Tasalämpöisyys
Nykyään Tasalämpöisyys on aihe, joka on läsnä monien ihmisten elämässä. Ajan myötä Tasalämpöisyys on muuttunut merkityksellisemmäksi ja on herättänyt kiinnostusta niin asiantuntijoiden kuin harrastajienkin keskuudessa. Sen vaikutus kattaa useita alueita muodista teknologiaan, ja sen vaikutus on havaittavissa niinkin vaihtelevilla aloilla kuin politiikka, kulttuuri ja yhteiskunta yleensä. Tässä artikkelissa tutkimme Tasalämpöisyys:een liittyviä eri näkökohtia ja yritämme ymmärtää sen roolia nykymaailmassa. Sen alkuperästä sen evoluutioon ja tulevaisuuden ennusteisiin syvennymme tähän kiehtovaan aiheeseen tarkoituksenamme valaista sen vaikutuksia ja merkitystä nykyään.
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Tasalämpöinen eli homeoterminen eliö on eliö, joka pyrkii pitämään ruumiinlämpötilansa samana vaihtelevista ympäristöolosuhteista huolimatta. Toisin kuin vaihtolämpöisillä, tasalämpöisillä on tarvittava eristys esimerkiksi ihonalaisen rasvan tai karvapeitteen muodossa, jotta aineenvaihdunnassa syntyvä lämpö ei karkaisi ympäristöön, vaan eliö pystyisi säilyttämään vakaan ruumiinlämpötilan. Varsinainen tasalämpöisyys on kehittynyt vain kahdelle ryhmälle: nisäkkäille ja linnuille.
Tasalämpöisyydestä on monia etuja, mutta myös haittoja vaihtolämpöisyyteen verrattuna. Suurin etu on, että tasalämpöisten entsyymi- ja aineenvaihduntakoneisto voi erikoistua toimimaan suppealla lämpötila-alueella, jolloin niiden toiminta on tehokkaampaa. Tasalämpöiset eliöt pystyvät kehittyneemmän aineenvaihduntansa ansiosta kestämään rasitusta pidempään kuin vaihtolämpöiset eivätkä ne hidastu ilman kylmetessä. Haittana on, että tasalämpöiset eliöt tarvitsevat vaihtolämpöisiä enemmän ravintoa ja ovat alttiimpia kuolemaan paleltumiseen.
Nisäkkäiden ruumiinlämpötila (ydinlämpötila) on yleensä 35–38 °C, lintujen 40–42 °C. Tasalämpöisyys ei tarkoita ruumiinlämpötilan pysymistä täysin vakaana. Ruumiinlämpötilassa on aina ajallista ja paikallista vaihtelua. Ruumiin ääreisosat ovat monesti viileämpiä kuin ydinosat ja niiden lämpötila vaihtelee enemmän. Ydinlämpötila on yleensä asteen–pari alempi lepoaikaan – myös ihmisellä. Molemmilla ryhmillä tavataan myös erilaisia horroksen muotoja, talvihorrosta etenkin nisäkkäillä ja lyhyaikaista (yöllistä) horrosta molemmissa ryhmissä. Horrostamalla eläimet voivat alentaa tasalämpöisyyden energiakustannuksia. Eräät suuret hyönteiset kuten kiitäjäperhoset ja kimalaiset tuottavat lentolihaksissaan niin paljon lämpöä, että ne voivat lennon aikana pitää yllä eräänalaista tasalämpöisyyttä. Ne myös joutuvat kylmällä säällä lämmittämään itseään lentolihasten supistuksilla, jotta lento olisi mahdollista. Niiden lentolihaksisto on siis itse asiassa sopeutunut toimimaan tasalämpöisten tavoin. Erona on se, että levossa ne toimivat kuten muutkin vaihtolämpöiset.