema on perinteisen karjatalouden tai muiden varhaisten elinkeinojen muovaama kulttuurimaisema. Perinnemaisemiin kuuluvat sekä rakennetut perinnemaisemat että ja niitto- ja laiduntalouden synnyttämät kulttuurivaikutteiset luontotyypit eli perinnebiotoopit. Rakennettuja perinnemaisemia ovat historialliset rakennukset lähiympäristöineen sekä niihin liittyvät rakennelmat, kuten aitat, aidat, eläinsuojat ja tuulimyllyt. Rakennettuun perinnemaisemaan luetaan kuuluvaksi myös varhaisen liikenteen luomat maisemat sekä esihistorialliset ja historialliset maisemakohteet, kuten muinaisjäännökset, kalliomaalaukset ja vanhat kirkot. Perinnemaisemiin liittyy runsaasti kulttuurihistoriallisia, maisemallisia ja biologisia arvoja.
Perinnebiotooppeja ovat erilaiset niityt, kedot, hakamaat, lehdesmetsät, nummet ja metsälaitumet. Vuosisatoja jatkunut niitto, laidunnus, kaskeaminen ja lehdesten kokoaminen ovat muovanneet näille alueille ympäristöstään poikkeavia luontotyyppejä, joilla on sopeutunut elämään omaleimainen lajistonsa. Perinnebiotoopit ovatkin sekä kasvi- että eläinlajistoltaan Suomen monimuotoisimpia luontotyyppejä.
Perinnebiotooppien määrä on romahtanut maataloudessa tapahtuneiden muutosten myötä alle prosenttiin sadan vuoden aikana. Perinnebiotoopit ovatkin uhanalaisimpia luontotyyppejä. Niiden suurimpia uhkia ovat umpeenkasvaminen laiduntamisen tai niittämisen loputtua, rehevöityminen ja metsittäminen.
Perinnemaisemien väheneminen on Suomessa syynä satojen lajien uhanalaistumiseen ja aiemmin runsaslukuistenkin lajien voimakkaaseen taantumiseen. Kaikista maassa uhanalaisista lajeista noin 23 prosentille perinneympäristöt ovat ensisijainen elinaluetyyppi. Eniten maatalousympäristöjen uhanalaisissa lajeissa on hyönteisiä, esimerkiksi perhosia, pistiäisiä ja kovakuoriaisia. Perinnebiotoopeilla lajien uhanalaistuminen on nopeampaa kuin muissa elinympäristöissä.