Tbilisin mielenosoitukset 1956
Nykymaailmassa Tbilisin mielenosoitukset 1956:stä on tullut keskeinen keskustelun ja keskustelun aihe. Sen vaikutus kattaa yhteiskunnan, kulttuurin ja talouden eri osa-alueet ja herättää suurta kiinnostusta ja uteliaisuutta monissa ihmisissä. Ilmestymisestään tähän päivään asti Tbilisin mielenosoitukset 1956 on kiinnittänyt tutkijoiden, tutkijoiden, ammattilaisten ja suuren yleisön huomion, jotka haluavat ymmärtää sen laajuutta ja seurauksia. Vuosien varrella Tbilisin mielenosoitukset 1956 on ollut lukuisten tutkimusten ja analyysien kohteena, jotka ovat auttaneet paljastamaan sen tärkeyden ja merkityksen eri aloilla. Kun jatkamme Tbilisin mielenosoitukset 1956:n tutkimista ja löytämistä lisää, on erittäin tärkeää syventää sen tärkeimpiä puolia ymmärtääksemme sen vaikutusta nykymaailmaan. Tämän artikkelin tarkoituksena on tarjota kattava näkemys Tbilisin mielenosoitukset 1956:stä, käsitellä sen monia puolia ja tarjota rikastuttava näkökulma tähän merkittävään ja vaikutusvaltaiseen aiheeseen.
Tbilisin mielenosoitukset 1956 olivat georgialaisten mielenosoituksia Neuvostoliiton johtajaa Nikita Hruštšovia vastaan. Suurin mielenosoitus 9. maaliskuuta 1956 päättyi neuvostoarmeijan väliintuloon ja useiden kymmenien mielenosoittajien kuolemaan. Tapahtumaa kutsutaan myös Tbilisin joukkomurhaksi.
Josif Stalinin jälkeen Neuvostoliiton johtajaksi noussut Hruštšov piti kommunistisen puolueen 20. puoluekokouksessa helmikuussa 1956 puheen, jossa hän syytti Stalinia lukuisista tämän tekemistä vääryyksistä, ennen kaikkea Stalinin puhdistuksista, henkilöpalvonnasta ja puolueväen teloituksista.
Monet georgialaiset olivat tyytymättömiä Hruštšovin puheeseen. Georgialainen Stalin oli arvostettu ja ihailtu johtaja Georgiassa. Tyytymättömyyteen liittyi siten myös georgialaista nationalismia ja kansallistunnetta.
Opiskelijoiden keskuudessa levisi spontaanisti ajatus, että Stalinin kuoleman kolmantena vuosipäivänä 9. maaliskuuta 1956 pidettäisiin mielenosoitus Stalinin kunniaksi Tbilisin hallintorakennusten tuntumassa olleen Stalinin patsaan luona. Viranomaiset antoivat luvan kokoontumiselle, mutta kun väkijoukko liikkui kohti hallintorakennuksia, antoi puolueen paikallispäällikkö armeijalle tehtäväksi mielenosoituksen lopettamisen. Armeija avasi tulen väkijoukkoon. Useiden kymmenien mielenosoittajien arvellaan kuolleen ja satojen haavoittuneen tulituksessa.
Tapahtumien katsotaan lopullisesti muuttaneen georgialaisten suhtautumisen Neuvostoliittoon epäluuloiseksi. Neuvostoliitto yritti kyllä parantaa suhteita tukemalla georgialaisten kulttuurityötä ja järjestämällä suurelliset Georgian 1500-vuotisjuhlat vuonna 1958. Nuorten kapinallisuus ilmeni hajanaisina maanalaisina neuvostovastaisina ryhminä. Mielenosoituksen osallistujina tai silminnäkijöinä oli Georgian tulevia itsenäisyysmiehiä kuten Merab Kostava ja Zviad Gamsakhurdia.
Katso myös
Lähteet
- ↑ a b c George Tarkhan-Mouravi: 70 years of Soviet Georgia rolfgross.dreamhosters.com. 19.1.1997. Rolf Gross Dreamhosters. Viitattu 1.12.2016.
- ↑ Ole Kristian Grimnes: Otavan suuri maailmanhistoria. Osa 18. Jakautunut maailma, s. 199. Suomentanut Heikki Eskelinen. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-09319-3.
- ↑ Ronald Grigor Suny (1994), The Making of the Georgian Nation, s. 303–305. Indiana University Press. ISBN 0-253-20915-3.