Tämä artikkeli käsittelee aihetta Rudolf I Habsburgilainen, joka on herättänyt laajaa kiinnostusta ja keskustelua eri aloilla. Rudolf I Habsburgilainen on konsepti, joka on noussut ajankohtaiseksi viime vuosina ja joka on herättänyt suurta uteliaisuutta nyky-yhteiskunnassa. Näitä linjoja pitkin tutkitaan Rudolf I Habsburgilainen:n ympärillä olevia eri reunoja ja näkökulmia sekä sen vaikutuksia eri yhteyksissä ja tilanteissa. Sekä sen positiivisia että negatiivisia puolia analysoidaan, jotta tästä aiheesta saadaan täydellinen ja tasapainoinen näkemys. Lisäksi esitellään alan asiantuntijoiden mielipiteitä ja tarkastellaan konkreettisia tapauksia, jotka kuvaavat Rudolf I Habsburgilainen:n merkitystä nykyään.
Rudolf I Habsburgilainen (1. toukokuuta 1218 Limburgin linna, lähellä Sasbach am Kaiserstuhlia, Emmendingen, Baden-Württemberg – 15. heinäkuuta 1291 Speyer) oli Saksan kuningas, Habsburgin kreivi, Kyburgin kreivi, Thurgaun rajakreivi ja Löwensteinin kreivi sekä Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsija vuosina 1273–1291. Hänellä oli tärkeä osa Habsburgien nousussa yhdeksi Euroopan mahtisuvuista.
Rudolf oli Fredrik II:n kummipoika ja Habsburgin kreivi Albert IV:n (n. 1188 – 13. joulukuuta 1239) ja Hedwigin (Heilwig), Kyburgin kreivi Ulrichin tyttären, poika. Isänsä kuoltua vuonna 1239 Rudolf peri suvun maa-alueet Elsassissa ja Aargaussa. Paavi Innocentius IV julisti Rudolfin kirkonkiroukseen vuonna 1254.
Rudolfia edeltänyt "Suuri hallitsijattomuus" oli Saksalle kurjuuden aika, jolloin ruhtinaat rasittivat valtakuntaa keskinäisillä sodillaan. Paavin kehotuksesta ruhtinaat kokoontuivat viimein Frankfurtiin valitsemaan uutta keisaria. Mainzin arkkipiispan onnistui saada valtaosa äänistä Habsburgin kreivi Rudolfille.
Ruhtinas Rudolfilla oli suuret maa-alueet Sveitsissä, ja myös laaja kannatus. Kruunaus keisariksi tapahtui Aachenissa. Kerrotaan, että kun ruhtinaat olivat kirkossa alttarin ympärillä ottamassa vastaan läänityksiään, huomattiin valtakunnan valtikan hävinneen. Hurskas ja maltillinen Rudolf otti alttarilta ristin, sanoen: "Tämä ristin, jonka kautta koko maailma on lunastettu, käynee valtikasta."
Kohta tämän jälkeen Rudolf luopui enimmistä oikeuksistaan Italian maa-alueisiin ja tunnusti paavin maallisen vallan. Hän ei kruunauttanut itseään Roomassa keisariksi. Hän vältti kaikenalaista sekaantumista Italian asioihin ja sinne suuntautuvia sotaretkiä.
Ruhtinaita kohtaan Rudolf käytti voimakkaasti keisarin valtaansa. Böömin kuningas Ottokar II Přemysl oli toivonut tulevansa valituksi keisariksi, eikä tunnustanut kilpailijaansa. Kolme kertaa Rudolf kehotti tätä tulemaan tekemään vasallin valan ja luovuttamaan ne valtakunnan maa-alueet, joita Ottokar edelleen piti omanaan, mutta Ottokar ei tullut. Rudolf pakotti hänet nopeasti sovinnontekoon, jolloin Ottokarin täytyi luovuttaa Itävalta, Steiermark, Kärnten ja Krain, ja hän otti vastaan Böömin ja Määrin Saksan valtakunnan läänityksinään.
Kunnianosoitus lääninherralle annettiin julkisesti Rudolfin leirissä. Ottokar kulki kullalla ja jalokivillä koristellussa kuninkaan asussa saksalaisten ritarien rivien ohitse tekemään vasallinvalaa polvistumallla. Rudolf istui valtaistuimellaan yllään yksinkertainen harmaa sotilasasu. Kun joku kysyi häneltä, eikö hän aikonut ottaa yllenen keisarillista asua, vastasi hän tarinan mukaan: "En ota: Böömin kuningas on usein nauranut minun harmaata pukuani, vaan tänään se nauraa hänelle." Tämän jälkeen lähti Ottokar taisteluun, mutta kärsi tappion ja kaatui itse taistelukentällä. Hänen peruutetut alueensa tulivat Habsburg-suvun perintömaiksi ja Itävallan monarkian perustaksi.
Rudolf pyrki voimakkaasti uudistamaan maanrauhaa ja yleistä järjestystä. Kiellettyään kolmilla perättäisillä valtiopäivillä kiistat ja rosvoamisen hän matkusteli itse kaikkialla valtakunnassaan sovittaen hyvällä tai kukistaen asevoimalla kaikkia riitoja ja rangaisten ankarasti väkivallan tekijöitä. Yksistään Thüringenissä hän hävitti kymmeniä rosvolinnoja ja hirtätti ritarit, jotka olivat ryöstelleet matkustavaisia. Erfurtissa hän mestautti yhtaikaa miltei sata aatelista rosvoa.
Vaatetuksessaan ja elintavoissaan Rudolf suosi yksinkertaisutta, mutta luonteeltaan hän oli leikillinen ja lempeä ihminen. Kerrotaan, että eräänä päivänä, kun hän piti hovileiriä Mainzin edustalla, hän tuli tavallisessa harmaassa puvussaan kaupunkiin. Koska aamu oli kylmä ja hänen käsiään paleli, hän astui leivintupaan, jonka uunista näki tulen loimottavan. Leipurin vaimo, luullen häntä tavalliseksi sotamieheksi, käski hänet tylysti pois. "Mene tiehesi," sanoi vaimo, "kerjäläiskuninkaasi luo, joka hevosillaan ja sotamiehillään imee koko maan köyhäksi. Jos et mene tiehesi, kaadan sangon vettä päällesi." Rudolf kuitenkin seisoi lämpenevän uunin edessä. Leipurinvaimo ensin haukkui häntä ja kun Rudolf levollisesti tätä kuunteli, tämä viimein todellakin kaatoi täyden sangollisen vettä hänen päällensä. Kylmästä väristen Rudolf palasi leiriin, vaihtoi vaatteita ja lämmitteli.
Päivällistä syödessään hän otti pullon viiniä ja vadillisen parasta ruokaa, käski hovipalvelijan viemään ne leipurinvaimolle ja kertomaan terveisiä vanhalta sotamieheltä. Vaimo, saatuaan kuulla, kenet oli kastellut, pelästyi ja juoksi heti leiriin sekä heittäytyi maahan keisarin jalkain juureen, joka vielä istui pöydässä. Rudolf kuitenkin käski hänen nousta ylös ja kaikkien läsnäolevien herrojen kuullen kertoa, mitä oli sanonut; ja jos vaimo yritti jättää pois jonkun liian mehevän haukkumasanan, muistutti keisari sen hänelle kaikkien herrain suureksi huviksi.
Rudolf avioitui ensin vuonna 1251 Gertrude von Hohenbergin (n. 1225–1281) kanssa, joka oli Hohenbergin kreivi Burkhard V:n (k.1253) ja Matildan (Mechtild), Tûbingenin paladiinikreivi Rudolf I:n tyttären tytär.
Toisen kerran Rudolf avioitui vuonna 1284 Isabella Burgundilaisen (1270–1323) kanssa, joka oli Burgundin herttua Hugues IV:n ja tämän toisen puolison Beatrice Navarralaisen, Theobald I:n tyttären, toiseksi vanhin tytär. Tämä avioliitto oli lapseton.
Rudolfille ja Gertrudelle syntyi yksitoista lasta:
Kun Rudolfin elämä lähestyi loppuaan, hän yritti taivuttaa saksalaisia ruhtinaita valitsemaan poikaansa Albrektin keisariksi. Mutta peläten Albrektin ankaraa luonnetta ja Habsburg-suvun karttuvaa valtaa, he hylkäsivät ehdotuksen. Tyytymättömänä Rudolf poistui Frankfurtista, jossa oli pitänyt kokousta, ja lähti silloin jo sairaana Strassburgiin. Kun hänelle eräänä päivänä ennustettiin, että hänen loppunsa jo oli lähellä, sanotaan keisarin vastanneen: "No hyvä, kiiruhdetaan sitten Speyeriin!" Tuskin saavuttuan Saksan keisarien hautakaupunkiin hän kuoli 73 vuoden ikäisenä vuonna 1291.
Edeltäjä: Interregnum |
Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan hallitsija 1273–1291 |
Seuraaja: Aadolf Nassaulainen |
|