Ruokaa öljystä -ohjelma

Ruokaa öljystä -ohjelma (lyh. OIP, Oil-for-Food Programme) oli YK:n turvallisuusneuvoston aloittama ohjelma, joka salli kauppa- ja talouspakotteiden alla olevan Irakin myydä öljyä kansainvälisillä markkinoilla ruokaa, lääkkeitä ja muita humanitaarisia tarvikkeita vastaan irakilaissiviilien auttamiseksi. Ohjelma on yksi suurimmista YK:n humanitaarisista operaatioista.

1990-luvun alussa käydyn Persianlahden sodan jälkeen Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto asetti useita kauppaa koskevia pakotteita ja rajoituksia Saddam Husseinin johtamaa Irakia vastaan. Niiden tarkoitus oli muun muassa estää Irakin asevoimien uudelleenrakennus ja heikentää diktaattorina pidetyn Husseinin valtaa maassaan. Vuosikymmenen puoliväliin mennessä pakotteet alkoivat herättämään kritiikkiä, sillä tavallisten irakilaisten katsottiin kärsivän niiden vuoksi kohtuuttomasti. Ruokaa öljyä vastaan -ohjelma esiteltiin YK:n turvallisuusneuvostossa 1995 Yhdysvaltain presidentti Bill Clintonin hallinnon aloitteesta. Ohjelma lakkautettiin käytännössä 2003 Yhdysvaltain johtaman liittoutuman vallattua Irakin, jolloin talouspakotteista luovuttiin ja vastuu humanitaarisesta toiminnasta siirrettiin liittouman väliaikaishallinnolle (CPA).

Ohjelmasta oli apua irakilaisille siviileille, mutta sen toteuttamista vaivasivat pakotteista seuranneet Irakin ongelmien taloudellinen ja poliittinen syveneminen, sekä talouspakotteiden kiertoyritykset. Lisäksi sen nähdään vahvistaneen Saddam Husseinin hallinnon asemaa, sillä ohjelman kautta saadut rahat ohjautuivat Irakin kansalle sen hallituksen kautta. Ohjelma kärsi myös lahjusskandaaleista, joihin on liitetty kansainvälisten suuryritysten lisäksi myös YK:n 90-luvun johtohahmoja.

Taustaa

Kuukausia kestäneiden pommitusten ja lyhyen maasodankäynnin jälkeen Persianlahden sota päättyi helmikuun lopulla 1991. Irakin asevoimat olivat kärsineet täydellisen tappion, mutta Yhdysvaltain johtama liittouma ei enää pyrkinyt valtaamaan Irakia tai kaatamaan Husseinin hallintoa suoraan. Sen sijaan YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 661 mukaisesti asetettujen pakotteiden uskottiin vaikuttavan Husseinin hallintoon riittävästi ja jopa heikentämään sitä niin, että valta vaihtuisi valtion sisäisesti. Pakotteet olivat ankarimpia, mitä koskaan on määrätty YK:n jäsenvaltiolle. Vauhdittaakseen prosessia Yhdysvaltojen presidentti George H. W. Bush kehotti irakilaisia kapinoimaan ja suistamaan Husseinin. Pian sodan loppumisen jälkeen maassa syntyikin kansannousuja, joihin liittyi muun muassa osia rintamalta palaavasta armeijasta. Kapinalliset jäivät ilman liittouman aseellista tukea ja vaikka Irakin asevoimien toimintaa rajoitettiin määräyksillä, niin Husseinin hallinto onnistui kukistamaan kaiken vastustuksen ja pysymään vallassa.

Samaan aikaan etenkin öljyn myyntiä koskevilla kansainvälisillä pakotteilla ja määräyksillä oli murskaava vaikutus Irakin talouteen. Öljynmyynnistä saaduista tuloista 30 prosenttia oli määrätty siirrettäväksi sotakorvausten maksamiseen sekä hyökkäyksen kohteena olleelle Kuwaitille että liittouman toimintaan osallistuneille valtioille. Koska Irak oli perinteisesti luottanut öljyn vientiin ja jättänyt esimerkiksi ruoantuotannon toisarvoiseksi seurannut kehitys alkoi näkymään siviilien köyhtymisenä ja ruokapulana, jonka pysyminen merkitsi nälänhädän uhkaa. Ruoanjakelua säännösteltiin hallituksen toimesta, mutta tästä ei ollut pitkäaikaiseksi ratkaisuksi. Myös lääkkeet kävivät vähiin ja surullisena seurauksena esimerkiksi maan lapsikuolleisuus kolminkertaistui 90-luvun puoliväliin mennessä.

Ohjelma perustetaan

Husseinin hallinto oli torjunut YK:n vuonna 1991 ehdottamat aloitteet öljyn myymisestä humanitaarisia tarvikkeita vastaan, mutta vuosikymmenen puolivälissä se oli valmis hyväksymään uuden ehdotuksen. YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi 1995 päätöslauselma 986:n, jonka perusteella syntyi ruokaa öljyä vastaan -ohjelma (OIP). Irak hyväksyi ohjelman 20. toukokuuta 1996 ja yhteisymmärryksen sopimus (MOA) allekirjoitettiin YK:n ja Irakin hallituksen kesken. Sopimuksen mukaan Irak saattoi myydä öljyä maailmanmarkkinoilla ruokaa ja muita humanitaarisia tarvikkeita vastaan. Ohjelma käynnistettiin seuraavana vuonna ja ensimmäiset ruokakuljetukset saapuivat maahan maaliskuussa 1997. Alkuun öljyä sai myydä kahden miljardin dollarin edestä kuuden kuukauden välein. Kaksi kolmasosaa tuloista kanavoitiin humanitaariseen apuun. Ohjelman johtajaksi nimitettiin kyproslainen Benon Sevan, joka oli työskennellyt YK:ssa vuodesta 1965 lähtien.

Ohjelman toteuttaminen

Irakin poliittiset olot ohjelman aikana

Ohjelman menestys osoittautui haastavaksi, sillä pakotteiden ja sotatoimien vuoksi irakilaissiviilien ahdinko syveni aikaa myöten ja vuoteen 2000 mennessä jo puolet irakilaisista olivat tavalla tai toisella riippuvaisia hallintuksensa tuesta selvitäkseen arjessa. 1990-luvun viimeisinä vuosina muun muassa Ranska, Kiina ja Venäjä esittivät pakotteiden lieventämistä, sillä ne katsoivat talousongelmien heijastuvan enemmän siviilielämään, kuin hallitukseen tai asevoimiin. Saddam Husseinin hallinto pystyi pakotteista huolimatta kehittämään ja vahvistamaan Irakin asevoimia, joiden avulla se teki joitakin liittoumaa provosoivia liikkeitä. Vastustuksesta huolimatta liittouman jäsenet ja useat muut länsivaltiot pysyivät järkkymättömästi pakotteiden takana ja Yhdysvaltain johtama liittouma pyrki torjumaan Husseinin toimia sotilaallisin keinoin, erityisesti ilma- ja ohjusiskuilla. Lokakuussa 1994 liittouman joukot käynnistivät operaatio Vigilant Warriorin, joka ajoi Kuwaitin rajan suuntaan siirretyn irakilaisarmeijan takaisin sisämaahan. Syyskuussa 1996 operaatio Desert Strike pyrki estämään 40 000 -miehisen armeijan liikkumisen kohti pohjoisessa olevia kurdialueita. Joulukuussa 1998 Yhdysvaltain ja Britannian ilmavoimat käynnistivät nelipäiväisen operaatio Desert Foxin, jonka aikana pommitettiin useita valikoituja kohteita eri puolilla Irakia. Nämä sotilasoperaatiot vaikuttivat osaltaan irakilaissiviilien olojen heikkenemiseen. Irakin hallinto pyrki käyttämään asetelmaa hyväkseen propagandassaan, jossa Saddam Hussein esitettiin sankarina käynnissä olevassa taistelussa liittoumaa vastaan. Lisäksi Husseinin hallinto pyrki herättämään ja vahvistamaan ääri-islamilaisia asenteita esittäen kyseessä olevan pyhän sodan.

Syyskuussa 2001 Yhdysvalloissa tapahtuneiden terrori-iskujen jälkeen George W. Bushin hallinto otti aggressiivisemman kannan Irakin kysymykseen, vaikka Irak ei ollut osallisena terrori-iskuissa. Bushin hallinto esitti Irakin säilyttävän salaa joukkotuhoaseita. Sota käynnistyi maaliskuussa 2003 Yhdysvaltain johtaman liittouman hyökkäyksellä. Liittouma miehitti maan nopeasti, mutta Husseinin hallinnon kaatumisen jälkeen joukkotuhoaseita ei koskaan löytynyt. Miehityksen jälkeen Ruokaa öljyä vastaan –ohjelmaan kuuluneiden humanitaaristen asioiden hoitaminen siirrettiin liittouman väliaikaishallinnolle (CPA) 21. marraskuuta 2003. Tämä päivä merkitsi käytännössä ohjelman lakkauttamista. Myös talouspakotteista luovuttiin samoihin aikoihin.

Onnistuminen tavoitteissa

Seitsemän vuotta toimineen ohjelman puitteissa öljyä myytiin yhteensä 64,2 miljardin dollarilla, josta 38,7 miljardia käytettiin humanitaariseen apuun. Lisäksi 18 miljardia suunnattiin Kuwaitin valtaamisesta seuranneiden korvausten maksamiseen. Loput 1,2 miljardia käytettiin itse ohjelman rahoittamiseen. Öljystä saatujen tulojen lisäksi Irakiin kanavoitiin 31 miljardin dollarin arvosta ulkomaista rahaa ja materiaalia.

Ohjelmasta oli apua irakilaissiviilejä uhanneen katastrofin torjumisessa. Sen ansioista esimerkiksi vuosina 1999–2001 maata vaivanneen kuivuuden aiheuttamien tuhojen vaikutusta pystyttiin minimoimaan. Lisäksi koleran kaltaisia tartuntatauteja pystyttiin torjumaan ja niiden leviämistä ehkäisemään. Ohjelman aikana irakilaisten keskimääräinen ravinnonsaanti nousi 1 200 kilokalorista 2 200 kilokaloriin päivässä, minkä ansiosta nälänhätä pystyttiin välttämään, joskin ruoka ei ollut riittävän monipuolista toimiakseen terveellisenä ruokavaliona. Tästä seurauksena oli anemian, ripulin ja hengityselinsairausten yleistyminen, mikä oli vaikeaa erityisesti pienille lapsille. Ohjelmaa arvosteltiin myös siitä, että se keskittyi ruoka- ja lääkeapuun ja sen puitteissa ei voitu kehittää Irakin omaa infrastuktuuria. Lisäksi apu kanavoitiin jaettavaksi Irakin hallituksen kautta, mikä vahvisti hallituksen otetta irakilaisista.

Lahjontajupakat ja pakotteiden kiertäminen

Ohjelmaan liittyneet suuremmat ja syvemmät ongelmat paljastuivat viimeistään 2003, kun liittoutuman joukot aloittivat Irakin miehittämisen. Bagdadista löytyi syrjäytetyn hallinnon aikaisia asiakirjoja, jotka antoivat syitä epäillä väärinkäytöksiä. Yksi käynnistäjistä oli irakilainen sanomalehti, joka esitti Ruokaa öljyä vastaan -ohjelmassa tapahtuneen väärinkäytöksiä. YK:n pääsihteeri Kofi Annan ilmoitti suhtautuvansa esitettyihin epäilyihin ja syytöksiin vakavasti, ja määräsi YK:sta erillisen itsenäisen tutkintakomission (IIC) tutkimaan syytöksiä ja niiden taustoja. Komissiota johti yhdysvaltalainen ekonomisti Paul Volcker, joka on toiminut muun muassa Yhdysvaltain pankin pääjohtajana ja myöhemmin presidentti Barack Obaman taloudellisena neuvonantajana. IIC sai työnsä valmiiksi vuoden 2005 lopulla, jolloin se julkisti raporttinsa.

Volckerin johtama komission mukaan Saddam Hussein myi öljyä edullisella voittosuhteella. Kauppojen välittäjänä toimineet urakoitsijat saivat kaupasta todisteeksi tositteen, jolla he saivat maksun rahana YK:lta. Epärehelliset urakoitsijat esittivät YK:lle myyntihinnan olleen korkeampi kuin se todellisuudessa oli. Näin huijattu osa voitoista tuli todellisen ja väärennetyn kauppahinnan välisestä erosta. Epärehellisten liikemiesten lisäksi myös Saddam Hussein hyötyi kaupoista ja käytti saamansa voiton armeijansa uudelleenaseistamiseen sekä kotimaisten että ulkomaisten viranomaisten, poliitikkojen ja liikemiesten voiteluun ja lahjomiseen. Käyttäen hyväksi ohjelman tarjoamaa tilaisuutta keinotteluun Hussein sai myytyä pakotteiden ohi öljyä noin 11 miljardin dollarin edestä. Ohjelmaa hyväksi käyttämällä saatujen tulojen määräksi on esitetty arvioita aina 2 miljardista 21 miljardiin dollariin, joka on Yhdysvaltain kongressin esittämä arvio.

Raportin mukaan suuret öljy-yhtiöt käyttivät kauppayhtiöitä välikäsinä hyötyessään laittomasta kaupasta, mutta suurista yhtiöistä raportissa nimettiin ainoastaan Texaco. Pakotteiden vastaista kauppaa järjestäneistä välittäjistä raportti nimesi muun muassa Taurus Petroleumin, Glencoren and Trafiguran, joka nykyään tunnetaan Suomessa yhtenä Terrafamen omistajista.

Raportti esitti epäilyjä, joiden mukaan myös Ruokaa öljyä vastaan -ohjelman johtaja Benon Sevan hyötyi laittomista voitoista. Vuosina 1998–2001 hän oli hankkinut pienelle Panamaan rekisteröidylle yritykselle African Middle East Petroleumille (Amep) myyntitositteita useiden miljoonien barreleiden arvosta. Vastineeksi Sevanin tuli vedota YK:ssa Irakin huonokuntoisten öljyntuotantolaitosten kunnostamisen puolesta, jonka hän tekikin. African Middle East Petroleum hyötyi kaupoista noin 1,5 miljoonan dollarin verran. Raportin mukaan Sevan ei näyttänyt henkilökohtaisesti keränneen voittoja, mutta komissio esitti epäilyksen tämän tädiltään saaman 160 000 dollarin suuruisen perinnön taustasta, sillä tutkimuksen mukaan täti oli elänyt pienen eläkkeen varassa Kyproksella ennen kuolemaansa 1990-luvun lopulla. Lisäksi aiemmin pakotteista vastanneen YK-virkailijan Joseph Stephanidesin katsottiin syyllistyneen lahjusten ottamiseen. Raportin julkistamisen jälkeen Kofi Annan ilmoitti ryhtyvänsä kurinpitotoimiin molempia virkamiehiä vastaan. Hankintavirkailijana työskennellyt venäläinen YK-diplomaatti Alexander Yakovlev oli ottanut vastaan lahjuksia 1,3 miljoonan dollarin verran. Hän myönsi syyllisyytensä seuranneessa oikeudenkäynnissä ja sai vankilatuomion.

Myös YK:n entinen pääsihteeri Boutros Boutros-Ghali joutui tutkinnan kohteeksi, sillä Amepin omistaja Fakhry Abdelnour on hänen serkkunsa. Niin ikään myös pääsihteerinä vuodesta 1997 toiminut Kofi Annan joutui huonoon valoon lahjusjupakan vuoksi. Hänen poikansa Kojo Annan oli toiminut välittäjänä yhdessä kaupassa entiselle työnantajalleen, sveitsiläiselle Contecna-yhtiölle. Tutkimusten valmistuttua komissio totesi, ettei Kojo Annan ollut kuitenkaan ottanut vastaan lahjuksia kaupan yhteydessä.

Lähteet

• Tucker, Spencer C.(toim.); Roberts, Priscilla Mary (toim.): The Encyclopedia of Middle East Wars : the United States in the Persian Gulf, Afghanistan, and Iraq Conflicts. ABC-CLIO, 2010. ISBN 978-1-85109-948-1.
• Curry, William Sims: Government Contracting: Promises and Perils, s. 2. Routledge, 2016. ISBN 1315536447.

Viitteet